Olen ollut tällä viikolla onnekas: olen saanut syödä suorastaan ravintolatason herkkuja joka päivä. Ihmeellistä asiassa on se, että herkkuhetkeni ovat tapahtuneet keittiössäni. Ja mikä vielä ihmeellisintä (suorastaan järjettömän käsittämätöntä), olen syönyt itse tekemiäni ruokia. Kyllä nyt on maailmankirjat sekaisin.
Muutama vuosi sitten keittiössäni puuhasteli täysi tunari. Ostin aika paljon valmisruokia. Tein ruokia perusaineksista ja sain perusmuonaa. Kasvisvalikoimani oli rajoittunut, vaikka söinkin kasvispainotteisesti. Maustaminen oli aikalailla uusi asia. En juuri käyttänyt suolaa sen "epäterveellisyyden" vuoksi ja muita mausteita en juuri tuntenut. No, pippurin ja kanelin toki, joista jälkimmäinen liittyi riisipuuroon. Veitsen käyttäminen oli niin näppärää, että sormissani oli usein haavoja. Keittiötarvikkeeni olivat huonoja ja niiden käyttö tuskastutti, mutta en ymmärtänyt väleineideni vähyyttä ja huonoutta. Tein ruokaa velvollisuudesta (ja osittain söinkin mauttomat mössöni velvollisuudesta) ja nautiskeluhetket keskittyivät ravintoloihin.
Tällä viikolla olen tehnyt sienirisottoa, johon laitoin suppilovahveroita (kiitos niistä K!), valkoviiniä ja kermaa. Ruoan kanssa nautin luonnollisesti valkoviiniä. Oli niin hyvää, että ällistyin. Tämän jälkeen tein uuden kokeilun: seitiä valkosipulisessa tomaattikastikkeessa. Muistelin joskus syöneeni kalaa tomaattikastikkeessa, mutta en ollut koskaan tehnyt sitä itse. Tein tomaattikastikkeen huolella alkaen sipulin paistamisesta ja lopuksi vielä lisäsin kalapalat. Lisäsin mausteita ja lopputulos oli hurjan hyvä, maku vivahteikas ja syvä.
Oivalsin, että minähän olen kelpo kotikokki! Milloin tämä muutos on oikein tapahtunut? Olen viime aikoina tehnyt useitakin tosi onnistuneita ruokia, vanhoja tuttuja ruokia sekä ihan uusia kokeiluja, jotka nekin näyttävät nykyään onnistuvan. Otteissani on kätevyyttä ja varmuutta, joiden en edes tiennyt olevan mahdollisia. Aiemman tosi tarkan mausteiden mittailun sijaan olen nykyisin maustanut ripauttamalla mausteet silmämääräisesti ruokaani ja sen jälkeen olen maistanut lopputuloksen. Ja ehkä lisännyt mausteita. En olisi voinut kuvitellakaan 10 vuotta sitten, että kykenisin arvioimaan maustemääriä silmämääräisesti. Se oli jotenkin mystinen homma, kuin taikuutta.
Nykyisin keittiössäni on hyvät välineet ja terävät veitset. Olen alkanut jopa nauttia ruoanlaitosta. On ilahduttava kokemus saada perusaineksista, kuten kasvikset ja kala, tehtyä huolella laittamalla ja maustamalla herkullisia aterioita. Olen tehnyt myös maukkaita salaatteja. Useimpiin aterioihini kuuluu jotain huolella valittua (kauden) kasvista tuoreena. Lautasellani olevat annokset ovat usein kuin mainoskuvista.
Itsekehua? No, ehkä vähän. Olen pitänyt itseäni aina tosi epäkäytännöllisenä, mutta tämä ruoanlaittokokemukseni on ollut minulle tosi avartava kokemus: minäkin opin ja osaan, kun teen! Haluan myös kannustaa, että tekemällä oikeasti oppii. Jos minunkaltaisestani keittiötunarista voi tulla mainio kotikokki, kuka tahansa voi onnistua, kunhan tekee asioita sydämellään, kiinnostuneena.
En ole silti vielä päässyt irti heikosta keittiöitsetunnostani: en juurikaan tarjoile keitoksiani muille. Tunarius ei ihan hetkessä muutu itsetunnoksi. Silti tämä onnistuminen on ollut tosi voimaannuttavaa.
7 comments:
Mä luotan resepteihin eli teen mielelläni vieraille ruokaa, koska respoja noudattamalla ne onnistuu.
Mutta sitten jos pitäisi tehdä ruokaa itselle pelkästään... ööööh. Omena, leipää ja juustoa, nam... Ei vaan jaksa!
Lukiessa tulee vesi kielelle. -- Aikoinaan tein leipää itse, ja oli kivaa puuhaa. Torstain hesarissa oli saaristolaisleivän valmistusohje, nam.
Hyvä Nan kotikokki! Kyllä itseäänkin saa kehua, ajattele että olet oma paras ystäväsi, jota kannustat, tuet ja myös kiität.
Minä olen ollut laiska valmistamaan ruokaa viime vuosina, mutta oman hyvinvointini ja terveyteni takia olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Itse valmistetut ruuat hyvistä aineksista ovat maukkaampia, terveellisempiä ja myös edullisempia kuin valmispöperöt. Nyt kokkailen rennolla otteella turhia stressaamatta ja hyvälle tuntuu. Ja maistuu...)
Hyvä sinä! Onpa mahtavaa, että olet löytänyt kotikokkailun ilot :).
Mieheni on reipas, viitseliäs, kunnianhimoinen ja rohkea kotikokki. Minä olen hänen täydellinen vastakohtansa :P.
Kiva kun osaat kannustaa ja kehua itseäsi, se tuntuu hyvältä. Ja tässä tulee nälkä. Tekisi mieli melkein kutsua itsensä sinne syömään :D
Jaahas, ensi viikolla kun oon siellä päin töissä niin tulisinkohan ruoan tuoksun houkuttelemana piipahtaan ;-). Kelpaisiko hyvä punaviini palan painikkeeksi?
Kun uskaltaa kokeilla eikä jännitä ruokienkaan kanssa, eksyy poluille, joita ei ole tiennytkään.
Kuukkeli
Yksi äärettömän yksinkertainen, mut silti maukas on jäinen seiti paistinpannulle, se sulatetaan muruiksi, sekaan tuoretta tai kuivaa tilliä, sitruunapippuria ja kermaa. Siinä se. Myös perunamauste lisättynä joihinkin ruokiin tuo kivan säväyksen.
Hei Nan, sie olet alkanut uskaltaa vähän joka saralla :-D. Hienoa!
Zepa: Aina ei jaksa :) Käyttäisin minäkin reseptejä, jos vieraille tarjoilisin. En uskaltaisi sooloilla :)
Aamu: Leipominenkin on kivaa. Jos olisi paljon aikaa, leipoisin myös leipiä. Mihin nuo tuollaiset kivat pienet puuhat ajan myötä jäävät?
FeminineApproach: kyllä, itseään saa ja pitää kehua. Se piristää. Liian kiireinen arki vie helposti ilon kokkailusta (tai mistä tahansa). On hyvä, jos pystyy stressaamatta laittamaan ruokaa ja nauttimaan, se on parasta terveydellikin.
Hehkuvainen: heh, meitä on monenlaisia :) Ymmärrän hyvin, tuollaisesta lähtötilanteesta minäkin ponnistin.
Trina: :D Toisten kokkailuja lukiessa tosiaan tulee nälkä. Olen edelleen sitä mieltä, että toisten valmistamat ruoat maistuvat usein paremmilta kuin itse väsätyt.
Kuukkeli: Oi, punaviini kelpaa aina. Kokkaamisesta ottaisin kyllä paineita, joten täytyy pohtia ehdotustasi. Käymään siis saa tulla ja jotain purtavaa voin tarjotakin, mutta sen purtavan laadusta en anna takeita :) Kiitos seitivinkistä. Tuo kuulostaa hyvältä, pitää ehdottomasti kokeilla joskus. Kiitos kannustuksestasi! :)
Post a Comment