Onneksi on kolme vapaapäivää peräkkäin! On ollut tosi puutunut olo töissäkäymiseen, joten tauko tekee hyvää. Positiivista on se, että töissä on enimmäkseen mukavaa, mutta on se silti aina puuduttavaa. En kävisi enää päivääkään töissä, jos jostain putoaisi riittävästi rahaa loppuelämän elämiseen.
Olisi tosi hyvä, jos työ ei olisi niin hallitseva elementti elämässä. Tuntuu, että menee tosi paljon elämää hukkaan siihen, että arkipäivät menee töissä, mutta toimeentulo on saatava. Ei voi mitään. Tähän aikaan vuodesta pimeään aikaan harrastaminen tuntuu sekin jotenkin nihkeältä. Ei huvittaisi jaksaa, vaikka jaksaminen onkin ollut oikeastaan yllättävän hyvää.
Olisi kiva löytää jokin harrastus tai muu tekeminen, joka innostaisi ja veisi huomion pois (pelkästään) töistä. Olen katsellut vaihtoehtoja, mutta aina ne tuntuu tyssäävään johonkin tekijään. Esimerkiksi arki-iltana en halua harrastaa kovin myöhään. Jos harrastuspaikka on työpaikan lähellä, niin ei yhtään kiinnosta harrastus klo 20. En jaksa olla töissä "koko" iltaa ja toisaalta en halua käyttää iltaa edestakaisin reissaamiseen (kotiin ja taas lähelle työpaikkaa). Aika erityisesti arki-iltaisin on tosi rajallista.
Toki voisin alkaa harrastaa jotain sellaista, mikä ei ole aikaan ja paikkaan sidottua, mutta minun on vaikea saada tartuttua johonkin sellaiseen puuhaan. Kaipaan harrastukseen jotain sellaista tekijää, joka pakottaa tekemään. Laiska mikä laiska :)
Pitää jatkaa pohdintoja.
Vuosi on mennyt nopeasti, hui sentään. Hyvää loppuvuotta!