Talvi on peruttu. En olisi kyllä ikinä uskonut, että sekin vuosi tulee, että en elä talvea lainkaan. Minun näkökulmastani talvea ei tullut, on ollut vain loputonta loppusyksyä, joka alkaa hiljalleen kääntyä alkukevääseen. Tähän kun yhdistää sen, että minun on vaikea keksiä mukavaa (ulko)tekemistä sekä loppusyksystä että alkukeväästä, niin en voi muuta kuin myöntää, että vaikeaa on ollut. Rakastan hiihtämistä ja se on aina ollut minulle tärkeä henkireikä, rentoutumiskeino ja parasta liikuntaa. Tänä "talvena" olen hiihtänyt kaksi (!) kertaa. En voi välttyä katkeruudentunteilta, vaikka niissä ei mitään järkeä olekaan. Ei kiitos enää ikinä tällaista piinaavaa "talvea"!!
Minulla on ollut myös oikein kunnon stressi päällä jo useamman viikon. Keho on ollut niin ylivirittynyt, että uneni ovat olleet katkonaisia, kevyitä ja lyhyitä. Lisäksi olen nähnyt varsin ikäviä unia ja aamuisin olen ihan tööt. En ole tästä juuri valittanut, koska työn kiinnostavuus on kannatellut tämän vaiheen yli, mutta täytyy nyt hiljalleen myöntää, että ylivirittyneisyys täytyisi saada laskemaan. Toivon tästä viikonlopusta helpostusta, vaikka tarvetta taitaa olla pidemmälle (viikon) lomalle. Ensi viikolla on taas kiirettä.
En ole tehnyt oikeastaan muuta kuin välttämättömimmän. Juuri mitään hauskaa ja palauttavaa ei ole ollut. Tämä johtuu osin talven jäämisestä väliin, kun ulkona ei ole oikein mielekästä tekemistä ja mihinkään en oikein pääse. En oikein tiedä, mitä voisin tai haluaisin tehdä, mutta mukaville vapaa-ajan tekemisille olisi tarvetta. Olen ollut oikeastaan yllättynyt siitä, että minulla ei nyt yhtäkkiä olekaan elvyttävää vapaa-ajan tekemistä. Mites tässä näin pääsi käymään?
Lähden ulos kävelemään. Täytyy myöntää, että juuri minkäänlaista motivaatiota minulla ei moiseen ole, koska asuinpaikkani ei viihtyisyydellään näyttäydy. Tarvitsen liikuntaa ja parempaa en nyt vain keksi...
3 comments:
Hiihtoa olen kaivannut minäkin, en ole yhtään kertaa ollut suksilla tänätalvena. Ulkoilu ei oikein huvita, kun on harmaata, mutta kummasti se aina kuitenkin piristää, kun vaan lähtee.
Voimia sulle. Pitkään jatkuva stressi ja kiire ovat kuluttava ja rasittava asia. Onneksi kevät ja valo ovat edessäpäin.
Minulta meni myös talvi ihan ohi! Yhtäkkiä huomasin että se aika jolloin olisi voinut hiihtää ja kävellä jäällä on jo ohi enkä ehtinyt siihen mukaan. En ehtinyt hiihtää kertaakaan ja se hiukan harmittaa. ELämäntilanne on vaatinut nyt voimia ja huomiota ihan muuhun. No, se muu on ollut nyt tärkeää ja talvi on ollut lyhyt, joten ei kai tästä tällä kombinaatiolla olisi saanutkaan hiihtorikasta talvea :) Hyvä puoli on se, että oivalsin kaipaavani hiihtämistä. Niinä talvina kun hiihtokausi on ollut pitkä en ole toimeutunut ladulle... Yksi juttu jonka tällä viikolla huomasin oli aika kiva ja auttaa nauttimaan ulkoilusta myös harmaassa säässä. Keskityin tietoisesti kuuntelemaan ympäristön ääniä kun kävelin (ympäristö sinänsä ei ollut mitenkään silviä hivelevä...). Sitten ilahduin yhä enemmän kun huomasin, että kävelen, en paitsi rumien rakennusten keskellä, vaan kauniisti laulavien lintujen keskellä ja toisin sanoen heifdän asuinalueellaan! Tätä täytyy ehdottomasti muistaa kokeilla myös jatkossa usein. Siis että se kaunis maailma on koko ajan ympärillämme, mutta sitä ei heti vaan huomaa! Siitä tuli kummasti iloa siihen hetkeen ja siihen päivään!
Huopalintu: kynnys lähteä ulos nousee, kun on näin ankea talvi. Se on sinänsä harmi, kun ulkoilu tekee kuitenkin hyvää. Sain viettää hyvän viikonlopun, joten olo on hieman elpyneempi. Pidempää taukoa odotellessa, kuitenkin. Kivaa uutta viikkoa sinulle!
Anonyymi: hienoa, että olet saanut kiinni ulkoilusta myös harmaassa säässä :) Minulle se on ollut vielä aika pakkopullaa... Olen nyt itsekin yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että ehkä en kiireiden vuoksi olisi ehtinyt kovin paljon hiihtääkään, mutta toisaalta tiedän, että olisin hiihtänyt, jos se olisi ollut mahdollista. Tuo kokeilusi on kiinnostava. Paikoissa on tosiaan monia ulottuvuuksia: ihmisten asuinalue on tosiaan myös esim. lintujen asuinalue! Vihreää on myös monessa paikassa ja ratamokin on kasvi (vaikka siis olisikin laattakivien välissä) :) Pitää pystyä näkemään ympäristö monesta eri näkökulmasta, jotta sen todella näkee. Minullakin on yksi kiva kokemus: odottelin yhtenä päivänä bussia ja viereisessä puussa lauloi sinitiainen sydämensä kyllyydestä koko pienen linnunkehonsa voimin. Tuijottelin sitä ja se tuijotti takaisin ja lauloi. Tällaiset tapahtumat ovat tosi kivoja :) Kivaa uutta viikkoa!
Post a Comment