Joululahjapakko

Jouluun on vajaa kaksi kuukautta. Muistan, kun viime joulun jälkeen olin helpottunut, että se oli ohi. Tämä siis siitäkin huolimatta, että varsinainen joulun viettoni oli todella mukavaa, oli ihanaa seuraa, rauhaa, ruokaa ja tunnelmaa. Kaikki oli kohdillaan. Mutta ennen joulua kaikki ei todellakaan ollut kohdillaan.

Viime vuonna joululahjojen kanssa kävi perinteiset: juoksin viime hetkellä kaupasta toiseen ja ostelin mitä sattuu puolipaniikissa velvollisuudentunteen painaessa sisuksissani. Vannoin, että ei enää koskaan tätä. No, vannomatta paras, sanoisin. En ole oikein vieläkään keksinyt ratkaisua jouluihin: miten ratkaisen joululahjaongelman ja ennen-joulua-ahdistuksen?

Ongelmana ei siis ole se, ettenkö haluaisi antaa läheisilleni jotain ihanaa. Haluan todellakin. Ongelma on vain se, että en tiedä, mitä se ihana voisi olla. Haluaisin välttää ylimääräistä materian hankintaa, koska lähes kaikilla on jo kaikkea, mitä he tarvitsevat. Erityisesti lapsille en haluaisi antaa materiaa, koska heillä on niin suuri sosiaalinen verkosto, että he saavat jo nyt ihan valtavat määrät erilaista romua. Omani olivat mukana viime vuonna, en tiedä kehtaisinko nyt vain jättää väliin. Jos heidän kohdallaan ei vielä olisi joulupukkivaihetta, voisin harkita lahjakorttia tai rahaa.

Aikuisille on myös vaikeaa keksiä mitään annettavaa, riippuen tosin henkilöstä. Joskus keksin helposti esimerkiksi jonkin saajaa kiinnostavan kirjan tai suloisen pehmeän paketin ja sellainen lahja ei tunnu lainkaan turhalta. Mutta sitten tulee niitä hetkiä, että viikotkaan eivät tuo mieleen lahjaideoita ja paniikki kasvaa... Tavoitteenani olisi karsia joulusta ikävät velvollisuuden sävyiset askareet ja tehdä siitä lähinnä tunnelmallinen ja rauhallinen. Miten siis huomioida läheisiä siten, että ei tue ostohysteriaa, materialismia ja ennen-joulua-ahdistusta?

Onhan niitä erilaisia hyväntekeväisyysjuttuja, joihin voisi lahjoittaa rahaa joululahjana toiselle. Sellainen voisi kiinnostaa ja sopia joillekin lahjansaajille, mutta usein en ole oikein löytänyt tietoja sopivista kohteista. Aion pitää silmäni kuitenkin auki.

Olen varma, että onnistun joskus jättämään jouluhysterian väliin ja vain nauttimaan. Kykenen jättämään lahjan antamatta, jos sellaista en yksinkertaisesti vain keksi. Huomioidahan voi vaikka askartelemalla kortin. En vain usko, että tuo joulu on vielä tänä jouluna. Sosiaalinen paine joululahjojen kohdalla on suuri: lahjojen löytämisen pakkoa ei ole helppo pakoon päästä. Jonain vuonna aion kuitenkin olla rohkea ja aloittaa uuden perinteen: annan lahjoja (jouluna tai joskus muulloin) vain silloin, kun keksin jotain aidosti ihanaa annettavaa suoraan sydämestäni. Pyrin huomioimaan läheiseni muulloinkin kuin jouluna ja keskittymään jouluna vain olennaiseen ja sen hyviin puoliin.