Oletko uhrautuja? Onko toisten auttaminen sinulle elämäntehtävä? Unohdatko omat tarpeesi?
Aluksi ajattelin, että en ole tuollainen, koska en koe toisten auttamista elämäntehtäväkseni (mukavaa se on, mutta ei nyt sentään elämäntehtävä). Sitten ymmärsin, että olen ollut nimenomaan juuri tuollainen. Uhrautumista on ollut vähenemään päin viime vuosina, mutta minulla on vahva uhrautumisen pohja ja sen mukaiset käyttäytymistaipumukset. Minä mielelläni huomioin toisen, jopa itseni kustannuksella, vaikka en sitä ole pystynyt myöntämään itselleni. Osittain (ja välillä suureksi osaksikin) oma uhrautumiseni on ollut tiedostamatonta.
Kirja on omakohtainen tarina toisten auttajasta, uhrautujasta ja omien tarpeiden kieltäjästä omannäköistä, onnellista elämää eläväksi ihmiseksi, joka on kehittynyt omaksi itsekseen. Kirjan omakohtaisuus ja tarinamuotoisuus tekevät siitä sellaisen, että se tempaisee mukaansa. Jos on hiemankin omaa kokemusta uhrautumistaipumuksesta, kirjaan on erittäin helppo eläytyä ja samaistua. Jossain määrin kirjan lukeminen järkytti minua, koska eihän kukaan halua olla liiallinen uhrautuja, eikä varsinkaan myöntää sitä.
Kirja etenee siten, että se ensin kuvaa elämää, jota eletään muita varten. Se kertoo uhrautumisen syntymisestä ja sitä edistävästä perhetaustasta sekä kirjoittajan että muiden ihmisten kokemuksista. Kirjassa kerrotaan otteita kirjoista, joissa uhrautumista on käsitelty. Näin kirjojen "teoria" kiedotaan eri ihmisten kertomiin kokemuksiin ja ajatuksiin uhrautumisesta, joka voi ilmetä monella tavalla. Kirjassa edetään eheämmäksi, kohti omaan itseä ja lopulta kerrotaan, että on lupa olla oma itsensä. Kehittyminen ja sen mahdollisuus tuntuu lohdulliselta.
Minä oivalsin kieltäväni itseäni näkemästä itseäni rehellisessä valossa. Olen halunnut sulkea kielteisiksi miellettyjä ominaisuuksiani luurangoiksi kaappiini, vaikka ne eivät sieltä siten koskaan katoakaan. Minulle teki (ja tekee edelleen) hyvää kohdata uhrautujaminäni: siten koen pääseväni siitä myös eroon.
4 comments:
Minusta tuntuu, että meidän suomalaisten kasvatukseen edelleen liittyvä, osittain tiedostamaton nöyryyden ja vaatimattomuuden ihannointi tekee meistä uhrautujia. Omalla kohdallani olen joutunut tätä asiaa rankimman kautta itsessäni kohtaamaan ja opettelemaan siitä pois. Tuskin koskaan kokonaan muutun, mutta onneksi nykyisin vähän paremmin tiedostan tilanteet, joissa uhrautuvuus nousee pintaan ja osaan edes vähän pitää puoliani. Se on oikeastaan pieni pakko, jos aion pitää itseni kasassa ja elää terveenä eteenpäin.
Between: kyllä, minusta suomalaiset todellakin opetetaan nöyryyteen ja vaatimattomuuteen, ainakin suurin osa meistä ja varsinkin meistä "kilteistä". Tuollaiset ominaisuudet sitten tuppaavat vetämään puoleensa ihmisiä, jotka haluavat hyötyä niiden avulla. Olen myös kokenut tätä. Ikävä kuulla, että sinulla oppi on tullut rankimman kautta. Sitä ei soisi kenellekään... Ei minusta ihmisen kannata muuttaa sitä hyvää, mitä näihin uhrautumiseen liittyviin ominaisuuksiin liittyy, kuten toisten huomioimista ja empatiaa, mutta opettelu pois haitallisista toimintatavoista on kyllä hyvälle elämälle välttämätöntä. Tuosta uhrautuvaisuuden tunnistamisesta se lähtee... ja polku taitaa olla aika pitkä.
Kiitos tästä vinkistä! Lukukokemus oli aika pysähdyttävä ja järkyttäväkin. En olisi löytänyt kirjaa ellet olisi kirjoittanut siitä, joten kiitos.
Petra: ole hyvä :) Mukava kuulla, että sait ajatuksia herättävän lukukokemuksen.
Post a Comment