Minilomamietteitä, työpuutumusta ja harrastuksen kaipuuta

Onneksi on kolme vapaapäivää peräkkäin! On ollut tosi puutunut olo töissäkäymiseen, joten tauko tekee hyvää. Positiivista on se, että töissä on enimmäkseen mukavaa, mutta on se silti aina puuduttavaa. En kävisi enää päivääkään töissä, jos jostain putoaisi riittävästi rahaa loppuelämän elämiseen.

Olisi tosi hyvä, jos työ ei olisi niin hallitseva elementti elämässä. Tuntuu, että menee tosi paljon elämää hukkaan siihen, että arkipäivät menee töissä, mutta toimeentulo on saatava. Ei voi mitään. Tähän aikaan vuodesta pimeään aikaan harrastaminen tuntuu sekin jotenkin nihkeältä. Ei huvittaisi jaksaa, vaikka jaksaminen onkin ollut oikeastaan yllättävän hyvää.

Olisi kiva löytää jokin harrastus tai muu tekeminen, joka innostaisi ja veisi huomion pois (pelkästään) töistä. Olen katsellut vaihtoehtoja, mutta aina ne tuntuu tyssäävään johonkin tekijään. Esimerkiksi arki-iltana en halua harrastaa kovin myöhään. Jos harrastuspaikka on työpaikan lähellä, niin ei yhtään kiinnosta harrastus klo 20. En jaksa olla töissä "koko" iltaa ja toisaalta en halua käyttää iltaa edestakaisin reissaamiseen (kotiin ja taas lähelle työpaikkaa). Aika erityisesti arki-iltaisin on tosi rajallista.

Toki voisin alkaa harrastaa jotain sellaista, mikä ei ole aikaan ja paikkaan sidottua, mutta minun on vaikea saada tartuttua johonkin sellaiseen puuhaan. Kaipaan harrastukseen jotain sellaista tekijää, joka pakottaa tekemään. Laiska mikä laiska :)

Pitää jatkaa pohdintoja.

Vuosi on mennyt nopeasti, hui sentään. Hyvää loppuvuotta!

Hei, ihan hyvää kuuluu

Olen edelleen olemassa, blogi on olemassa. Elämä on mennyt eteenpäin omalla painollaan, hidastellen ja nopeasti hypähdellen. Ehkä nämä ovat olleet normaaleja elämään kuuluvia asioita, mutta mukaansa ne ovat tempaisseet siten, että pohdiskelut ovat jääneet vähemmälle. Ajateltavaa olisi paljon, mutta arkikiireet ovat vieneet elämän suorittamistilaan.

Ikävöin kesälomaa ja olen potenut suuria sopeutumisvaikeuksia siirtyessäni lomalta arkeen. Paljon suurempia vaikeuksia kuin aiempina vuosina. En myöskään pysty juuri yhtään suuntautumaan syksyyn, kun haluan edelleen roikottaa kesää mukanani. Se ei vain pysy mukana, vaikka kuinka yrittäisin. Miksi päivän pitää lyhentyä?

Kesä oli hyvä, lomalla olin enemmän reissussa kuin kotona. Kotonakin on silti hyvä, vaikka kodin laittaminen onkin jäänyt tauolle. Jatkan sitä paremmalla motivaatiolla myöhemmin. Nyt arki on niin "täyttä", että siihen ei ole oikein mahtunut ylimääräistä suorittamiselta tuntuvaa tekemistä. Toivon pian sopeutuvani loman jälkeiseen arkiaikaan, jotta ei olisi kesässä roikkuva ja ylisuorittava olo.

Arki hakee uomaansa, mutta elämässä on monia hyviä palasia, joista rakentaa. Samalla mm. juuri nämä hyvät palaset muistuttavat puutteista, elämän kipukohdista, jotka odottavat ratkaisuaan, vaikka ratkaisuja ei välttämättä olisikaan. Mihin suuntaan lähtisin elämääni ohjaamaan? Mitä tavoittelisin? Miten ratkaisisin kipukohtiani? En osaa sanoa, juuri nyt on vaikea tehdä ratkaisuja. Ehkä ei tarvitsekaan muuta kuin elää tätä hetkeä.

On vaikea kirjoittaa mitään, kun edellisestä kirjoituksesta on aikaa. On liian paljon ajatuksia, jotka jäävät jumiin ennen sormien osumista näppäimistölle.

Kaikkea hyvää ja kaunista syksyynne!

Oman osaamisen löytämisen polulla

Minulle on alkanut tulla työelämään liittyen kummallisia fiiliksiä eli sellaisia, että minähän osaan jotain. Työttömyys veti käsitykset itsestäni ja osaamisestani lähes nollaan ja huomaan, että nyt olen alkanut nähdä välähdyksiä siitä, että osaan jotain. Olen opiskellut aika paljon ja tehnyt erilaisia töitä ja niistä kertynyttä oppia on alkanut tulla mieleeni. Tavallaan myös se auttaa, kun näkee ympärillään erilaisia työntekijöitä, niin osaa suhteuttaa itseään siihen joukkoon. Työttömänä on lähinnä yksin, erillään ja kelpaamaton mihinkään työhön.

En silti sano, että osaisin hurjasti kaikenlaista tai että osaisin edes sellaisia asioita, joille olisi työmarkkinoilla kysyntää. Työllistymisessähän yksi tärkeimmistä asioista on olla sellaista työkokemusta (osaamista), jolle on kysyntää. Sellaista minulla ei taida edelleenkään olla.

Se, että koen itselläni olevan ylipäätään osaamista, tuo mietteitä, että miten käyttää sitä ja jalostaa osaamista eteenpäin. Haluaisin vihdoinkin hyödyntää sitä, kun tähän asti olen lähinnä tehnyt sitä työtä, mitä olen sattunut saamaan. Tämä saattaa tässä suurtyöttömyyden maassa olla lähinnä haihattelua, mutta saisin iloa siitä, jos pääsisi vihdoin hyödyntämään jotain osaamistani, josta oikeasti pidän.

Olen viime aikoina saanut töissä enemmän vastuuta, mikä on pakottanut minut ponnistelemaan enemmän ja haastamaan itseni. Luulen, että olen suoriutunut ihan hyvin! Harmi vain, että tuo vastuun lisääntyminen ei ole pysyvä tilanne, vaan pian on paluu vanhaan. Erikoista ja kritisoitavaa tuossa vastuun lisääntymisessä on tosin ollut se, että valta ei ole samalla lisääntynyt. Minun on siis ollut varsin vaikea hoitaa niitä asioita, joita minun on pitänyt hoitaa, koska minulla ei ole ollut valtaa vaikuttaa asioihin. Olen vain voinut toivoa, että asiat hoituvat. Tämähän on epäreilua, mutta luulen, että tätä asetelmaa ei ole töissä nähty.

Myös itsetuntoni töissä on lisääntynyt, kun haasteita ja kivoja työtehtäviä on tullut lisää. Osaan ja uskallan sanoa, mutta samalla olen erittäin varovainen siitä, että en sano mitään kriittistä. En esimerkiksi valita siitä, että minulle annetaan vastuuta ilman valtaa, koska en halua sahata omaa oksaani työpaikallani. Tosin jos tilanne käy kovin hankalaksi, minun on pakko sanoa tuosta, koska tuo hankaloittaa työntekoa suuresti. En voi yksin ratkaista kaikkea, se on yksinkertaisesti mahdotonta.

Fiilikseni työelämän suhteen vaihtelevat suuresti. Tavallaan tekisi mieli ponnistella mielekkäämpiä töitä kohti (pidän nykyisistä töistäni, mutta riski epämieluisten hommien lisääntymisestä leijuu ilmassa), mutta samalla koen itseni vielä myös siksi ihmiseksi, joka oli pitkään työtön ja kelpaamaton.

Tuntuu, että omalla kohdallani työelämä on jatkuvaa paikkani hakemista eikä osaamistani oikein arvosteta. Olen vääränlainen persoona, joka ei osaa tuoda itseään ja osaamistaan oikealla tavalla esille. Aina on joku muu, joka kiilaa edelle, on sitten kyse mielekkäämmästä työstä tai paremmasta palkasta. Mitenhän oppisi toimimaan työelämässä omien etujen mukaisesti, mutta kuitenkaan jyräämättä muita?

Liikuntaharrastuksessa koettua törttöilyä

Saan töistä liikuntaseteleitä ja niiden myötä olen innostunut käymään ryhmäliikuntatunneilla. Eräällä tanssillisella tunnilla koin yllättävää käyttäytymistä. Normaalisti oman kokemukseni mukaan me liikkujat huomioidaan ainakin jossain määrin ympärillä olevia kanssaliikkujia. Suodaan jokaiselle se oma pieni tai suurempi paikka liikkumiseen. En muista, että olisin juurikaan törmännyt tökeröön ja huomioimattomaan käyttäytymiseen tai ainakin niitä kertoja on ollut ihan vain muutama. Nyt sitten törmäsin yhteen törppöön "sankariin".

Kaikki sujui alkuun ihan hyvin, liikkujia oli sen verran, että kaikilla oli hyvin tilaa liikkua. Sitten ohjaaja otti kameran esille, jolloin mietin lähinnä sitä, miten itse välttyisin kameralta. Ratkaisu tähän syöksähti oikealta puoleltani.

Itseäni isokokoisempi ihminen syöksähti kuin höyryveturi paikalleni, jolloin jouduin itse peruuttamaan taaksepäin, jolloin työnsin takanani olevia taaksepäin, jolloin heillä ei ollut enää juuri tilaa. Väistelin edessäni huitovaa törppöä ja yritin etsiä paikkaani, mutta lopulta siirryin törpön alkuperäiselle paikalle tyrmistyneenä moisesta käyttäytymisestä. Vitsit mikä idiootti, miten jollain voikin olla noin vähän kykyä ja/tai halua huomioida muita ihmisiä. Kun kuvaus loppui, törppö "valui" hitaasti taas paikalleen ja minä takaisin alkuperäiselle paikalleni.

Jos tässä ihmettelen yksittäisen ihmisen idioottimaisuutta, niin ihmettelen myös toista ilmiötä. Mistä syystä isokokoisemmat ihmiset käyttävät yllättävän usein kokoaan pienempien jyräämiseen? Olen kokenut tuota harvaksellaan silloin tällöin. Itseäni suojellakseni olen väistänyt, mutta nyt jälkeenpäin pohdin, että olisiko pitänyt jäädä höyryveturin alle. Se se vasta olisi huomiota herättänyt.

Täytyy myöntää, että olen kiherrellyt vahingonilosta, kun lopulta pääsin näkemään kuvattua videopätkää: törppö on leikattu siitä pois :D

Lämpö palasi

Lämpö on tehnyt paluun sekä hyvässä että pahassa. Sisällä on nyt lämmin, asia hoitui kivan nopeasti. Tekisi mieli sanoa, että on liiankin lämmin, mutta ei siitä oikein nyt kehtaisi valittaa :D

Huonossa mielessä lämpö teki paluun ulos. Vesisateet ja loska ei ole helmikuussa todellakaan toiveena. Saa nähdä, käykö tänä vuonna hiihtokauden niin kuin viime vuosina on ollut tapana. Loppuu ennen kuin kunnolla ehtii alkaakaan. Muutaman viikon sitä taisi kestää tällä kertaa. Tämä harmittaa joka vuosi yhtä paljon, vaikka ymmärränkin asuinpaikkani kurjuuden hiihtomahdollisuuksien suhteen. Tänä vuonna heräsi vain normaalia enemmän toivoa asian suhteen, kiitos pakkasjakson ja lumisateiden. Turhaan kenties taas.

Ulkona on loskaista ja ankeaa. En ole koko viikonloppuna käynyt ulkona lukuunottamatta harrastusta ja kauppareissua. Olen pyörinyt kotona katsellen sarjaa (Petos) ja lukien kirjaa. Välillä olen siivonnut ja tehnyt kotihommia. Mielessä ovat edelleen pyörineet tiiviin työviikon asiat ja tulevan viikon työhaasteet. En todellakaan koe palautuneeni normaalia tiukemmasta työviikosta, kun en ole saanut ajatuksiani pois työasioista. Kaipaan sellaista tekemistä, jossa todella pääsisi irti, mutta en ole onnistunut sellaista järjestämään.

Ulkona liikkumisen hakaluus (loska ja liukkaus) tekee sen, että mihinkään ei edes tee mieli lähteä, vaikka toisaalta kaipaankin jotain kodin ulkopuolista puuhaa. Lisäksi mieleni on "rakennettu" siten, että jos olen kotona, koen tarvetta saada aikaiseksi jotain hyödyllistä (typerää!). Tänä viikonloppuna en ole saanut juuri mitään hyödyllistä aikaiseksi. Väsyttää vain, kun torkuin aamulla liian pitkään. Silti, on tämä viikonloppu ollut ihan kiva.

Odotan silti uutta työviikkoa melko hyvillä mielin. Töissä on ihan mukavaa ja tekee hyvää lähteä kotoa liikkeelle. Lisäksi iltaisin piristää harrastukset, joita myös odotan. Eikä tuo loskakausikaan voi kestää iäisyyttä.

Hyvää uutta viikkoa!

Vilpoista tuppaa olemaan

Lumista talvea on nyt riittänyt ja se on ollut mukavaa. Hiihtokausi alkoi ja lumessa on saanut muutenkin taaperrella. Pakkanen on nipistellyt poskia ja välillä on ollut kauniita lumimaisemia ja tähtitaivasta.

Olen iloinen siitä, että on talvi, mutta siitä en ole iloinen, että kotonani lämmitys ei toimi kunnolla. Pattereiden kanssa on ongelmaa siten, että sisälämpötilaksi on muodostunut nyt 17 astetta (makuuhuoneessa on kylmempää, kun siellä patteri on kylmä). Lämpötila nousee hieman, kun olen kotona ja teen normaaleja kotiaskareita, mutta ei se suurta helpostusta tuo. Huollosta kävivät ilmaamassa patterit ja sen myötä lämpötila nousi kahdella asteella eli sentään tuohon seitsemääntoista. Töissä on mukava käydä lämmittelemässä, onpahan yksi syy lisää tuohon hommaan.

Nyt kun tätä kylmyyselämää on viettänyt yli viikon, täytyy sanoa, että se kiristää hermoja enemmän kuin olisin arvannutkaan. Kotona oleminen on joko peiton alla möllöttelemistä tai sitten yritän hermot kireällä ja palellen tehdä jotain kotiaskareita. Tietokoneen ääressä en juuri viihdy, kun paikallaan ollessa tulee kylmä. Toki pidän nyt enemmän vaatteita päällä, mutta ei ne silti auta pitämään kaikkea kylmää loitolla. Vähintään nenänpää on jäässä, jos ei muu.

Yritän miettiä illoille harrastuksia ja muuta tekemistä, jotta ei tarvitsisi olla kotona ja palella. Nyt sitten koitti viikonloppu, joten ehkä vetäydyn peiton alle. Siivoaminen voisi olla hyvä tekeminen, kun siinä varmaan tarkenee, ainakin toppahousuissa ja villapaidassa. Olen alkanut huomata itsessäni orastavaa suuttumusta tästä tilanteesta. Pattereiden ilmaamisen jälkeen "työn piti jatkua" (ilmoituksen mukaan), mutta mitään ei tapahdu. Ärsyttää sekin, kun piti siirtää tavaroita ja kasveja pattereiden edestä ja nyt niitä ei saa laitettua paikalleen.

Ei oikein tekisi mieli haaskata rahoja lämmityslaitteen hankkimiseen (+ sähköön), kun sellaista ei pitäisi tarvita. Tiedän, että makuuhuoneen patterissa on ongelmana ainakin termostaatti, joten yksi vaihtoehto olisi käydä ostamassa (taas rahan haaskausta sellaiseen, mitä ei pitäisi tarvita) työkalu, jolla termostaatin saisi irti. En vain tiedä, jaksanko vääntää termostaattia auki työkalullakaan, joten tämä olisi epävarma tuhlauskohde. Yksi vaihtoehto ensi viikolle olisi heittäytyä hankalaksi tässä lämmitysasiassa, mutta en tiedä, mikä on oikea kohde. Ja toki yksi vaihtoehto olisi löytää sisäinen rauha tässä asiassa ja palella leppoisalla asenteella. Tuohon viimeiseen ei ole ainakaan juuri nyt mitään kykyä.

Hrrrrr, kyllä olisi luksusta, jos olisi 20 astetta ja koleus väistyisi. Mitää tropiikkia en todellakaan kaipaa, viime kesän kauhut muistuu vieläkin mieleen.