Tämä jokin oli sinällään pieni asia, mutta se sisälsi aineksia suurempaankin ongelmaan, joka ei onneksi toteutunut. Eräs taho ei ollut hoitanut erästä minuun(kin) liittyvää asiaa siten kuin se oli sanonut sen hoitavansa. Minä en ollut tietoinen siitä, mitä selkäni takana tapahtuu, kun mitään ei oltu minulle sanottu. Yllätyin todella paljon, kun havaitsin, että itseeni liittyviä asioita oli hoidettu minulle siitä mitään sanomatta. Suutuin, tietysti, ja reagoin asiaan laittamalla palautetta. Sen kirjoittamisen jälkeen ymmärsin, että pahempaakin olisi voinut sattua eli tässä oli paljon onnea mukana ja loppujen lopuksi kukaan ei kärsinyt kohtuuttomasti.
Mietin omaa reagointiani tilanteeseen. Aiheesta oli syytä sanoa juuri sen vuoksi, että se sisälsi aineksia suurempaankin vahinkoon ja kyse oli toisen osapuolen silkasta hölmöilystä tai laiskottelusta. En silti pitänyt tavasta, jolla reagoin. Ymmärsin, että sellainen tapa on ollut minulla tapana silloin, kun ylipäätään annan palautetta (eli varsin harvoin), mutta jotenkin se tapa tuntui nyt vanhentuneelta. Haluan kertoa asiani toisin, yhtä vahvasti, mutta pehmeämmin ja ilman syyllistämistä.
Minulle on tullut eteeni viime aikoina runsaasti tilanteita, joista voisin antaa (negatiivista tai sellaiseksi tulkittavaa) palautetta. (Tarkoituksellako?) Olen siis opetellut palautteen antamista, mutta jokin siinä on tökkinyt. Saan palautteen annettua, mutta se ei tunnu hyvältä, vaan oloni on jälkeenpäin kauhea ja haluan vain paeta. Tokihan kyse on siitä, että liian kiltin on vaikea antaa palautetta, mutta ehkäpä oma tapani antaa palautetta on myös ollut väärä. Nyt viikonloppuna se tuntui jotenkin väärältä tavalta, vaikka sinällään seison palautteeni takana.
Minulla on tällä hetkellä vielä ainakin yksi tilaisuus antaa hieman negatiivissävyistä palautetta. Tällä asialla ei ole kiire, joten ehdin pohtia asiaa. Miksi en siis jättäisi palautetta antamatta? Koska tähän tilanteeseen liittyy toistuva kuvio, jonka haluan elämässäni katkaista. Toisaalta koen, että minua on hieman käytetty hyväksi, mikä ei ole oikein ja minun on tärkeää opetella puolustamaan itseäni. Koen myös, että vanha tapani antaa palautetta ei välttämättä toimi, vaan toistuvuus voisi katketa toimimalla jotenkin toisin. Aika sen näyttää.
Annan itse itsestäni kuvaa muille antamalla palautetta. En pysty muuttamaan toista ihmistä sanomalla hänelle siitä. En halua kostaa antamalla palautetta. En halua lisätä turhaa puhetta tässä maailmassa. Haluan vain sanoa oman näkemykseni siten, että voin seisoa sen takana ja että toinen voi ymmärtää, että olen tosissani ja että minun näkemykseni on se, mikä on. Haluan ymmärtää, että toinen vain yksinkertaisesti näkee tilanteen omin silmin ja se on todennäköisesti jotain hyvin erilaista kuin mitä minä näen ja koen. Sellaista se vain on, elämää ja vuorovaikutusta, arvojen törmäyskurssia.
Mitä siis oivalsin, mitkä palikat järjestyivät päässäni uudelleen? Se on oikeasti hankala selittää. Minulla on nyt jotenkin parempi ja vakaampi olo itseni kanssa ja minun on helpompi suhtautua toisiin ihmisiin myötätuntoisesti. Ymmärrän enemmän, vaikka en silti välttämättä ole samaa mieltä. Luulen, että oivalluksesta huolimatta tämä on pidemmän ajan kehityksen tulos ja myös notkahduksia ja uskon menetyksiä on vielä luvassa. Sellaista elämä nimittäin tuppaa olemaan :)
3 comments:
Palautteen antaminen on tärkeää. Se on myös taitolaji. Me olemme toistemme peilejä ja opimme todella paljon siitä millaista palautetta toisilta saamme.
Ei ole helppoa antaa palautetta nätisti ja rakentavasti, jos kiukuttaa. Psykiatrini oli sitä mieltä, ettei liian kiltti saa ollakaan, vaan negatiivisen tunteen herättämä reaktio saa myös olla aidosti negatiivinen. Riippuu tietysti tilanteesta ja ympäristöstä, mutta läheisten ihmisten kanssa toimiessa on syytä oikeasti näyttää jos itseen sattuu.
Hienoa, kun sait kokea taas tuollaisen harvinaisen oivalluksen kokonaisvaltaisen olotilan. Ihan samaa palautteen antamisen koulun materiaalia on minulle viime aikoina tarjottu oikein roppakaupalla ja entisenä ylikilttinä ihmisenä olen ollut iloinen siitä, että olen pystynyt jopa ilmaisemaan suuttumukseni, ja ihan syystä. Ja sinun laillasi osannut tässä vaiheessa jo sanoa oman mielipiteeni vahvasti ja selkeästi ja kertoa, mikä asiassa mielestäni ei toimi ja mitä siitä seuraa minulle ja muille, joita asia koskee. eräs taustatekijä on varmasti se, että olen oppinut enemmän sitä, että olen oikeasti itse itselleni tärkeä ihminen ja pidän itsestäni huolta ja tarvittaessa puolustan itselleni tärkeitä asioita. Se palkitsee ja tuntuu hyvältä, kun tietää toimineensa oikeudentuntonsa ja omatuntonsa mukaan eikä ole antanut polkea itseään.
Niin ja juuri ennen kahden uusimman postauksesi lukemista luin toisen mieliblogistini Kaarina Davisin uusimman postauksen :) Hauskasti oli taas samoja asioita ajankohtaisesti tapetilla sinullakin :) Davisin kirjoja en ole vielä lukenut, mutta kiinnostaisi kovasti, suosittelujesi jälkeen entistä enemmän!
Hehkuvainen: kyllä, palaute on juuri kaikkea tuota mainitsemaasi. Psykiatrisi lienee oikeassa. Minun on vaikea käsittää, miten palautetta kannattaisi antaa. Ymmärrän nyt, että oma tapani ei ole mieletön huuto ja omaisuuden heittely eikä hienovarainen seläntakainen kosto (en ole kai kumpaakaan harrastanut). Siis jotakin siltä väliltä, vahvaa, suoraselkäistä ja selkeää. Kiukuttaakin saa ja tunteet saa tulla esiin... Ehkäpä tämä harjoittelulla tästä vielä muovaantuu. Toki itse tilanteella ja asialla on merkitystä.
Anonyymi: Kirjoitat tärkeää asiaa, että tässä palautteen annossakin vaikuttaa pohjalla itsensä arvostus, itsestä huolehtiminen ja itselleen tärkeiden asioiden puolustaminen. Näiden asioiden toteuttaminen ja eläminen todella palkitsevat. Onnittelut siitä, että olet oppinut puolustamaan itsellesi tärkeitä asioita ja antamaan palautetta! Nuo ovat tärkeitä askeleita. Ehkä noiden "harjoitteluhetkien" ilmaantumiselle on ollut tarve ;) (Itselläni taitaa näin olla.)
Lue ihmeessä Kaarina Davisin kirjoja, ne ovat niin elämänläheisiä. Suosittelen Irti oravanpyörästä -kirjan lukemista ennen tuota uusinta :)
Post a Comment