Tuesday, February 28, 2017

Näyttelyeläin

Olo on kuin näyttelyeläimellä kilpailuissa. Seison nurkassa ja välillä minua katsotaan, pyöräytetään ympäri ja tarkistetaan, että täytänkö vaatimukset. Sitten taas nökötän yksin, kunnes joku taas tulee tarkastelemaan, olenko riittävä, hyvä ja sopiva. Kysyy kenties, mitä haluaisin (ja minulla ei ole vastausta, ahdistaa). Ja taas jään yksin, kunnes joku tulee taas tarkastelemaan, onko minulla vaadittavia ominaisuuksia... jne.

Tuolta tuntuu. Vaatimukset viuhuvat pääni ympärillä, minusta puhutaan selkäni takana, minulle puhutaan ympäripyöreitä, joskus kysellään jotain, enimmäkseen ei. Välillä varmistetaan vielä uudelleen, että ymmärränkö, että tarvitaan tiettyjä asioita. Tulevaisuudessa minun täytyisi osata sitä ja tätä. Jos ja jos niin sitten taas tarkkaillaan muutama kuukausi ja arvioidaan lisää, täytänkö vaatimukset.

Argh!

Kyse on siis työelämästä. On ollut tässä hieman henkisesti raskasta, kun olen ollut arvioitavana. Minulle on selitetty, mitä täytyy osata ja mielellään vielä enemmän. Tarkkailtu on jo kuukausia, mutta silti muistutetaan, että ehkä ja jos niin sitten täytyisi vielä olla tosi ahkera, koska tarkkailu jatkuisi vielä kuukausia. Enkä nyt oikeasti edes juuri kärjistä.

Minua on pidetty pitkään löysässä hirressä sen suhteen, muuttuisiko ilmaisyö palkkatyöksi. Viikosta toiseen on lupailtu tietoa jatkosta, jota ei ole haluttu minulle kertoa. Jotain on aina esteenä, että ei juuri nyt voi eikä kykene päättämään asiaa (luultavasti saan tietää viimeisenä päivänä). Nyt on alkanut sitten vaatimusten korostaminen eli selittäminen, mitä kaikkea pitää osata (ja tosiasia on, että en osaa). Tuota on tehty jo moneen kertaan. On tehty selväksi, että jos ja ehkä jos töihin pääsisin, niin koeaikana tarkkaillaan ja selvitetään, että täyttääkö osaamiseni paikan vaatimukset. Siis toisin sanoen löysä hirsi olisi moneksi kuukaudeksi taas taattu. Tämä höystettynä sillä, että minun täytyisi opiskella vapaa-aikanani puuttuvia taitoja ja tähän ei todellakaan kuluisi aikaa ihan vähän. Siitä ei muuten ole ollut mitään puhetta, mitä minulle voisi olla tarjolla. Kaipa oletus on se, että työttömälle riittää se, että on ylipäätään töitä.

Mitäpä voin tässä pitkään työttömänä olleena ja työmarkkinatuen kajastaessa horisontissa tehdä? On "hieman" ahdistava tilanne. Toki yritän keksiä vaihtoehtoja.

Minulla on myös jotenkin väärinkohdeltu ja jopa hieman nöyryytetty olo, jos oikein kuuntelen tuntemuksiani. Sen lisäksi että ahdistaa epävarmuus, tilanne ja kaikki tässä, niin aivan kuin minua myös potkittaisiin päähän. En tiedä, jokin tässä kuviossa on pahasti pielessä. Ja silti minun pitää päivästä toiseen vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Voihan vinksisvonksis.

No comments: