Voihan vietävän työelämä. Olen edelleen porskuttanut sen suhteen fiiliksillä, jotka seilaavat laidasta laitaan. En yhtään tiedä, mihin suuntaan tämä vene keikkuu. Sen tiedän, että en yhtään tiedä, mitä tekisin työn suhteen. Minun pitäisi tehdä töitä, joita en yksinkertaisesti pysty tekemään, en osaa, en kykene. En, vaikka viikosta toiseen hakkaisin päätäni seinään. En vain osaa. Olen uskonut, että on mahdollista opetella, mutta enää en ole varma. Ei yksin kaikkea pysty opettelemaan ja ymmärtämään, näin se vain on. Ja vaihtoehtoja tuolle yksin ongelmien ratkaisemiselle ei vain ole.

Inhottavat fiilikset. Ällöttää ja itkettää. Ehkä viikonloppu tuli hyvään väliin, ainakin ehdin hieman rauhoittua ja ajatella. Ehkä keksin tähän umpikujaan jotain läpikulkuväyliä. Ehkä.

Kaipaisin jotain paljon yksinkertaisempaa ja selkeämpää. Sellaista, mikä ei päivästä toiseen painosta ja raasta. Jotain kepeää, vapauttavaa ja sellasista, missä kokisin olevani hyvä.

Olen hyvä kitkemään. Menen kasvimaalle.