Olen alkanut katsella työpaikkailmoituksia. Itseäni oikeasti kiinnostavia työpaikkoja näyttää olevan tarjolla tosi vähän - siis sellaisia, joihin taustallani ja koulutuksellani voisi hakea. Välillä näen työpaikkoja, jotka sopivat koulutukseeni turhankin hyvin, eli ne eivät juuri kiinnosta.
Tänään löysin työpaikkailmoituksen, joka sopisi koulutukseeni. Työ alkaisi samaan aikaan, kun minun täytyisi palata vanhaan työhöni. Tunnen suunnatonta houkutusta laittaa hakemuksen tuohon paikkaan, kun siihen pääseminen olisi oiva pakotie vanhasta työstäni. Olisiko tuo järkevä vaihtoehto? Olisiko minulla oikeat syyt hakea paikkaa?
Työ olisi sellaista, että luultavasti vähintään sietäisin sitä. Mitään erityistä paloa ilmoitus ei minussa kuitenkaan herätä (verrattuna vanhaan työhöni). Työpaikkakuntakin olisi ihan ok vaihtoehto, mutta ei ykkösvaihtoehtoni. Työ sijaitsisi melko kaukana nykyiseltä asuinpaikkakunnaltani, mikä puolen vuoden päästä ei olisi ongelma - nyt se häiritsisi vielä keväällä jatkuvia opintojani. Etänä olisi vaikea hoitaa tiettyjä asioita, joten reissaamista olisi luvassa - jos se nyt sattuisi työnantajalleni edes sopimaan. Kuulostaa hankalalta kokonaisuudelta.
Olen muutaman kerran elämäni aikana tehnyt hätäisen paniikkiratkaisun. Syitä on ollut monenlaisia, ihan hyviäkin, mutta huonoja suurin osa. Lopputulos näissä ratkaisuissa on ollut enimmäkseen huono, mutta toki aina opettavainen. Pakeneminen vanhasta työstä etsimällä mitä tahansa muuta työtä ei ole kovin hyvä ja rakentava vaihtoehto, vaikka se kuinka houkuttelisi ja tarjoaisi uutta. Se ei vain tunnu oikealta.
Olen onneksi oppinut hiljalleen maltillisuutta. Enää ei tarvitse juosta paikasta toiseen vain paetakseen ikäviä tunteita (kuten töihin paluun herättämiä tunteita). Tunnen jonkinlaista rauhaa ja varmuutta siitä, että asiat järjestyvät, vaikka mitään takuutahan siitä ei tietenkään ole. Jos ajattelen omaa tai läheisteni elämiä, asioilla näyttää olevan taipumus järjestyä. Tässä maassa asuvalla on harvoin tilanteita, jotka johtaisivat täyteen katastrofiin.
Maltan siis mieleni ja en hae työtä. Hyvin mahdollisesti en olisi sitä koskaan saanutkaan. Olen varma, että minulle sopivampia ja parempaan aikaan avautuvia työpaikkoja tulee tarjolle. Sitten haen. Minulla on aikaa.
3 comments:
Hyvää pohdintaa. Se on ihan totta että paniikkiratkaisuja ei kauheasti kannata tehdä. Usein ne ovat vähän... no, hätiköityjä.
Mutta olen myös sitä mieltä, että töitä voi aina hakea. Eihän niitä ole mikään pakko ottaa. Mutta ei siinä kauheasti häviä, jos tutustuu vähän tarkemmin tarjolla olevaan paikkaan. Tietääpähän sitten että kannattaako jatkossakaan hakea vai voiko jättää huomiotta.
Nan, olen samaa mieltä Hehkuvaisen kanssa tuosta hakemisesta juuri tuohon paikkaan. Itse et tavallaan menetä mitään, jollet sitten paikkaa ottaisikaan vastaan. Voit rehellisesti kertoa tilanteesi, jos pääset haastatteluun asti, he kyllä vastaavat onnistuisiko järjestelyt yms.
Toki asiaa voi ajatella niin, että teetänkö turhaan töitä hakuprosessissa hakemalla kokeilumielellä. Mutta ainakaan itseäsi ei jäisi vaivaamaan, että olisiko pitänyt sittenkin...
Asiat järjestyy, kun on niiden aika. Siulla ei ole paniikki, joten elä ite luo sellaista. Mutta uskalla pitää ovi avoinna, se mielen ovikin.
Kuukkeli
Toisaalta puoli vuotta on lyhyt aika, jos asiat lutviutuu muuten.
Kiitos kommenteistanne! Olet oikeassa ja olen itsekin ajatellut noin: aina voi hakea töitä, mutta pakko ei ole ottaa vastaan. Oikeastaan olen ajatellutkin, että voisin "harjoitella" työnhakua, kun ei minulla ole siitä moniin vuosiin mitään kokemusta. Ei hakemuksen tekeminen niin helppoa ole, että se heti sujuisi puhumattakaan haastattelusta. Harjoittelu tekee mestarin... tai sitten ei :)
Samalla tuossa voi kartoittaa työmarkkinoita, omaa "markkina-arvoaan" ja erilaisia töitä. Useimmitenhan kannattaa toimia kuin jäädää tumput suorana seisomaan.
Harkitsen vielä asiaa, vaikka eihän tässä mikään kiire vielä ole mihinkään :) Silmät ja ovi mahdollisuuksille auki, toki.
Post a Comment