Muistan sen koiran...

Näin toissayönä unta, että minulla oli koira. Se ei ollut mikä tahansa koira, vaan eräs tuttu koira nuoruudestani, koirakaverini, johon olin hyvin kiintynyt. Minullahan ei ole koskaan ollut omaa koiraa, mutta tämä koira on ollut lähimpänä sitä. Olin sen kaveri, ehkä jopa osa laumaa. Ainakin joskus. Unessa työnsin sormeni koiran turkkiin ja tunsin elävästi sen pehmeyden, koiran ruumiin lämmön, hennon koirantuoksun ja läheisen läsnäolon. Uni oli niin elävä kuin se vain voi olla. Koira itse ei ole ollut elossa enää vuosiin.

Heräsin ikävän tunteeseen. Miten jotain otusta voi kaivata näin paljon vielä vuosienkin jälkeen varsinkin, kun koira ei edes ollut minun? Tunteisiin liittyi hyvin nopeasti huono omatunto, niin kuin se usein tekee tämän koiran kohdalla. Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että juuri tällä koiralla on ollut iso merkitys siihen, millainen minusta on tullut. Se on jättänyt minuun pysyvän tassunjälkensä.

Muistan elävästi koiran hännänheilutuksen, kun se näki minut. Minä olin sille Rapsuttaja, muilla oli muita rooleja. Se tuli luokseni, hymyili (näytti siis hampaitaan), tökkäsi kuonollaan ja ehkä nuolaisi kevyesti, kääntyi ja työnsi takapuolensa eteeni. Tartuin sitä lonkista ja rapsutin, oikeastaan melkein hieroin molemmilta puolilta. Se piti siitä erityisesti ja oli kehittynyt hyväksi rapsutusten kerjääjäksi. Kuono ilmestyi eteeni, jos keskeytin liian aikaisin. Ei sille voinut sanoa ei, vaikka olisi varmaan pitänyt.

Koira oli välillä laiha ja sillä oli huono turkki. Kuulin, että se oli potkaistu portailta alas. Sille maistui ruoka ja taisi se löytää metsästäkin jotain syötävää raadon hajusta päätellen. Se oppi syömään marjoja suoraan varvuista, kun sen kerran sille näytti. Pellolla se tuli nykimään hihasta, kun kävelin muista poispäin. Se oli paimentaja luonnoltaan.

Mietin silloin, että pitäisiköhän minun ottaa se itselleni. Sitä ei kohdeltu mielestäni hyvin, mutta en siinä vaiheessa ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, koska en tiennyt kaikkea. Minulta puuttui myös rohkeutta, eihän toisen omaa voi ottaa. Olin nuori ja tyhmä, en tunnistanut eläinrääkkäystä, kun en ollut aiemmin sellaista nähnyt. En myöskään uskonut ihmisen pahuuteen, en voinut uskoa tuntemani ihmisen olevan eläinrääkkääjä. En voinut etsiä tietoa netistä, kun sellaista ei ollut. En tiennyt, miten toimia tilanteessa. Sikäli on hölmöä tuntea huonoa omaatuntoa. Silti on mielenkiintoista, miten käännekohta on syöpynyt mieleeni eli se tilanne, jolloin olisin voinut vielä pelastaa koiran ja jolloin vielä mietin asiaa. Seuraavalla kerralla oli myöhäistä, kun koiraa ei enää ollut. Pitää toimia silloin, kun "vihjeen" toimintaan saa. Näin jälkeenpäin ihmettelen erityisesti aikuisten välinpitämättömyyttä asiassa. Ehkä hekään eivät ymmärtäneet tilannetta.

Omistaja ei viitsinyt ulkoiluttaa koiraa, joten hän ei antanut sille juuri vettä eikä ruokaa. Jos koira pissasi sisälle, sitä potkittiin. Kohtelu oli kylmää ja välinpitämätöntä, koirasta ei välitetty. Voi vain ihmetellä, miksi se aikanaan oli edes otettu. Lopulta omistaja sanoi antaneensa koiran pois, mutta näin jälkeenpäin ymmärrän, että näin ei tapahtunut. Se luultavasti vain kylmästi tapettiin.

Olen siis nähnyt eläinrääkkäyksen ja eläinrääkkääjän ja ne ovat jättäneet minuun jälkensä. Minulla ei ole minkäänlaista sietokykyä elollisten huonoa kohtelua kohtaan ja eläinrääkkääjät ovat ihmisiä, jotka eivät arvostustani saa. On helppo käsittää pahojen ihmisten olemassaolo, kun sellaisen on oikeasti tavannut. On oikeasti helppo käsittää, että eläinrääkkäystä tapahtuu. On helppo tuntea tuskaa kärsivän eläimen puolesta, kun sellainen eläin on ollut lähellä, sylissä, lähellä sydäntäni. Yritän iloita siitä, että luultavasti onnistuin antamaan koiralle hyviä hetkiä, hellyyttä ja huolenpitoa. Olin sen kaveri, vaikka pelastamaan en sitä kyennyt. Jos olisin tiennyt, että koira oli alunperin varastettu, olisinko uskaltanut ottaa sen, viedä sen pois? Tuskin olisin saanut poliisia perääni. En tiedä, ihminen (eli minä) on nuorena lopulta aika hölmö (eli tyhmä). Tiedänpähän jatkossa toimia toisin, jos tuollaisia tilanteita vielä joskus vastaan tulee. Silloin eläimen parhaaksi toimiminen on oikein.