Ohje sairastumiseen ja muuta puuhastelua

Huh, kun on ollut rankka viikko! En suosittele tällaista menoa kenellekään. Nyt sitten pakkorauhoitun, kun tauti iski. Keho tietää aina parhaiten, mikä sille on parasta eli nyt mennään levon merkeissä. Minulla on varma kaava, jolla sairastun ja se on seuraava:

Stressi + heikot yöunet + kulkeminen julkisilla kulkuneuvoilla = tauti.

Stressin vuoksi yöuneni siis olivat sellaista kevyttä koiranunta, josta heräilin noin tunnin välein. Keho oli aivan ylivirittynyt. Viikkoon mahtui myös pari törkeän aikaista aamua (herätys ennen kuutta). Stressi johtui eräästä tilaisuudesta, jossa liikuin niin epämukavuusalueellani, että enempää en varmaan olisi voinutkaan. Stressasin tilaisuutta noin viikon etukäteen ja pieni loppupaniikki ehti myös tulla sen myötä, että valmistautuminen vaatikin suunniteltua enemmän tekemistä. Tähän liittyen olen liikkunut normaalia enemmän julkisilla, joissa on ollut "kivasti" pärskiviä ihmisiä. Tiesin jo tuossa viikon aikana, että jos en nyt sairastu, on kyllä ihme. Vaikka välttelin ihmisiä sen minkä voin ja pesin neuroottisena käsiäni, ihmettä ei tosiaan tapahtunut.

Tilannetta helpotti se, että tiesin selviytyväni, kaikesta huolimatta. Kaikki menikin oikein hyvin ja suoriuduin mainiosti. Oli välillä jopa mukavaa. Olen nyt tehnyt taas jotain aivan uutta ja vaikka mielelläni jatkossa välttäisinkin tällaiset tilaisuudet, olen tosi ylpeä onnistumisestani. Jahka tästä paranen, aion ansaitusti juhlia. Hyvä minä.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt toivotusti. Tiesin selviytyväni tästä yhdestä tilaisuudesta, mutta en ollut lainkaan varautunut siihen, että samaan aikaan tulisi muutakin taakkaa kannettavakseni. Juuri kriittisimmällä hetkellä eräs henkilö alkoi vuodattaa minulle sellaisia murheita, jotka eivät minulle kuulu. Sain osakseni syyllistämistä, valitusta ja elämäntuskaa oikein ämpärikaupalla asiasta, jossa olen ehdottomasti väärä henkilö käsittelemään asiaa, koska kyse on yhteisestä tutusta. Minut vedettiin tässä asiassa siis kolmanneksi pyöräksi, kun asia olisi pitänyt hoitaa ihan eri henkilöiden kesken. Tämä oikeastaan "katkaisi kamelin selän", vaikka tauti ja "romahdus" iskivätkin vasta sitten, kun tärkeä tilaisuus oli ohi.

Sanoin harvinaisen suorat sanat, asia, josta itselleni tulee aina aivan karmea olo. Tämän jälkeen iski tauti ja sen myötä karmea fyysinen olo. Nyt olen hiljalleen alkanut koota itseni palasia ja pohtinut, mitä oikein on tapahtunut. Juuri nyt olen täysin kyvytön olemaan minkäänlainen välikappale, manipuloinnin kohde tai palvelija ihmisille, jotka haluavat minun kauttani hoitaa (itsekkäitä) asioitaan. Normaalitilanteessa pystyn jossain määrin kantamaan tuollaista taakkaa, vaikka ei pitäisi, mutta en näköjään enää siinä vaiheessa, kun kuormani on muista syistä täysi. Sietokykyni venyy ajoittain aivan käsittämättömiin mittoihin ja se on mainio magneetti ihmisille, jotka kaipaavat kohdetta omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen jonkun toisen kautta. En tiedä yhtään, miten jatkan tästä eteenpäin tässä asiassa. En siedä juuri nyt minkäänlaista ajatustakaan siitä, että palvelisin jotakuta toista vain toisen mieliksi. En pysty edes kohtaamaan tätä konfliktia. Se on aivan liikaa.

Ehkäpä lepo tekee ihmeitä. Paranemisen myötä ajatuksetkin taas luultavasti luistavat selkeämmin ja pystyn käsittelemään kaiken viikon sisällä tapahtuneen. On hurja kokemus juosta tällaiseen seinään, kun mikä minulle on nyt tullut vastaan enkä suosittele tätä kenellekään, vaikka tässä ei sinällään mistään vakavista asioista olekaan kyse. Onneksi on pitkä viikonloppu aikaa levätä ja parantua. Sitä ennen pitää kuitenkin hakea kaupasta vielä herkkuja sairastelupäivien iloksi :)