Olen viime aikoina hääräillyt varsin paljon epämukavuusalueellani. Jos elämässäni on hetken rauhallista ja tasaista, olen järjestänyt jotain jännitettävää itselleni. Tämä on ollut sekä ahdistavaa, mutta lopulta myös varsin vapauttavaa ja voimistavaa. Selvää on, että kaipaan elämisen tunnetta ja asioiden etenemistä elämässäni. Olen kyllästynyt vain pyörimään omissa samoissa pienissä piireissä eli olemaan lähinnä kotona ja odottamaan, että jotain ihmeellistä tapahtuisi. Odottaessa ei tapahdu.
Olen soitellut jonkin verran puhelimella. Olen hoitanut asioita ja soitellut työpaikkojen perään, mikä ei itselleni ole mitään mukavuusalueella olemista. On jännittänyt, olen pelännyt, että sanat menevät solmuun ja teen itsestäni hölmön. Ihmeellistä on kuitenkin ollut ymmärtää se, miten pieni ja merkityksetön oikeastaan olen, eli on aivan sama, mitä minusta on puheluiden jälkeen ajateltu. Useimmillahan sitä paitsi alussa sanotut nimet menevät ohi korvien, itselläni ainakin. Näiden soittojen myötä soittaminen on helpottunut ja lisäksi olen saanut arvokasta tietoa erityisesti niihin töihin liittyen, joita ensisijaisesti etsin. Paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi kysellyt.
Olen lisäksi mennyt tilaisuuteen, jossa on ollut pelkästään itselleni vieraita ihmisiä, ja lisäksi jutellut siellä ihmisten kanssa. Taas kerran minua jännitti, mutta keksin jopa jotain juteltavaa ja tunnelma oli hyvä. Jälkeenpäin olin oikein iloinen siitä, että olin tavannut mukavia ihmisiä.
Olen myös ajanut autoa toooosi monen vuoden tauon jälkeen. Hikoilutti ja tärisytti asettua ratin taakse, mutta minä todellakin ajoin autoa. Olen aina kammonnut kaupungissa ajamista, mutta minä ajoin nimenomaan kaupungissa ja se sujui yllättävän hyvin, vieläpä vieraalla autolla. Pysäköidessä pieneen parkkiruutuun jalkani tärisivät, mutta onnistuin siinäkin. Tunsin itseni todella onnistujaksi kokemuksen jälkeen.
Jotain muitakin pieniä onnistumisen kokemuksia epämukavuusalueella olen kokenut. Vaikka nuo tapaukset etukäteen ahdistavatkin tosi paljon, niin onnistuminen noissa asioissa on ollut tosi voimistavaa ja kannustavaa. Tunnen itseni vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Minähän osaan ja pystyn, kunhan toimin!
Liikaa tietenkään tällaista ei kannata olla tai ahdistaa niin paljon, että yöunet menevät, ainakin itselläni. Mutta sopiva säännöstely tekee hyvää. On kiva ja kivan rohkea olo :)
8 comments:
Harjoitus tekee mestarin -sanonta pitää paikkansa. Muistan, kuinka monen vuoden ajamattomuuden jälkeen tartuin pakkotilanteessa autonrattiin ja ihan hyvin se meni. Kaikesta jännittämisestä huolimatta. Ja siitä se aktiivinen ajaminen sitten lähti ja jatkuu yhä.
Se onnistumisen tunne on ihan paras! :) Ja siitä huolimatta se mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen on ihan kaameeta, nostan hattua että teet sitä tällä tavalla ihan tietoisesti! Koska sen jälkeen olo on tietenkin ihan paras ja sitä kauttahan se mukavuusalue myös kasvaa ja joutuu tekemään yhä enemmän töitä sen ulkopuolelle astumiseen! Kivaa viikonlopun jatkoa sulle!
Hyvä sinä! Olet kyllä reipas ja rohkea. Mukavaa kesän jatkoa.
Between: ilmeisesti juuri naisilla syntyy helposti kynnystä auton rattiin astumisessa, kun taukoa ajamisessa tulee. Tämä on konkreettinen taito, jossa harjoittelun tulokset näkee. Ehkä minustakin tulee kelpo kuski, jos ajan enemmän.
Hanne: minusta tuntuu, että ahdistus tulevaisuuden epävarmuudesta on tehnyt minut rohkeaksi. Eli peitän ahdistusta toisella ahdistuksella, joka kuitenkin voi tuoda iloa ja onnistumista. Teen itselleni onnea onnistumisista :) Tokihan jossain asiassa voi välillä epäonnistuakin ja se on sitten toki raskasta, mutta niin kauan kuin onnistumiset ovat voitolla, jatkan valitulla linjalla :)
Huopalintu: juu, helppoa ei toisaalta ole ollut. Kiitos toivotuksista, mukavaa kesän jatkoa sinullekin :)
Hyvä että uskallat asettua mukavuusalueen ulkopuolelle. Nyt vaan tsemppiä ja tee siitä normaalia arkea.
Amanda
Amanda: joo, jossain määrin tätä olisi hyvä saada osaksi normaalia arkea, niin ei hirvittäisi niin paljon astua uusille alueille. Kiitos kannustuksestasi :)
Paikoillaan olemiseen on helppo tottua. Sijoilleen jämähtäminen tuntuu niin turvalliselta, ettei tule ajatelleeksikaan kuinka helposti tuosta turvallisuudentunteesta muodostuu vankila. Hyvä, että näet jämähtämisen riskit ja pyrit aktiivisesti ehkäisemään niitä.
Ryövärintytär: hyvin sanottu, on tosi helppoa jämähtää siten, että rakentaa itselleen vankilan. Toisaalta liiallinen aktiivisuus voi sekin alkaa ahdistaa. Sopivan tasapainon löytäminen näyttää olevan itselleni haastavaa :)
Post a Comment