Kiitos on yksi vaikeista sanoista rakkaassa maassamme. Jos teen jotain poikkeuksellisen hyvin töissä, kiitosta ei kuule. Jos avaan oven tuntemattomalle kaupungilla, on hyvin harvinaista kuulla "kiitos". Jos lähetän paketin tuttavalle, hän ei kiitä. Näitä esimerkkejä on paljon.
En kuitenkaan ymmärrä sitä, että jos toiselle tekee jotain mukavaa, miksi siitä ei osata kiittää? Miten voi olla vaikeaa sanoa kiitos silloin, kun todella aihetta on? Se on lyhyt sana, ei vaadi ihmeemmin energiaa sanoa se, ja tekstiviestillä lähetetty kiitos ei paljon maksa, mutta se taatusti piristää saajansa mieltä ja vahvistaa suhdetta. Miksi siis tuo pieni, hyvä sana on niin vaikea sanoa? Miksi toiselle ei haluta tehdä hyvää noin pienellä teolla?
Ehkä tuo on vain ajattelemattomuutta tai ns. "jaksamattomuutta" (ei jaksa, väsyttää, on niin paljon hommaa, en ole nukkunut viime aikoina tms). Oma elämä imee niin tiukasti otteeseensa, että ei muisteta, että "hei, tuo läheiseni teki jotain kivaa minulle tänään, huomioinpa sen". Tuntuu, että toisten huomioiminen jää koko ajan vähemmälle ja vähemmälle maassamme (muista maista en tiedä), huomiota voidaan osoittaa korkeintaan, jos siitä on itselle jotain selkeää etua. Sanomalla "kiitos" ei kuvitella etuja saavutettavan, vaan kuvitellaan ehkä virheellisesti, että ilman kiitostakin voi elää ja sana on vain energian haaskausta. Entä suhteen lujittuminen, eikös se ole etu? Ilo toisen kasvoilla, eikö se ole molemminpuolinen ilo?
Voisi ajatella, että olen katkera, kun en ole saanut kiitosta jostain. Yritän kuitenkin niellä tuon suuntaiset tunteet ja muistaa sen tosiasian, että ihmiset ajattelevat vain pääsääntöisesti itseään, ehkä joskus perhettään ja hyvänä päivänä naapuriaan. Itselläni kun ei kuitenkaan ole montaa läheistä, niin ehkä se on vain niin, että en ole riittävän tärkeä kuulemaan sanan "kiitos". Olen täysin valmis hyväksymään tuon.
Ihmetyttää vain, että mistä tämä välinpitämättömyys toisia kohtaan kumpuaa. Tuntuu, että se on jo päivän sana. Eletään omaa pikku elämää eikä kiinnitetä toisiin huomiota muuta kuin silloin, kun siitä on itselle hyötyä. Onko tuo heijastus rajoittuneesta ajattelukyvystä vai sielussa kytevästä kylmyydestä? Vai jostain muusta?
Se on kyllä totta, että ihmiselle, joka ei juuri kiitosta viljele, ei juuri kiinnosta ylimääräisiä palveluksia tehdä. Miksi nähdä vaivaa, kun toinen ei arvosta? Maailmassa on varmasti ihmisiä, jotka arvostavat annettua apua tai pieniä yllätyksiä, joten kannattaa todennäköisesti panostaa energiansa heihin. Aito ilo aidosta huomionosoituksesta on se, mikä auttaa jaksamaan arjessa.