Parisuhteissani on ollut paljon tietynlaisia kaavoja, joita olen toistanut suhteesta toiseen. Olen yrittänyt nyt käsitellä asioita, jotta en raahaisi niitä enää mukanani. Se on ollut vaikeaa; olen toki edennyt, mutta on vaikeaa vetää rajaa siihen, milloin asia on varmasti käsitelty ja milloin asia on vielä käytännön tasolla pahasti kesken. Tuon käytännön puolenhan tosin näkee sitten vasta seuraavassa parisuhteessa, jos sellaista tulee.
Tuo otsikko ei pidä paikkaansa: tottakai minulle tärkeillä asioilla on merkitystä! Tarkoitan otsikolla yhtä parisuhteissani ollutta ongelmaa. Aloitan sen kaavan kuvaamisen alusta.
Parisuhteen alku on yleensä juhlaa, on kivaa olla yhdessä, toista kaipaa, mahanpohjassa kutisee ja pää on täynnä ihania yhteisiä suunnitelmia. Molemmat osapuolet joustavat yhteisen hyvän vuoksi, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Mies näyttää siltä, että minun asiani kiinnostavat häntä, hän kannustaa minua tekemään ja harrastamaan. Toiveitani kuunnellaan ja olo tuntuu tasapainoiselta. Näyttää siltä, että miehellä ja minulla on paljon yhteistä.
Sitten koittaa arki. Parisuhde muuttuu huomattavasti. Enää minun kummalliset asiani eivät kiinnostakaan; mies hymähtelee sohvan pohjalta (joka on muodostunut mielenkiintoisimmaksi harrasteeksi) tekemisilleni, toiveilleni ja asioille, jotka ovat minulle tärkeitä. Miehen ajatuksissa parisuhteen eteen ei tarvitse enää tehdä mitään; parisuhde on jo saavutettu ja kodinhoitopalvelua ja seksiä on tarjolla.
Erityisen pahalta tuntuu se, että minun sanomisillani ei ole tuossa vaiheessa enää väliä. Saan toivoa ja haluta melkein mitä tahansa, mutta se on minun asiani. Voin harrastaa ja tehdä, mutta enimmäkseen yksin. Voin yrittää aloittaa keskusteluja, mutta ne eivät ole enää kiinnostavia. Mies suuntaa tarmonsa omiin kiinnostuksen kohteisiinsa, jotka yllätyksekseni osoittautuvat täysin erilaisiksi kuin mitä alussa annettiin ymmärtää. Tunnen oloni huijatuksi. Eihän tämän näin pitänyt mennä.
Lopuksi tunnen suhteessa suurta yksinäisyyttä ja alan hiljalleen irrottautua miehestä, jota en enää tunne. Tunnen suurta surua siitä, että minulla ei olekaan mitään merkitystä, olin vain sopivasti saatavilla oleva nainen, joka täyttää miehen elämässä olevat puuttuvat kohdat. En olekaan kumppani vaan jotain muuta, mitä en halua olla. Minä muutun tyhjäksi, koska minä en saa suhteelta enää mitään, mitä siltä tarvitsisin. Poistun.
Tämän kaavan toistuminen pelottaa minua. Näiden kokemusten jälkeen ja tämän ikäisenä ei oikeasti enää haluaisi törmätä mieheen, joka valehtelee minulle suhteen alussa, jotta alkaisin suhteeseen. Sitten todellisuus on kuitenkin ihan muuta, mikä heikentää uskoani siihen, että olen hyvä ja mielenkiintoinen ihminen. Tuo kierre tekee pahaa minulle.
Minusta tuntuu kaikkien kokemusteni jälkeen, että oikean Kumppanin löytäminen on aivan äärimmäisen vaikeaa. Siihen tarvitaan todella paljon hyvää tuuria.
9 comments:
Helppo neuvoa,
mutta ota toinen taktiikka.
Kun saat sen parisuhteesi, käännä asetelma nurin päin. Pidä puolesi ja laita mies sopeutumaan.
Mutta se ei onnistu, jos pelkää yksinäisyyttä. Pelko on miesten puolella. En tiedä miksi.
Tuossa on kyllä vinha perä... Olen kyllä katsellut parisuhteita, joissa nainen on varsinainen justiina, komentaa ja käskee, pitää taatusti puolensa. En ole koskaan vain halunnut olla inhottava komentelija, vaan olen luottanut molemminpuoleiseen järjen käyttöön; kun molemmat joustavat ja asioista neuvotellaan, saavutetaan paras lopputulos.
Kokemukseni kuitenkaan eivät tue tuota. Tuo tuollainen jämäkkyys pitää aloittaa ilmeisesti suhteessa heti; miehet näyttävät käyttävän pehmoilun heti hyväkseen ja alkavat hallita - tavalla tai toisella. Sekinhän on hallintaa, että naisen puheet ei kiinnosta tai sohvan pohjalla köllöttelystä tulee tärkein tekeminen.
Uh, tuntuu vielä toivottomammalta löytää hyvä parisuhde.
Lisäyksenä vielä se, että kun näytin jonkin heikkouteni aiemmille kumppaneilleni, he käyttivät sitä sumeilematta hyväkseen. Esim. kun joku näki, että olen varsin yksinäinen, suhteessa saattoikin käyttäytyä miten vain, koska en muka lähtisi, koska en voisi lähteä "ainoan" ihmisen luota.
Virhearvio. Pystyin lähtemään.
Hieno kirjoitus! On totta, että helposti toistaa samaa kaavaa (yleensä kaikissa)ihmissuhteissaan.
Nasevasta kirjoituksestasi tuli moniakin asioita mieleen. Esimerkiksi se, että on olemassa jotain sen kaulinta heiluttavan justiinan ja alistuvan kynnysmatonkin välillä.
Ipi kirjoittikin hyvin yksinäisyyden pelosta! Hylätyksi tulemisen pelko on suuri. Olen joutunut toden teolla opettelemaan sanomaan "ei käy", ja ilmaisemaan muutenkin tahtoani. Siitä on ollut se hyöty, että alistavat ja jyräävät ihmiset tunnistan nykyään hyvin nopeasti. Ja hekään eivät ole niin viehättyneitä minun seurastani, vaan vaihtavat nopeasti kuuliaisempaan seurakuntaan saarnaamaan.
Minä olen valitettavasti ihan itse vähätellyt mielipiteitäni, harrastuksiani yms. Jotenkin koin "oikeaksi" sen, että minun tarpeillani ei ole mitään väliä. Sellaisesta ei voi seurata mitään hyvää. Kyllähän muut sen tilan ja vallan ottavat, jos sen heille kultatarjottimella ojentaa.
Uskon todella siihen, että minun täytyy rakastaa ja kunnioittaa itseäni, ennen kuin pystyn rehellisesti omana itsenäni rakastamaan ja kunnioittamaan muita. Jatkuva alistuminen hylkäysten pelossa ei ole itsensä rakastamista. On olemassa "tervettä jämäkkyyttä", joka ei tarkoita toisen nujertamista maanrakoon.
Toinen asia, jota pidän tärkeänä on se, että velvollisuuksien ja oikeuksien pitää ihmissuhteissa jakautua tasan. Niin ystävyys- kuin rakkaussuhteissakin.
On olemassa ihmisiä, jotka osaavat olla jämäköitä miellyttävällä tavalla. Se on aika ihailtava, mutta harvinaiselta vaikuttava taito!
Tämä on tietysti tosi helppo sanoa, mutta yritä jo suhteen alkuvaiheessa sanoa, mitä suhteelta siinä hetkessä toivot ... äläkä lopeta sen kertomista. Jos meille miehille ei sano suoraan, me sorrumme helposti kuvittelemaan, että asiat ovat näin ihan hyvin ja olemme sitten äimän käkinä, kun pakka leviää jonain päivänä silmille.
Tulipa tuosta kirjoituksestasi mieleen, että monet miehet yrittävät alkuvaiheessa kaikkensa, saadakseen naisen itselleen – jopa tekeytyvät ihan muunlaisiksi kuin oikeasti ovatkaan. Mutta, eihän kukaan iänkaiken jaksa esittää... Todellisuus valkenee sitten pikkuhiljaa.
Mä oon ihan huippukriittinen miesten suhteen; jos pienikin epäsopivuuden henkäys on aistittavissa, edes rivien välistä, annan mieluummin koko jutun hyytyä, kun lähden nostattamaan toiveita parisuhteesta.
Sopivan, oikeasti sopivan kumppanin löytäminen on varmasti ihan mystinen onnenepotku – jos niin edes koskaan tapahtuu... Ainakin mun kohdalla. Aniharva on aidosti samantyylinen kuin minä.
Kiitos loistavista kommenteistanne! Kirjoitin itselleni todella tärkeästä asiasta, ja on mukavaa saada lukea ajatuksianne siitä.
Minttu: minun on vielä vaikeaa löytää itseni jostain siitä justiinan ja kynnysmaton välimaastosta, mutta yritän :) Tunnistan myös jo ihmisissä noita alistavia ja jyrääviä piirteitä, mutta tiedän myös sen, että taitavan ihmisen kohdatessani, en ole vielä niin taitava, että välttämättä huomaisin... Opettelen kuitenkin tätäkin.
Minä olen nyt sinkkuillessani oppinut antamaan arvon itselleni ja tekemisilleni. Olen oppinut tekemään jotain rajoja, jotta en antaisi itsestäni enempää kuin mihin minulla on voimia. Olen myös oppinut, että huonossa suhteessa olemisessa ei ole mitään järkeä: tämä sinkkuilu ON mukavampaa. Oikeasti.
Todellinen haaste tuleekin vastaan seuraavassa suhteessa, jossa laitan kaiken oppimani peliin... ja toivon, että selviän voittajana itseni kannalta, ja tuloksena on tasapainoinen suhde.
Halistin: olet oikeassa. On varmasti hyvä puhua paljon, kertoa omista toiveistaan ja ylipäätään itsestään ja mitä haluaa suhteelta. Näin se ei unohdu. Olen huomannut, että miehet unohtavat helposti :)
Ipomoea: jep, olen huomannut tuon, että miehet yrittävät tehdä alussa kaikkensa, siksi vannonkin nyt pitkän seurusteluajan nimiin ennen esim yhteenmuuttamista. Ei minulla ole kiire rynnätä nyt mihinkään. Olen itse oppinut jo tunnistamaan joitain merkkejä miehissä, joiden perusteella osaan karsia jo osan pois... Olenkin siis kai jo varsin kriittinen. Parempi niin kuin turhaa tuskaa huonon suhteen vuoksi.
Aidosti samantyylisiä ihmisiä kuin itse on, on muuten tosin vaikea löytää...
Aivan. Miehen 'tuoteseloste' kannattaa lukea huolella ja ajan kanssa, ennen kuin sitoutuu yhteiselämään konkreettisemmin (kuten muuttaa yhteen).
Mä oon yllättynyt siitä, miten monella päällisin puolin 'ihan hyvällä miehellä' ilmenee mitä kummallisimpia ongelmia ja varsinkin ongelmanratkaisutapoja, kun vähän kuorta raaputtaa.
On alkoholismia, väkivaltaisuutta, huumeriippuvuutta, pummailua/loisimista tai muuten vaan avuttomuutta hoitaa asioitaan itse. Miespuolisille kavereille nuo piirteet eivät ikinä paljastu, eikä välttämättä naispuolisillekaan kavereille, mutta parisuhteessa tuollaisia seikkoja on jonkun ajan kuluttua aika vaikea salata... (Eipä mua sinänsä tuollaisetkaan ongelmat hätkäytä, vaan niiden "hoitamis"-menetelmät - eli se että, mies ei hoida niitä mitenkään, vaan pitää peiteltyä kakkostodellisuuttaan ihan luonnollisena asiana ja minua yliherkkänä hysteerikkönä, kun en kuviota sulata.)
Asia erikseen on vielä se, että vaikka saakin pahimmat riskipesäkkeet seulottua pois, niin ketä jää jälkelle? Ehkä muutama mies, jotka kuitenkin ovat muulla tavoin niin eri maailmasta, ettei suhteesta tule mitään...
Teoriassahan sitä tartteis vain yhden miehen, mutta käytännössä vaikuttaa olevan miltei mahdottoman vaikeaa löytää edes yhtä.
Jep, näinhän se menee. Onhan se vähän kaikkien kohdalla siten, että tietyt "ominaisuudet" eivät näy päällepäin. Samassa taloudessa asuva puoliso on usein se, joka tuntee parhaiten, ja joka näkee ne omituisimmatkin piirteet, joita muut eivät näe.
Olen nähnyt ja kuullut samaa kuin sinääkin, että ihmisillä voi olla mitä kummallisimpia "ongelmia". Miehillä näkee helposti tuota, että pidetään kynsin ja hampain kiinni jostain kummallisesta ja haitallisesta tavasta, ja syytetään naista nalkuttajaksi, jos nainen vaikkapa ihan hienovaraisesti sanoo asiasta. Miehelle ei sovi, että keskustellaan asiasta, vaikka tavasta/ominaisuudesta olisi haittaa naisellekin.
Sitten, kun nainen on saatu "nalkkiin" eli vakituiseen suhteeseen (muutettu yhteen tms.) kuvitellaan, että mitään ei tarvitse tehdä tuollaisille asioille, vaan on miehen luonnollinen osa kuunnella naisen naputusta. Mieshän voi ottaa jo rennosti, ja keskittyä nauttimaan parisuhteen eduista...
Täytyy kyllä sanoa, että varmaan monissa naisissakin on tuollaisia kätkössä olevia vikoja, jotka esille tullessaan aiheuttavat kitkaa.
Mitenhän toisille tuo kumppanin löytyminen tuntuu olevan niin paljon helpompaa kuin toisille *huokaus*
Post a Comment