Heihei vanha vuosi ja nyt valoa kohti!

Toivottavasti teillä oli hyvä joulun aika! Minä vietin sen läheisteni kanssa ja olen kiitollinen siitä. Sain nauttia hyvästä seurasta, lomailusta, hyvästä ruoasta, pitkistä kävelyistä, luonnosta, talvesta, kirjoista ja laiskottelusta. Unirytmi on pahasti vinksallaan ja edelleen jotenkin laiskottaa, mutta eiköhän tässä ruotuun pääse, kun arki alkaa.

Vaikka edelleen on pimeää, valoa kohti kulkeminen keventää henkisesti. En vielä ajattele, mitä kaikkea keväällä voikaan olla edessä, vaan olen päättämässä tätä vuotta, edelleen miettiväisessä ja paikallaan olevassa olotilassa. Mikä mielikuva minulle viime vuodesta jäi?

Viime vuoden isoja asioita ovat olleet kodin vaihtaminen, mukavat kesäaskareet, kammottava helle ja erilaisten tekemisten yritykset. Viimeisellä tarkoitan sitä, että yritin yhtä ja toista pienempää tai suurempaa asiaa saada toteutettua ja ne eivät onnistuneet. Esimerkiksi olin varma, että saisin opiskeltua tiettyjä asioita, mutta enpä saanut aikaiseksi. Kokonaisuudessaan vuosi on sellainen, että sinne se menee muiden vuosien joukkoon yhtenä.

Ensi vuodelta toivon toteutumisia eli että vuosi ei jäisi sarjaksi erilaisten tekemisten ja muiden asioiden yrityksiä, vaan asioita myös toteutuisi. Rauhallisin mielin eteenpäin.

Hyviä asioita, iloa ja onnea vuodelle 2019!

Talviväsymys

Nyt se sitten tuli, talviväsymys. Tai se oikeastaan alkoi jo pari viikkoa sitten, siihen asti syksy on mennytkin yllättävän pirteästi. Nyt tekisi mieli laiskotella, nukkua paljon, olla lämpimässä ja syödä hyvää ruokaa. On tarve vetäytyä, lämmitellä ja levätä. Zzz.

Siitä huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) oli mukavaa käydä tänään kävelemässä lumisissa maisemissa. Pakkanen tuntui hyvältä ja lumi narskahti kengän alla. Talvi tuntuu nyt hyvältä, vaikka toisaalta talvihorros kutsuisi. Pian päivä alkaa pidentyä, alkaa kulku kohti valoa ja (toivottavasti) talvisempaa talvea ennen kevättä. Vuodenajat etenevät ja aika kuluu. Minä annan sen kulua.

Ehkä tällainen pysähtyminen vuoden pimeimpään aikaan kuuluu asiaan ja on syytä tehdä. Onneksi varsinkin jouluna siihen on aikaa, kun minulla on silloin lomaa. Silloin aion vain nauttia olemisesta, laiskotella ja ulkoilla. Jos hyvin käy, ehkä pääsen jopa hiihtämään metsäisiin maisemiin.

Elämä koostuu nyt pienistä asioista ja askareista. Aamutoimet, työpäivä, harrastukset ja kotiaskareet. Mietteet siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja mihin ei ole motivaatiota. Päivät täyttyvät pienistä asioista ja mieli isoista mietteistä. On jonkinlainen ymmärrys siitä, että arki on pienten asioiden puuhastelua järjestyksessä. Ensin yksi asia ja sitten toinen. En tiedä, miten tähän rytmiin saa ujutettua isompia asioita, on ne sitten mietteitä tai tekoja.

Kotini viileni pari viikkoa sitten. Säädin turhan kuumana hohtavan patterin termostaattia pienemmälle. Vähän kerrallaan, mutta lopputulos on se, että patteri on nyt haalea, lähes kylmä. Termostaatin vääntely ei auta asiaa. Kaipa 17 asteisessa makuuhuoneessa voi silti nukkua. Viileys antaa hyvän tekosyyn käpertyä peittojen alle ja juoda lämmintä.

Hyvää joulunodotusta!

Loppuvuoden tunnelmia

Olen saanut ostettua ulos pihavalon, joka valaisee juuri sopivasti pientä pihaani. Pihassani on se kiva puoli, että siellä on suorastaan oudon pimeää, joten selkeällä säällä näen hyvin tähdet. Suurin osa tähtitaivaasta jää puiden taakse piiloon, mutta näen "oman" pienen kaistaleen, mikä tuntuu jotenkin lohdulliselta. Ikään kuin minulla olisi oma piste täällä kaikkeudessa.

Loppuvuosi on mennyt omaa uomaansa. Ajatuksia herättäviä asioita on tapahtunut ja alkuvuodelle pohdin yhtä isompaa juttua. Elämä on tuntunut enimmäkseen hyvältä, vaikka tunteja tuntuu olevan aivan liian vähän. Olisi kiva saada tehtyä yhtä ja toista, mutta joudun karsimaan varsin paljon juuri nyt. Ehkä tämä tekemisen määrä on tehnyt sitäkin, että olen ollut väsynyt ja lomaa kaipaava. Onneksi pientä lomailua häämöttääkin edessäpäin.

On ollut sellainen olo, että kaipaan "suurempia" ajatuksia pohdittavaksi, luettavaksi. En jaksa lukea (netistä) yksikertaistuksia asioista, vaan haluan pohtia asioiden taustoja ja todellisia vaikutuksia ja tarkoitusperiä. Tällä tarkoitan mm. poliittisia päätöksiä ja elämän "tarkoitusta". En tiedä, miksi kaipaan niin kovasti asioiden pohtimista, kun samalla haluaisin vain lötkötellä ja levätä tyhmänä ja laiskana :)

Elämässä on siis asiat ihan hyvällä mallilla, mutta aikaa ja aikaansaavuutta voisi olla enemmän. Lisäksi eräiden ensi vuoden asioiden odottelu on hieman rasittavaa, kun olen odotellut yhtä ja toista tänä vuonna niin paljon. Samalla, kun pitäisi nauttia tästä päivästä, pitäisi odotella tulevia asioita, joista ei edes tiedä, toteutuvatko ne vai ei.

Enää ei ole montaa viikkoa siihen, kun päivä alkaa pidentyä :) Vaikka piteneminen ei niin nopeasti tapahdukaan, niin se antaa silti henkisesti piristysruisketta, kun tietää kulkevansa valoa kohti. Ihanaa joulun odotusta!

Kylmäkiskoiset ja välinpitämättömät ihmiset

Olen viime aikoina tuntenut suurta kyllästymistä suomalaisten kylmäkiskoiseen välinpitämättömyyteen toisiaan kohtaan. Monista syistä johtuen ilmapiiri on kiristynyt, koventunut ja kylmentynyt, ja se on surullista. Häiritsevää itselleni on ollut erityisesti arjessa näkyvä välinpitämättömyys, empatiakyvyttömyys, ydinperheistyminen (joka sulkee muut ulkopuolelle) ja yksinäisyys. Kamalia asioita kaikki.

Tämän huomaa ihan kaikkialla. Ihmiset eivät kiinnitä muiden olemassaoloon huomiota muuten kuin siinä tilanteessa, jos muista on jotain harmia itselle. Kenties huomiota "annetaan" myös siinä tilanteessa, jos toisessa on jotain otettavaa, hyödynnettävää itselle. Muuten muiden olemassaolo on heille tyhjänpäiväistä, vaikka pieni ympäristön ja tilanteiden huomioiminen ei ihan hirmuisesti vaadi (tai ehkä heille vaatii, kun eivät osaa?).

Ydinperheistyminen liittyy myös yhteisöllisyyden katoamiseen. Kun itselle olemassa on enää korkeintaan ydinperhe (+ jotain ystäviä), niin muu maailma saa olla miten on. Ei edes yritetä ajatella yhteisöllisesti tai hyvän jakamista laajemmin, vaan pyöritään ihan vain parin ihmisen pienen pienessä piirissä ja muut saavat olla yksin tai omissa minipiireissään. Tämä on surullista erityisesti heille, joille ydinperheistyminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista.

Empatiakyvyttömyyden huomaa, jos vähän vilkaiseekin uutisten kommentointia ja keskustelupalstojen kirjoittelemista. On hämmentävää, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

Yksinäisyys on kamalaa ja se taitaa olla leviävä tauti tässä maassa. Ihmisten kylmäkiskoinen suhtautuminen toisiinsa on tätä kehitystä ruokkiva voima. Aivan kuin olisi aivan ylivoimaista suhtautua muihin ihmisiin edes jotenkuten lämpimästi tai ystävällisesti.

Tämä tympääntymiseni johtuu monesta syystä, mutta hyviä esimerkkejä viime aikoina tästä ovat olleet mm. pihatalkoot, joissa kukaan ei oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan minulle saati vilkaissut minuun (puhumattakaan auttamisesta). Toinen ärsyttävä asia on se, että tiedän, että vanhaan osoitteeseeni on mennyt minun postia (joo, tiedän, että osoitteen kääntäminen olisi kannattanut ottaa pitkäksi ajaksi). Jätin uuden osoitteeni asuntoon, mutta kun ihmiset ovat mitä ovat, niin luultavasti uusi asukas on heittänyt postini roskiin. En tiedä, mikä minussa on vikana, kun minulle on itsestään selvää, että toimittaisin huti menneen postin tavalla tai toisella eteenpäin (ja toimitinkin nykyisen asuntoni edellisen asukkaan postia).

Onhan ihmisissä helmiäkin, en lainkaan kiellä sitä. Mutta mun marssii päivästä ja askareesta toiseen ja näkee lähinnä yllä kuvatun kaltaista meininkiä, niin kyllä siinä usko on kovilla. Voin kun voisi tarttua ihmisiin ja ravistella heidät hereille.

Uusi koti

Olen täälläkin ajoittain haaveillut muuttamisesta, mutta nyt syksyllä siitä tuli todellisuutta: minulla on uusi koti. Kaikki tapahtui nopeasti, eli juuri kun aloin katsella asuntoja, eteeni ilmaantui yksi todella kiinnostava vaihtoehto. Mietin tovin, että en voi näin nopeasti valita, kun olisi hyvä katsella vaihtoehtoja, mutta toisin kävi. Pian sainkin alkaa järjestellä muuttoa ja kun sen sain taakseni olen totutellut uusiin maisemiin ja tunnelmiin. Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta olen silti saanut tutustua uusiin polkuihin ja lähimetsään - samalla tietäen, että aiemmat hiihtomaisemat eivät ole hurjan kaukana.

Uusi koti toi pienenpienen pihan ja lähimetsän. Pihalle olen kaivanut kukkasipuleita ja lähimetsästä löytyi suppilovahveroita. Kotiutuminen on siis käynnissä ja fiilis on ollut pääasiassa hyvä. Toki muutos on ollut myös pelottava ja onhan tämä jonkinmoinen heittäytyminen uuteen, joka tuo tietynlaista epävarmuutta. Asuminen nimittäin hieman kallistui ja en yhtään luota työmarkkinoihin. Nyt olisi syytä saada pysyä töissä.

Yksi pieni harmistuksen aihe on ollut sisätilojen hämäryys. Metsä on ihana, mutta sisätiloja varjostava, ja sisäkasvit tarvitsisivat lisävaloa selvitäkseen. En vielä tiedä, miten saisin tuon järjestettyä. Edellinen asuntoni oli mahdollisimman valoisa, sisälle paistoi pitkään ja kirkkaasti. Nyt aurinko ei paista sisälle.

Viime kesä oli muutenkin hurja kasveilleni (edellinen asuntoni oli siis todella kuuma) ja kasvit eivät olleet vielä toipuneet siitä, kun muuttivat hämärämpään kotiin. Saa nähdä, tuleeko talven aikana karsintaa paljonkin. Kesällä kasveistani melkein kuolivat kuningaskissus ja saint pauliat. Ne eivät taida sietää pitkää kuumuutta. Nyt ne sinnittelevät jotenkin, mutta lopullinen kohtalo on vielä avoinna.

Enkelinsiipi on vielä pärjännyt ihan hyvin, mutta luultavasti kaipaisi lisää valoa. Tässä kuvassa se on päässyt vanhan kasvivalon loisteeseen.

Uuden kodin seinällä katselee papukaijoja. Kodissani on vahvasti läsnä luonto ja näin saa ollakin. Se on se kaikista omin teema kuitenkin.

Eiköhän tästä hyvä koti tule, kun totuttelemme toisiimme ja arki lähtee rullaamaan omalla painollaan. Kaikki on kuitenkin lopulta ihan hyvin juuri nyt.

Pitäisi muistaa, että elämä ei ole reilu

Katsoin erään tv-sarjan. En viitsi kertoa sen nimeä, jotta en spoilaa sen juonta sellaiselle, joka ei sitä ole vielä nähnyt, mutta aikoo sen katsoa. Tästä kirjoittamastani sarjan voi kyllä varmaan tunnistaa, mutta kirjoitan silti.

Lyhyesti tiivistettynä sarjassa oli henkilö, joka oli istunut yli 20 vuotta vankilassa syyttömänä murhasta tuomittuna. Uudet tutkimukset vapauttivat hänet, mutta kyläläiset pitivät häntä edelleen syyllisenä murhaan, kun oikeaa murhaajaa ei oltu saatu kiinni. Lopulta murhaaja saatiin kiinni ja syyttömänä tuomittu sai lopultakin rauhan ja pystyi keskittymään oman elämänsä elämiseen. Tai siis olisi pystynyt, jos ei olisi saanut sydänkohtausta pian sen jälkeen, kun vapautuminen yli 20 vuoden fyysistä ja henkisistä kahleista koitti. Kohtaus kosketti minua todella paljon.

Pitäisi muistaa, että elämä ei ole reilu. Jollekin voi tapahtua paljon hyvää ja toiselle paljon pahaa. Tai ainakin uskon niin, että hyvät ja huonot asiat eivät ole tasapainossa. Ei paljon pahan jälkeen tapahdu välttämättä hyvää ja päinvastoin. Elämä on sattumien ketju, jota valinnat jonkin verran ohjaavat. Usein kyllä mietin sitä, onko olemassa jokin tasapaino hyvien ja pahojen asioiden välillä? Onko jotain ennaltamäärättyä? Toisaalta mikä lopulta on hyvää ja mikä pahaa? Pahasta voi seurata hyviä asioita ja hyvästä pahaa, tällaisten asioiden määrittely ei ole niin helppoa. En osaa yhtään vastata näihin kysymyksiin.

Jotenkin tuntuu siltä, että ei pitäisi takertua varsinkaan pahaan, vaan elää elämäänsä eteenpäin, jotta ei jälkeenpäin huomaa olleensa väärissä kahleissa.

Oma elämäni on ollut nyt liian paljon työhön keskittynyttä ja kun siellä tietyt asiat hiertää, niin siitä maailmasta kumpuaa nämäkin mietteet. Toki myös siitä, mitä maassamme ja maailmassa tapahtuu. Siksi usein olisikin hyvä vain keskittyä omaan pieneen maailmaansa ja kivoihin harrastuksiin, tehdä omasta arjesta kivaa, kun ei noihin muihin asioihin voi juuri vaikuttaa. Moni asia on kuitenkin aivan hyvin juuri nyt.

Upeaa uutta viikkoa! :)

Työarkea, opintojen turhuus

Paljon on taas ollut tapahtunut ja samalla on ollut hurjan paljon samalla kaavalla kulkevia arkipäiviä. Huomaan, että arkirytmiin täytyisi keksiä jotain vaihtelua. Omat ajatukset alkavat kulkea omaa, jokseenkin yksinäistä rataansa, jolloin kaipaisi jotain, joka toisi jotain uutta.

Minun piti tänä viikonloppuna tehdä jotain arjesta poikkeavaa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. On niin paljon tekemistä kotona, että olen hoidellut niitä pois, kuten parina aiempanakin viikonloppuna. En ole pitkään aikaan käynyt luonnon ihanuuksia katselemassa ja haistelemassa ja sitä kaipaan hurjasti. Ainakin siis jotain retkeä pitäisi alkaa suunnitella siten, että toteutus olisi hirvikärpäsajan jälkeen.

Töissä on ollut samanlaista kuin aiemmin. Jostain syystä siellä moni asia tulee yllättäen eikä ne "yllätykset" välttämättä ole kovin mieluisia. Keskityn olemaan tyytyväinen säännölliseen tuloon ja yritän olla välittämättä ikävistä asioista.

Sen olen tässä hiljattain ymmärtänyt, että en ole yrityksistä huolimatta koskaan päässyt työelämässä tekemään sellaista, mitä olen opiskellut. Ja olen tosiaan opiskellut vaikka mitä. Minua hämmentää kuunnella työpaikalla olevia nuoria, jotka ovat hiljattain valmistuneet, kuinka he ovat luontevasti siirtyneet opiskeluista työelämään tekemään sitä, mitä ovat opiskelleetkin. Minua tuo onni ei ole koskaan kohdannut.

Voisi ajatella, että tuolla ei olisi suurta urallista merkitystä, mutta on sillä. Kun en ole päässyt tekemään opiskelemaani asiaa (eli selkeää osaamista vaativaa), olen päätynyt tekemään sellaisia asioita, joita joko kuka tahansa voi tehdä tai olen opetellut jotain tosi kapea-alaista osaamista vaativaa, mistä ei ole seuraavassa työssä mitään hyötyä. Minulle ei ole siis kehittynyt sellaista yleistä osaamista, jota voisi siirtää työpaikasta toiseen. Tämä on tilanne tälläkin hetkellä, joten seuraava lama voi taas iskeä kovaa.

Olen alkanut olla jotenkin tosi pahoillani tuosta. Olisin niin kovasti halunnut tehdä jotain, minkä eteen olen ponnistellut. Myös opiskelun aloittaminen tässä tilanteessa tuntuu turhalta, kun se ei ole aiemminkaan johtanut "mihinkään".

Töissä "väijyy" lisäksi uhka, että päädyn tekemään sellaista työtä, mitä olen aiemmin ensimmäisen tutkinnon jälkeen ajautunut tekemään. Tuon työn jälkeenhän opiskelin tutkinnon ja täydennyskoulutuksen, jotta pääsisin toisenlaisiin, itselleni paremmin sopiviin töihin. Tuntuu jotenkin musertavalta, jos minun täytyy palata taas ikään kuin lähtöpisteeseen. Ja jotta tuo tuntuisi vielä musertavammalta, minua kohdellaan ikään kuin olisin aloittelija noissa hommissa. Minulle on sanottu, että voin tukeutua sellaiseen henkilöön, jolla on vähemmän kokemusta noista hommista ja joka tuli taloon pari viikkoa sitten. Olen ollut sanaton.

Työttömyystaustalla ei oikein uskalla puuttua mihinkään sellaiseen, mikä tuntuu pahalta ja saattaisi oikeasti olla epäoikeudenmukaistakin. Jotenkin tuntuu, että täytyy olla vain tyytyväinen ja kiitollinen, kun on ylipäätään töitä. Omalle työpaikalleni otetaan työttömyystaustaisia töihin, mikä on tosi hienoa, mutta kyllä me olemme silti eri kastia suhteessa muihin. Meillä on esimerkiksi huonommat työsopimukset ja varmaan palkatkin.

Työpaikan vaihtaminenkaan ei onnistu, kun minulla ei ole sitä siirrettävää osaamista. Lisäksi (uutisoinnista huolimatta) tässä maassa on edelleen suurtyöttömyys. Äh.

Kuten tästä kirjoituksestakin voi päätellä, minulla on todella suuri tarve jollekin mielenkiintoiselle aktiviteetille työn ulkopuolella. Sitä suunnitellessa, siis :) Hyvää syksyn jatkoa!

Hyviä kesähetkiä

Paljon on aikaa kulunut viime kirjoituksestani. Paljon on myös tapahtunut tai ainakin tuntuu siltä. Kesä on mennyt nopeasti samoin kuin loma. Nyt on aika tarttua taas arkeen ja siinä sivussa nauttia vielä loppukesästä. On tämä aina yhtä haikea hetki, kun loma ja kesä ihanine kesäaktiviteetteineen jää taakse. Haluankin nyt listata kesäni kohokohtia, hyviä hetkiä, jotta ne jäisivät tästä päällimmäisenä mieleen.

• Tämä kesä on ollut uimisen kesä! Olen uinut paljon ja nauttinut siitä suunnattomasti.
• Olen reissannut eri puolilla Suomea. Kotimaamme on kaunis ja olen nauttinut erityisen paljon ihanista maisemista.
• Olen kävellyt retkeilyreiteillä, katsellut ja ihastellut erilaisia maisemia, järviä, metsää, suota, tunturia. Olen kuunnellut, haistellut ja maistellut luontoa. Näitä luontohetkiä on useampi ja ison osan niistä olen saanut nauttia samalla hyvästä seurasta.
• Olen nähnyt rakkaita läheisiäni, itselleni kaikkein tärkeimpiä ihmisiä ja viettänyt heidän kanssaan hyvää aikaa. Kiitollinen <3 li="">
• Olen saanut syödä herkullisia, minulle kyläpaikoissa tarjoiltua ruokia ja leivonnaisia. Olen myös saanut nauttia näiden majapaikkojen edes hieman viileämmistä sisätiloista.
• Olen lukenut useammankin dekkarin ja nauttinut tarinoista.
• Töissä on ollut rauhallista ja enimmäkseen mukavaa eli ei ole ollut ylimääräisiä paineita sieltäkään suunnalta.

Lista näyttää yllättävän lyhyeltä, mutta jokainen kohta sisältää paljon hyvää, useampia hyviä hetkiä. Toivottavasti teillä lukijoilla on ollut myös hyvä kesä! Nautitaan vielä siitä, mitä on jäljellä.

Onnistuminen töissä

Töissä on hieman tasoittunut siitä, mitä alussa oli. Alussahan minulla oli runsaasti stressiä ja ahdistusta erityisesti kaikesta sellaisesta, mitä en osaa. Ja valitettavasti sitä, mitä en osaa, on ollut työtehtävien muodossa tarjolla runsaasti. Jos positiivista tästä etsii, niin olen "saanut" hyviä oppimistilaisuuksia. Positiivista on ainakin se, että olen oppinut ja opin koko ajan lisää uutta, mutta hyvää myös se, että välillä on ihan tasaisia päiviä sellaisten hommien parissa, jotka osaan.

Minulla oli eräs uusi työjuttu noin viikko sitten. Stressasin sitä etukäteen ihan hulluna ja en tiennyt, miten selviäisin. Tuntui, että valmistautuminenkin jäi liian heikoksi, vaikka käytin siihen niin paljon aikaa, että sekin alkoi stressata. Tuo yksi juttu täytti elämäni jonkin aikaa turhan paljon.

Minä onnistuin! Minulle olisi riittänyt, että tuo työjuttu olisi mennyt ok ja valituksia ei olisi tullut, mutta minä jopa sain hyvää palautetta! Hyvin meni! Olen ollut tosi iloinen tästä asiasta nyt tuosta lähtien. On aivan mahtavaa onnistua työelämässäkin, kun viime vuodet ovat olleet enemmänkin hankalia ja itsetuntoa lannistavia (erityisesti työttömyys). Jipiijipii on kiva saada hyvää palautetta :)

Nyt on kesän myötä töissä tulossa rauhallisempi jakso. Lisäksi minulla on myös lomaa, joten olen nyt oikein hyvillä fiiliksillä (muutama viikko ekaan lomajaksoon!). Talvi stresseineen on takana ja nyt voi ottaa rennommin. Huh :)

Ihania kesäpäiviä :)

Fiiliksiä kesän alkaessa

Kesä tuli sitten ihan yhtäkkiä, humpsis. Viikossa kasvoi lehdet puihin ja koti on kuumentunut niin, että hiki valuu pelkästä laiskottelusta. Uni on ollut mitä sattuu, kun en ole vielä tottunut yli +25C nukkumislämpötilaan. Viikonloppu on mennyt, hieman hävettävästi, sisällä möllötellessä. Olen ulkoillut illalla, kun on raikkaampaa.

Viikko sitten kävin metsässä haistelemassa alkukesän tuoksuja ja kuuntelemassa lintujen laulua. Oli upeaa! Nautin suunnattomasti, pitää jatkossakin käydä nauttimassa alkukesän ihanuuksista. Oikeastaan on harmillista, että kesä näyttää nyt tulevan niin vauhdikkaasti, olisi tätä alkua nautiskellut pidempäänkin.

Kävelin hieman myös pitkospuilla.

Päivät ja viikot menevät nopeasti, aivan kuin koko elämä olisi nyt saanut turbovaihteen päälle. Ajankulullisesti siis, ei muuten. Muuten tuntuu, että on taas odottelemisen aika. On asioita, joita odotan ja muuten tuntuu kuin mitään (mukavaa) ei tapahtuisi.

Odotan stressin ja unettomuuden saapumista, ensi viikolla töissä on nimittäin sellainen työpäivä, että en tiedä, miten selviän siitä. Tässä kun olen miettinyt työelämää, niin ehkä minulle sopisi kuitenkin sellainen tasaisuus. Että ei olisi mitään liian vaativaa ja stressaavaa.

Olen katsellut Pullervoa kivellään ja kadehtinut moista rennostiottamista. Kaipaan itsekin rentoutumista, lepoa, mutta sitä ei ole odotettavissa vielä muutamaan viikkoon. Toisaalta minua on välillä hieman ärsyttänyt tuo kivellä lötköttelevä otus, kun meidän ihmisten elämä on aina jotain ihan muuta. Melkein aina on jonkinlainen suoritus päällä, pitää piirtää itselleen jotain supersuorittajan sädekehää. En ymmärrä, miksi ihmisten ideologiaan kuuluu armoton suorittamisvaatimus, jotta olisi kelvollinen.

Kuumuus lisääntyy päivän etenemisen myötä. On sunnuntai ja väsyttää, uuden viikon ajatteleminen väsyttää vielä enemmän. Oli niiiin mukavaa, kun oli noita pyhien katkomia viikkoja. Nyt pitää jaksaa laahustaa lomaa kohti.

Ihanaa alkukesää!

Mitä kesälomalla tekisi?

On haastava hetki, pitäisi nimittäin lähipäivinä päättää kesäloman ajankohdasta. Hyvät uutiset: minulla on täysi, palkallinen kesäloma! Huonot uutiset: en halua viettää lomaani kotona murehtien, joten kaipaan vaihtelevaa tekemistä, mutta en keksi, mitä se tekeminen voisi olla. Minulla on suunnitelmaa osalle lomaa ja tämän lomapätkän ajankohdan tiedän. Läheisiä haluan käydä tapaamassa. Muu loma pitäisi sitten sijoittaa johonkin.

Olen pyöritellyt erilaisia ajankohtia, mutta en ole osannut päättää. Pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä, mutta mielikuvitukseni on ollut tosi tyhjä tässä kohtaa. En usko, että haluaisin lähteä ulkomaille lomailemaan, mutta kotimaan reissu kiinnostaisi, mutta mitä tekisin ja missä? Milloin lomailisin? Millaisissa pätkissä pidän lomani?

Alunperin olin varma, että lomailisin pätkän kesäkuussa, mutta sille ajankohdalle tuli sellaista suunnitelmaa, joka pitää paikkakunnalla ja estää loma-ajatukset. Heinäkuussa lomailen viikon ja lopuille viikoille pitäisi löytää sopiva ajankohta.

Sellainen voisi olla kivaa, että olisi jokin majapaikka lähellä jotain kansallispuistoa tai muuta retkeilyaluetta ja voisi tehdä majapaikasta käsin päiväretkiä. Muuta kivaa en ole keksinyt.

Se, että minulla ei ole ollut nyt oikeaa lomaa iäisyyteen, tekee sen, että tällaista lomattomuuspätkää en enää halua. Siksi ajattelin, että yhden lomaviikon voisin viettää syksyllä. Sen kohdalla olen vielä enemmän hämilläni kuin kesäloman suhteen: mitä ihmettä syksyllä voi tehdä lomalla?!

No, mietittävää ja suunniteltavaa riittää. Ehkä tämä tästä, viimeistään viime hetken paniikissa ajankohdat on lyötävä lukkoon ja sitten alkaa armoton lomasuunnittelu...

Ruokahävikkiä

Työttömänä ollessa ruokahävikkiä tuli tosi vähän, kun oli aikaa panostaa tuhlailun vähentämiseen ja suunnitella ruokia. Nyt töissä ollessa, no, hävettää tunnustaa, että hävikin määrä on hiljalleen kasvanut. Niinpä on aika ryhdistäytyä, minusta on kamalaa haaskata ruokaa (tai mitään muutakaan).

Kun on varaa ostaa ruokaa, alkaa helposti kulkea siitä, missä aita on matalin (eli ruokavalinnat tapahtuva 'helppo' ja 'nopea' kriteereillä). Kokkaustaituria minusta tuskin koskaan tulee, mutta vähäinenkin into laittaa ruokaa on viime aikoina ollut pahasti kadoksissa. Nyt viikonlopulle laitoin hyvän keiton, joka valmistui nopeasti. Ei ruoanlaitto ole mitään rakettitiedettä ja nopeitakin ruokia on, mutta silti kadotan ajoittain motivaation kokata.

Kävin eilen jääkaappini läpi ja heitin kylmän tylysti vanhentuneet ruoat pois. Lopuista, vielä hyvistä kehittelin ruokia, joissa on kieltämättä erikoisia makuyhdistelmiä, mutta saanpahan syötyä ruoat pois. Nyt yritän muistaa ostaa ruokaa vain sen, mitä tarvitaan. Mieluummin vaikka liian vähän, koska kauppa on lähellä. Jos rahaa on, tässä maassa ei kuole nälkään.

Lisäksi yritän kehitellä ruokia erilaisista kuivatarvikkeista, joita minulle on kertynyt liikaa. Esimerkiksi erilaisia pastoja on turhan paljon ja kun kaappitila keittiössä on surkea, niin ylettömät määrät pastaa ärsyttää.

Niinhän se on, että kun jonkin osan kotia saa ojennukseen, niin toisesta päästä repsahtaa. Silti minulla näyttää riittävän innokkuutta (ja hölmöä optimistisuutta) laittaa kotia kuvitellen, että se on joskus täysin ojennuksessa. (Tämä ruoka-asioiden ojennukseen laittaminen ei nimittäin ole ainoa meneillään oleva kotiprojekti.) No, sitä päivää odotellessa :)

Talvesta kevääseen

Hypähdys talvesta kevääseen on ollut nopea. Välillä on ollut jopa kesäisiä hetkiä, ainakin lämpötilojen suhteen. Pää ei ole oikein pysynyt nopeassa tahdissa mukana, mutta muuten kirkastuminen ja lämpeneminen on tuntunut enimmäkseen mukavalta.

Monet iloitsevat talven loppumisesta, mutta minä tunnen myös haikeutta. Lopputalvi oli ihana, nautin lumesta, pakkasesta ja auringosta. Nautin hiihtämisestä, jota sai tänä talvena harrastaa jo jonkin verran.

Yhdellä viimeisistä hiihtolenkeistäni havaitsin jotain hyvää ja liikuttavaa. Hiihtämässä olivat myös isä ja poika, joihin kiinnitin huomioni. Monelle tulee isästä ja pojasta tietynlainen mielikuva, mutta tässä tapauksessa todellisuus oli toisenlainen. Isä oli jo kumarainen ikäihminen ja poika keski-ikäinen mies. Isä käveli hitaasti ladulle poika perässään ja molemmat lähtivät hiihtämään verkkaista tahtia. En huomannut heidän keskustelevan. Parin kilometrin lenkki riitti heille ja minä jatkoin pidemmälle.

Minusta tuossa tiivistyy jotain oleellista hyvyydestä ja siitä, mitä elämän pitäisi olla. Pitäisi olla enemmän läsnäoloa ja välittämistä. Huolehtimista, hyväksymistä ja yhteistä olemista ilman suorittamisen paineita.

Minä kävin pääsiäisenä tapaamassa omia läheisiäni ja se oli mukavaa. Sen jälkeen elämä onkin taas asettunut 'työ ja töiden ulkopuolinen aika' -tilaan. Vaikka joka päivä ei olekaan niin innostava, osaan olla kiitollinen siitä, että töitä on.

Onni on tehdä sellaista, mistä nauttii

Laiskahko oloni on jatkunut. Sen ohessa olen lukenut enemmän kuin ehkä normaalisti, minkä myötä olen miettinyt, että lukeminen on ihan huippua. Siitä olen päässyt ajatukseen, että on mahtavaa, että on asioita, joiden tekemisestä aidosti nauttii. Parasta on se, että on mahdollista tehdä tuollaisia asioita. Nuo tuollaiset tekemiset tuovat elämään ilon pirskahduksia.

Vapaa-aika on ollut nyt hyvää. Kirkkaat kevätpäivät ovat houkutelleet ulkoilemaan ja olenkin nauttinut raikkaasta ilmasta ja lintujen innostuneesta laulamisesta. Kevät etenee ja kun työkaveri kertoi kylväneensä tomaatinsiemeniä, tajusin, että sekin aika on käsillä!

Suunnitteleminen on puoli iloa ainakin itselleni. Nyt olen sitten aloittanut kylvöpohdinnat siitä, mitä kasvatan kesällä. Tomaatit taitavat päätyä omaankin valikoimaan ja toki perusyrttejä, mutta mitähän muuta. On kiva pohdiskella :) En tosin aio vielä kylvää mitään sisällä, kun kokemuksesta tiedän, että tähän aikaan kotini valaistuksessa tulee huonoja taimia. En oikeastaan tiedä, miten ihmeessä ihmiset saavat hyviä taimia, kun aloitavat kasvatuksen näin alkuvuodesta? Yhtenä vuonna kokeilin kasvilamppua, mutta ei se auttanut. Lamppu tosin saattoi olla huono.

On kyllä mielenkiintoista, miten vuodenajat vaikuttavat niin voimakkaasti. Siinä missä lokakuussa ihmettelee, millä ihmeen voimilla selviää pahimman ajan yli, niin näin keväällä on täynnä tarmoa (paitsi mitä nyt laiskottaa, mutta mieli olisi tarmokas, jos ei laiskottaisi) ja innostusta. Toisaalta on mukavaa, että on vuodenajat, silloin nimittäin osaa arvostaa kunkin vuodenajan parhaita puolia. Myös vaihtelu on mukavaa, eri vuodenaikoina on erilaisia mukavia asioita tehtäväksi, eikä ehdi kyllästyä.

Aurinko näköjään pilkahtaa. Taitaa ulkoilu kutsua tänäänkin :)

Lepäilyä vai laiskottelua

On ollut eräs ajatuksia, aikaa ja voimia vievä juttu tässä meneillään, joten olen sen (ja työn) ohella keskittynyt laiskotteluun tai rentoutumiseen, ihan miten sen ottaa. Se on ollut omituista (suorittamisesta luopuminen) ja en osaa sanoa, kummasta on kyse. Ehkä ensin tilanteeseen sopivasta rentoutumisesta, mutta nyt se alkaa ehkä kallistua laiskottelun puolelle, koska tällainen mitään-tekemättömyys on osoittautunut aika mukavaksi.

Olen katsonut sarjoja ja lukenut. Olen vain ollut, nukkunut hyvin ja elänyt todellisuudessa, jossa on aikaa. Elämän rytmi on tuntunut varsin mukavalta.

Nyt sitten tämä aikaansaamattomuus on alkanut hieman häiritä. Kotona hoituu perussiivous, mutta mitään sen enempää en saa aikaiseksi. Tänään tuntui hyvältä viimein ryhdistäytyä sohvan pohjalta sen verran, että tein keväthuoltoa kasveille, eli pistokkaita multaan ja leikkausta ja uutta multaa vanhoille kasveille. Vielä tuossa on tekemistä, mutta vihdoin sain tuonkin homman alulle.

Olisi kiva saada aikaiseksi vaikka mitä (vaikka opiskelua...), mutta on niiiin paljon mukavampaa esim. maata sohvalla ja lukea. Myös ulkoilu sopii tähän rentoiluuni oikein hyvin ja nyt viikonloppuna on ollut aivan mahtava ulkoilusää. Kun päivän ulkoilee ja rentoutuu, niin illalla tulee hyvin uni. Kivaa elämää.

Miten elämää pitäisi oikeasti elää? Oikeastihan minun pitäisi jotain saada aikaiseksikin ja olla sosiaalinen, energinen ja tarmokas, eikä vain loputtomasti nautiskella kirjoista ja muista mukavista asioista. No, ehkä aikansa kutakin ja nyt sitten tasapainoa etsimään?

Lomattomuus näännyttää

Olen aina inhonnut tätä maamme lomajärjestelmää, jossa pääsääntöisesti pitää rehkiä iäisyys ennen kuin olet kelvollinen lomailemaan. Oma työn alkaminen sijoittui ajallisesti siten, että saan tehdä maksimiajan töitä ennen kuin minulla on yhtään lomaa. Tähän kun lisää sen, että tein ennen työsuhdetta muutaman kuukauden ilmaiseksi töitä, niin voi sanoa, että töitä on saanut tehdä kohta varmaan pimahtamiseen asti.

Joulun piti olla toivottu miniloma nyt talvella, mutta kun se meni sairastaessa, niin  koen, että lomaa ei ollut. Viime kesänä otin hieman palkatonta vapaata, jotta pääsin tapaamaan kauempana asuvia läheisiäni. Nyt kuuntelen töissä muiden lomasuunnitelmia ja minusta alkaa oikeasti ja aidosti tuntua tosi pahalta. Tuntuu myös siltä, että en millään enää jaksaisi tätä arki-viikonloppurytmiä, joka menee samaa kaavaa viikosta toiseen. Viikonloppuisin alan olla niin väsynyt, että ne menevät viikosta toipumiseen, mitään uutta en jaksa keksiä. Kaipaisin piristävää katkosta ja jotain uutta tekemistä, joka virkistäisi sekä mieltä että kehoa. Ja samalla tuntuu, että en saisi valittaa, kun sentään SAAN olla töissä.

Olen kiitollinen töistä, mutta kyllä töihin kuuluu myös se, että joskus olisi lomaa. Ja kun minulla ei ole lomaa, suunnittelen tulevia lomia, joita minulla mahdollisesti saattaa olla. Kesälomalle on jo niin paljon ideoita, että kaikkia en voi toteuttaa. Toisaalta tästä loputtomalta tuntuvasta työrupeamasta johtuen en halua pitää kaikkia lomia kerralla kesällä, kun en halua enää koskaan tällaista työpätkää, joka kadottaa elämästä liian paljon muita, hyviä asioita. Suunnittelen nyt jo myös talvilomaa, kun tuntuisi niin mahtavalta, että ylipäätään olisi lomapätkä talvella ja voisi tehdä ihan mitä haluaisin tehdä.

Tämä lomasuunnittelu ei vain vastaa sitä, että olisin oikeasti lomalla. Katson kalenteria ja olen helpottunut siitä, että sentään arkipyhiä on tiedossa tässä kevään mittaan. Tekisi mieli jäädä saikulle ihan vain siksi, että saisin hetken hengähdyksen näihin loputtomiin työviikkoihin, jotka viikosta toiseen vievät enemmän ja enemmän voimia. Onneksi on sentään kevät ja lisääntyvä valo, se on asia, joka tuo voimia. Olenkin mm. kuluttanut ahkerasti latuja.

Valoisaa kevään jatkoa!

Upea ulkoilusää!

Olen nauttinut tosi paljon näistä pakkasista! Vihdoin on kunnon talvi ja runsaasti valoa! Ympäristö näyttää kauniilta ja linnut ovat aloittaneet laulunsa. Vihdoin kamalin aika vuodesta on taas takana ja nyt alkaa mieluisammat vuodenajat. Tämä on piristänyt minua selvästi.

Olen nauttinut ulkoilusta kävellen ja hiihtäen. Välillä on ollut tosi kirkasta, jolloin olen joutunut siristelemään silmiäni tolkuttomassa kirkkaudessa, mutta se ei haittaa, kun on niin upeaa. Enköhän muutaman aurinkoisen päivän ulkoilun jälkeen muista ottaa aurinkolasit  mukaan.

Talvinen metsä on upea.

Tällaiset lumimaisemat nostavat mieleeni lapsuusmuistoja, jolloin leikin paljon lähimetsässä. Luminen metsä tarjoaa paljon tarinanaihetta mielikuvitukselle. Esimerkiksi kuusen alle oli hyvä tehdä pieni pesä.

Hiihtoreissullani aurinko painui jo puiden taakse, mutta silti värit olivat upeat. (Kamera taitaa hieman sinistää kuvaa, mutta "oikeastikin" maisemassa oli kivaa sineä.)

Luonto tarjoaa kyllä paljon hyvää, johon kannattaa tarttua. Minua se on auttanut rentoutumaan ja saamaan iloa. Olen nyt yrittänyt muutenkin ottaa rennommin ja upea talvinen sää on auttanut siinä. Ulkona viihtyy ja siellä jaksaa liikkua. Onneksi pakkaset näyttävät jatkuvan vielä. Ei ole yhtään ikävä loskaa.

On unta ja on unta?

Tämä viikko on mennyt vireystilaltaan vaihtelevasti. Viime viikonloppu oli hyvä ja alkuviikosta nukuin hyvin. Olin silti maanantain ja tiistain erittäin väsynyt. Nukuin yöt pitkään, mutta silti haukottelin päivät ja ajatus ei kulkenut, oli hankala keskittyä. Aivan kuin aivot olisivat olleet jotain tahmeaa massaa, jossa mitään ei kulje. En yhtään ymmärrä, mistä tällainen voi johtua?

Näiden öiden jälkeen nukuin jännittämisen vuoksi huonosti, mutta sen myötä päivät menivät pirteämmin. Perjantai-iltana olin väsynyt viikon rasituksista (ja jännittämisestä).

Eilinen eli lauantai meni tosi väsyneesti, koko kroppa tuntui jyrän alle jääneeltä. En saanut juuri mitään aikaiseksi. Viime yön nukuin pitkään ja hartaasti ja se tuntui sentään hyvältä, mutta olo on silti väsynyt ja voimaton. Osittain tätä voi selittää ehkä jokin pöpö, kun leuan alta imusolmukkeet ovat hieman turvonneet ja arat.

On tosi kurjaa, että vähät vapaapäivät menevät väsyneesti ja sohvalla. Kaipaisin niin paljon enemmän työn oheen kivaa tekemistä, hyvää aktiivisuutta ja iloa, mutta jos fyysinen olo on kuin jyrän alle jäänyt, niin ei jää paljon vaihtoehtoja.

Jos jollakulla on ideoita liittyen stressinhallintaa ja olon voimistamiseen ja piristymiseen, niin otan mielelläni niitä vastaan. Toivon, että tämä on vain jokin väsyneempi hetki ja pian alkaa taas pirteämpi meininki, kun onhan tällaista ollut ennenkin. En vain ymmärrä, miten nukkumalla ja lepäämällä voi tulla vain väsyneemmäksi.

Hiihtämässä ja muuta pientä kivaa

On ollut aivan ihania, talvisia päiviä! Kävin eilen hiihtämässä pitkän lenkin ja nautin ihan täydestä sydämestä. Hiihdin järven jäällä, paikassa, johon ei kuulu liikenteen melu (mikä on harvinaista). Välillä pydähdyin kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintujen viserrystä. Korvissa suhisi, kun oli niin hiljaista. Valkoinen maisema oli kirkas ja vaikka jotain rakennuksia näkyikin, sain tuntuman luonnossa olemisesta. Yhdessä kohtaa latua lähti kutsuvan näköinen polku metsään, mutta olin jo hiihtänyt niin pitkään, että en jaksanut lähteä katsomaan, mihin polku veisi. Uteliaaksi kyllä tulin, kiinnostaisi tietää. (Harmittaa, että unohdin ottaa kuvia hiihtolenkiltäni.)

Olen miettinyt pieniä kivoja asioita, joilla voisin piristää arkeani. Ulkoilu on ehdottomasti asia, jota haluan tehdä jatkossakin mahdollisimman paljon. Kävin ostamassa (liikunta- ja kulttuuriseteleillä) elokuvalippuja ja kävin katsomassa tähtien sodan uusimman elokuvan. Olen aiemmin käynyt elokuvissa noin kerran vuodessa, jos sitäkään. Nyt ostin neljä sarjalippua, joten elokuvissa käymistä on nyt luvassa sitten lisääkin. Toivottavasti tulossa olisi kiinnostavia elokuvia.

Olen saanut hieman edistettyä kodin laittamista eli olen vienyt vaatteita kierrätykseen, järjestellyt ja laittanut tavaroita paikoilleen. Ehkä tämä talvilamaannus, joka on viime aikoina painanut, alkaa väistyä ja saan jotain aikaiseksikin. Tämä kodin siistiminen on ollut kyllä pitkä ja rasittava "projekti", kun tavaroita on vain (muka) niin vaikeaa saada kerättyä poistettavaksi ja sitten vielä saada pois kotoa. Opettaa kärsivällisyyttä.

Päivät ja viikot menevät hurjan nopeasti. Tämä sunnuntai voisi hieman hidastella, jotta voisin nautiskella tästä vapaasta vielä hetken. Minulla ei olisi nyt kiire töihin huomenna.

Pieniä iloja arkeen

Viime kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut positiivisia asioita, pieniä, mutta tärkeitä herättäjiä siinä, että ei elämä ole epäonnisten tapahtumien ketjua, kun sille päälle sattuu. Epäonnen väliin voi tulla myös onnekkaita asioita. Nyt on varsin kiva fiilis siitä.

Kun katson tulevia kuukausia, tämä kevätjakso tuntuu pitkältä. Ystävä on varannut matkaa ja muuta kivaa odotettavaa tälle vuodelle ja minä olen miettinyt, että minulla ei ole juuri mitään vaihtelua odotettavissa. Somessa eräs tuttavani kirjoitti listaa siitä, mitä haluaisi tehdä. Tästä sain idean, että voisin kirjoittaa listan asioista, joita haluan tänä vuonna tehdä.

Lista koostuisi asioista, joita voisin oikeasti toteuttaa. Eli ei mitään maailmanympäri-matkaa, koska se ei ole mahdollinen. Listalla voisi olla esimerkiksi uiminen järvessä kesällä (säävaraus), kylpyläreissu ja jonkin luontopolun kiertäminen. Tällaisia pieniä, helposti toteutettavia juttuja, jotka rajaisin ajallisesti tälle vuodelle, jotta nämä pienet tavoitteet eivät lähtisi leviämään ajallisesti ajatuksella, että "ehdin myöhemminkin". On nimittäin tosi piristävää, kun saa jotain tosi kivaa toteutettua arjen lomassa, mutta olen usein niin väsynyt, että en jaksa lähteä mihinkään. Josko vaikka tämä lista auttaisi minua aktivoitumaan itseni hyväksi, kun olisi valmiiksi mietittynä, mitä kivaa voisin tehdä.

Yksi hyvä syy tehdä tätä listaa on se, että joskus minusta tuntuu siltä, että en tiedä, mitä haluaisin tehdä. Teen nyt siis näkyväksi sen, että mitä haluan tehdä ja minulla oikeasti on asioita, jotka haluan toteuttaa.

Tuntuu kivalta jo ajatuskin tuosta listasta. On selvästi hyvä ajatus suunnitella kivaa tulevaisuuden varalle.

Mikä siinä huonossa tuurissa on, kun pitää liimautua iholle

Olen harmitellut täällä viime vuoden lopun huonoa tuuriani ja olin optimistisen varma, että tuo huonon tuurin aalto loppuu - pakkohan sen on, ei kai kenellekään voi loputtomasti osua huonoa tuuria?! No, ehkä voi. Huono tuuri on nimittäin jatkunut nyt alkuvuodestakin. Ei sinällään mitään maailmaa mullistavaa ole tapahtunut ja olen pysynyt terveenäkin (vihdoin), mutta paljon pieniä juttuja. Ja sitten yksi iso.

Olen odottanut erästä asiaa suuresti ja jännittänyt, mihin ajankohtaan se osuu. On ollut vain pieni todennäköisyys sille, että se osuu huonoon ajankohtaan ja menee itseltäni ohi. Olin ihan varma, että noin huono tuuri minulla ei voi olla.

No voi. Todellakin tuuri voi olla noin huono ja todennäköisyydet voi nauraa päin naamaa. Tämä kirpaisee siis taas kerran, samoin kuten sairasteleminen jouluna ja moni muu. Aika siloittaa tämänkin, mutta nyt asiaa sulatessa on tuntunut hieman vaikealta. Äh. Äh!

Ihmettelen, miten olen jaksanut ja pystynyt suhtautumaan siten, että "kyllä tämä huonon tuurin aalto menee ohi". Sinänsä positiivista, että odotukseni tulevaisuudesta näyttäisi olevan nykyään enemmän positiivisuuteen kallellaan kuin negatiiviseen, mutta mitenhän jatkossa? Jotenkin tuntuu siltä, että pitäisikö odottaa, että pieleen menee, jotta olisi valmistautunut? Ja kun nuo huonon tuurin jutut ovat olleet yllätyksiä, niin jospa niitä ei tulisi, kun niitä odottaisi? En tiedä muuta kun että tämä putki pitäisi saada jotenkin poikki.

Höhlää kyllä, mutta mietin jopa sitä, että uskallanko lähteä hiihtämään. Entä jos kaadun ja rikon itseni. Outo epävarmuus kaikesta on hiipinyt iholle, entä jos sattuu sitä ja tätä huonoa. Nämä ovat ajatuksia ja pelkoja eivätkä välttämättä toteudu, mutta jokin uskaltaminen asioiden suhteen meinaa jämähtää jäihin.

Pyrin uskaltamaan, vaikka se vaikeaa olisikin. Ja luulen, että mieli alkaa kehitellä "miten asiat voisivat mennä pieleen" -tyyppisiä skenaarioita, ihan vain varmuuden vuoksi ja jos sillä saisi huonoa tuuria karistettua pois. Kummallisia ajatuksia nämä.

Vuosi vaihtui, tervetuloa uusi vuosi

Hyvää uutta vuotta!

Toivottavasti tämä vuosi on meille kaikille hyvä.

Arki on taas imaissut mukaansa omalla voimallaan. Se tarkoittaa ihan hyviäkin asioita, ainakin toivon ja luulen näin. Viime vuoden lopussa sain kokea useamman pettymyksen ja tuntui raskaalta. Sama linja jatkui valitettavasti ihan vuoden loppuun asti. Sairastin joulun, joten joulu meni itseltäni vähän ohi. Kovasti olin koko syksyn odottanut tuota lomaa, joten kirpaisee vieläkin, kun ajattelen asiaa. Tuon taudin lisäksi minulla oli(/on) muitakin vaivoja. Aina perusterveenä olleena kirpaisi sekin, että kroppa meni läpi koettelemusten. Ne onneksi olivat(/ovat) ohimeneviä tauteja ja vaivoja, joten olen tässä arjen alkamisen ohessa keskittynyt paranemiseen.

Kun on jotain tuollaista terveyshuolta, osaa todella arvostaa hyvävointisia hetkiä. Olen nyt pyrkinyt liikkumaan ahkerasti, kun kropan liike tuntuu hyvältä kaiken makoilun jälkeen. Samalla huomaa, miten mieli piristyy, kun lähtee johonkin ja tekee jotain. Harmillista on ollut se, että on ollut niin liukasta, että ulkona en ole pystynyt paljon olemaan. Ulkoilu on minulle tärkeää, joten harmittaa todella paljon. No, kyllä nuo jäät sulavat viimeistään kesään mennessä.

Säistä ei voi tietää. Olen ajatellut, että jos liukkaus jatkuu, haluaisin mennä ryhmäliikuntatunneille hikoilemaan. Jos ulkona voisi hikolla, tekisin sitä mieluummin. Täytyy luoda hyvät rutiinit, on pitkä kevätkausi edessä. Tosin täytyy ihmetellä sitä, että jotenkin nyt on kivempi olo, kun tietää, että tässä mennään kohti valoa verrattuna esimerkiksi aikaan ennen joulua, vaikka on yhtä pimeää. Mielellä on iso vaikutus.

Hyvävointista vuoden alkua!