Uuden työn myötä olen astunut väliaikaisesti (!!) perikaupunkilaiseen oravanpyörään. Näin voi sanoa, koska koko ajan ympärilläni hyörii kaupunki loputtomine autoineen ja ihmisineen ja hetkeksikään siitä ei pääse eroon. Vapaalla ollessani eli kotona voin sentään kuvitella, että asuintaloni ympärillä olisi jotain ihan muuta kuin mitä siellä on ja minähän kuvittelen, sinnikkäästi niin että päässäni nitisee.
Toisinaan kuulen tai luen jonkun sanovan, että "en voisi kuvitellakaan asuvani kaupungissa". Tiedän tuon tunteen. En voisi itsekään kuvitella asuvani kaupungissa. Paitsi että tällä hetkellä asun. Koska asun kaupungissa, siitä voisi vetää sen johtopäätöksen, että haluan sitä, siedän sitä ja että pystyisin jatkossakin elämään siten. Ehei, ei se niin mene.
En todellakaan voisi kuvitella asuvani kaupungissa tai liian kaupunkimaisessa ympäristössä. Vastenmielisyyteni vain kasvaa päivä päivältä ja ihmettelen välilä, millä voimilla oikein sinnittelen. Samalla tiedän, että sinnittelen sillä voimalla ja toivolla, että tätä ei jatku ikuisesti. Toivo kannattelee ja sinnikkyys antaa voimaa. Päätös lähteä tuntuu tosi omalta, vaikka suunnasta ja paikasta en vielä tiedäkään. Tiedän vain, että lähteminen on ainoa vaihtoehto. En vain yksinkertaisesti jaksa. Piste.
Minusta on tosi ok, että monet nauttivat aktiivisesta kaupunkilaiselämästä ja ymmärränkin sitä. Jos tykkäisin tehdä niitä asioita, joita kaupunki tarjoaa, viihtyisin itsekin. Mutta minä kaipaan kotiin. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kotiin!!
Jos ihmiset tietäisivät, millaisessa paikassa ja elämässä olen kasvanut, he näkisivät ja ymmärtäisivät luultavasti paljon paremmin, että minulla ei ole edellytyksiä sopeutua kaupunkiin (miten tämänkin toteaminen kesti itseltäni iäisyyden?!). Kaupunki on minulle paikka, joka imee energian minusta pois. Siihen kun yhdistää sen, että en pääse latautumaan oikein mihinkään (eli esimerkiksi johonkin mökille, luontoretkelle, liikkumaan luonnollisesti, tekemään ulkona hyötyliikuntaa yms.) arjessani, niin toimimattomuus on taattu. Suunnittelenkin jo kesäksi sellaisia aktiviteetteja, jotka takaavat sen, että olen useamman viikon poissa kaupungista ja se on ajatus, joka innostaa minua jo nyt. Tuo on motivoiva voima tehdä töitä juuri nyt, tässä hetkessä, samalla töihin liittyvät tavoitteet kirkkaasti mielessäni.
Ai että, kun pääsisinkin kotiin, missä se sitten onkin... Kotiin!!
7 comments:
Sinulle on haaste blogissani :)
Jos haluat maaseudulle hyöty.... gröhöm... työleirille niin tervetuloa :D. Löytyy täältä kyl lepotuolejakin ja viiniä ja lintuja ja haavoittuneita hirviä (kuten eilen illalla ja tänä aamuna saimme jälkiä seurata, tosin kylläkin yksikössä tuo hirvi) eikä aina oo pelkkää tyätä. Sekin on itsestä kii.
Tosiaan, itse perikaupunkilaisen taustalla, en enää täältä maalta lähde, jollei oo täydellinen pakko. Ei tää pelkkää autuutta toki oo, mut kaikesta löytää jotain hyvää. Toisaalta ilman kaupungin tuomaa taustaa en osaisi arvostaa tätä kaikkea ja tämä maailma soppii miulle!
Kuukkeli joka painuu hetken päästä uudelleen lumitöihin...
Koti on ihmiselle mielettömän tärkeä paikka lepäämistä ja voimien keräämistä varten. Kotipesä, turvakolo. Ja kun kodissaan ja sen ympäristössä viihtyy, hyvinvointi lisääntyy.
Itsekin viihdyn maalla tai maaseutumaisessa ympäristössä luonnon keskellä. Suuressa kaupungissa olen asunut ja tunsin häviäväni ja hukkuvani kiireeseen ja vilinään. Lisäksi hiljaisuutta rakastavalle kaupunki ei vain sovi....
Sinnittele vaan Nan, aika aikansa kutakin. Usko lujasti siihen, että saat vielä asua sinulle mieleisessä ympäristössä.
Sielunmaisema on usein kudelma lapsuuden maisemia. Jotkut taas osaavat nauttia monenlaisista ympäristöistä, vaihdellen ja täydentäen. Jostain tulee heti mieleeni Gösta Sundquistin 'Takaisin Pohjois-Karjalaan' tai vaikkapa E. Harrisin 'Missing Mississipi'.
Home is where the heart is.
Trina: kiitos ihanasta huomionosoituksesta! Palaan haasteeseesi myöhemmin :)
Kuukkeli: minunkin piti hyvältä kotipaikkakunnalta lähteä elämän ja uteliaisuuden ajamana katselemaan muita maisemia. Nuorena kuvittelin, että näissä seuduissa olisi jotain parempaa kuin kotiseudussani, mutta erehdyin. Ei kyse sinällään ole hyvästä tai huonosta, vaan erilaisuudesta ja kunkin vaihtoehdon sopivuudesta itselle. Siten osaan itsekin nyt arvostaa rauhallisempia ympyröitä, kun olen ensin elänyt "oravanpyörää".
Jos joskus tarvitset työnaista talkoisiin, voisin ihan hyvin tulla :) Ensin kunnon työpäivä ja sitten saunaan hengähtämään... mikäpä olisi sen mukavampaa :)
Nainen.kuvastimessa: voisin sanoa ihan samat sanat, joten ymmärrän hyvin. Minäkin koen katoavani ja hukkuvani, vaikka en tarkoita, että haluaisin olla jotenkin esillä. Täällä minua vain ei jotenkin "ole". Koen myös, että asuinympäristöni ei tue hyvinvointiani. Uskon nyt, että aikansa kutakin. Olen iloinen, että tiedän, mitä haluan ja ennen kaikkea tarvitsen :)
Pekka päivä: minunkin sielunmaisemani koostuu lapsuuteni maisemista, joihin onneksi välillä pääsen ihan oikeastikin palaamaan. Luulen, että nauttisin kaupungissa käymisestä, mutta nyt olen saanut yliannostuksen hyörinää. Tällä hetkellä en haluaisi nähdä kaupunkia ympärilläni. En.
Hoo Moilanen: juuri näin.
Post a Comment