Olen viime aikoina tuntenut suurta kyllästymistä suomalaisten kylmäkiskoiseen välinpitämättömyyteen toisiaan kohtaan. Monista syistä johtuen ilmapiiri on kiristynyt, koventunut ja kylmentynyt, ja se on surullista. Häiritsevää itselleni on ollut erityisesti arjessa näkyvä välinpitämättömyys, empatiakyvyttömyys, ydinperheistyminen (joka sulkee muut ulkopuolelle) ja yksinäisyys. Kamalia asioita kaikki.
Tämän huomaa ihan kaikkialla. Ihmiset eivät kiinnitä muiden olemassaoloon huomiota muuten kuin siinä tilanteessa, jos muista on jotain harmia itselle. Kenties huomiota "annetaan" myös siinä tilanteessa, jos toisessa on jotain otettavaa, hyödynnettävää itselle. Muuten muiden olemassaolo on heille tyhjänpäiväistä, vaikka pieni ympäristön ja tilanteiden huomioiminen ei ihan hirmuisesti vaadi (tai ehkä heille vaatii, kun eivät osaa?).
Ydinperheistyminen liittyy myös yhteisöllisyyden katoamiseen. Kun itselle olemassa on enää korkeintaan ydinperhe (+ jotain ystäviä), niin muu maailma saa olla miten on. Ei edes yritetä ajatella yhteisöllisesti tai hyvän jakamista laajemmin, vaan pyöritään ihan vain parin ihmisen pienen pienessä piirissä ja muut saavat olla yksin tai omissa minipiireissään. Tämä on surullista erityisesti heille, joille ydinperheistyminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista.
Empatiakyvyttömyyden huomaa, jos vähän vilkaiseekin uutisten kommentointia ja keskustelupalstojen kirjoittelemista. On hämmentävää, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.
Yksinäisyys on kamalaa ja se taitaa olla leviävä tauti tässä maassa. Ihmisten kylmäkiskoinen suhtautuminen toisiinsa on tätä kehitystä ruokkiva voima. Aivan kuin olisi aivan ylivoimaista suhtautua muihin ihmisiin edes jotenkuten lämpimästi tai ystävällisesti.
Tämä tympääntymiseni johtuu monesta syystä, mutta hyviä esimerkkejä viime aikoina tästä ovat olleet mm. pihatalkoot, joissa kukaan ei oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan minulle saati vilkaissut minuun (puhumattakaan auttamisesta). Toinen ärsyttävä asia on se, että tiedän, että vanhaan osoitteeseeni on mennyt minun postia (joo, tiedän, että osoitteen kääntäminen olisi kannattanut ottaa pitkäksi ajaksi). Jätin uuden osoitteeni asuntoon, mutta kun ihmiset ovat mitä ovat, niin luultavasti uusi asukas on heittänyt postini roskiin. En tiedä, mikä minussa on vikana, kun minulle on itsestään selvää, että toimittaisin huti menneen postin tavalla tai toisella eteenpäin (ja toimitinkin nykyisen asuntoni edellisen asukkaan postia).
Onhan ihmisissä helmiäkin, en lainkaan kiellä sitä. Mutta mun marssii päivästä ja askareesta toiseen ja näkee lähinnä yllä kuvatun kaltaista meininkiä, niin kyllä siinä usko on kovilla. Voin kun voisi tarttua ihmisiin ja ravistella heidät hereille.
Sunday, November 18, 2018
Tuesday, November 06, 2018
Uusi koti
Olen täälläkin ajoittain haaveillut muuttamisesta, mutta nyt syksyllä siitä tuli todellisuutta: minulla on uusi koti. Kaikki tapahtui nopeasti, eli juuri kun aloin katsella asuntoja, eteeni ilmaantui yksi todella kiinnostava vaihtoehto. Mietin tovin, että en voi näin nopeasti valita, kun olisi hyvä katsella vaihtoehtoja, mutta toisin kävi. Pian sainkin alkaa järjestellä muuttoa ja kun sen sain taakseni olen totutellut uusiin maisemiin ja tunnelmiin. Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta olen silti saanut tutustua uusiin polkuihin ja lähimetsään - samalla tietäen, että aiemmat hiihtomaisemat eivät ole hurjan kaukana.
Uusi koti toi pienenpienen pihan ja lähimetsän. Pihalle olen kaivanut kukkasipuleita ja lähimetsästä löytyi suppilovahveroita. Kotiutuminen on siis käynnissä ja fiilis on ollut pääasiassa hyvä. Toki muutos on ollut myös pelottava ja onhan tämä jonkinmoinen heittäytyminen uuteen, joka tuo tietynlaista epävarmuutta. Asuminen nimittäin hieman kallistui ja en yhtään luota työmarkkinoihin. Nyt olisi syytä saada pysyä töissä.
Yksi pieni harmistuksen aihe on ollut sisätilojen hämäryys. Metsä on ihana, mutta sisätiloja varjostava, ja sisäkasvit tarvitsisivat lisävaloa selvitäkseen. En vielä tiedä, miten saisin tuon järjestettyä. Edellinen asuntoni oli mahdollisimman valoisa, sisälle paistoi pitkään ja kirkkaasti. Nyt aurinko ei paista sisälle.
Viime kesä oli muutenkin hurja kasveilleni (edellinen asuntoni oli siis todella kuuma) ja kasvit eivät olleet vielä toipuneet siitä, kun muuttivat hämärämpään kotiin. Saa nähdä, tuleeko talven aikana karsintaa paljonkin. Kesällä kasveistani melkein kuolivat kuningaskissus ja saint pauliat. Ne eivät taida sietää pitkää kuumuutta. Nyt ne sinnittelevät jotenkin, mutta lopullinen kohtalo on vielä avoinna.
Enkelinsiipi on vielä pärjännyt ihan hyvin, mutta luultavasti kaipaisi lisää valoa. Tässä kuvassa se on päässyt vanhan kasvivalon loisteeseen.
Uuden kodin seinällä katselee papukaijoja. Kodissani on vahvasti läsnä luonto ja näin saa ollakin. Se on se kaikista omin teema kuitenkin.
Eiköhän tästä hyvä koti tule, kun totuttelemme toisiimme ja arki lähtee rullaamaan omalla painollaan. Kaikki on kuitenkin lopulta ihan hyvin juuri nyt.
Uusi koti toi pienenpienen pihan ja lähimetsän. Pihalle olen kaivanut kukkasipuleita ja lähimetsästä löytyi suppilovahveroita. Kotiutuminen on siis käynnissä ja fiilis on ollut pääasiassa hyvä. Toki muutos on ollut myös pelottava ja onhan tämä jonkinmoinen heittäytyminen uuteen, joka tuo tietynlaista epävarmuutta. Asuminen nimittäin hieman kallistui ja en yhtään luota työmarkkinoihin. Nyt olisi syytä saada pysyä töissä.
Yksi pieni harmistuksen aihe on ollut sisätilojen hämäryys. Metsä on ihana, mutta sisätiloja varjostava, ja sisäkasvit tarvitsisivat lisävaloa selvitäkseen. En vielä tiedä, miten saisin tuon järjestettyä. Edellinen asuntoni oli mahdollisimman valoisa, sisälle paistoi pitkään ja kirkkaasti. Nyt aurinko ei paista sisälle.
Viime kesä oli muutenkin hurja kasveilleni (edellinen asuntoni oli siis todella kuuma) ja kasvit eivät olleet vielä toipuneet siitä, kun muuttivat hämärämpään kotiin. Saa nähdä, tuleeko talven aikana karsintaa paljonkin. Kesällä kasveistani melkein kuolivat kuningaskissus ja saint pauliat. Ne eivät taida sietää pitkää kuumuutta. Nyt ne sinnittelevät jotenkin, mutta lopullinen kohtalo on vielä avoinna.
Enkelinsiipi on vielä pärjännyt ihan hyvin, mutta luultavasti kaipaisi lisää valoa. Tässä kuvassa se on päässyt vanhan kasvivalon loisteeseen.
Uuden kodin seinällä katselee papukaijoja. Kodissani on vahvasti läsnä luonto ja näin saa ollakin. Se on se kaikista omin teema kuitenkin.
Eiköhän tästä hyvä koti tule, kun totuttelemme toisiimme ja arki lähtee rullaamaan omalla painollaan. Kaikki on kuitenkin lopulta ihan hyvin juuri nyt.
Subscribe to:
Posts (Atom)