Viime kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut positiivisia asioita, pieniä, mutta tärkeitä herättäjiä siinä, että ei elämä ole epäonnisten tapahtumien ketjua, kun sille päälle sattuu. Epäonnen väliin voi tulla myös onnekkaita asioita. Nyt on varsin kiva fiilis siitä.
Kun katson tulevia kuukausia, tämä kevätjakso tuntuu pitkältä. Ystävä on varannut matkaa ja muuta kivaa odotettavaa tälle vuodelle ja minä olen miettinyt, että minulla ei ole juuri mitään vaihtelua odotettavissa. Somessa eräs tuttavani kirjoitti listaa siitä, mitä haluaisi tehdä. Tästä sain idean, että voisin kirjoittaa listan asioista, joita haluan tänä vuonna tehdä.
Lista koostuisi asioista, joita voisin oikeasti toteuttaa. Eli ei mitään maailmanympäri-matkaa, koska se ei ole mahdollinen. Listalla voisi olla esimerkiksi uiminen järvessä kesällä (säävaraus), kylpyläreissu ja jonkin luontopolun kiertäminen. Tällaisia pieniä, helposti toteutettavia juttuja, jotka rajaisin ajallisesti tälle vuodelle, jotta nämä pienet tavoitteet eivät lähtisi leviämään ajallisesti ajatuksella, että "ehdin myöhemminkin". On nimittäin tosi piristävää, kun saa jotain tosi kivaa toteutettua arjen lomassa, mutta olen usein niin väsynyt, että en jaksa lähteä mihinkään. Josko vaikka tämä lista auttaisi minua aktivoitumaan itseni hyväksi, kun olisi valmiiksi mietittynä, mitä kivaa voisin tehdä.
Yksi hyvä syy tehdä tätä listaa on se, että joskus minusta tuntuu siltä, että en tiedä, mitä haluaisin tehdä. Teen nyt siis näkyväksi sen, että mitä haluan tehdä ja minulla oikeasti on asioita, jotka haluan toteuttaa.
Tuntuu kivalta jo ajatuskin tuosta listasta. On selvästi hyvä ajatus suunnitella kivaa tulevaisuuden varalle.
7 comments:
Tää oli kiva! Ja just näin, että listaa niitä OIKEASTI MAHDOLLISIA asioita. Pieniä kivoja asioita ja jotakin 'odotettavaa'.
Mä voisin tehdä saman :)
Mukavaa, että elämääsi kuuluu välillä positiivistakin.
Toki olisi kiva tehdä lista, jossa mm. maailmanympärimatka ja muuta yhtä loistokasta. Parempi kuitenkin olla realisti ja kirjata listaan niitä pieniä asioita, joista saattaa iloita ihan yhtä paljon. Luonnossa liikkuminen ja siellä havainnointi ei maksa välttämättä mitään ja itse ainakin iloitsen luontoretkistä todella paljon. Kesällä on myös helppo tehdä retki vaikka johonkin toiseen kaupunkiin. Toissa kesänä tein päiväretken Turkuun ja se oli ihan ulkomaanreissun veroinen matka. Paljon nähtävää ja tutkittavaa. Tulevalle kesälle olen suunnitellut päivämatkaa Tampereelle.
Helmi Nainen: kiva kuulla :) On kyllä hyvä olla odotettavaa, ehkä kirjoitat blogissasikin joistakin noista pienistä kivoista asioista? :)
Between: Luonnossa liikkuminen on minullekin erityisen paljon antava asia. Siihen liittyviä tavoitteita taatusti listaan. Voisin tutustua tämän maan luontokohteisiin ja valita sieltä vaikka jotain uutta, jota mennä katsomaan. Se olisi kivaa :) Tuo kaupunkiretkikin on kiva ajatus. Ei käynyt mielessäkään, mutta on ihan totta, että tässä maassa on paljon näkemättömiä paikkoja, myös kaupunkeja. Ei olisi mikään mahdottomuus jokin viikonloppu suunnata johonkin ihmettelemään.
Hyvää uutta viikkoa teille!
Tuo onkin hyvä keksintö miettiä valmiiksi niitä toiveita mitä voisi sitten toteuttaa sopivan hetken tullessa vastaan. Monesti sitä helposti käyttää ne "tyhjät päivät" vaan kotona haahuiluun, kun ei oikein tiedä mitä tekisi, tosin joskus sekin on ihan ok.
Maailmanympärysmatkan suunittelu kyllä tuntuisi aika stressaavalta ajatukselta :D
Huopalintu: minulla on ollut paljon tuota, että kun en keksi tekemistä (tai jaksa), niin sitten haahuilen kotona. Viihdyn kotona tosin hyvin, joten tuo on enimmäkseen ok, mutta välillä, kun on kulunut useampi viikko lähinnä kotona, niin kaipaisi elämään muutakin. Jospa tuo lista auttaisi pitämään mielessä niitä asioita, joita voisi suunnitella ja toteuttaa. Hyvää uutta viikkoa sinulle :)
Hienoa! Toivottavasti nyt ja myöhemminkin aina nousee mieleesi kivoja ideoita ja saat sitten ne sopivalla ajalla toteutettua! :)
Kiki: eiköhän niitä löydy, olen positiivisin mielin tässä asiassa :)
Post a Comment