Monday, May 30, 2011

Vapaaseen virittäytymistä

Olen pohtinut törmääväni hyvin usein loman lähestyessä ja alkaessa tiettyyn ilmiöön: olen ensimmäisinä vapaapäivinäni usein ahdistunut ja synkeä, elämä on tummasävyinen. Lomaahan ei yleensä liikaa ole, joten nämä synkistelyhetket syövät lomistani useimmiten muutaman päivän - ja ilmiö korostuu, kun olen yleensä pilkkonut lomani useammaksi pätkäksi. Tuntuu tosi turhalta haaskata lomia näin, mutta minkäs teet. Minua vaivaa myös lomien lyhyys -ahdistus.

Nyt kun minulla on Oikea Loma, ilmiö ei haukkaa lomastani merkittävää osaa. Oikeastaan loma ja suunnittelu ahdistaa minua poikkeuksellisen vähän, koska tiedän ehtiväni tehdä kaikkea, mitä haluankin. Tai no, ainakin melkein kaikkea :) Mieli pystyy päästämään irti normaalista arjesta ja suorittamisesta ja ajan kuluminen tuntuu pehmeältä, sallitulta. Nyt ei ole kiire ehtiä.

Tekemiseni on hidastunut, saatan juoda yhtä teekupillista tunnin vain paikallaan istuen ja ikkunasta ulos katsellen. Teehän ei ole pahaa jäähtyneenäkään. Näiden hetkien jälkeen on taas mukavaa olla ahkera ja tehdä, koska sen jälkeen voi taas levätä. Viikonpäivät menevät sekaisin ja oikeastaan ne menettävät merkityksensä. Olen hidastunut, mutta toisaalta halutessani hyvinkin aikaansaava. Se tuntuu nyt jotenkin omituiselta, kun työelämässä ennemminkin teen paljon, mutta saan vähemmän aikaiseksi. Lisäksi useimmiten väsyttää. Elämä on kumma juttu.

Tuesday, May 24, 2011

Kevätsiivousta aloittelemassa

Olen lueskellut hieman kateellisena toisista blogeista ihmisten kevätaskareita pihalla ja puutarhassa. Voi kun minullakin olisi... ja olenkin päättänyt, että joskus minulla on jonkinlainen "ulkotila", jossa voin puuhastella! Saa nähdä, miten se järjestyy.

Sitä odotellessani olen kuitenkin aloittelemassa kevätsiivousta. Nythän taitaa olla jo oikeastaan kesä, mutta arkiaskareet ovat sitoneet siten, että en ole suotta viitsinyt kiirehtiä. Näin kun ilmassa tuoksahtaa jo vahva loman tuoksu, voin hiljalleen aloitella urakkaani.

Parvekkeestani on talven aikana muodostunut romuvarasto. Miten niin pääsi käymään? Taisi olla helpoin tie päästä ylimääräisestä romusta eroon. Eli joo, painin edelleenkin samojen tavaramääräongelmien parissa kuin aiemminkin. Tavaran määrä tuntuu olevan kasvava vakio (voiko noin sanoa?) eli siis se kasvaa tasaiseen tahtiin poistoyrityksistäni huolimatta. Olen ostanut talven aikana poikkeuksellisen vähän, mutta näin loppukeväästä vaatekaappini on saanut hieman täydennystä. Tyhjennysurakka on siis taas edessä.

Seuraavaksi onkin edessä keittiön kaapit. Kirjahylly. Vielä hieman kasvien hoitamista ja pistokkaiden ruukkuun istuttamista. Kaikki nämä puuhat ovat nyt mukavia, kun on kerrankin aikaa.

Samalla pohdiskelen kesäksi muutakin mukavaa tekemistä, reissuja ja muuta iloa. On mukavaa, kun ei stressaa. On mukavaa, kun loma on kerrankin sen pituinen, että ehdin tehdä kaiken, mitä haluankin. Ei tarvitse priorisoida, ei tarvitse karsia mukavia tekemisiä, ei tarvitse ahdistua lomasuunnittelussa. Voi vain olla ja tehdä silloin, kun tuntuu. Ja lähteä reissuun. Tai oikeastaan reissuihin, monikossa.

Nyt on kesä. Todellakin.

Friday, May 20, 2011

Vakuuttavuudesta

Olen pohtinut, että tarvitsen käytökseeni ehdottomasti enemmän vakuuttavuutta. En halua muuttaa itseäni, mutta käytöstäni kyllä. Haluan antaa itsestäni varman ja vakaan kuvan. Haluan esittää asiani siten, että muutkin voivat vakuuttua sanomisistani.

Minulla on ongelmia katsekontaktin kanssa. Jos minun pitää pohtia vastaustani, katseeni lähtee harhailemaan, koska en ilmeisesti osaa katsoa silmiin ja pohtia tiukasti jotain asiaa samanaikaisesti. Katseen harhailu tulkitaan epävarmuudeksi. Lisäksi taidan käyttää sellaisia sanavalintoja, että vaikka olisinkin varma, verhoan sanomiseni selittelyn muotoon. Lisäksi ulkonäköni lienee enemmän epävarmuutta huokuva kuin varmuuden perikuva.

En ole myöskään käyttäytymisessäni suora ja lähestyvä. Ennemmin halua pohtia asioita itsekseni ja sanoa asiani, kun tulee hyvä hetki. Ääneni taitaa olla enemmin naisellisen hentoinen kuin vahva ja vakaa. Ylläni on yleensä ennemmin ei-vakuuttavaa vaatetusta kuin aikuismaista ja huoliteltua.

Tarve olla vakuuttava lähtee itselläni erityisesti työelämän kokemuksista. Siellä pitäisi olla joka käänteessä varma ja vakuuttava, jotta olisi sellainen työntekijä, jolle voitaisiin antaa jotain muutakin kuin rutiinia rutiinin perään. Ulkoisesti epävarmoilta vaikuttavat eivät etene, eivät välttämättä pääse mukaan työyhteisöön ja eivät ole muutenkaan sellaisia mukaanotettavia, huomioitavia, vaan niitä harmaita työmyyriä, jotka kyllä hoitavat työnsä hyvin... ja ehkä siinä sivussa tylsistyvät tylsään työhönsä ja sivussa olemiseen.

En minä uraa kaipaa, vaan sitä, että minua kuunneltaisiin ja huomattaisiin omana itsenäni. Epävarmuus aiheuttaa sen, että toinen osapuoli ei ota vakavasti.

Näitä miettiessäni olen tosin ymmärtänyt, että en halua olla sellaisessa työyhteisössä, jossa täytyy antaa vakuuttavaa kuvaa, eli täytyy osata näytellä oikein, jotta on oikeanlainen. Oikeastaan en haluaisi edes työyhteisöä, johon liittyy kilpailuhenkisyyttä ja -asetelmia (eli etenemismahdollisuuksia "hyville tyypeille"). Tai mitäpä työyhteisöllä noin ylipäätään tekisin. En kyllä välittäisi jostain tietystä työpaikastakaan, johon raahautua joka aamu. Mielekäs työ ja toimeentulo riittäisivät.

Saturday, May 14, 2011

Ruukkupuutarha-askareita

Olen hiljalleen tehnyt huoltotoimia ruukkukasveilleni. Kun puutarha puuttuu, niin tämä käy korvikkeesta. On mukavaa ja leppoisaa, ja on erityisen ilahduttavaa nähdä, kuinka nuutuneista kasveista tulee mm. saksien avulla virkistyneen näköisiä. Pari kasvia on niin nuutuneen näköisiä, että ne taitavat mennä luonnon kiertokulkuun.

Pitäisi sahata pari puuvartista kasvia poikki. Ne eivät pysy enää omin voimin pystyssä ja toinen on kasvanut kattoon asti. Olen lykännyt tätä jo ainakin pari vuotta... kun en millään raaskisi pätkäistä kavereitani poikki. Se vain on vaikeaa, hölmöä? Taitaa se olla. Herkkämielisyyttä kasvien suhteen...

Noiden "puiden" pitäisi kyllä alkaa latvapistokkaasta kasvamaan ja saattaapa jäänyt "kantokin" alkaa pukata uutta vartta. Lopputulos saattaa olla paljon parempi kuin tämä nykytilanne, jossa kasvit nuokkuvat narujen ja keppien varassa, pitkä puinen varsi ilman lehtiä. Raaskiminen on vain niin vaikeaa.

Tänä vuonna nuo kasvit menevät kuitenkin poikki ja jään jännityksellä odottamaan, mitä niistä tulee. Kyllä elämän (ja kasvillisuuden) pitää välillä uudistuakin.

---
Päivän pieni ilo: tämäkin liittyy kasveihin: uusin lisä kasveihini (jo viime syksynä saatu) enkelinsiiven latvapistokas kasvaa. Lehdet ovat pieniä, mutta niitä on tulossa lisää. Toinen, lehdestä otettu pistokas ei ole tehnyt vielä mitään, mutta ei se kuihtumassakaan näytä olevan. Ehkä sekin alkaa joskus vielä kasvaa.

Tuesday, May 10, 2011

Aika kuumuuden on alkanut

Missä välissä kesä tuli? Siinä, kun olen istunut kotona tietokoneen äärellä? Ilmeisesti. Rakastan kevättä, tätä aikaa, kun luonto heräilee. On aina yhtä sykähdyttävää nähdä vihreän ponnistavan maasta vahvasti, nähdä sen leviävän täyttämään koko maiseman. Kevät on ehkä itselleni mieluisin vuodenaika, vaikka pidänkin kaikista.

Lähestyvä kesä tuo tullessaan murheen sisälämpötilan noususta. Eilen laitoin tuulettimen päälle ensimmäistä kertaa - auringon paistaessa asuntoni lämpötila nousee nopeasti sietämättömiin lukemiin. Erityisesti näin alkukesästä kuumuus tuntuu vieraalta ja vaikealta. Keskikesällä se on vain vaikea. En ole keksinyt keinoa viilentää asuntoani.

Kaipaan luontoon tai oikeastaan "luonnossa olevaan kotiini". En tarkalleen tiedä, mitä tuolla tarkoitan, mutta kaipaan luonnossa olemista ja sen tuomaa tunnetta siitä, että olen kotona. Rauhallisuutta ja vahvaa kuuluvuuden tunnetta.

Sitä odotellessa viimeistelen kevään "töitäni"; pian olen saavuttanut kevään osalta tavoitteeni ja voin olla tyytyväinen. Pian sen jälkeen voinkin siirtyä kaivatulle lomalle. Tiedossa oleva vapaa-aika tuntuu hämmentävältä: mitähän kaikkea tekisinkään?