Pääsiäisloma teki todella hyvää. On hämmentävää, miten pienikin irtautuminen normaalista arjesta muuttaa pääkopan asetuksia selvästi positiiviseen suuntaan. Arjessa jää helposti pyörimään pienten (ja joskus suurten) askareiden ympärille, jolloin ei enää näe metriä pidemmälle.
En tehnyt lomalla mitään erityistä ja se varmaan olikin se juttu tällä kertaa. Nukuin ja söin hyvin, luin kirjoja, katselin telkkarista sarjoja ja harrastin sopivasti liikuntaa. Hämmästelin sitä, että kevät todella on tulossa. Käytin ensimmäistä kertaa aurinkolaseja tänä vuonna.
Pelkästään nukkuminen teki ihmeitä. Kun ei väsyttänyt, jaksoi puuhastella muita asioita, mikä taas piristi omalla tavallaan. Ehdin ja jaksoin miettiä tulevaan liittyviä kepeitä asioita (kasvien keväthuoltoa, parvekkeen laittoa kesäksi, kaappien järjestelyä yms.). Erityisesti kylvösuunnitelmien pohtiminen tuntuu itselläni vähentävän stressiä. Suunnittelin enemmän, tein vähän, mikä oli juuri hyvä.
Kun on jotain arkiaskaretta, vaikkakin itselläni "työnteonkaltaista toimintaa", niin tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Se vain katoaa johonkin. Vaikka tekisin koko ajan jotain, silti tekeminen ei lopu. Onhan se hyvä, että en pitkästy helposti, mutta löllöttelyaikaa saisi olla kyllä enemmän. Nyt kun politiikassa on innostuttu siitä, että ihmisillä pitäisi olla vähemmän vapaa-aikaa, niin minusta ennemminkin taukoja pitäisi olla enemmän. Se auttaisi rentoutumaan, mikä taas auttaisi näkemään sekä työssään että elämässään hieman pidemmälle kuin metrin päähän. Se voisi tuottaa enemmän kuin sokea puskeminen eteenpäin.
Thursday, March 31, 2016
Thursday, March 17, 2016
Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto
Olipa mielenkiintoinen kirja. Olen viime aikoina todella nauttinut kirjojen lukemisesta, ja sitten kun vielä kohdalle osuu itseeni erityisen hyvin uppoava kirja, niin nautinto on täydellinen. Lars Petterssonin Koutokeino, kylmä kosto on Pohjois-Norjaan sijoittuva dekkari, joka sisältää jännitystä, lunta, luontoa ja saamelaisuutta.
Kirjan päähenkilönä on Tukholmassa koko ikänsä asunut Anna, joka on saamelaisäidin ja ruotsalaisisän tytär. Anna ei ole juurikaan pohtinut pohjoisia juuriaan, mutta kokee kuitenkin velvollisuudekseen mennä auttamaan perhettään pohjoiseen. Hänen serkkuaan syytetään raiskauksesta, mutta tapauksen tutkimisesta eivät kaikki pidä.
Kirja on mielenkiintoinen, mutta ei mitenkään piinaavan jännittävä. Se sisältää paljon pohjoisen lumisen ympäristön sekä saamelaisuuden kuvausta, mikä on minusta kiehtovaa. Arktinen ympäristö kirjan tapahtumapaikkana on virkistävää vaihtelua. Kirjaa lukiessa pääsee sukeltamaan aivan toisenlaiseen maailmaan, kauas pois. Itsekin alkaa kaivata avaraa maisemaa.
Kirja on kirjailijan esikoisteos, mitä ei kyllä huomaa. Voin todella suositella kirjaa dekkarien ystäville. Tarina on mielenkiintoinen, tapahtumapaikka kiehtova ja päähenkilö monipuolinen (eli ei liian siloiteltu).
"Kuura levisi huomaamattomasti laaksosta leiripaikalle. Jääkiteet kiinnittyivät ensiksi koivupusikon latvoihin ja siitä alaspäin. Ne peittivät koko puun ohueen valkoiseen, pimeässä kimmeltävään kristalliverhoon.
Kuura liikkuu ilmassa äänettömästi ja täysin näkymättömästi. Se on kuin tuntematon ulottuvuus ympärillämme. Sitä ei huomaa kirveenvarressa, ennen kuin kirveestä päästää otteensa ja näkee kätensä jäljet. Sitä ei näe vaatteissa eikä kasvoilla. Mutta sen tuntee kosteutena kauluksen sisävuorissa tai pipon reunassa sekä kylmyytenä käsineiden suussa."
Kirjan päähenkilönä on Tukholmassa koko ikänsä asunut Anna, joka on saamelaisäidin ja ruotsalaisisän tytär. Anna ei ole juurikaan pohtinut pohjoisia juuriaan, mutta kokee kuitenkin velvollisuudekseen mennä auttamaan perhettään pohjoiseen. Hänen serkkuaan syytetään raiskauksesta, mutta tapauksen tutkimisesta eivät kaikki pidä.
Kirja on mielenkiintoinen, mutta ei mitenkään piinaavan jännittävä. Se sisältää paljon pohjoisen lumisen ympäristön sekä saamelaisuuden kuvausta, mikä on minusta kiehtovaa. Arktinen ympäristö kirjan tapahtumapaikkana on virkistävää vaihtelua. Kirjaa lukiessa pääsee sukeltamaan aivan toisenlaiseen maailmaan, kauas pois. Itsekin alkaa kaivata avaraa maisemaa.
Kirja on kirjailijan esikoisteos, mitä ei kyllä huomaa. Voin todella suositella kirjaa dekkarien ystäville. Tarina on mielenkiintoinen, tapahtumapaikka kiehtova ja päähenkilö monipuolinen (eli ei liian siloiteltu).
"Kuura levisi huomaamattomasti laaksosta leiripaikalle. Jääkiteet kiinnittyivät ensiksi koivupusikon latvoihin ja siitä alaspäin. Ne peittivät koko puun ohueen valkoiseen, pimeässä kimmeltävään kristalliverhoon.
Kuura liikkuu ilmassa äänettömästi ja täysin näkymättömästi. Se on kuin tuntematon ulottuvuus ympärillämme. Sitä ei huomaa kirveenvarressa, ennen kuin kirveestä päästää otteensa ja näkee kätensä jäljet. Sitä ei näe vaatteissa eikä kasvoilla. Mutta sen tuntee kosteutena kauluksen sisävuorissa tai pipon reunassa sekä kylmyytenä käsineiden suussa."
Tuesday, March 08, 2016
Kevätväsymystä
En usko potevani kevätväsymystä sinällään, vaan meneillään olevat asiat saavat minut uupuneeksi. Olen taas (ties kuinka monennen kerran) tehnyt kaikenlaista yli voimavarojen, mikä on kostautunut. (Tai oikeastaan en ole kaikkea tehnyt, vaan asioita on myös vain tapahtunut.) Juuri kun ajattelin ottaa rennommin, iski jokin pöpö. Tai ehkä sille tuli tilaa ryhtyä hääräilemään kehossani, kun annoin itselleni aikaa vain olla? Jokatapauksessa pöpö teki sen, että olen ihan rättipoikki.
En ole varsinaisesti sairas siten, että voisin sairastaa hyvällä omallatunnolla, vaan ihan terveeltä vaikuttava. Kaulan imusolmukkeita tykyttää ja olen äärimmäisen väsynyt, mutta niin vain täytyy porskuttaa arkipuuhasta toiseen, huh. Toki vapaa-ajan käytän lepäämiseen. Onneksi viikonloppuna vaivannut niskasärky näyttäisi hellittäneen (tai tauonneen?).
Näinä hetkinä tulee mieleen, että ei maailma tule valmiiksi, vaikka kuinka huhkisin juuri nyt. Ja jos tarkkoja ollaan, omilla tekemisilläni ei ole juuri mitään vaikutusta mihinkään, jos yhteiskunnan tasolla ajatellaan (omaan elämään vaikuttaminenkin on lopulta aika rajallista). Lähinnä puuhasteluni tai puuhastelemattomuuteni vaikuttaa omaan elämääni tai siihen, miten päiväni kuluvat. Eikä ahkeruuteni tai sen puute myöskään kiinnosta ketään.
Kaipa tämä kirjoitukseni viittaa siihen, että en koe olevani mitenkään hyödyksi tai tarpeellinen kenellekään tai millekään. Kunhan kuljeskelen ja yritän viihdyttää itse itseäni. Pitkästyn harjoittelussani liian vähäisiin ja tylsiin töihini. Tympii, kun tulevaisuus on epävarma ja sitä ei voi miettiä yhtään pidemmälle. Positiivista on toki kevään ja kesän tuleminen ja kesäaktiviteettien suunnitteleminen.
En ole varsinaisesti sairas siten, että voisin sairastaa hyvällä omallatunnolla, vaan ihan terveeltä vaikuttava. Kaulan imusolmukkeita tykyttää ja olen äärimmäisen väsynyt, mutta niin vain täytyy porskuttaa arkipuuhasta toiseen, huh. Toki vapaa-ajan käytän lepäämiseen. Onneksi viikonloppuna vaivannut niskasärky näyttäisi hellittäneen (tai tauonneen?).
Näinä hetkinä tulee mieleen, että ei maailma tule valmiiksi, vaikka kuinka huhkisin juuri nyt. Ja jos tarkkoja ollaan, omilla tekemisilläni ei ole juuri mitään vaikutusta mihinkään, jos yhteiskunnan tasolla ajatellaan (omaan elämään vaikuttaminenkin on lopulta aika rajallista). Lähinnä puuhasteluni tai puuhastelemattomuuteni vaikuttaa omaan elämääni tai siihen, miten päiväni kuluvat. Eikä ahkeruuteni tai sen puute myöskään kiinnosta ketään.
Kaipa tämä kirjoitukseni viittaa siihen, että en koe olevani mitenkään hyödyksi tai tarpeellinen kenellekään tai millekään. Kunhan kuljeskelen ja yritän viihdyttää itse itseäni. Pitkästyn harjoittelussani liian vähäisiin ja tylsiin töihini. Tympii, kun tulevaisuus on epävarma ja sitä ei voi miettiä yhtään pidemmälle. Positiivista on toki kevään ja kesän tuleminen ja kesäaktiviteettien suunnitteleminen.
Friday, March 04, 2016
Hiihtämistä ja kevättä tunnustellessa
On mahtavaa, kun on päässyt hiihtämään! Olen nauttinut, kun talvi on vihdoin osoittanut jotain vakauden merkkejä ja hiihtokelejä on tainnut olla jo peräti pari viikkoa. Aion nyt viikonloppunakin mennä hiihtämään eli toivottavasti sää vielä suosisi. Olen haaveillut pääsemisestä johonkin kansallispuistoon tms. paikkaan hiihtämään, mutta luultavasti tuo jää haaveeksi. Matkaa on kuitenkin sen verran, että reissu menee hankalaksi enkä itse asiassa edes tiedä, mihin latuja on vedetty. Aion kuitenkin hiihtää ainakin lähiladuilla ja nauttia. Ensi viikolla onkin sitten taas tiedossa loskaa, joten hiihtämisen jatko tälle talvelle on epävarma.
Jotain heräilevän kevään tuntemusta olen ajoittain löytänyt itsestäni. Eräänä aamuna ulos astuessani lähipensaikossa pyrähteli urpiaisparvi iloisesti sirkuttaen. Katselin ja kuuntelin hymyillen pikkuisten touhotusta, tuntui tosi iloiselta. Päivän pitenemisen huomaa myös selvästi. Iltasella pimeys alkaa laskeutua vasta hiihtolenkin aikana, ei ennen sitä. Myös aurinko paistaa niin kirkkaasti, että olen jo ulkona liikkuessani muutaman kerran kaivannut aurinkolaseja.
Arki rullaa muuten tasaiseen tahtiin. Lähettämääni työhakemukseen tuli vastaukseksi odottamani hylky. Tarkalleen ottaen seuraavasti: "Kiitos mielenkiinnosta ... nönnönnöö ... Olemme edenneet prosessissa siihen pisteeseen, että haastattelemme kriteerit parhaiten täyttäviä ehdokkaita. Tehtävään tuli lyhyessä ajassa yli 70 hakemusta. Valitettavasti Sinun kohdalta joudumme toteamaan, että prosessi ei jatku. Varaamme kuitenkin mahdollisuuden ottaa uudelleen yhteyttä, mikäli tilanne tulee muuttumaan."
Tuossa sisällössä ei ole mitään uutta minulle (vaikka siis täytin paikkaan kaikki kriteerit). Yllätyin oikeastaan hakijoiden vähäisestä määrästä, koska usein hakijoita on hieman enemmän. Jäin miettimään vain sitä, että eikö noihin viesteihin millään saa kehiteltyä yhtään pehmeämpää sävyä. Tuosta viestistä minulle jää ainakin kylmä olo. "Varaamme kuitenkin mahdollisuuden ja nönnöönöö..." kuulostaa tosi ylimieliseltä. Juuri siltä, että nyt on todellakin työnantajien markkinat ja se halutaan osoittaa.
Viime viikolla laitoin taas yhden työhakemuksen paikkaan, johon olen ylikoulutettu. Työ tosin on sellaista, jota olen aiemmin tehnyt, mutta se ei toki tarkoita enää mitään. Lisäksi nyt viikonloppuna aion tehdä pari hakemusta. Kaipa tässä ainakin jotain voi yrittää, vaikka turhalta se tuntuu. Ainakin voin jossain vaiheessa sanoa jollekin marmattajalle (joka kuvittelee, että töitä saa, kunhan vain hakee), että olen hakenut.
Viikonlopun ohjelmaani kuuluu lisäksi muutaman kasvin "keväthuoltoa", ruukkujen vaihtoa ja siistimistä. En tiedä, olenko liian aikaisessa, mutta ehkä juuri noille valitsemilleni kasveille voi jo jotain tehdä. Talvi on taas kurittanut joitakin kasveja, joten tekemistä riittää myöhemminkin.
Jotain heräilevän kevään tuntemusta olen ajoittain löytänyt itsestäni. Eräänä aamuna ulos astuessani lähipensaikossa pyrähteli urpiaisparvi iloisesti sirkuttaen. Katselin ja kuuntelin hymyillen pikkuisten touhotusta, tuntui tosi iloiselta. Päivän pitenemisen huomaa myös selvästi. Iltasella pimeys alkaa laskeutua vasta hiihtolenkin aikana, ei ennen sitä. Myös aurinko paistaa niin kirkkaasti, että olen jo ulkona liikkuessani muutaman kerran kaivannut aurinkolaseja.
Arki rullaa muuten tasaiseen tahtiin. Lähettämääni työhakemukseen tuli vastaukseksi odottamani hylky. Tarkalleen ottaen seuraavasti: "Kiitos mielenkiinnosta ... nönnönnöö ... Olemme edenneet prosessissa siihen pisteeseen, että haastattelemme kriteerit parhaiten täyttäviä ehdokkaita. Tehtävään tuli lyhyessä ajassa yli 70 hakemusta. Valitettavasti Sinun kohdalta joudumme toteamaan, että prosessi ei jatku. Varaamme kuitenkin mahdollisuuden ottaa uudelleen yhteyttä, mikäli tilanne tulee muuttumaan."
Tuossa sisällössä ei ole mitään uutta minulle (vaikka siis täytin paikkaan kaikki kriteerit). Yllätyin oikeastaan hakijoiden vähäisestä määrästä, koska usein hakijoita on hieman enemmän. Jäin miettimään vain sitä, että eikö noihin viesteihin millään saa kehiteltyä yhtään pehmeämpää sävyä. Tuosta viestistä minulle jää ainakin kylmä olo. "Varaamme kuitenkin mahdollisuuden ja nönnöönöö..." kuulostaa tosi ylimieliseltä. Juuri siltä, että nyt on todellakin työnantajien markkinat ja se halutaan osoittaa.
Viime viikolla laitoin taas yhden työhakemuksen paikkaan, johon olen ylikoulutettu. Työ tosin on sellaista, jota olen aiemmin tehnyt, mutta se ei toki tarkoita enää mitään. Lisäksi nyt viikonloppuna aion tehdä pari hakemusta. Kaipa tässä ainakin jotain voi yrittää, vaikka turhalta se tuntuu. Ainakin voin jossain vaiheessa sanoa jollekin marmattajalle (joka kuvittelee, että töitä saa, kunhan vain hakee), että olen hakenut.
Viikonlopun ohjelmaani kuuluu lisäksi muutaman kasvin "keväthuoltoa", ruukkujen vaihtoa ja siistimistä. En tiedä, olenko liian aikaisessa, mutta ehkä juuri noille valitsemilleni kasveille voi jo jotain tehdä. Talvi on taas kurittanut joitakin kasveja, joten tekemistä riittää myöhemminkin.
Subscribe to:
Posts (Atom)