Monday, August 13, 2012

Ikävien ajatusten heräilyä

Tuulahdus tulevasta, tuskin havaittava, kesken kaunista kesälomaani. On uskomatonta, minkälaisen vaikutuksen pieni asia voi minussa saada. Ajatukseni menivät ihan sekaisin, ahdistuin. Työpaikka. En kaipaa minkäänlaista muistutusta töihini liittyvistä asioista juuri nyt tähän hetkeen, joka on hyvä.

Tuosta muistutuksesta lähtien, muutaman päivän siis, olen taistellut ikäviä tulevaisuudenpelkoja ja -ajatuksia vastaan. Olen huomannut, että ei ajatuksiaan vastaan voi taistella. Olen yrittänyt ajatella jotain ihan muuta, mutta runsas vapaa-aika on vapauttanut myös ajatukseni pyörittelemään ikäviä asioita. En saa sidottua ajatuksiani. En suunnattua toisaalle. En halua ajatella ikäviä asioita, en nyt, en kesken lomaani, en näin upeana vuodenaikana!

Ei kai auta muuta kuin vain pyrkiä nauttimaan tästä hetkestä ja keskittyä mukavien asioiden tekemiseen, vaikka se ei täysin onnistuisikaan. En nimittäin juuri nyt voi vaikuttaa tulevaisuudessa häämöttäviin ikäviin asioihin. Myöhemmin voin ainakin pyrkiä vaikuttamaan niihin, mutta juuri nyt en. Ei kannata siis pohtia, ei juuri nyt.

Suuntaan ajatuksissani liian pitkälle. Olen hyvä suunnittelemaan asioita pitkällä aikavälillä, oikeastaan tosi hyvä. Siinä on vahvuuteni. Siinä on myös heikkouteni: kaikenlaiset mahdolliset ja puolimahdottomat uhkakuvatkin hyppivät silmilleni. Ne toteutuvat mielessäni, monta kertaa... Argh, miten voi olla näin vaikea mieli.

Lintuja, perhosia ja kukkia. Niitä olen katsellut. Ne ovat tärkeitä juuri nyt, ei se, mitä joskus tulevaisuudessa saattaa tapahtua. Miten tämä on niin vaikea käsittää, sisäistää?

Tuesday, August 07, 2012

Susan Cain: Hiljaiset: introverttien manifesti

Kuullessani kirjan nimen ensimmäistä kertaa hätkähdin: tuohan voisi olla suunnattu minulle. Varasin kirjan kirjastosta ja sainkin sen aikanaan. Susan Cainin Hiljaiset: introverttien manifesti oli minulle kesälukeminen, mutta ei mikään kevyt-sellainen. Se oli hämmästyttävän vaikuttava ja ajatuksia herättävä kirja.

Kirjan takakannessa sanotaan, että "Kirja ihmisille, jotka eivät pidä meteliä itsestään". Minusta tämä kirja sopii kuitenkin kaikille. Erilaisten ihmisten ymmärtäminen on rikkaus, jota pitäisi tavoitella. Totta on kuitenkin se, että tämä kirja antaa eniten introverteille, aivan toisenlaisen näkökulman itseensä kuin mitä ympäröivä yhteiskunta on koko kunkin ikänsä toitottanut. Tämän kirjan ehkä suurin rikkaus on hyväksynnän antaminen erilaisille ihmisille: ei kukaan ole toista parempi persoona, vaan olemme kaikki erilaisia, omanlaisiamme, oikeanlaisia. Kukin meistä toimii parhaiten omassa ympäristössään.

Introverttiä henkilöä kuvaillaan usein sanoilla hiljainen, ujo, harkitseva, älyllinen, vaatimaton, varovainen ja mietiskelevä. Aikamme suosii kuitenkin aivan toisenlaisia ominaisuuksia, joista on tehty vallitseva ihanne: suulautta, seurallisuutta ja esillä olemista. Ihmisestä pitää tulla ekstrovertti, jotta hän olisi oikeanlainen.

Tunnistin tästä kirjasta paljon asioita, jotka sopivat elämääni. Olen esimerkiksi aina, ihan koko ikäni, kokenut olevani vääränlainen. Pidän ihan vääristä asioista, kuten esimerkiksi kaksin olemisesta ystävieni kanssa tai korkeintaan pienistä ryhmistä (pitäisi olla kuin kala vedessä suurissakin porukoissa). Viihdyn erinomaisesti myös yksinkin. Olen saanut (näin jälkeenpäin ajateltuna) ällistyttävän määrän huonoa palautetta vääränlaisesta persoonastani. Ei siitä ole montaakaan kuukautta, kun pitkästä aikaa ollessani ulkona isossa porukassa joku alkoi vääntää naureskellen juttua persoonastani - muiden kuullen. Niin kuin se olisi jokin vitsi.

Tätä tällaista huonoa palautetta olen saanut aina. Sanon "huono" siksi, että jos minua moititaan esimerkiksi hiljaisuudesta tai itseni esille nostamattomuudestani, ne ovat tässä yhteiskunnassa huonoja asioita. Jos jollekin sanotaan: "olet hiljainen", sillä on todella vahva negatiivinen kaiku. Se on aina viesti: "puhu enemmän", mikä taas liittyy suoraan persoonaan eli on viesti, että "muuta persoonaasi". Vaikka oikeasti nämäkin ominaisuudet ovat vain ominaisuuksia muiden joukossa, ilman arvoja. Arvostuksia on vain vaikea muuttaa.

Kirjan lukemisen jälkeen minua on kauhistuttanut kaikki ne kerrat, kun olen kuullut aikuisen sanovan lapselle, että "kissako kielen vei". Nämä aikuiset eivät todellakaan ymmärrä, minkä kolhun he lapselle antavat, millaisen viestin!

Tämä kirja sai minut näkemään itseni uudessa valossa ja se on ollut valtava askel. Olen tuntenut aivan uudenlaista hyväksyntää itseäni kohtaan. Olen oivaltanut, että koko ikäni kestäneet yritykseni (ja toistenkin yritykset) muuttaa itseäni ovat olleet väärin itseäni kohtaan. Minä en ole ollut koskaan väärä, vaan ympärilläni olevat ihmiset ovat halunneet muuttaa minut siksi, että olisin heidän mielestään oikeanlainen ihminen! Siis kyse on arvostuksista, ei oikeasta ja väärästä! Kirja on myös avannut silmäni omille vahvuuksilleni, mikä on myös iso asia. Vahvuuksia ei voi olla, jos oman itsen koko perusta on omasta mielestä (ja muidenkin) vääränlainen.

Kirjassa on paljon valaisevia henkilöesimerkkejä. Niissä kerrotaan, miten asiat voivat mennä pieleen, jos introvertti yrittää toimia itselleen epäsopivassa ympäristössä ja toisaalta taas, miten sopiva ympäristö voi nostaa henkilön ominaisuudet uuteen kukoistukseen. Kirja auttaa ymmärtämään omia ominaisuuksia ja antaa vinkkejä, miten niiden avulla voi suunnata enemmän itselleen sopivaan elämään. Kirja antaa loistoa maan hiljaisille mollaamatta kuitenkaan ekstroverttejä.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti ainakin introverteille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ihmisiä tai tyystin väärässä paikassa elämässään.

Friday, August 03, 2012

Keräilijä ja hamstraaja

Minulla on taatusti keräilijän geenit. Rakastan sitä tunnetta, kun saan kerätä jotain itselleni hyödyllistä ja säilöä sitä. Nautin, kun varaudun pahan päivän varalle - tai vain talven varalle. Tykkään laittaa ja huolehtia, suunnitella ja säännöstellä.

Tämän kesän yksi ihanuus on ollut mustikkareissut. Olen kierrellyt metsissä innostuksesta hehkuen, hyttysiä ja paarmoja läiskien, mutta silti niin kovasti nauttien. Olen ollut omassa elementissäni. Metsäreissu, kerääminen, säilöminen ja myöhemmin talvella rakkaudella pakasterasioiden avaaminen ja mustikoista nauttiminen.Tämä on nautintoa oman mittapuuni mukaan.


On suorastaan käsittämätöntä, että miten helposti ja nopeasti marjaa saa poimurilla, kunhan metsään jotenkin pääsee. Olen ollut onnekas, kun olen nyt päässyt. Silti minun täytyy järjestää elämästäni mahdollisimman pian sellainen, että en olisi niin riippuvainen muiden kyydeistä, kulkuneuvoista ja marjapaikoista. Minä haluan itsekin omin keinoineni päästä metsään, löytää marjapaikat, kulkea ja kerätä. Koska minä olen Marjastaja.

Minulla on myös keräilijän kääntöpuoli ja se on hamstraaja. Olen pitkin tätä vuotta raivannut asuntoani ja loppua tälle projektille ei näy. Varastoni on melkein käyty läpi ja siivottu. Vaatekaapit myös. Mutta aina kun saan jotain raivattua, seuraava sekasotkuinen paikka pilkistää jo esiin. Miten ihmeessä olen esimerkiksi voinut säilyttää niin valtavasti papereita, että niitä on monessa laatikossa, varastossa ja kirjahyllyssä monessa hyllyssä? Mitä teen viideltä hiusharjalla, kun käytän lähinnä kampaa? Miten minulla voi olla kymmeniä ja taas kymmeniä hiuslenkkejä? Olen ollut (ja olen taatusti hieman edelleenkin) aivan toivoton hamstaaja. Ilmeisesti pelkään, että maailmasta loppuu hiuslenkit, enkä saa hiuksiani enää kiinni. Sehän olisikin kamalaa.

Mukavaa on kuitenkin se, että raivaamiseni tulos alkaa jo näkyä. Tilaa alkaa syntyä, kaaos taittua. En olisi uskonut, että se olisi mahdollista, mutta sinnikkyydellä sekin näköjään onnistuu. Lisäksi mitä enemmän olen romppeistani luopunut, sitä helpommaksi se on muuttunut. Ylimääräisestä romusta luopuminen tuottaa nautintoa ja nyt alan jo janota tuota nautintoa lisää. Ehkä olen kohta enää vain keräilijä, mutta sitä täydestä sydämestäni. Hyvästi hamstraaja!

Thursday, August 02, 2012

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

Olen lukenut paljon tänä kesänä. Eräs mieluisa löytö on ollut Åsa Larssonin Aurinkomyrsky. Se on Larssonin jännityssarjan ensimmäinen osa, joka vie Tukholmassa asuvan nuoren juristin Rebecka Martinssonin tien takaisin kotiseudulleen Kiirunaan.

On kirpeä pakkanen ja auringossa myrskyää. Revontulet leimuavat kirkon yllä, jonka suojista löytyy seurakunnan karismaattisen johtohahmon ruumis. Näistä asetelmista kirja alkaa, mutta kirjan yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on se, että se on vähintään yhtä paljon Rebeckan kehitystarina kuin rikoksen selvittämistä. Lisäksi kirjassa kertojaääniksi pääsevät vaihdellen eri henkilöt: rikospoliisit, syyttäjät, rikolliset ja uhrit. Tapahtumiin saakin näkökulman ja ajatuksia monesta suunnasta, mikä piirtää mielenkiintoisen kuvan kirjan maisemasta.

Minä pidin tarinasta. Alkuun minua ehkä hämäsi se, että tarinaa kerrotaan monesta suunnasta ja päähenkilön, eli Rebeckan, osa on oikeastaan aika pieni. Ehkä seuraavissa osissa vielä pienempi. Tuntui, että häneen ei oikein pääse sisälle. Toisaalta päähenkilö on oikeastikin vaikeasti lähestyttävä, mikä tekee hänestä minusta omalla tavallaan mielenkiintoisen. Minun oli itse asiassa erittäin helppo samaistua häneen, kun näin hänessä ja itsessäni paljon samaa. Neuroottisuus tuo henkilöön inhimillisyyttä.

Kannattaa ehdottomasti aloittaa tämän sarjan lukeminen tästä kirjasta, jotta ymmärtää koko tarinan. Minua viehättää Larssinin kirjoissa runsas kuvailu ja hieno kielen käyttö. Pystyin helposti siirtymään helteiden keskeltä Kiirunan pakkaseen. Ympäristöstä piirtyi niin kaunis ja elävä, että aloin kaivata sinne. Tällainen kielenkäyttö vetoaa minuun.

Kirjasta on helppo sanoa paljon hyvää ja jotain huonoa. Ehkä se on hyvän kirjan merkki. Luen parhaillaan kolmatta osaa, "Musta polku". Suosittelen näitä kirjoja!

Wednesday, August 01, 2012

Lomatunnelmissa

Olen Lomaillut. Kävin reissussa sellaisessa paikassa, jossa koin voivani tosi hyvin. Oli tilaa, luonnonrauhaa ja mielekästä lomatekemistä vesillä ja maissa. Oli mukavaa seuraa. Liikuin, lepäsin, katselin, kuuntelin, haistelin, ja ihmettelin. Sain melkoisen ukkoskuuron suoraan niskaani ollessani ulkona. Upean näköinen luonnon oma show sekin oli, vaikka pikkaisen pelottikin. Tiesittekö, että lähelle iskevä salama sanoo "pumpumpum", kuin tykin suusta? Taisi olla useampi salama kerralla. Näin ja kuulin lintuja. Vesilinnun poikaset syöksähtelivät emonsa ohjaamana ruokaa etsien ja tiltaltti sanoi til-tal-til-tal...


Koin olevani omassa ympäristössäni ja omassa elementissäni. Minusta tuntui, että tässä se on, tällainen on tuleva kotini. Ei tietenkään juuri lomapaikkani, vaan jokin vastaava, jossain päin Suomea. Koin, että asuinympäristöni on minulle merkittävä asia elämässäni, en voi missä tahansa hyvin. Olen tällainen kuin olen ja tarvitsen tiettyjä asioita. Asuinympäristöni on tarjottava minulle niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Näin se on. Tiesin tämän kyllä lapsena, mihinhän se tieto välillä katosi?