Sunday, November 27, 2016

Muutos syksyn kuvioissa

Juuri, kun olin sujahtanut leppoisaan arkeeni ja alkanut nauttia siitä kunnolla, rysähti muutos. Voi sanoa, että todellakin rysähti, koska arkeni muuttui muutamassa päivässä ihan toisenlaiseksi. Aloitin siis töissä, mutta en toki palkkatöissä. Päädyin siis tekemään taas ilmaiseksi töitä ja se on herättänyt ristiriitaisia tunteita.

Työ ja työpaikka ovat kivoja ja pidän siitä, mitä teen. Toisaalta kaikki tekemäni on aivan uutta, eli opettelen käytännössä uusia asioita 8 tuntia päivässä, mikä tarkoittaa sitä, että olen ollut vähäisellä vapaa-ajallani täysin loppu. Olen aiemmin ajatellut olevani toisinaan uupunut, mutta jotenkin tuntuu, että vasta nyt todella tiedän, mitä uupumus on. Se on mm. sitä, kun ei enää pysty ajattelemaan yhtään mitään mutkikkaampaa, ei ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu ja mitä minulle puhutaan ja kehossa kiertää pahoinvointi. Tässä on siis vain osa oireista. Jostain syystä olen kyllä enimmäkseen nukkunut kuin tukki ja voisin nukkua vaikka kuinka paljon. Tämän vuodenajan loputon mustuus ei ole taatusti auttanut.

Olen luultavasti myös sukeltanut johonkin uuteen aikatodellisuuteen, kun aika ei riitä enää mihinkään. Kun tulen töistä ja teen välttämättömät askareet (+ seuraavan päivän valmistelut), onkin nukkumaanmenoaika. Aikaa rentoutumiselle ei juuri ole. Ei ihme, että en ehdi palautua. (Miten joskus oli töiden jälkeen aikaa tehdäkin jotain?)

Se, että päivästä toiseen askartelee sellaisten asioiden parissa, joita ei osaa, näännyttää ja ahdistaa. Minulla on mahdollista saada tästä oikea työpaikka, joten sekin lisää paineita. Siis nimenomaan mahdollisuus eli kaikki on taas kerran epävarmaa. Oikeastaan minun pitäisi iltaisin ja viikonloppuisin opiskella erästä asiaa, jotta varmistaisin työn saamistani. Työnantaja ei toki painosta mitenkään, mutta en vain osaa erästä tärkeää asiaa. En vain ymmärrä, miten voisin opiskella vielä vapaa-ajallani, jota ei juuri ole? Olen vielä niin nääntynyt vapaa-ajallani, että en kykene enää vastaanottamaan uutta. Ahdistaa tosi paljon.

Toisaalta koen taas saaneeni uutta näkökulmaa työelämään. Vaikka asetan ihan itse liikaa paineita, niin kyllä työelämäkin sitä tekee. Osaavampia työttömiä on jonoksi asti tähänkin hommaan. Kilpailu on järjetöntä ja paineita asetetaan, pitää suorittaa ja tuottaa arvoa. Tuollakin pitää kirjata kaikki, mitä tekee. Jaksaa, jaksaa! (Tai sitten ei...)

Jotenkin tuntuu, että jos tästä ei ura urkene, niin ei sekään haittaa. Taloudellisesti toki tulee jännät ajat, mutta kyllä muuten elämässä on niin paljon laatua verrattuna tähän raatamiseen että oksat pois. Tokihan vasta aloitin, joten ajan myötä tietysti tasaantuu, kun oppii hommat ja tottuu, mutta silti.

Onneksi loppuvuodesta on tiedossa jotain mukavaa vaihtelua arkeen ja edes jotain arkipyhiä, joista en juuri nyt voisi olla enempää kiitollinen. On jotain, mitä odottaa nääntymisen keskellä.