Saturday, April 15, 2017

Pääsiäislomalla

Terveiset lomalta! Hyvää pääsiäistä! On ihanaa, että on neljä päivää vapaata, kun siihen saa jo ujutettua lomareissun ja loman tunnun. Lähdin tapaamaan siis läheisiäni ja katsomaan toisenlaisia maisemia ja uskon sen tekevän hyvää.

Elämä on ollut töitä ja ihmettelyä. Moni asia ihan ajankäytöstä ja ihmisistä vaalitulokseen on herättänyt ajatuksia. Elämä näyttää aivan erilaiselta, kun on töissä ja tuloja. Ei sitä voi ymmärtää ja nähdä ellei ole ollut poissa työelämästä (ja tulojen ääreltä). Olen kiitollinen, että minulla on kokemusta kummastakin ja siten ymmärrystä molemmista. (Toisaalta tuo kokemus tekee kyllä sen, että en jaksa kuunnella aina työssä olleiden hyväosaisten valitusta työttömistä. Yhä enemmän minun tekee mieli tuomita heidät täysiksi idiooteiksi, mutta haluan edes yrittää olla suvaitsevainen tässäkin. Sananvapaus, suppeat elämänkokemukset, kyvyttömyys empatiaan ja sitä rataa. Minkä niille mahtaa.)

Olen jatkanut leppoisan asenteen opettelua. En halua valittaa turhista, käyttää aikaani turhiin velvollisuuksiin (jos mahdollista) ja haluaisin saada arjesta selviämisen ja ajan riittävyyden tuntua. Elämässä on ikään kuin uusi sivu kääntymässä, vaikka käytännön tasolla suuria muutoksia ei tulisikaan. Sisälläni tuntuu, että pyrin jatkossa tekemään enemmän oman näköisiäni juttuja. Ehkä ihan uusiakin juttuja.

Lomaani on kuulunut hyviä unia, ulkoilua ja lukemista. Katsoin dokumentin Pohjois-Koreasta ja ihmettelin, miten vinksahtaneeksi yhteiskunta ja elämä voivatkaan mennä. Toivon, että itse pystyisin säilyttämään ja edelleen kehittämään kykyä nähdä asioita eri näkökulmista ja tunnistamaan sairaan meiningin sellaisen kohdatessani. Toivon, että en itse koskaan ylläpitäisi jotain sairasta meininkiä.

Tuleepa sekava kirjoitus :) Se kuvaa hyvin sitä, miten tiukan työputken jälkeen stressi hellittää ja ajatukset pääsevät kirmailemaan vapaasti. Mielessä pyörii kaikenlaista ja toivon, että se johtaa mielenkiintoisiin ajatuksiin :)

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! Minua ei harmita sää ja viileys. Kyllä ne lämpimät kevätpäivät vielä tulevat. Nyt on aika nauttia lomasta ja siitä, mitä tarjolla on :)

5 comments:

Huopalintu said...

Hyvää pääsiäistä sinulle!

Between said...

Todella mukava kuulla, että elämä vaihteeksi hymyilee sinulle.
Eräs tuttuni sai pitkääkin pidemmän työttömyysvaiheen jälkeen vihdoin vakituisen työpaikan. Iloitsen hänen puolestaan, mutta myös hämmästelen, miten nopeasti hän tuntuu unohtaneen työttömyyden negatiiviset puolet ja kuinka hän nyt syyllistää ihmisiä, joiden joukkoon hän aiemmin kuului. Surullista. Miten ihmiset jotka eivät ole itse työttömyyttä kokeneet, voivat sitä ymmärtää, kun ei aina työttömyyden kokeneetkaan ymmärrä.
Kaikesta huolimatta, nauti työstäsi ja ansaitusta lomastasi. Hyvää pääsiäistä sinulle!

Nan said...

Huopalintu: Kiitos paljon :) Toivottavasti sinullakin on mennyt pääsiäinen hyvin.

Between: kiitos! Olen nauttinut lomasta :) Toivottavasti sinullakin loma sujuu hyvissä merkeissä. Onpa hienoa, että tuttusi sai töitä ja vieläpä pitkän työttömyyden jälkeen. Hämmästelen kyllä myös, jos hän on nyt jo unohtanut työttömyyden negatiiviset puolet. Kieltämättä masentavaa. Miten ihmeessä tosiaan ihmiset saisi ymmärtämään todellisen tilanteen? Jos se joiltain työttömiltäkin unohtuu noin nopeasti? Olen kyllä itse varma siitä, että minä en unohda.

Katja - Tässä ja Nyt said...

"Katsoin dokumentin Pohjois-Koreasta ja ihmettelin, miten vinksahtaneeksi yhteiskunta ja elämä voivatkaan mennä" - just niin, tänään juuri töissä puhuttiin, että miten nykyäänkin vielä voi olla maailmassa pohjois-korean tyyppistä juttua.

Nan said...

Katja: ajattelin, kun aloin katsoa dokumenttia, että jaksankohan katsoa loppuun asti. Katsoin - ilman taukoja. Olipa kiinnostava. Se maailma siellä on niin kummallinen, että sitä ei voi käsittää. Todellisuus, joka ei ole todellisuutta. Näyttelemistä, aivopesua, ihmisten hyväksikäyttöä. Järkyttävää. Dokumentti oli kyllä silmiä avaava siinä mielessä, että mitä kaikkea ihmiseen voi sisältyä.