Hymyillen hämärässä

Olen tässä syksyn mittaan lopullisesti (?) kyllästynyt ylettömään valittamiseen ja negatiivisuuteen sekä ympärilläni ja itsessäni. Aikani pyörittelin kyllästymistäni mielessäni ja lopulta ymmärsin, mihin se voisi johtaa. Muitahan en voi muuttaa, mutta itseeni voin vaikuttaa. Päätin muutama viikko sitten alkaa suhtautua asioihin aiempaa leppoisammin, positiivisemmin ja avoimemmin mielin. Hymyillen. Miten on käynyt?

Olen aiempaa leppoisampi, positiivisempi ja hymyilen enemmän. Suhtaudun aiempaa avoimemmin asioihin. Stressaan vähemmän. En olisi uskonut, että asennemuutos, varsinkaan yhtäkkinen, voisi toimia, mutta niin on käynyt.

Erityisesti alkuun minun täytyi tosi paljon tarkkailla reaktioitani. Jos huomasin itsessäni negatiivisen suhtautumisen asioihin, minun täytyi tietoisesti muuttaa se positiiviseksi eli nähdä asia eri valossa kuin ennen. Jos aloin valittaa mielessäni tai ääneen, minun täytyi kiinnittää huomioni asioiden positiivisiin puoliin ja nostaa ne esille. Jos koin stressin nousevan sisälläni, minun täytyi muistuttaa itseäni aikatauluttamisen tärkeydestä, paremmasta suunnittelusta ja asioiden suhteellisuudesta.

Aiempaa leppoisampi suhtautuminen näkyi alussa lähinnä selkärangattomuutena eli opiskelutöiden lykkääntymisessä. Kesti aikansa, että opin liittämään työnteon leppoisampaan asenteeseen ja uskonkin, että tämä on vielä pahasti kesken. Tämä on nimittäin tosi vaikea asia. Olen ajoittain saanut tosi hyvää fiilistä siitä, että teen opiskelutöitä, mutta jotenkin aiempaa kiireettömämmin ja rauhallisemmalla mielellä. Valmista tulee, mutta ilman turhaa puristusta, kiristystä ja korkeita rimoja. Riittää, että opin. Sopivasti.

Harrastuksessakin olen keskittynyt vain nautiskelemiseen. En vaivaa päätäni sillä, jos en opi ja varsinkaan jos en opi samaa tahtia muiden kanssa. Minun ei tarvitse oppia, mutta tuntuu tosi mukavalta sitten, kun opin. Ihan sama, mitä muut ajattelevat.

Olen huomannut, että hymyilylle on aika usein aihetta. En viitsi sanoa, mistä kaikesta etsin itselleni hymyilyn aihetta, jos ei hymyilytä, mutta tässäkin asiassa keskityn positiivisiin ja joskus huvittaviin asioihin. Kai hymyily onnistuu siksikin, kun minun on juuri nyt aika helppo löytää positiivisia asioita, jotka ilahduttavat tai joista olen kiitollinen.

Olen kuullut joskus ihmisten sanovan, että kun itse hymyilee enemmän kohtaa myös enemmän hymyileviä ihmisiä. Tätä en allekirjoita tämän lyhyen kokemukseni perusteella. Ennemminkin minusta tuntuu, että ymäristön tympeys ja tylyys korostuu, kun itse hymyilee. Onneksi sillä ei ole väliä.