Eräänä iltana en saanut unta, kun inho pyöri kehossani päästäni varpaisiin asti. Tunnustelin oloani ja se oli todellakin aitoa inhoa, vastenmielisyyttä. Mitä olin tehnyt? Olin pakertanut pari päivää ahkerasti opintojeni parissa ja niissä nimenomaan omaan alaani liittyvien asioiden parissa.
Olen tehnyt päätöksen vaihtaa alaa, mutta yritän tehdä sen ensisijaisesti uuden työn kautta. Aion hakea töitä, joka miellyttää minua ja arvojani, vaikka tiedänkin, että sellaisen työn löytäminen ei helppoa olekaan. Mikäpä muutenkaan olisi helppoa?
Ihmisten on vaikea ymmärtää sitä vastenmielisyyttä, jota tunnen ajatellessani oman alani töitä. He eivät ymmärrä, millaista inhoa tunnen vanhaa työtäni kohtaan, jota palaan pian tekemään ainakin joksikin aikaa. Inhoni on tällä hetkellä sitä tasoa, että vaikka pakottaisin itseni kaikin voimin tekemään alaan liittyviä juttuja, mitään ei tapahdu. En pysty pakottamaan itseäni. Väsyn vain, jos taistelen itseni kanssa. Olen ihan liian pitkään paininut näiden asioiden parissa. Jos olisin luovuttanut ajoissa, jotain positiivista saattaisi olla vielä jäljellä. Nyt positiivista on päivä päivältä vain vähemmän.
Kuvaavaa on myös se, että näihin opiskelutehtäviin liittyen mikään ei tunnu sujuvan juohevasti: asiat takkuavat ja ihmeellisiä vastoinkäymisiä ilmestyy eteeni. On harvinaista, että asiat oikeasti sujuisivat ja vielä harvinaisempaa, että voisin kokea onnistumisia. Ikään kuin minulle väännettäisiin rautalangasta, että "luovuta hyvä ihminen".
Opinnoissani minua motivoi kuitenkin se, että teen siinä itselleni hyvää. Opin asioita, vaikka vaikeuksienkin kautta. Tutkinto auttaisi minua työnhaussa. Töissä minun on vaikeampi motivoitua. Teen siinä rahaa osakkeenomistajille. Hieman toki myös itselleni, mutta teen sen omien arvojeni vastaisessa ilmapiirissä. Lisäksi kun katson säästöjäni, en motivoidu juuri edes rahasta. Olenkin ajatellut tiettyä palkintoa, jos jaksan tietyn ajan tuolla.
Voi rähmä, koska näistä "oman alani" asioista pääsee tässä elämässä eroon?! Turhauttaa.
7 comments:
Toivottavasti asiat selviävät pian! Sellaista työtä on inhottava tehdä mikä on omia arvoja vastaan. Olen ollut itse siinä tilanteessa ja että se on väsyttävää. Turhautumista ja väsymistähän siitä seurasi ja kesti hetken, että löydän ilon taas elämääni..
Hyvä että tiedostat asian ja olet tehnyt asioita muutoksen eteen. Älä vain mene liian pitkälle.. Tsemppiä tulevaan!
Olisin voinut taas oikolukea kirjoitusvirheiden osalta.. Eli kesti hetken irtisanoutumisen jälkeen kun LÖYSIN ilon ja energian elämääni :) Enää en lähtisi siihen, että teen työtä vääristä syistä, vaikka täysin arvojani palveleva työ onkin vielä löytämättä.
Voi että, tiedän niin miltä tuo tuntuu, koska olen itse käynyt saman läpi. Olen tehnyt työtä, jota en halunnut tehdä ja johon en saanut mitään innostusta tai liekkiä enää Suossa tarpomista. Kaikki energia menee, mutta mitään ei saa. Paitsi tietenkin palkkaa, mikä ei ole pikkujuttu ollenkaan.
Suosittelen kuitenkin lämpimästi: kuuntele sydäntäsi ja suuntaa mielesi jo uuteen, vaikka vielä oletkin vanhassa. Se antaa perspektiiviä niihin ikäviin päiviin ja tylsiin opintoihinkin. Ota etäisyyttä, kuvittele että olisit jo siellä missä haluat olla. Ja sitten katso sitä mitä päivittäin teet. Minun ahdistustani ainakin vähän lievitti ajatus, että "hei, mähän oon xxx, eihän mua kuulukaan tällaset asiat kiinnostaa!"
Rohkeutta ja voimaa sinulle! Kun se hetki tulee, jolloin päätös on tehtävä, luota omaan sisäiseen ääneesi. Mutta älä anna kaikkeasi osakkeenomistajille!
Löysin juuri blogisi. Ja tämä postaus olisi voinut olla minun kirjoittama. Olen juurikin samassa tilanteessa.
Tosin huomasin ja lopulta uskoin, että tein niitä opintojakin vain työn ja ammatin vuoksi, en siksi, että olisin niistä itse innostunut. Siksi jätin opinnot juuri tällä viikolla kesken. Sinne jäivät.
Nyt opettelen kuuntelemaan intuitiota ja olemaan ilman päämääriä. Tsemppiä sinulle!
Teea: valintoja on vaikea tehdä. Mitä tahansa valitsenkin, siinä on joka tapauksessa jokin iso huono puoli mukana. Toisaalta tuo mitä kirjoitat on tosi tärkeä asia: itselle epämieluisaa ja arvojen vastaista työtä ei kannata tehdä. Ei varsinkaan, jos se vie elämänilon, eli kaiken muun hyvän elämästä. Mikään työ ei ole sen arvoista. Olen tosiaan kokenut tuon ja nyt minun pitäisi luottaa siihen, että pystyn irrottamaan itseni tuollaisesta tilanteesta, jos (kun) siihen joudun.
Katja: Palkka on iso asia, mutta jos se on työn ainoa positiivinen asia, ei se jaksa kannatella pitkälle. Olen (ja taidat sinäkin olla) sellainen, että tarvitsen työstä jonkinlaista henkistä kipinää ja merkitystä. Tuo vinkkisi on muuten tosi hyvä: kun antaa itselleen luvan jo luovuttaa (vaikka toki tekisikin ne ikävät työt) ja suunnata tulevaan, niin se varmasti helpottaa puristusta. Teen nyt jo pieniä asioita, jotka ovat selvästi jo tulevaisuuden juttuja. Se antaa voimaa, tuo suunnan ja liikkeen.
Pauliina: olet tehnyt rohkean päätöksen, mutta tuollaisista ne muutokset syntyvät. Minä motivoidun opinnoistani lähinnä siksi, että tutkinnon tuoma pätevyys avaisi tietä töihin, joita voisin haluta tehdä. Minullekin ihan ykkösasia on tuon intuition kuuntelemisen opettelu. Se on tärkeää. Tsemppiä ja uusia näköaloja sinullekin!
Elämä kantaa, itsekin oon tehnyt samnalaisen käännöksen elämässä. Moni ei uskonut minuun mutta se riitti, että itse uskoin ja nyt tällä hetkellä olen unelmatyössäni! :)
Kurkkaas mun blogiini,http://neitisaippuakupla.blogspot.fi/
SatuMaria: Kiitos kannustavasta kommentistasi! Kuulostaa hyvältä :) Pitääkin tulla käymään blogissasi :)
Post a Comment