Niinhän sitä sanotaan, että pitää varoa, mitä toivoo. Olen nyt kiitollinen, kun kaksi (pientä?) toivetta on hiljattain toteutunut. Toinen toiveeni on erään kaverin tapaaminen, en ole nimittäin tavannut häntä pitkään aikaan. Toinen toive on hieman kyseenalaisempi, iloa tuottava toki, mutta järkevyydestä en niin tiedä. Tulipahan vain toivottua jotain hassua, joka toteutui :) Sikäli pitää kai varoa, mitä toivoo.
Olen huomannut, että en enää uskalla toivoa isoja asioita. Jos jokin haave on iso, en pysty toivomaan sitä, vaan mieleeni kehittyy muuri/lukko itseni ja toiveen välille. Toive ei tunnu mahdolliselta, vaikka se ei täysin mahdoton järjellä ajateltuna olisikaan. Esimerkiksi monet ihmisiin liittyvät toiveet koen tällaisiksi, vaikka eiköhän loton päävoiton kaltaiset toiveet ole kuitenkin niitä aidosti epätodennäköisiä. Myös esimerkiksi asuminen on asia, jota en koe voivani toivoa, vaikka eihän "mummonmökki jossain rauhallisella paikalla" ole mitenkään utopistinen toive. Pitäisi vain toivoa ja etsiä niitä mummonmökkejä. Jos kaipaan uusia ihmisiä elämääni, pitäisi vain toivoa ja sitten etsiä uusia ihmisiä.
Usein ajattelen, että en tiedä, mitä toivoisin. Silti toisinaan mieleeni piirtyy selkeä kuva siitä, mitä haluaisin. Ei siinä kuvassa ole montaakaan epäselvää kohtaa, ennemminkin liikkumavaraa: haaveeni sisältää monia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Haluaisin kyetä ottamaan siitä kuvasta palasen ja muotoilla palasta toiveen. Sellaisen toiveen, joka ohjaa minua toimimaan ja luomaan toiveesta todellisuutta. Tiedän kokemuksesta, että toiveet voivat todellakin toteutua. Miksi siis en kykene luomaan monista haaveistani totta?
Ehkä en uskalla. Ehkä en ymmärrä mahdollisuuksia. Ehkä en jaksa. En tiedä. Koen kuitenkin, että jotain tarvitsisi tehdä, ainakin purkaa muuri/lukko itseni ja toiveideni väliltä. Pitää uskaltaa toivoa isoja ja isosti! Isot asiat voivat olla mahdollisia, eikö vain? Kunhan ensin toivoo ja toimii.
Hassua on sekin, että miten olen pitkään toivonut tietynlaisia hiuksia ja viime aikoina hiukseni ovat olleet sellaiset tosi usein. Olen pysähtynyt peilin ääreen katsomaan, että oho, onpas kivat hiukset. Minä, joka olen usein ollut turhautunut hiuksiini :)
Ehkä isot toiveeni ovat liian epämääräisiä. Ehkä pitäisi olla tarkempi, kuten tuo esimerkki hiuksistani. Ehkä minun pitäisi toivoa, että "toivon punaisen mummonmökin paikkakunnalta X". Tai että toivon työtä, joka sisältää asiat x, y ja z. En tiedä muuta kuin että haluan toivoa ja isosti! Tehdä toiveista totta ja nauttia elämästä!
Pitää alkaa ehdottomasti harjoitella tätä toivomista ja toiveiden muotoilua.
3 comments:
Ehkäpä niitä isoja toiveita voisi myös lähestyä pienemmin askelin. Asettaisi ensin ison toiveen ja sitten välietapit, joiden avulla kulkisi sen ison toiveen toteuttamista kohti. Jospa se pelko tulee siitä, että alitajunnassaan kokee asettaneensa liian suuria toiveita?
Joskus tulee sellainen olo toiveiden kanssa, että apua - uskallanko toivoa, tiedänkö varmasti että haluan sitä ja mitä se on :)
Between: Tuo pilkkominen on hyvä idea, se olisi ehkä motivoivaakin, jos (kun) ne pienet askeleet hiljalleen toteutuisivat. Totta on tuokin, että isojen toiveiden pelkää olevan liian suuria. Kyllä silti kuitenkin saisi toivoa koko sydämestään :)
Katja: totta :) Ehkä pelkään itsekin tuota, että onko iso toive kuitenkaan sellainen, jota oikeasti haluaa - kun nuo isot toiveet ovat sellaisia, jotka muuttavat elämää suuresti. Eli ei ihan helppoja juttuja sikäli :)
Post a Comment