Olen keskittynyt viime ajat eräiden pienten "projektien" loppuunsaattamiseen. Tuntuu hyvältä, että loppu häämöttää jo ja kohta voin keskittyä vain kesän viettämiseen (siis tietenkin töiden ohella). Kaipaankin jo sitä, että ehtisin harrastaa juuri niitä asioita, joita haluankin, ja ehtisin viimein tarttua muutamaan kirjaan, jotka odottavat malttamattomina yöpöydälläni. On mukavaa saada aikaa myös kirjoittamiselle.
Kirjoittaminen liikuttaa ajatuksia, saa mielessä painavat ja ilahduttavat asiat tietoisuuteen ja käsittelyyn. Kirjoittaminen tekee minulle hyvää, huomaan sen nyt taas, kun on tullut hieman taukoa - tämäkin tauko tuntuu tukkivan ajatukseni ummetuksen lailla ja on vaikea tarttua kiinni jostain ajatuksen pätkästä, josta voisi alkaa purkaa oman päänsä sisältöä.
Minulla on usein kuvitelma siitä, että minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta uskon nykyään, että kyse taitaa ollakin enemmän siitä, että minulla on ajatusten ummetus: tyhjyys onkin täynnä jotain, josta ei saa kiinni ja joka ei liiku. On vaikeaa saada taas ajatukset liikeelle, mutta tiedän jo kokemuksesta, että se onnistuu.
Mukavaa, kun ihan kohta on enemmän aikaa itselle ja toisillekin.
Tuesday, May 27, 2008
Monday, May 19, 2008
Taivaan reunalla
Kävin elokuvissa katsomassa erittäin mielenkiintoisen ja loistavan elokuvan, Taivaan reunalla. Elokuva kertoo erinäisistä tapahtumista ja ihmiskohtaloista erittäin taidokkaan ja koskettavan juonen avulla. En halua spoilata tässä elokuvasta sen enempää kuin että juoni on huikaisevan taitavasti rakennettu ja elokuvassa on ainakin minua suuresti koskettavaa hyvyyttä. Liitelin elokuvista ulos todella kepeänä ja iloisena: lisää tällaisia hyviä elämyksiä! Suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi.
Minusta on ihanaa nähdä aitoa ihmisten (välistä) hyvyyttä, vaikka se sitten olisikin "vain" elokuvassa. Olen toki hyvyyttä nähnyt paljon myös 'oikeassa' elämässä, mutta myös yllättävän paljon pahuuttakin. Minulla on vahva taipumus uskoa ihmisten hyvyyteen tyyliin, että "ihminen on hyvä kunnes toisin todistetaan". Tässä iässä tajuan kuitenkin jo olleeni varsin naiivi ja juuri naiiviuteni on ajanut minut tilanteisiin, joissa on todellakin ollut roppakaupalla läsnä ihmisten pahuutta toisiaan kohtaan. Naiiviuteni on tehnyt myös sen, että olen tiedostamattani antanut joidenkin ihmisten kohdella minua huonosti, eli olen antanut heidän toteuttaa pahuuttaan ja olen "suostunut" kohteeksi.
Nyt kun mietin, millaisen pahuuden kohteeksi olen toisten ihmisten taholta joutunut, niin olen huomannut siinä olevan tietynlaisia toistuvia kaavoja. Annan yleensäkin ihmissuhteissa tilaa toiselle, mikä tarjoaa tilaisuuden myös tietynlaiselle ikävälle käytökselle, jonka hyvin monet myös käyttävät hyväkseen. Koska olen sopuisa ja keskustelemalla ja 'hyvällä' ongelmia ratkova, se tuntuu tarjoavan toiselle osapuolelle kuvitelman vallasta ja siitä, että minua voi kohdella miten haluaa, koska "kyllä se nöyristelee ja leppyy".
Eräs pahuus, johon olen myös törmännyt hyvin usein on uskomaton kostonvimma siitä, jos pidänkin puoleni ja tuon itseäni ja ajatuksiani esille. Nykyisin erilaisia kostoja katsoo jo tylsistyneesti huokaisten, kun niitä on jo nähnyt, mutta silti ihmetyttää toisen halu tehdä toiselle pahaa tarkoituksella, kun oikeastaan syytä ei ole. Mielestäni pahuus ilmenee myös siinä, että 'anteeksi' sanaa ei haluta juuri enää käyttää.
Minun piti kirjoittaa hyvyydestä, mutta eksyinkin pahuuteen. No, kyllähän ne liittyvät toisiinsa, mutta taidan nyt kuitenkin unohtaa ikävät asiat ja keskittyä hyvyyteen. Arvelen niin, että jos kuvittelee ihmisten olevan pahantahtoisia ja itsekin kenties tarjoaa pahaa toisille, saa paljon ikäviä asioita osakseen. Jos keskittyy olemaan itse niin hyvä toisille kuin mahdollista, niin on mahdollista saada paljon hyvää itsekin osakseen. Näin uskon ja näin olen nähnyt myös käytännössä olevan. (Pitäisi varmaan määritellä 'hyvyys' ja 'pahuus', mutta ehkä joskus toiste.)
Minusta on ihanaa nähdä aitoa ihmisten (välistä) hyvyyttä, vaikka se sitten olisikin "vain" elokuvassa. Olen toki hyvyyttä nähnyt paljon myös 'oikeassa' elämässä, mutta myös yllättävän paljon pahuuttakin. Minulla on vahva taipumus uskoa ihmisten hyvyyteen tyyliin, että "ihminen on hyvä kunnes toisin todistetaan". Tässä iässä tajuan kuitenkin jo olleeni varsin naiivi ja juuri naiiviuteni on ajanut minut tilanteisiin, joissa on todellakin ollut roppakaupalla läsnä ihmisten pahuutta toisiaan kohtaan. Naiiviuteni on tehnyt myös sen, että olen tiedostamattani antanut joidenkin ihmisten kohdella minua huonosti, eli olen antanut heidän toteuttaa pahuuttaan ja olen "suostunut" kohteeksi.
Nyt kun mietin, millaisen pahuuden kohteeksi olen toisten ihmisten taholta joutunut, niin olen huomannut siinä olevan tietynlaisia toistuvia kaavoja. Annan yleensäkin ihmissuhteissa tilaa toiselle, mikä tarjoaa tilaisuuden myös tietynlaiselle ikävälle käytökselle, jonka hyvin monet myös käyttävät hyväkseen. Koska olen sopuisa ja keskustelemalla ja 'hyvällä' ongelmia ratkova, se tuntuu tarjoavan toiselle osapuolelle kuvitelman vallasta ja siitä, että minua voi kohdella miten haluaa, koska "kyllä se nöyristelee ja leppyy".
Eräs pahuus, johon olen myös törmännyt hyvin usein on uskomaton kostonvimma siitä, jos pidänkin puoleni ja tuon itseäni ja ajatuksiani esille. Nykyisin erilaisia kostoja katsoo jo tylsistyneesti huokaisten, kun niitä on jo nähnyt, mutta silti ihmetyttää toisen halu tehdä toiselle pahaa tarkoituksella, kun oikeastaan syytä ei ole. Mielestäni pahuus ilmenee myös siinä, että 'anteeksi' sanaa ei haluta juuri enää käyttää.
Minun piti kirjoittaa hyvyydestä, mutta eksyinkin pahuuteen. No, kyllähän ne liittyvät toisiinsa, mutta taidan nyt kuitenkin unohtaa ikävät asiat ja keskittyä hyvyyteen. Arvelen niin, että jos kuvittelee ihmisten olevan pahantahtoisia ja itsekin kenties tarjoaa pahaa toisille, saa paljon ikäviä asioita osakseen. Jos keskittyy olemaan itse niin hyvä toisille kuin mahdollista, niin on mahdollista saada paljon hyvää itsekin osakseen. Näin uskon ja näin olen nähnyt myös käytännössä olevan. (Pitäisi varmaan määritellä 'hyvyys' ja 'pahuus', mutta ehkä joskus toiste.)
Sunday, May 18, 2008
Toivoton kokki
Minä olen onneton keittiössä. Onnistun uskomattoman usein sähläämään jotain väärin ja lopputulos epäonnistuu tai muodostuu muuten jotenkin hmm... epämääräiseksi. Joskus en ole edes pystynyt syömään tekelettäni, vaan epäonnistunut mössö on lentänyt suoraan roskiin.
Olen ajatellut, että harjoitus tekee mestarin, joten olen harjoitellut ahkerasti ja pitkäjänteisesti. Ehkä, ehkä, mutta silti jokin keittiösählääjän suuri sydän sykkii minussa varmaankin iäisyyden, uskon näin. En tiedä, mikä siinä on, että en osaa seurata edes ohjeita. Aiemmin ongelmani oli liian suuri into, ohjeiden seuraamattomuus ja taitojen puute. Nykyään kärsivällisyyteni riittää ohjeiden lukemiseen, mutta se ei näköjään riitä.
Tein tänään sienirisottoa. Kuulostaa helpolta, eikö? Olin napannut ohjeen lehdestä ja hain tarvikkeet kaupasta. Olin varma, että mikään EI voi mennä pieleen, KUN luen ohjeet huolellisesti ja tarkkaan.
Sipulien paistaminen, riisin ja veden lisääminen onnistui. Odotin, kunnes riisi kypsyi. Seuraavaksi liemikuutio ja mausteet - ohjeessa ei ollut mainittu mausteiden määrää, joten huomasin vaaranpaikan: maustoinkin mielestäni hyvin varovaisesti ja arvelin tyytyväisenä, että suolaa ei ainakaan tullut liikaa (ehdin jo unohtaa aiemmin lisäämäni liemikuution). Seuraavaksi piti lisätä pilkotut sienet ja paprika, joten heitin ne huoletta sekaan. (Ai niin, olin lukenut ohjeen jo moneen kertaan ennen tätä.) Vilkaisin ohjetta ties kuinka monennen kerran ja totesin, että sienien olisi pitänyt olla kypsennettyjä. "Tuota sanaa ei varmasti aiemmin ollut ohjeessa", totesin mielessäni ja totesin, että pitää varmaan odotella sienien kypsymistä. Lopuksi heitin sekaan kerman ja ihmettelin, että 2 desilitraa on aika paljon tekemääni määrään eikä se oikein edes sekoitu siten, siten että se ei näyttäisi kermavelliltä. Ihmettelin ja päätin tarkistaa ohjeen vielä kerran: se olikin hämmästyttävästi taas muuttunut: siellä olikin 1 desilitra! Mistähän saisi muuttumattomia ruokaohjeita?!
Nyt minua janottaa ihan älyttömästi! Söin väkisin tekemääni ylisuolaista kermavelliä ja voin kertoa, että vit... siis ottaa päästä. Mikä siinä onkin, että sapuskan laittaminen on niiiiin haastavaa? Vai enkö vain osaa lukea vai miten ihmeessä osaan sählätä? Mikähän tuo suolasähläyskin oli, kun yleensä en edes käytä suolaa ruoanlaitossa?! Ääh... no, yritystä olisi laittaa tänään vielä jälkiruokaa. Palaakohan se pohjaan, tuleeko liikaa sokeria vai tuleeko uuniini oikosulku?! (Pitäisi kai iloita siitä, että minulla ei ole korkea verenpaine...)
Olen ajatellut, että harjoitus tekee mestarin, joten olen harjoitellut ahkerasti ja pitkäjänteisesti. Ehkä, ehkä, mutta silti jokin keittiösählääjän suuri sydän sykkii minussa varmaankin iäisyyden, uskon näin. En tiedä, mikä siinä on, että en osaa seurata edes ohjeita. Aiemmin ongelmani oli liian suuri into, ohjeiden seuraamattomuus ja taitojen puute. Nykyään kärsivällisyyteni riittää ohjeiden lukemiseen, mutta se ei näköjään riitä.
Tein tänään sienirisottoa. Kuulostaa helpolta, eikö? Olin napannut ohjeen lehdestä ja hain tarvikkeet kaupasta. Olin varma, että mikään EI voi mennä pieleen, KUN luen ohjeet huolellisesti ja tarkkaan.
Sipulien paistaminen, riisin ja veden lisääminen onnistui. Odotin, kunnes riisi kypsyi. Seuraavaksi liemikuutio ja mausteet - ohjeessa ei ollut mainittu mausteiden määrää, joten huomasin vaaranpaikan: maustoinkin mielestäni hyvin varovaisesti ja arvelin tyytyväisenä, että suolaa ei ainakaan tullut liikaa (ehdin jo unohtaa aiemmin lisäämäni liemikuution). Seuraavaksi piti lisätä pilkotut sienet ja paprika, joten heitin ne huoletta sekaan. (Ai niin, olin lukenut ohjeen jo moneen kertaan ennen tätä.) Vilkaisin ohjetta ties kuinka monennen kerran ja totesin, että sienien olisi pitänyt olla kypsennettyjä. "Tuota sanaa ei varmasti aiemmin ollut ohjeessa", totesin mielessäni ja totesin, että pitää varmaan odotella sienien kypsymistä. Lopuksi heitin sekaan kerman ja ihmettelin, että 2 desilitraa on aika paljon tekemääni määrään eikä se oikein edes sekoitu siten, siten että se ei näyttäisi kermavelliltä. Ihmettelin ja päätin tarkistaa ohjeen vielä kerran: se olikin hämmästyttävästi taas muuttunut: siellä olikin 1 desilitra! Mistähän saisi muuttumattomia ruokaohjeita?!
Nyt minua janottaa ihan älyttömästi! Söin väkisin tekemääni ylisuolaista kermavelliä ja voin kertoa, että vit... siis ottaa päästä. Mikä siinä onkin, että sapuskan laittaminen on niiiiin haastavaa? Vai enkö vain osaa lukea vai miten ihmeessä osaan sählätä? Mikähän tuo suolasähläyskin oli, kun yleensä en edes käytä suolaa ruoanlaitossa?! Ääh... no, yritystä olisi laittaa tänään vielä jälkiruokaa. Palaakohan se pohjaan, tuleeko liikaa sokeria vai tuleeko uuniini oikosulku?! (Pitäisi kai iloita siitä, että minulla ei ole korkea verenpaine...)
Saturday, May 17, 2008
Menetetty tilaisuus
Minulle tuli tänään eteen tilaisuus, jollaista ei ole aiemmin tullut. Minulla oli lyhyt hetki miettiä, että mitä tekisin, ja tilaisuutta pelästyneenä kävelin silmät kiinni ohi. Nyt minua itkettää; miksi pelästyn, miksi en osaa tarttua hetkeen? :(
Friday, May 16, 2008
Minun unitaloni
Kyllä se niin on, että hyvä seura ja todella maistuva ruoka tekevät ihmeitä ololle; vieläkin suupielet nykivät korviani kohti, kun ajattelenkin asiaa :)
Olen nähnyt viime aikoina runsaasti unia. Eräs oli hieman hämmentävä tarina, jossa löysin kadonneen henkilön. Uni oli tunnelmaltaan omituinen, mutta ilo rikollisella tavalla kadonneen henkilön löytymisestä oli suuri.
Lisäksi olen taas nähnyt toistuvan talo-uneni. Tällä kertaa taloni oli hyvin pieni, niin pieni, että pelkäsin ihmisten ohikulkiessaan vahingossa potkaisevan sitä. Ulkokuori oli vaatimaton ja laudoitus vaaleansininen. Se seisoi suuremman talon vieressä ja hieman pelkäsin, että taloni jäisi sen varjoon.
Mietin unessani, että muuttaisinko taloon. Taisin tehdä päätökseni taloni sisälle astuessani, koska sisäpuoli oli ällistyttävän mielenkiintoinen! Se ei ollut hieno, vaan ennemminkin yksinkertainen, mutta pohjaratkaisu oli mahtava.
Talossa ei kuitenkaan ollut perustuksia, vaan se seisoi suoraan maan päällä, ja lattia oli kylmä.
Haluaisin uskoa siihen, että unet tarkoittavat jotain, koska näistä unista pystyn näkemään selkeitä "viestejä". Olen iloinen, että olen nähnyt näitä ajatuksia herättäviä unia, koska nämä ovat kuitenkin aika harvinaisia. Aika usein unimaailma tarjoaa jotain ahdistavaa pätkää.
Olen nähnyt viime aikoina runsaasti unia. Eräs oli hieman hämmentävä tarina, jossa löysin kadonneen henkilön. Uni oli tunnelmaltaan omituinen, mutta ilo rikollisella tavalla kadonneen henkilön löytymisestä oli suuri.
Lisäksi olen taas nähnyt toistuvan talo-uneni. Tällä kertaa taloni oli hyvin pieni, niin pieni, että pelkäsin ihmisten ohikulkiessaan vahingossa potkaisevan sitä. Ulkokuori oli vaatimaton ja laudoitus vaaleansininen. Se seisoi suuremman talon vieressä ja hieman pelkäsin, että taloni jäisi sen varjoon.
Mietin unessani, että muuttaisinko taloon. Taisin tehdä päätökseni taloni sisälle astuessani, koska sisäpuoli oli ällistyttävän mielenkiintoinen! Se ei ollut hieno, vaan ennemminkin yksinkertainen, mutta pohjaratkaisu oli mahtava.
Talossa ei kuitenkaan ollut perustuksia, vaan se seisoi suoraan maan päällä, ja lattia oli kylmä.
Haluaisin uskoa siihen, että unet tarkoittavat jotain, koska näistä unista pystyn näkemään selkeitä "viestejä". Olen iloinen, että olen nähnyt näitä ajatuksia herättäviä unia, koska nämä ovat kuitenkin aika harvinaisia. Aika usein unimaailma tarjoaa jotain ahdistavaa pätkää.
Wednesday, May 14, 2008
Jäyhyyttä, iloa ja rentoutta
Olen päässyt taas viime aikoina seuraamaan oikein kunnon suomalaista jäyhyyttä ja kivikasvoisuutta. On hämmentävää seurata, kun ryhmä jäykkiä suomalaisia kokoontuu tilaisuuteen, jota vetää ulkomaalainen henkilö. Vetäjän yrittäessä keskustella ryhmän kanssa hymyillen ja innostaen, vastassa on vain hiljaisuus ja ilmeettömät kasvot. Minun täytyy myöntää, että minua hävetti. Minä - joka en todellakaan ole mikään sosiaalisten taitojen taitaja - sentään sain suutani auki ja kerrottua asioita, joista olisi voinut kertoa kuka tahansa. Muista ei irronnut juuri mitään muuta kuin pakolliset takertelevat lausahdukset välttämättömistä asioista. Miten olisi ollut edes hento hymy sopivissa kohdin?! (Omahyväisenä tunnustan tunteneeni suurta mielihyvää siitä, että kerrankin olin tilaisuudessa, jossa minulla todellakin oli tilaa tulla esille - sitä tilaa oli vain hieman liikaa.)
Mikähän siinä onkin, että niin moni suomalainen on jäyhä, iloton, synkkä ja jopa näkymätön. Ei minua hiljaisuus haittaa, vaan se yleinen olemus, joka huokuu välinpitämättömyyttä, kiinnostumattomuutta ja mielenkiintoisinta näyttää olevan lähinnä ympärilleen pälyily kivikasvoisena ja katsekontaktin välttäminen. Paikalla ollaan, kun pitää, mutta asioiden käsittelyyn ei osallistuta, koska ne eivät kiinnosta. Voin kuvitella, miten nämä henkilöt heräävät henkiin muutaman tuopin jälkeen...
En minä oleta, että kaikki me suomalaiset olisimme seurallisia ja ystävällisiä, ei edes arkuus ja ujous ole ollenkaan ongelma, mutta se on ongelma, jos koko olemus huokuu välinpitämättömyyttä, elottomuutta, osallistumattomuutta ja hymyttömyyttä, kun joku yrittää esittää asioita ja saada aikaan pohdintaa ryhmässä. En yhtään ihmettele, jos ulkomaalaiset pitävät suomalaisia "hieman" omituisina, jäykkinä ja sisäänpäinkääntyneinä.
Minua tuollainen jäykkyys ja ilottomuus tympäisee nyt tosi paljon, kun jouduin sitä taas katselemaan siten, että oikein kiusaannuin. Missä ilo on? Missä rentous? Minä haluan olla iloinen ja rento.
Tänään on tuulahtanut muutamia todella ilahduttavia ja lämpimiä länsituulia tuoden iloa elämääni: jotain hyvää! Suupieleni väkisinkin taipuvat hymyyn. Eiköhän se niin ole, että jos tuijottaa synkkyyttä, ahdistusta ja ankeutta tarjolla on vain synkkyyttä, ahdistusta ja ankeutta, mutta jos kääntää katseensa ilon säikeeseen, vaikka hentoonkin, niin mielen puristus helpottuu ja näkee hyviä, iloa tuottavia asioita. Kyllä ne ankeat asiat puskee ilonkin läpi ihan riittävästi, ei niille kannata suoda enempää energiaa kuin on pakko :)
Mikähän siinä onkin, että niin moni suomalainen on jäyhä, iloton, synkkä ja jopa näkymätön. Ei minua hiljaisuus haittaa, vaan se yleinen olemus, joka huokuu välinpitämättömyyttä, kiinnostumattomuutta ja mielenkiintoisinta näyttää olevan lähinnä ympärilleen pälyily kivikasvoisena ja katsekontaktin välttäminen. Paikalla ollaan, kun pitää, mutta asioiden käsittelyyn ei osallistuta, koska ne eivät kiinnosta. Voin kuvitella, miten nämä henkilöt heräävät henkiin muutaman tuopin jälkeen...
En minä oleta, että kaikki me suomalaiset olisimme seurallisia ja ystävällisiä, ei edes arkuus ja ujous ole ollenkaan ongelma, mutta se on ongelma, jos koko olemus huokuu välinpitämättömyyttä, elottomuutta, osallistumattomuutta ja hymyttömyyttä, kun joku yrittää esittää asioita ja saada aikaan pohdintaa ryhmässä. En yhtään ihmettele, jos ulkomaalaiset pitävät suomalaisia "hieman" omituisina, jäykkinä ja sisäänpäinkääntyneinä.
Minua tuollainen jäykkyys ja ilottomuus tympäisee nyt tosi paljon, kun jouduin sitä taas katselemaan siten, että oikein kiusaannuin. Missä ilo on? Missä rentous? Minä haluan olla iloinen ja rento.
Tänään on tuulahtanut muutamia todella ilahduttavia ja lämpimiä länsituulia tuoden iloa elämääni: jotain hyvää! Suupieleni väkisinkin taipuvat hymyyn. Eiköhän se niin ole, että jos tuijottaa synkkyyttä, ahdistusta ja ankeutta tarjolla on vain synkkyyttä, ahdistusta ja ankeutta, mutta jos kääntää katseensa ilon säikeeseen, vaikka hentoonkin, niin mielen puristus helpottuu ja näkee hyviä, iloa tuottavia asioita. Kyllä ne ankeat asiat puskee ilonkin läpi ihan riittävästi, ei niille kannata suoda enempää energiaa kuin on pakko :)
Tuesday, May 13, 2008
Yllättävän vahva
Olen useamman kerran törmännyt itsessäni yllättävään vahvuuteen. Minua ei ehkä ensinäkemältä pidetä henkisesti vahvana ihmisenä, mutta minulla on joitain rankkoja kokemuksia, joissa olen "päässyt" testaamaan tätä puolta itsessäni. Ja olen läpäissyt testit.
Pohjalla käyminen ja oman itsensä tutkailu ovat tehneet minusta vahvemman kuin mitä aiemmin olin. Nyt tiedän, missä "romahtamiseni" rajat menevät, ja kun raja alkaa lähestyä, tiedän, miten toimia. Olen tässä matkan varrella oppinut itsestäni ja vahvuudestani paljon ja jos osaisin täysin hyödyntää vahvuuttani, siitä voisi olla paljon hyötyä itselleni ja miksei muillekin.
Yksi keino kasvaa vahvemmaksi ihmiseksi on ollut myös kommunikointi muiden ihmisten kanssa. Kun näkee ihmisiä porskuttavan todella haastavissakin elämäntilanteissa saa ihan toisenlaista näkökulmaa asioihin kuin jos keskustelisi vain itsensä kanssa ja eläisi itseään tuijotellen. Monet oivallukseni olenkin saanut kaikessa hiljaisuudessa muiden elämänkaaria tarkastellen. Se on opettanut mm. sitä, että asiat eivät ole useinkaan niin yksinkertaisia ja yksisuuntaisia kuin miltä ne äkkiseltään näyttävät ja se, mikä näkyy ihmisten elämässä pinnalle, ei välttämättä ole koko kuva totuudesta. Elämä koostuu todellakin mutkikkaasta verkostosta valintoja ja suuntia ja ei ole mikään ihme, jos välillä eksyy.
Harmillista on se, että heikkoutta ei useinkaan näytetä hyväksyvän. Heikkoutta nähdessään monet ihmiset torjuvat ja hylkäävät ja jopa yhteiskuntakin vieroksuu sitä. On aivan kuin elämässä ei olisikaan muuta vaihtoehtoa enää kuin armoton suoritus ja vääränlainen, pinnallinen ja suorituskeskeinen vahvuus.
Minun vahvuuteni on herkkää. Se tunnustelee ympäristöään tarkkaan, etsii paikkaansa, suojaa, toimii tarvittaessa ärhäkkäästikin, mutta enimmäkseen kuitenkin piilottelee. Se ei valehtele, koska valheellinen käsitys omasta liiallisesta vahvuudesta tulee ihan jostain muualta, vääristyneestä minäkäsityksestä ja/tai tarpeesta olla jotain muuta kuin on. Minun vahvuuteni on hyvä ystäväni ja siksi välillä toivonkin, että sitä ei koeteltaisi liikaa.
Pohjalla käyminen ja oman itsensä tutkailu ovat tehneet minusta vahvemman kuin mitä aiemmin olin. Nyt tiedän, missä "romahtamiseni" rajat menevät, ja kun raja alkaa lähestyä, tiedän, miten toimia. Olen tässä matkan varrella oppinut itsestäni ja vahvuudestani paljon ja jos osaisin täysin hyödyntää vahvuuttani, siitä voisi olla paljon hyötyä itselleni ja miksei muillekin.
Yksi keino kasvaa vahvemmaksi ihmiseksi on ollut myös kommunikointi muiden ihmisten kanssa. Kun näkee ihmisiä porskuttavan todella haastavissakin elämäntilanteissa saa ihan toisenlaista näkökulmaa asioihin kuin jos keskustelisi vain itsensä kanssa ja eläisi itseään tuijotellen. Monet oivallukseni olenkin saanut kaikessa hiljaisuudessa muiden elämänkaaria tarkastellen. Se on opettanut mm. sitä, että asiat eivät ole useinkaan niin yksinkertaisia ja yksisuuntaisia kuin miltä ne äkkiseltään näyttävät ja se, mikä näkyy ihmisten elämässä pinnalle, ei välttämättä ole koko kuva totuudesta. Elämä koostuu todellakin mutkikkaasta verkostosta valintoja ja suuntia ja ei ole mikään ihme, jos välillä eksyy.
Harmillista on se, että heikkoutta ei useinkaan näytetä hyväksyvän. Heikkoutta nähdessään monet ihmiset torjuvat ja hylkäävät ja jopa yhteiskuntakin vieroksuu sitä. On aivan kuin elämässä ei olisikaan muuta vaihtoehtoa enää kuin armoton suoritus ja vääränlainen, pinnallinen ja suorituskeskeinen vahvuus.
Minun vahvuuteni on herkkää. Se tunnustelee ympäristöään tarkkaan, etsii paikkaansa, suojaa, toimii tarvittaessa ärhäkkäästikin, mutta enimmäkseen kuitenkin piilottelee. Se ei valehtele, koska valheellinen käsitys omasta liiallisesta vahvuudesta tulee ihan jostain muualta, vääristyneestä minäkäsityksestä ja/tai tarpeesta olla jotain muuta kuin on. Minun vahvuuteni on hyvä ystäväni ja siksi välillä toivonkin, että sitä ei koeteltaisi liikaa.
Sekalaisia lauseita
Ajatukseni ovat olleet viime päivinä aika puuroa, joten en ole osannut tarttua mihinkään yksittäiseen ajatukseen tai järjelliseen lauseeseen. Luetteloinkin tähän jotain sekalaisia lauseita ajatuksiani selvittääkseni:
- Jos väsyttää, pitää levätä.
- Oma tilanne on harvoin niin paha kuin miltä se itsestä näyttää.
- Ajatusten vaihtaminen ystävien kanssa on tärkeää oman tomuttuneen ja jämähtäneen ajatusmaailman liikkeelle saattamiseksi.
- Jos ei tiedä, mihin suunnata, pitää pysähtyä ja tarkistaa oikea suunta.
- Kaikissa suunnissa ja vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.
- Elämässä on yllättävän paljon julmuutta.
- Täydellinen eristäytyminen sosiaalisista suhteista harvoin kannattaa.
- Pitää varoa pahoja ihmisiä.
- Vaikka joskus onkin vaikea muistaa ja tajuta, että hyviäkin ihmisiä on, heitä todellakin on.
- Itselleen pitää muistaa suoda aikaa.
- Itsestä kannattaa pitää huolta.
- Tyytyväinen vatsa on tärkeä muullekin hyvinvoinnille.
- Jos ei tee mitään, juuri mitään ei myöskään tapahdu.
- Elämässä on kultalusikkatapauksia ja sitten meitä muita, joiden täytyy rakentaa elämänsä pohjimmaisesta peruskivestä lähtien.
- Yksinäisyys on vaarallinen sairaus.
- Se, että ei tee päätöstä, on myös päätös.
- Asiat eivät useinkaan ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne näyttävät. Tai sitten ne ovat :)
- Jos väsyttää, pitää levätä.
- Oma tilanne on harvoin niin paha kuin miltä se itsestä näyttää.
- Ajatusten vaihtaminen ystävien kanssa on tärkeää oman tomuttuneen ja jämähtäneen ajatusmaailman liikkeelle saattamiseksi.
- Jos ei tiedä, mihin suunnata, pitää pysähtyä ja tarkistaa oikea suunta.
- Kaikissa suunnissa ja vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.
- Elämässä on yllättävän paljon julmuutta.
- Täydellinen eristäytyminen sosiaalisista suhteista harvoin kannattaa.
- Pitää varoa pahoja ihmisiä.
- Vaikka joskus onkin vaikea muistaa ja tajuta, että hyviäkin ihmisiä on, heitä todellakin on.
- Itselleen pitää muistaa suoda aikaa.
- Itsestä kannattaa pitää huolta.
- Tyytyväinen vatsa on tärkeä muullekin hyvinvoinnille.
- Jos ei tee mitään, juuri mitään ei myöskään tapahdu.
- Elämässä on kultalusikkatapauksia ja sitten meitä muita, joiden täytyy rakentaa elämänsä pohjimmaisesta peruskivestä lähtien.
- Yksinäisyys on vaarallinen sairaus.
- Se, että ei tee päätöstä, on myös päätös.
- Asiat eivät useinkaan ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne näyttävät. Tai sitten ne ovat :)
Thursday, May 08, 2008
Kauneuden perässä juoksemisesta
Olen usein törmännyt miehiin, jotka ovat jossain vaiheessa tuoneet selkeästi esille sen, että heille naisen tärkein ominaisuus on kauneus. Joillekin naisen kauneus on todellakin myös pitkäaikaista parisuhdetta tavoiteltaessa yksi tärkeimmistä asioista.
Tokihan tämä asia on perusteltavissa biologialla: miehet viehättyvät visuaalisesta kauneudesta ja naisen kauneus voi (ei siis välttämättä) kieliä myös terveydestä, mikä on tietysti lisääntymisen kannalta olennainen asia. Parisuhteilussahan on biologiselta kannalta kyse nimenomaan lisääntymisestä, joten tällaisilla asioilla on väkisinkin merkitystä, mutta se on mielenkiintoista, että toisilla nämä seikat painavat vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin toisilla. En voi välttyä pohdinnalta, että mikä näitä eroja miesten välillä aiheuttaa.
Miehen omalla "tasolla" ei kokemukseni mukaan ole suuresti väliä: olen tavannut eri kokoisia, komeita, keskinkertaisia ja vaatimattomamman näköisiä miehiä, itsevarmoja pelureita ja arempia hissukoita, jotka ovat tuoneet ulkonäkökeskeisyytensä esille joko heti alkuun tai vasta tuttavuuden myöhemmässä vaiheessa. Toki jos mies on itse ns. hyvännäköinen (makujahan on monenlaisia), ulkonäkökeskeisyys on todennäköisempää. (En kerro nyt pelkästään omista kokemuksistani, vaan ajan myötä nähdystä, koetusta, kavereiden ja tuttavien kokemuksista ja kuullusta.)
Joskus en ole siis hämmästynyt, kun olen tavannut ulkonäkökeskeisen sinkkumiehen: oma "taso" ja kauneuden vaatimus voivat nimittäin olla yhtälö, joka ei kertakaikkiaan toimi. Harmilliseksi asia muodostuu silloin, jos mies ei itse ymmärrä asiaa.
En kiellä sitä, etteikö ulkonäkö näyttelisi jotain osaa ihmissuhteissa. Tokihan fyysinen viehättävyys on tärkeää varsinkin parisuhteessa, mutta mielestäni ihmisissä on viehättävää muukin kuin tiettyyn muottiin puristettu käsitys pelkästä ulkoisesta kauneudesta. Minä esimerkiksi kaihdan ulkonäöllisessä mielessä monia miehiä, joita tiedotusvälineissä sanotaan komeiksi. En viehäty esimerkiksi viimeisimmästä "unelmien poikamiehestä". Hänessä ei ole ulkonäöllisesti mitään sellaista, joka saisi minut huokailemaan ihastuneena. Ei mitään. Minulle miehen viehättävyys koostuu useammasta tekijästä, kokonaispaketista.
Ihminen on kokonaisuus monista asioista ja ominaisuuksista, joten on sääli, jos häntä katsotaan vain yhdestä, todella kapeasta näkövinkkelistä. Takaako ulkonäkö sitä paitsi sen, että suhde kestää myrskyt ja karikot, ja että siinä viihtyisi vuodesta toiseen? Ei. Kai nykyään vain ajatellaan lähinnä sitä, että juurinythetitässäjanyt saadaan maksimaalista nautintoa (eli sitä kauneuden ihastelua tässä tapauksessa).
Minulta on kysytty, että millä perusteella ihmisiä sitten pitäisi lähestyä, jos kuitenkin ulkonäkö on se ainoa asia, joka aluksi näkyy. Hyvä kysymys. En sano, etteikö niitä kauneimpia saisi lähestyä, mutta ehkä ei kannattaisi sulkea silmänsä siltä kirkassilmäiseltä, hymyilevältä, persoonallisen näköiseltä naiselta vain sen vuoksi, että hän ei ole yleisen kauneuskäsityksen mukainen. Ihmissuhteethan ovat aina aluksi tutustumista ja tunnustelua: aina ei todellakaan voi onnistua. Itse asiassa epäonnistumisiahan suorastaan täytyy tulla ja ne pitäisi osata hyväksyä; olisihan se kummallista, jos jokainen ensimmäiseksi tarjolla oleva nainen/mies olisi juuri sopiva.
Minä olenkin ollut hämmästynyt, jos minulle on heti alkuun, minua tuntematta sanottu, että olisin jotenkin "sopiva". Tuohan nimittäin tarkoittaa vain sitä, että olisin sopiva ulkonäöllisesti, ja se ei minua imartele. Minä haluan muunlaista sopivuutta ja kunnollista tutustumista. Itse asiassa, nykyään minä suhtaudun karsaasti miehiin, jotka tulevat kehumaan ulkonäköäni tarkoituksenaan "iskeä" minut. Se on ihan uskomatonta, millaiseksi turn-offiksi tuollainen lähestymistapa on minulle tullut. Olen kai vain jo niin uskomattoman kyllästynyt ihmissuhteiden pinnallisuuteen ja väärien asioiden (eli mm. ulkonäön) perässä juoksemiseen, että saatan suhtautua tällaiseen lähestymistapaan jopa hyvin kylmästikin, ehkä hieman vihamielisestikin.
Minun täytyisi kai nyt muistaa, että joillekin tuollainen pinnallinen parinvalinta sopii ja toisille ei. Minulle tosiaan ei, mutta täytyisi hyväksyä, että meitä on moneen lähtöön. Toisille pitää sallia valinnat, jotka itsestä näyttää käsittämättömän hölmöiltä.
Kirjoitin nyt vain ulkonäkökeskeisistä miehistä, mutta löytyyhän niitä samanlaisia naisistakin.
Tokihan tämä asia on perusteltavissa biologialla: miehet viehättyvät visuaalisesta kauneudesta ja naisen kauneus voi (ei siis välttämättä) kieliä myös terveydestä, mikä on tietysti lisääntymisen kannalta olennainen asia. Parisuhteilussahan on biologiselta kannalta kyse nimenomaan lisääntymisestä, joten tällaisilla asioilla on väkisinkin merkitystä, mutta se on mielenkiintoista, että toisilla nämä seikat painavat vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin toisilla. En voi välttyä pohdinnalta, että mikä näitä eroja miesten välillä aiheuttaa.
Miehen omalla "tasolla" ei kokemukseni mukaan ole suuresti väliä: olen tavannut eri kokoisia, komeita, keskinkertaisia ja vaatimattomamman näköisiä miehiä, itsevarmoja pelureita ja arempia hissukoita, jotka ovat tuoneet ulkonäkökeskeisyytensä esille joko heti alkuun tai vasta tuttavuuden myöhemmässä vaiheessa. Toki jos mies on itse ns. hyvännäköinen (makujahan on monenlaisia), ulkonäkökeskeisyys on todennäköisempää. (En kerro nyt pelkästään omista kokemuksistani, vaan ajan myötä nähdystä, koetusta, kavereiden ja tuttavien kokemuksista ja kuullusta.)
Joskus en ole siis hämmästynyt, kun olen tavannut ulkonäkökeskeisen sinkkumiehen: oma "taso" ja kauneuden vaatimus voivat nimittäin olla yhtälö, joka ei kertakaikkiaan toimi. Harmilliseksi asia muodostuu silloin, jos mies ei itse ymmärrä asiaa.
En kiellä sitä, etteikö ulkonäkö näyttelisi jotain osaa ihmissuhteissa. Tokihan fyysinen viehättävyys on tärkeää varsinkin parisuhteessa, mutta mielestäni ihmisissä on viehättävää muukin kuin tiettyyn muottiin puristettu käsitys pelkästä ulkoisesta kauneudesta. Minä esimerkiksi kaihdan ulkonäöllisessä mielessä monia miehiä, joita tiedotusvälineissä sanotaan komeiksi. En viehäty esimerkiksi viimeisimmästä "unelmien poikamiehestä". Hänessä ei ole ulkonäöllisesti mitään sellaista, joka saisi minut huokailemaan ihastuneena. Ei mitään. Minulle miehen viehättävyys koostuu useammasta tekijästä, kokonaispaketista.
Ihminen on kokonaisuus monista asioista ja ominaisuuksista, joten on sääli, jos häntä katsotaan vain yhdestä, todella kapeasta näkövinkkelistä. Takaako ulkonäkö sitä paitsi sen, että suhde kestää myrskyt ja karikot, ja että siinä viihtyisi vuodesta toiseen? Ei. Kai nykyään vain ajatellaan lähinnä sitä, että juurinythetitässäjanyt saadaan maksimaalista nautintoa (eli sitä kauneuden ihastelua tässä tapauksessa).
Minulta on kysytty, että millä perusteella ihmisiä sitten pitäisi lähestyä, jos kuitenkin ulkonäkö on se ainoa asia, joka aluksi näkyy. Hyvä kysymys. En sano, etteikö niitä kauneimpia saisi lähestyä, mutta ehkä ei kannattaisi sulkea silmänsä siltä kirkassilmäiseltä, hymyilevältä, persoonallisen näköiseltä naiselta vain sen vuoksi, että hän ei ole yleisen kauneuskäsityksen mukainen. Ihmissuhteethan ovat aina aluksi tutustumista ja tunnustelua: aina ei todellakaan voi onnistua. Itse asiassa epäonnistumisiahan suorastaan täytyy tulla ja ne pitäisi osata hyväksyä; olisihan se kummallista, jos jokainen ensimmäiseksi tarjolla oleva nainen/mies olisi juuri sopiva.
Minä olenkin ollut hämmästynyt, jos minulle on heti alkuun, minua tuntematta sanottu, että olisin jotenkin "sopiva". Tuohan nimittäin tarkoittaa vain sitä, että olisin sopiva ulkonäöllisesti, ja se ei minua imartele. Minä haluan muunlaista sopivuutta ja kunnollista tutustumista. Itse asiassa, nykyään minä suhtaudun karsaasti miehiin, jotka tulevat kehumaan ulkonäköäni tarkoituksenaan "iskeä" minut. Se on ihan uskomatonta, millaiseksi turn-offiksi tuollainen lähestymistapa on minulle tullut. Olen kai vain jo niin uskomattoman kyllästynyt ihmissuhteiden pinnallisuuteen ja väärien asioiden (eli mm. ulkonäön) perässä juoksemiseen, että saatan suhtautua tällaiseen lähestymistapaan jopa hyvin kylmästikin, ehkä hieman vihamielisestikin.
Minun täytyisi kai nyt muistaa, että joillekin tuollainen pinnallinen parinvalinta sopii ja toisille ei. Minulle tosiaan ei, mutta täytyisi hyväksyä, että meitä on moneen lähtöön. Toisille pitää sallia valinnat, jotka itsestä näyttää käsittämättömän hölmöiltä.
Kirjoitin nyt vain ulkonäkökeskeisistä miehistä, mutta löytyyhän niitä samanlaisia naisistakin.
Wednesday, May 07, 2008
Hyvän olon ylläpitäminen
Kuulin eilen ihan hyviä ja piristäviä uutisia. Sen voimin sain silmäni auki normaalista arkitympääntymisestäni ja jaksoin hymyillä iloisesti, katsoa ihmisiä silmiin ja tunsin sisimmässäni vahvuutta ja luottamusta itseeni. Vaikka olinkin väsynyt, mainio olo kantoi loppuillan. Masentavat ajatukset olivat tipotiessään ja tunsin olevani hyvä, pärjäävä ja (omalla tavallani) vahva ihminen.
Onhan näitä oloja ollut, myös näitä hyviä, mutta ei ne kauan kestä. Mistähän löytyisi taikanappi, joka pitäisi tätä, vieläkin jatkuvaa hyvää virettä yllä?
Nyt kun silmäni avautuivat arkilamaannuksestani ja synkkyydestäni, niin huomasin myös kauhukseni, että olen syyllistynyt viime aikoina myös armottomaan nössötykseen. Siis nössönä olemiseen siten, että en ole jaksanut tarttua asioihin ja minun ylitseni olisi voinut kävellä mennen tullen ja pyyhkäistä jalkansakin mennessään - ei ole todellakaan kiinnostanut. Tuo on ollut huono asia, koska se vain ylläpitää väsymystä, lamaannusta ja kiinnostuksen puutetta.
Mielessäni pyörii runsaastikin pohdituttavia asioita, joihin kiinnostaisi tarttua. Taidan nyt kuitenkin keskittyä arkiseen aherrukseen ja hyvän olon ylläpitämiseen.
Onhan näitä oloja ollut, myös näitä hyviä, mutta ei ne kauan kestä. Mistähän löytyisi taikanappi, joka pitäisi tätä, vieläkin jatkuvaa hyvää virettä yllä?
Nyt kun silmäni avautuivat arkilamaannuksestani ja synkkyydestäni, niin huomasin myös kauhukseni, että olen syyllistynyt viime aikoina myös armottomaan nössötykseen. Siis nössönä olemiseen siten, että en ole jaksanut tarttua asioihin ja minun ylitseni olisi voinut kävellä mennen tullen ja pyyhkäistä jalkansakin mennessään - ei ole todellakaan kiinnostanut. Tuo on ollut huono asia, koska se vain ylläpitää väsymystä, lamaannusta ja kiinnostuksen puutetta.
Mielessäni pyörii runsaastikin pohdituttavia asioita, joihin kiinnostaisi tarttua. Taidan nyt kuitenkin keskittyä arkiseen aherrukseen ja hyvän olon ylläpitämiseen.
Monday, May 05, 2008
Maanantaifiilis, valivali
Oma olonikin sen jo kertoo: on maanantai. Jos tänään ei olisi tapahtunut eräs ilahduttava asia, niin olisin varmaankin taas kolkuttelemassa lamaannuksen portteja. Toki tuo portti häämöttää silmissäni koko ajan, mutta kurjaakin kurjemman olon olen pystynyt välttämään tämän ilahduttavan asian myötä: onneksi nyt on sentään edes jotain positiivista odotettavaa, vaikka se ei olekaan sitä, mitä juuri nyt eniten kaipaisin.
Oloni on aika tyhjä ja yksinäinen. Olen kuullut, että rahalla saa nautintoja ja onnea - voisiko joku kertoa minulle, että miten? Mielelläni ostaisin itselleni onnea ja hyvää oloa, mutta vaikka kuinka yrittäisin ostaa asioita, käyttää rahaa harrastuksiin ja ties mihin, niin ei ne elämästäni huikeaa tee. Kyllähän ne iloa tuovat, mutta vain hyvin rajoitetusti, koska suurimmat ilon lähteeni ovat sellasia, joita ei voi ostaa (mm. ihmissuhteet). Ne ovat sattumoisin myös sellaisia asioita, joita on hyvin vaikea saavuttaa - ainakaan minun.
Mielessäni pyörii lisäksi ahdistavana viime öinen uneni. Se oli ihan kamala, oikein ihmettelen, että miten mieli voi tuottaa sellaista ällötystä tietoisuuteen. En todellakaan olisi kaivannut. Uni ahdistaa vieläkin ja en voi olla pohtimatta, mitä se yrittää kertoa minulle. Löydän siitä nimittäin jotain liitoskohtia eräisiin asioihin elämässäni...
(Täytyy tähän valivalin lopuksi toki mainita, että onhan minulla montakin hyvää asiaa elämässäni - kiitos niille/heille.)
Oloni on aika tyhjä ja yksinäinen. Olen kuullut, että rahalla saa nautintoja ja onnea - voisiko joku kertoa minulle, että miten? Mielelläni ostaisin itselleni onnea ja hyvää oloa, mutta vaikka kuinka yrittäisin ostaa asioita, käyttää rahaa harrastuksiin ja ties mihin, niin ei ne elämästäni huikeaa tee. Kyllähän ne iloa tuovat, mutta vain hyvin rajoitetusti, koska suurimmat ilon lähteeni ovat sellasia, joita ei voi ostaa (mm. ihmissuhteet). Ne ovat sattumoisin myös sellaisia asioita, joita on hyvin vaikea saavuttaa - ainakaan minun.
Mielessäni pyörii lisäksi ahdistavana viime öinen uneni. Se oli ihan kamala, oikein ihmettelen, että miten mieli voi tuottaa sellaista ällötystä tietoisuuteen. En todellakaan olisi kaivannut. Uni ahdistaa vieläkin ja en voi olla pohtimatta, mitä se yrittää kertoa minulle. Löydän siitä nimittäin jotain liitoskohtia eräisiin asioihin elämässäni...
(Täytyy tähän valivalin lopuksi toki mainita, että onhan minulla montakin hyvää asiaa elämässäni - kiitos niille/heille.)
Friday, May 02, 2008
Heräilevän luonnon rauhaa
En viettänyt perinteistä vappua, johon kuuluu juhliminen, alkoholi, väkijoukot (tai vähintäänkin kaveriporukka) ja meteli. Juhlistin vappupäivää hyvässä seurassa metsässä kävellen, lintujen laulua kuunnellen ja sammakoiden riemua katsellen. Maasto oli vaihtelevaa: kuivaa, kosteaa, soista, ryteikköä, kalliota ja lammen rantaa. Oli kaunista ja rauhallista, mikä tunkeutui vahvasti sisuksiini asti.
Voinkin sanoa, että vappu oli todellakin minun näköiseni. En välttämättä siis kaipaa suunnatonta sosiaalisuutta ja hilpeää heilumista, vaan rauha, kauniit äänet ja maisemat riittävät - toki hyvässä seurassa kuitenkin. Olen yllättynyt, miten pienestä ilahdun, mutta kai se johtuu siitäkin, kun tekee sellaista, joka on ominta itseään.
Olen aikanaan juossut pirskeissä enemmänkin, mutta sen aika oli silloin. Toki vieläkin se on ajoittain mukavaa, jos tarjolla on hyvää seuraa, mutta nyt ymmärrän pirkeissä juoksemiseni aiemmin olleen enemmän pakoa omasta ahdistuksestani, toisten hyväksymisen tavoittelua, sosiaalisen paikkani hakemista ja *sen jonkin* etsimistä. Siis sellaisen asian, joka tekisi elämästäni täydellistä (mikä se asia siis ikinä onkaan). Usein kuitenkin olen tuntenut varsinkin suuremmissa pirskeissä ulkopuolisuutta ja jonkinlaista pakkososiaalisuutta ja hampaat irvessä tapahtuvaa pakkonautintoa; olen näytellyt "bileminää", joka ei kuitenkaan ole se todellinen minä. Näytteleminen on väsyttänyt enkä ole jaksanut sen kuvan käsittelyä, jonka ihmiset minusta pirskeissä saavat.
Taidan siis todellakin olla aika erakkoluonne, mutta kuitenkin niin, että nautin suunnattomasti hyvästä, samanhenkisestä seurasta. Olen iloinen siitä, että olen hieman päässyt irti siitä, että asioiden pitäisi olla "suuria, mahtavia ja sosiaalisia" ja osaan nauttia nyt yksinkertaisistakin asioista. Kai itsetuntemuksen ja -hyväksymisen lisääntyminen tuo tasapainoisempaa oloa, kun ei enää yritä samassa määrin kuin aiemmin tunkea itseään sellaiseen muottiin, johon ei todellakaan mukavasti mahdu.
Nyt on hyvä olla, mukavaa arkipyhää muistellessa.
Voinkin sanoa, että vappu oli todellakin minun näköiseni. En välttämättä siis kaipaa suunnatonta sosiaalisuutta ja hilpeää heilumista, vaan rauha, kauniit äänet ja maisemat riittävät - toki hyvässä seurassa kuitenkin. Olen yllättynyt, miten pienestä ilahdun, mutta kai se johtuu siitäkin, kun tekee sellaista, joka on ominta itseään.
Olen aikanaan juossut pirskeissä enemmänkin, mutta sen aika oli silloin. Toki vieläkin se on ajoittain mukavaa, jos tarjolla on hyvää seuraa, mutta nyt ymmärrän pirkeissä juoksemiseni aiemmin olleen enemmän pakoa omasta ahdistuksestani, toisten hyväksymisen tavoittelua, sosiaalisen paikkani hakemista ja *sen jonkin* etsimistä. Siis sellaisen asian, joka tekisi elämästäni täydellistä (mikä se asia siis ikinä onkaan). Usein kuitenkin olen tuntenut varsinkin suuremmissa pirskeissä ulkopuolisuutta ja jonkinlaista pakkososiaalisuutta ja hampaat irvessä tapahtuvaa pakkonautintoa; olen näytellyt "bileminää", joka ei kuitenkaan ole se todellinen minä. Näytteleminen on väsyttänyt enkä ole jaksanut sen kuvan käsittelyä, jonka ihmiset minusta pirskeissä saavat.
Taidan siis todellakin olla aika erakkoluonne, mutta kuitenkin niin, että nautin suunnattomasti hyvästä, samanhenkisestä seurasta. Olen iloinen siitä, että olen hieman päässyt irti siitä, että asioiden pitäisi olla "suuria, mahtavia ja sosiaalisia" ja osaan nauttia nyt yksinkertaisistakin asioista. Kai itsetuntemuksen ja -hyväksymisen lisääntyminen tuo tasapainoisempaa oloa, kun ei enää yritä samassa määrin kuin aiemmin tunkea itseään sellaiseen muottiin, johon ei todellakaan mukavasti mahdu.
Nyt on hyvä olla, mukavaa arkipyhää muistellessa.
Subscribe to:
Posts (Atom)