Joskus jättäisin mielelläni osan unistani katsomatta. Viime yönä unessani joku (en tiedä kuka) kalasti ja iso kala tarttuikin kiinni siten, että sitä tarvitsi väsyttää. Rannalla istunut koira ensin tarkkaili tilannetta ja lopulta hyppäsi kalan perään. Näin (kuin hidastettuna) kuinka koira pyrki syvyyksistä pintaa kohti, mutta voimat loppuivat. Koira hukkui, hitaasti. Katselin vieressä ja toivoin, että joku ryntäisi pelastamaan sen. Minä en tehnyt mitään muuta kuin tunsin suurta hätäännystä.
Ihmettelen, miksi en tehnyt mitään? (Minua pelotti, kun vesi oli syvää.) Miksi piti nähdä noin inhottava uni? En oikein tiedä, tarkoittavatko unet yhtään mitään, mutta tällaisten unien jälkeen pelkään, että ne voisivat tarkoittaa jotain. Näitä tällaisia unia ei oikein unohdakaan, vaan ne jäävät tunneiksi mieleen tuottamaan pahaa mieltä. "Vain unta", mutta en osaa suhtautua näihin täysin kevyesti.
Taidan tänään käydä juoksemassa, siitä tulee ainakin hyvä mieli. Aurinkokin paistaa, eli on hyvä syy nauttia kauniista päivästä :)
4 comments:
Unet, joihin reagoin voimakkaasti, otan usein viestinä jostakin. En konkreettisesti vaan symobolisesti. Esim. näin joskus unen missä tyttäreni oli hukkunut (karmeaaaa uni!). Koin sen menettämisen pelkona - että entä jos tyttöni ei olisikaan joskus. Tai jos meinaan hukkua - mietin onko minulla psyykkisesti sellainen tunne että tukehdun/hukun.
Kiitos kommentistasi! Onpas sinulla ollut karmea uni! Voittaa oman koirauneni mennen tullen, eihän minulla ole edes koiraa. Kyllä minäkin kallistun siihen suuntaan, että tällaiset unet merkitsevät jotain. Tässä voisi olla kyse menettämisen pelosta (joihinkin asioihin liittyen minulla on sitä) tai/ja pelkona heittäytyä (pelastamaan koira tms.). Mietittävää ainakin sain!
Hei,olen tulkinnut unia jo vuosia ja pitänyt myös kirjaa niistä. Tulkintani on monesti osunut oikeaan liekö vain sattumaa, mutta kuitenkin uskon että unilla on syvempiä merkityksiä ja jopa että niillä yritetään sanoa jotain näkijälleen.
Unesi luettuani tulkitsisin unen tärkeäksi sanomaksi sinulle. Koira symboloi tulkintani mukaan luotettavaa tärkeää läheistäsi/ystävääsi, joka elää ristiriitaisessa tilanteessa osaamatta lähteä pois tilanteesta. Yrittäen toimia oikein toisen osapuolen käytöksestä välittämättä ja siinä lopulta uupuen kokonaan...toinen on todella vaarallinen ehkä häiriintynyt tai verrattavissa esim narsisti tms...tulkitsin että apuasi tarvittaisiin edes kysymään kuinka voit miten teillä menee neljän seinän sisällä... t. Linda
Linda: kiitos kommentistasi ja tulkinnastasi! Todella kiinnostavaa! En keksi, kenestä tuossa voisi olla kyse, mutta pitää pohtia. Koen, että tuossa unessa on jotain, mitä pitäisi oivaltaa... Uskon, että unia voi opetella tulkitsemaan. Kiinnostaisi, mutta toistaiseksi en ole paneutunut asiaan...
Post a Comment