Katsoin erään tv-sarjan. En viitsi kertoa sen nimeä, jotta en spoilaa sen juonta sellaiselle, joka ei sitä ole vielä nähnyt, mutta aikoo sen katsoa. Tästä kirjoittamastani sarjan voi kyllä varmaan tunnistaa, mutta kirjoitan silti.
Lyhyesti tiivistettynä sarjassa oli henkilö, joka oli istunut yli 20 vuotta vankilassa syyttömänä murhasta tuomittuna. Uudet tutkimukset vapauttivat hänet, mutta kyläläiset pitivät häntä edelleen syyllisenä murhaan, kun oikeaa murhaajaa ei oltu saatu kiinni. Lopulta murhaaja saatiin kiinni ja syyttömänä tuomittu sai lopultakin rauhan ja pystyi keskittymään oman elämänsä elämiseen. Tai siis olisi pystynyt, jos ei olisi saanut sydänkohtausta pian sen jälkeen, kun vapautuminen yli 20 vuoden fyysistä ja henkisistä kahleista koitti. Kohtaus kosketti minua todella paljon.
Pitäisi muistaa, että elämä ei ole reilu. Jollekin voi tapahtua paljon hyvää ja toiselle paljon pahaa. Tai ainakin uskon niin, että hyvät ja huonot asiat eivät ole tasapainossa. Ei paljon pahan jälkeen tapahdu välttämättä hyvää ja päinvastoin. Elämä on sattumien ketju, jota valinnat jonkin verran ohjaavat. Usein kyllä mietin sitä, onko olemassa jokin tasapaino hyvien ja pahojen asioiden välillä? Onko jotain ennaltamäärättyä? Toisaalta mikä lopulta on hyvää ja mikä pahaa? Pahasta voi seurata hyviä asioita ja hyvästä pahaa, tällaisten asioiden määrittely ei ole niin helppoa. En osaa yhtään vastata näihin kysymyksiin.
Jotenkin tuntuu siltä, että ei pitäisi takertua varsinkaan pahaan, vaan elää elämäänsä eteenpäin, jotta ei jälkeenpäin huomaa olleensa väärissä kahleissa.
Oma elämäni on ollut nyt liian paljon työhön keskittynyttä ja kun siellä tietyt asiat hiertää, niin siitä maailmasta kumpuaa nämäkin mietteet. Toki myös siitä, mitä maassamme ja maailmassa tapahtuu. Siksi usein olisikin hyvä vain keskittyä omaan pieneen maailmaansa ja kivoihin harrastuksiin, tehdä omasta arjesta kivaa, kun ei noihin muihin asioihin voi juuri vaikuttaa. Moni asia on kuitenkin aivan hyvin juuri nyt.
Upeaa uutta viikkoa! :)
Sunday, September 30, 2018
Sunday, September 23, 2018
Työarkea, opintojen turhuus
Paljon on taas ollut tapahtunut ja samalla on ollut hurjan paljon samalla kaavalla kulkevia arkipäiviä. Huomaan, että arkirytmiin täytyisi keksiä jotain vaihtelua. Omat ajatukset alkavat kulkea omaa, jokseenkin yksinäistä rataansa, jolloin kaipaisi jotain, joka toisi jotain uutta.
Minun piti tänä viikonloppuna tehdä jotain arjesta poikkeavaa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. On niin paljon tekemistä kotona, että olen hoidellut niitä pois, kuten parina aiempanakin viikonloppuna. En ole pitkään aikaan käynyt luonnon ihanuuksia katselemassa ja haistelemassa ja sitä kaipaan hurjasti. Ainakin siis jotain retkeä pitäisi alkaa suunnitella siten, että toteutus olisi hirvikärpäsajan jälkeen.
Töissä on ollut samanlaista kuin aiemmin. Jostain syystä siellä moni asia tulee yllättäen eikä ne "yllätykset" välttämättä ole kovin mieluisia. Keskityn olemaan tyytyväinen säännölliseen tuloon ja yritän olla välittämättä ikävistä asioista.
Sen olen tässä hiljattain ymmärtänyt, että en ole yrityksistä huolimatta koskaan päässyt työelämässä tekemään sellaista, mitä olen opiskellut. Ja olen tosiaan opiskellut vaikka mitä. Minua hämmentää kuunnella työpaikalla olevia nuoria, jotka ovat hiljattain valmistuneet, kuinka he ovat luontevasti siirtyneet opiskeluista työelämään tekemään sitä, mitä ovat opiskelleetkin. Minua tuo onni ei ole koskaan kohdannut.
Voisi ajatella, että tuolla ei olisi suurta urallista merkitystä, mutta on sillä. Kun en ole päässyt tekemään opiskelemaani asiaa (eli selkeää osaamista vaativaa), olen päätynyt tekemään sellaisia asioita, joita joko kuka tahansa voi tehdä tai olen opetellut jotain tosi kapea-alaista osaamista vaativaa, mistä ei ole seuraavassa työssä mitään hyötyä. Minulle ei ole siis kehittynyt sellaista yleistä osaamista, jota voisi siirtää työpaikasta toiseen. Tämä on tilanne tälläkin hetkellä, joten seuraava lama voi taas iskeä kovaa.
Olen alkanut olla jotenkin tosi pahoillani tuosta. Olisin niin kovasti halunnut tehdä jotain, minkä eteen olen ponnistellut. Myös opiskelun aloittaminen tässä tilanteessa tuntuu turhalta, kun se ei ole aiemminkaan johtanut "mihinkään".
Töissä "väijyy" lisäksi uhka, että päädyn tekemään sellaista työtä, mitä olen aiemmin ensimmäisen tutkinnon jälkeen ajautunut tekemään. Tuon työn jälkeenhän opiskelin tutkinnon ja täydennyskoulutuksen, jotta pääsisin toisenlaisiin, itselleni paremmin sopiviin töihin. Tuntuu jotenkin musertavalta, jos minun täytyy palata taas ikään kuin lähtöpisteeseen. Ja jotta tuo tuntuisi vielä musertavammalta, minua kohdellaan ikään kuin olisin aloittelija noissa hommissa. Minulle on sanottu, että voin tukeutua sellaiseen henkilöön, jolla on vähemmän kokemusta noista hommista ja joka tuli taloon pari viikkoa sitten. Olen ollut sanaton.
Työttömyystaustalla ei oikein uskalla puuttua mihinkään sellaiseen, mikä tuntuu pahalta ja saattaisi oikeasti olla epäoikeudenmukaistakin. Jotenkin tuntuu, että täytyy olla vain tyytyväinen ja kiitollinen, kun on ylipäätään töitä. Omalle työpaikalleni otetaan työttömyystaustaisia töihin, mikä on tosi hienoa, mutta kyllä me olemme silti eri kastia suhteessa muihin. Meillä on esimerkiksi huonommat työsopimukset ja varmaan palkatkin.
Työpaikan vaihtaminenkaan ei onnistu, kun minulla ei ole sitä siirrettävää osaamista. Lisäksi (uutisoinnista huolimatta) tässä maassa on edelleen suurtyöttömyys. Äh.
Kuten tästä kirjoituksestakin voi päätellä, minulla on todella suuri tarve jollekin mielenkiintoiselle aktiviteetille työn ulkopuolella. Sitä suunnitellessa, siis :) Hyvää syksyn jatkoa!
Minun piti tänä viikonloppuna tehdä jotain arjesta poikkeavaa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. On niin paljon tekemistä kotona, että olen hoidellut niitä pois, kuten parina aiempanakin viikonloppuna. En ole pitkään aikaan käynyt luonnon ihanuuksia katselemassa ja haistelemassa ja sitä kaipaan hurjasti. Ainakin siis jotain retkeä pitäisi alkaa suunnitella siten, että toteutus olisi hirvikärpäsajan jälkeen.
Töissä on ollut samanlaista kuin aiemmin. Jostain syystä siellä moni asia tulee yllättäen eikä ne "yllätykset" välttämättä ole kovin mieluisia. Keskityn olemaan tyytyväinen säännölliseen tuloon ja yritän olla välittämättä ikävistä asioista.
Sen olen tässä hiljattain ymmärtänyt, että en ole yrityksistä huolimatta koskaan päässyt työelämässä tekemään sellaista, mitä olen opiskellut. Ja olen tosiaan opiskellut vaikka mitä. Minua hämmentää kuunnella työpaikalla olevia nuoria, jotka ovat hiljattain valmistuneet, kuinka he ovat luontevasti siirtyneet opiskeluista työelämään tekemään sitä, mitä ovat opiskelleetkin. Minua tuo onni ei ole koskaan kohdannut.
Voisi ajatella, että tuolla ei olisi suurta urallista merkitystä, mutta on sillä. Kun en ole päässyt tekemään opiskelemaani asiaa (eli selkeää osaamista vaativaa), olen päätynyt tekemään sellaisia asioita, joita joko kuka tahansa voi tehdä tai olen opetellut jotain tosi kapea-alaista osaamista vaativaa, mistä ei ole seuraavassa työssä mitään hyötyä. Minulle ei ole siis kehittynyt sellaista yleistä osaamista, jota voisi siirtää työpaikasta toiseen. Tämä on tilanne tälläkin hetkellä, joten seuraava lama voi taas iskeä kovaa.
Olen alkanut olla jotenkin tosi pahoillani tuosta. Olisin niin kovasti halunnut tehdä jotain, minkä eteen olen ponnistellut. Myös opiskelun aloittaminen tässä tilanteessa tuntuu turhalta, kun se ei ole aiemminkaan johtanut "mihinkään".
Töissä "väijyy" lisäksi uhka, että päädyn tekemään sellaista työtä, mitä olen aiemmin ensimmäisen tutkinnon jälkeen ajautunut tekemään. Tuon työn jälkeenhän opiskelin tutkinnon ja täydennyskoulutuksen, jotta pääsisin toisenlaisiin, itselleni paremmin sopiviin töihin. Tuntuu jotenkin musertavalta, jos minun täytyy palata taas ikään kuin lähtöpisteeseen. Ja jotta tuo tuntuisi vielä musertavammalta, minua kohdellaan ikään kuin olisin aloittelija noissa hommissa. Minulle on sanottu, että voin tukeutua sellaiseen henkilöön, jolla on vähemmän kokemusta noista hommista ja joka tuli taloon pari viikkoa sitten. Olen ollut sanaton.
Työttömyystaustalla ei oikein uskalla puuttua mihinkään sellaiseen, mikä tuntuu pahalta ja saattaisi oikeasti olla epäoikeudenmukaistakin. Jotenkin tuntuu, että täytyy olla vain tyytyväinen ja kiitollinen, kun on ylipäätään töitä. Omalle työpaikalleni otetaan työttömyystaustaisia töihin, mikä on tosi hienoa, mutta kyllä me olemme silti eri kastia suhteessa muihin. Meillä on esimerkiksi huonommat työsopimukset ja varmaan palkatkin.
Työpaikan vaihtaminenkaan ei onnistu, kun minulla ei ole sitä siirrettävää osaamista. Lisäksi (uutisoinnista huolimatta) tässä maassa on edelleen suurtyöttömyys. Äh.
Kuten tästä kirjoituksestakin voi päätellä, minulla on todella suuri tarve jollekin mielenkiintoiselle aktiviteetille työn ulkopuolella. Sitä suunnitellessa, siis :) Hyvää syksyn jatkoa!
Subscribe to:
Posts (Atom)