Saturday, February 18, 2017

Negatiivisesta positiiviseen

En tiedä, miten negatiivisesta mielentilasta pääsee positiiviseen, mutta sellaisen siirtymän olen kokenut tällä viikolla. Siitä ei valitettavasti pääse mihinkään, että arkiaherrus herättää toisinaan negatiivisia fiiliksiä, ahdistaa ja ärsyttää. Vaikka kuinka yrittäisin jonkin ärsyttävän päivän aikana alkaa loistaa positiivista valoa ympärilleni, niin lähinnä todellisuus on se, että otsaani alkaa kasvaa jotakin ja ilmeeni lienee sen mukainen.

En haluaisi olla kireä, negatiivinen ja ahdistunut. Alkuviikosta nuo fiilikset taas lehahtivat uuteen kukoistukseensa, kun arkiaherruksessa oli taas mitä oli. Sitten oli parempi päivä, jonka jälkeen minulla oli täysin vapaa ilta tehdä mitä ikinä päähäni pälkähtää. Päätin siis vain olla, miettiä asioita ja välillä lukea kirjoja. Hämmästyttävää kyllä, oloni alkoi kohisten kohentua. Tuosta lähtien viikko on tuntunut kevyeltä ja oloni tasapainoiselta ja positiiviselta.

Olen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa tai yksinkertaisesti tukahdun hengiltä. Aivan kuin aivoni täyttyisivät kaikesta tauhkasta ja lakkaan kuulemasta omaa oikeaa ääntäni. Minusta tulee ilman omaa aikaa kireä kimppu ihmistä, joka lähinnä vain reagoi muiden vaatimuksiin. En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tällä viikolla tämä ajan saaminen itselleni pelasti oloni tällä erää.

Ärsyttäviä hetkiä tulee taatusti taas jatkossakin, mutta erään oivalluksen koin tällä viikolla. Olen työelämässä täysin muiden armoilla, mutta voin silti säilyttää itseni ja arvokkuuteni. Voin olla mitä olen ja se luultavasti ei ole ratkaisevaa sen kannalta, mitä saan tai olen saamatta jatkossa. On siis turhaa ärsyyntyä siitä, mitä on ja mitä ehkä sattuu työpaikalta almuina saamaan. Tämä on monessa mielessä monelle julmaa ja kovaa aikaa, ja ei ole mitään syytä minun olla itseäni kohtaan julma. Ehkä lempeydellä ei saavuteta materiaa ympärille, mutta paremman mielen sillä saa.

Jatkan pohdintojani siitä, miten tämän positiivisen ja rauhallisen vireen saisi enimmäkseen säilytettyä.

2 comments:

Hilkka said...

Ennen lasten saantia olin aivan varma, etten ikinä selviäisi lapsiperheen elämästä juuri siitä syystä, ettei saa juoda aamukahviaan rauhassa, ei saa omaa aikaa silloin, kun siltä tuntuu. Esikoisen kanssa ensimmäiset 2,5v. olivatkin yhtä piinaa, eikä mikään ihme ollut sekään, että sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Nyttemmin olen kuitenkin huomannut, että nautin siitä omasta ajasta eri tavalla, kun se oma aika on kortilla. Syventyminen on aivan eri luokkaa.

Yritän tässä sanoa, että kyllä me tarvitsemme niitä hektisiä, stressaavia toisten ehdoilla elämisen hetkiä, jotta osaisimme arvostaa vapautta ja omaa aikaa silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Nan said...

Kiitos kommentistasi. Mielenkiintoista! Olen ajatellut, että moni asia on hankalaa, kun tarvitsee niin paljon omaa aikaa ja rauhaa, mutta lienee totta, että omaa aikaa osaa arvostaa enemmän, kun sille on vastapaino. Jonkin aikaa jaksaa kyllä hektisyyttäkin, mutta rajansa kaikella (2,5v on pitkä aika). Tasapainon löytäminen onkin se haaste tässä.

Olen huomannut, että kun aikaa on paljon, oma oleminen menee tehottomaksi löllöttelyksi ja moni kiva asia jää tekemättä. Tietty ryhti on hyvä asia.