Huh, kun tammikuu sujahti nopeasti ohi! Se on mukavaa, tuntuu hyvältä kulkea kevättä kohti. Tässä kuussa elämääni on tullut muutos siinä mielessä, että olen alkanut arkipäivisin harrastaa työnteon kaltaista toimintaa. Siis tiedättehän, sellaista, jossa tehdään töitä, mutta ei makseta palkkaa. Täytyy myöntää, että minulle on ollut henkisesti vaikeaa sopeutua tuollaiseen rooliin. Herätä aamulla aikaisin, ahkeroida päivä ja illalla raahautua väsyneenä kotiin hoitamaan askareita siellä. Samalla miettiä sitä, mistä voisi säästää, kun tuloja on turhan vähän. Mietin myös sitä, kuinka usein voisin käydä työkavereiden kanssa lounailla, kun oikeasti ei ole varaa moiseen, mutta sosiaalisista syistä olisi hyvä käydä. Välillä olen ymmärtänyt, että elän ihan eri maailmaa kuin ne muut, jotka ovat vakituisessa työssä ja voivat suunnitella ja rakentaa elämäänsä eteenpäin. Silti ei auta pohdiskella liikaa, vaan ottaa itse irti se, mitä tilanteesta voin ottaa irti. Ihan itselleni vain.
Pakkasjakso oli toisaalta kiva ja toisaalta ei. Se vaikeutti kulkemista paikasta toiseen ja vaikka olin työmatkoilla pukeutunut hyvin, palellutin itseni useampaan kertaan. Toisaalta nautin talvesta, lumesta ja pakkasen nipistyksestä poskillani. Pidän talvesta.
Kävin hiihtämässä järven jäälle tehdyllä ladulla. Se oli ehkä kuukauden paras hetki. Nautin koko kehon työskentelystä, lumisista maisemista, raikkaasta ilmasta. Tuntui hyvältä puuskuttaa luonnon keskellä ja päivän kruunasi loppupäivän ihanan raukea olo.
Sitten marraskuu teki paluun. Suren (ainakin toistaiseksi) yhteen viikonloppuun jäänyttä hiihtokautta ja ulkoilun hankaluutta liukkauden vuoksi. On jäätä, vettä, loskaa, sadetta ja tuulta. Talvea kaipaan, mutta on vaikea uskoa sen paluuseen enää, vaikka pari kuukautta olisi aikaakin. Kun onhan tämä jo kolmas talveton (tai lyhyt) talvi peräkkäin. Harmittaa asua tällaisessa paikassa, jossa vuoteen mahtuu monta marraskuuta.
Keskimäärin asiat ovat kai aika hyvin. Uuteen arkeen sopeutuminen on tuonut omat haasteensa, liian lyhyet yöunet ja väsymyksen, mutta uskon sopeutuvani, kun annan aikaa ja riittävästi lepoa itselleni. Toivon meille kaikille valoisampaa helmikuuta!
6 comments:
Samoin sinulle :) T Jari
Kiitos Jari :)
Ymmärrän rahan niukkuuteen liittyvän ahdistuksesi ja ärsyyntymisesi, koska et saa tehdystä työstä palkkaa niin kuin oikeudenmukaista olisi. Huolehdit kuitenkin suotta. Olet urakoinut ja yrittänyt, etsinyt väyliä eteenpäin, ja nyt olet sekä työnantajien että viranomaisten tunnistamassa ja tunnustamassa putkessa. Putki johtaa hyvin todennäköisesti työpaikkaan, kun vain jaksat odottaa.
Enemmän minua mietityttää, ajaudutko takaisin samaan ongelmaan, jota lähdit pakoon aloittamalla opiskelun. Minusta on surullista, jos kaiken ähertämisesi jälkeen lähimmät ystäväsi ovat taas stressi, ahdistus, jokailtainen väsymys ja kokemus kokonaisuuden tarkoituksettomuudesta. Työpaikka ratkaisee rahahuolet, mutta ei muuta.
Olisipa mulla rahaa, niin maksaisin sulle terapian, jos tahtoisit sellaiseen mennä. Tiedän omasta kokemuksestani, että ulkoisen muutoksen vaikutus sisäiseen voi olla vaatimaton. Samat möröt jäävät elämään kuin ennenkin, vaikka ne yrittäisi ulkoiseen vaikuttamalla tappaa.
Persu kytiksessä: välillä usko työasioiden ratkeamiseen on katkolla, mutta välillä uskoa on. Kai tärkeintä on se, että sitä uskoa on edes joskus ja niinä hetkinä toimintakin tukee sitä. On totta, että ulkoisen muutos ei välttämättä mullista elämää, mutta se toki voi vaikuttaa asioihin. Uskon, että haasteena on ylipäätään jaksaa kaikkea elämään liittyvää, ainakin itselläni. Voimavarat ovat rajalliset kaikilla ja itselläni se raja näyttäisi tulevan turjan pian vastaan. Ja terapia kelpaisi, en vain jaksa sitä prosessia sinne pääsemiseksi.
"Välillä usko työasioiden ratkeamiseen on katkolla, mutta välillä uskoa on."
Ymmärrän, että tuntuu raskaalta ja näkymät poukkoilevat, mutta näin sivusta katsoen sulla on taustallasi ehjä kaari. Kannustan siis edelleen olemaan turhia huolehtimatta.
Työtilanteesi kyllä lutviutuu ajan kanssa. Et ole tipahtanut kyydistä, vaikka vähän takkuaa! Aikaa voi mennä, mutta kyllä se, kyllä se! Raha on tietenkin inhottava ongelma, mutta senkin kanssa selviää, kun on pakko. Olethan varmasti hakenut kaikki elämiseen ja asumiseen liittyvät tuet, jotka sulle kuuluvat?
"Ja terapia kelpaisi, en vain jaksa sitä prosessia sinne pääsemiseksi."
Epäilemättä prosessi on raskas. Nykyisen ja aikaisemman tilanteesi tietäen joka tapauksessa uskon, että saisit noukkia veronmaksajien kukkarosta. Kuulut juuri siihen porukkaan, jota kannattaa kannustaa ja tukea eteenpäin, koska olet hyvin lähellä päästä tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa. Päätös on tietenkin vain ja ainoastaan sun, mutta en suosittele ajautumaan tähän, jossa mä nyt olen. Mun keinot ovat vähissä, mun olisi pitänyt mennä terapiaan jo heti lukion jälkeen.
Toivottavasti näet edes välillä valon tuikahduksia. Tartu vaikka toisessa postauksessa tarjottuun leffaehdotukseen, niin saat hetkeksi muuta ajateltavaa. Kaikki, mikä irrottaa edes hetkeksi totutusta, auttaa. Asioita voi tehdä kevyestikin liikoja ennalta suunnittelematta. Voimia! Kuulut tähän maailmaan, löydät paikkasi!
Persu kytiksessä: kiitos kannustavasta kommentistasi. Toki ovia on auki, vaikka tilanne haastava onkin. Osaamiselleni ei ole kysyntää, se on totta, mutta jotain positiivista voi toki tulla eteen. Voi. Ei se ole poissuljettua. Pitäisi yrittää olla panikoimatta ja murehtimatta liikoja.
Toki on valon pilkahduksia, monenlaisia, esimerkiksi hiihtäminen. Osaan iloita pienistä asioista ja se on tärkeää. Ja toki olen hakenut tuet, joita voin saada. Olen vain työtä tekemällä pilannut tukeni. Sellainenkin on tässä "hienossa" yhteiskunnassa mahdollista. Ei terapiaan meneminen ole koskaan liian myöhäistä. Voimia sinullekin!
Post a Comment