Huh, kun tammikuu sujahti nopeasti ohi! Se on mukavaa, tuntuu hyvältä kulkea kevättä kohti. Tässä kuussa elämääni on tullut muutos siinä mielessä, että olen alkanut arkipäivisin harrastaa työnteon kaltaista toimintaa. Siis tiedättehän, sellaista, jossa tehdään töitä, mutta ei makseta palkkaa. Täytyy myöntää, että minulle on ollut henkisesti vaikeaa sopeutua tuollaiseen rooliin. Herätä aamulla aikaisin, ahkeroida päivä ja illalla raahautua väsyneenä kotiin hoitamaan askareita siellä. Samalla miettiä sitä, mistä voisi säästää, kun tuloja on turhan vähän. Mietin myös sitä, kuinka usein voisin käydä työkavereiden kanssa lounailla, kun oikeasti ei ole varaa moiseen, mutta sosiaalisista syistä olisi hyvä käydä. Välillä olen ymmärtänyt, että elän ihan eri maailmaa kuin ne muut, jotka ovat vakituisessa työssä ja voivat suunnitella ja rakentaa elämäänsä eteenpäin. Silti ei auta pohdiskella liikaa, vaan ottaa itse irti se, mitä tilanteesta voin ottaa irti. Ihan itselleni vain.
Pakkasjakso oli toisaalta kiva ja toisaalta ei. Se vaikeutti kulkemista paikasta toiseen ja vaikka olin työmatkoilla pukeutunut hyvin, palellutin itseni useampaan kertaan. Toisaalta nautin talvesta, lumesta ja pakkasen nipistyksestä poskillani. Pidän talvesta.
Kävin hiihtämässä järven jäälle tehdyllä ladulla. Se oli ehkä kuukauden paras hetki. Nautin koko kehon työskentelystä, lumisista maisemista, raikkaasta ilmasta. Tuntui hyvältä puuskuttaa luonnon keskellä ja päivän kruunasi loppupäivän ihanan raukea olo.
Sitten marraskuu teki paluun. Suren (ainakin toistaiseksi) yhteen viikonloppuun jäänyttä hiihtokautta ja ulkoilun hankaluutta liukkauden vuoksi. On jäätä, vettä, loskaa, sadetta ja tuulta. Talvea kaipaan, mutta on vaikea uskoa sen paluuseen enää, vaikka pari kuukautta olisi aikaakin. Kun onhan tämä jo kolmas talveton (tai lyhyt) talvi peräkkäin. Harmittaa asua tällaisessa paikassa, jossa vuoteen mahtuu monta marraskuuta.
Keskimäärin asiat ovat kai aika hyvin. Uuteen arkeen sopeutuminen on tuonut omat haasteensa, liian lyhyet yöunet ja väsymyksen, mutta uskon sopeutuvani, kun annan aikaa ja riittävästi lepoa itselleni. Toivon meille kaikille valoisampaa helmikuuta!