Vaikka paljon hyvää on ollut ja tapahtunut, olen jostain syystä ollut myös tosi allapäin viime päivinä. Yritän miettiä, mistä synkeys olisi tullut, mutta en keksi mitään erityistä syytä. Oli tekemistä ja mukavaa ja sitten kun jäin pääni kanssa "kahden kesken", mieliala romahti. On ollut aikaa ja tilaa ajatella ja se ei näköjään meinaa toimia. Pitäisi kyllä miettiä elämää ja suunnitella tulevaa, mutta se tuntuu jähmeältä, vaikealta ja raskaalta. Asioiden torjuminen, mukavien asioiden tekeminen ja hetkessä eläminen tuntuvat paremmilta vaihtoehdoilta, ja usein toki ovatkin sitä. Joskus vain olisi pakko kohdata myös ne sisäiset mörkönsä...
Olen viime aikoina toiminut siten, että jos jotain tekemistä eteen tulee tai joku ehdottaa jotakin, minä teen ja menen mukaan. Se on ollut tosi toimivaa. Olen aktivoitunut ja kivaa on ollut. Sopiva määrä aktiivisuutta toimii, mutta nyt kun tahti hiljenee, tuntuu tyhjältä. Näen elämäni, joka sisältää liikaa ei-tyydyttäviä asioita. Tiviistetysti: kaipaan muutosta kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin paitsi opiskeluuni. Töihin liittyvät muutokset liittyvät työnhakuun, joka täytyisi aloittaa jossain vaiheessa (ja ei huvita). Muita elämän osa-alueita en viitsi edes ajatella, aivan liian vaikeita ja isoja asioita muutettavaksi (haave paikkakunnan vaihdosta yms.). Pitäisi ajatella ja suunnitella asioita askel kerrallaan, pienin tavoittein, mutta se tuntuu tosi vaikealta.
Mitä ihmettä oikeastaan edes kaipaan, kun olen näin tyytymätön? Mikä olisi se taikanappi, jota painamalla muuttuisin tyytyväisemmäksi? En oikeastaan tiedä. Toimivaksi olen huomannut sen, että panostaa niihin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä, vaikka ne tuntuisivat jotenkin hölmöiltä ja liian pieniltä. Kiva lenkkeilyyn sopiva uusi paita on oikeasti iloa tuottava asia, vaikka se tuntuukin turhalta ja pieneltä. Usein kannattaa mennä myös sille lenkille ennemmin kuin jäädä sohvalle. Uusi sisustukseen tarkoitettu säilytyslaatikko on ilo silmälle ja peittää katseelta tavaroita, jotka aiemmin olivat koko ajan silmien edessä. Ilo tämäkin, mutta pitäisikö olla jotain muutakin?
Koen, että en jaksa jotain jo vuosia elämässäni toistuneita asioita (esim. runsas reissaaminen läheisiä näkemään ja siihen liittyvä tavaroiden raahaaminen. ja auton puuttuminen, jolloin luontoharrastukset jäävät vähiin), mutta en tiedä keinoja asioiden muuttamiseksi. On kuin elämäni asiat olisivat tiukka solmu, joka ei aukea, vaikka välillä hauskaa olisikin. En tiedä, mitä odotan, mitä pitäisi olla tai mihin suuntaan ohjata elämäni laivaa. Tai ehkä tiedänkin jotain, mutta kädessäni on lukko ilman avaimia. En tiedä tai ehkä tiedänkin. Miksi elämä tuntuu välillä niin vaikealta, vaikka se on vain elämää?
3 comments:
Niiden sisäisten mörköjen kohtaaminen vie eteenpäin, ylipäätään pintaa syvemmälle katsominen kannattaa.
"Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Johanneksen evankeliumi 11:25-26
"Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan." Johanneksen evankeliumi 3:18
Sääkin voi masentaa, ellei erityisesti ole sateen ja pilvisen ystävä.
Pitää vaan muistaa, että kaikki on vaiheita. Nyt on tämmönen vaihe. Ne solmut aukeaa kun on auetakseen. Ei kauhean lohduttavaa, mutta niin se vaan menee :)
Niina: kiitos. Tiedän, että sisäiset möröt kannattaisi kohdata ja selvittää välit heidän kanssaan, mutta koen, että se on yksin tosi vaikeaa. Ei auta muuta kuin yrittää.
Zepa: lämpötila on minusta ollut ihan mukava, mutta ainainen tuuli ja sade tökkii jo. Kyllä sää siis vaikuttaa oloon, se on totta. Elämä koostuu vaiheista, se on totta ja karua :) Aika auttaa, pian tuleekin parempi vaihe. Siinä välissä on sitten hyvä suoda aikaa syvällisemmille pohdinnoille.
Post a Comment