Tuesday, February 26, 2013

Vaateinventaarion alku - housut

Olen viime aikoina lukenut varsin paljon minimalismiin ja tavaroiden karsimiseen liittyviä blogeja ja ne ovat innostaneet minua aloittamaan kevätraivauksen. On ollut varsin mielenkiintoista lukea, miten paljon ihmisillä onkaan esimerkiksi vaatteita. Saan siitä vähän jotain vertailupohjaa omille "mikä on riittävää" pohdinnoilleni. Mutta ensin lähtötilanteeseen.

Aloitin inventaarioni laskemalla housuni. Tiesin tuloksen olevan järkytys, koska housut vievät kaapistani kaksi ja puoli hyllyä tilaa ja nekin hyllyt ovat ihan täynnä. Suurin osa housuistani on sellaisia, että en ole niitä viime aikoina juuri pitänyt. Olisitteko arvanneet, paljonko housuja voi yhdellä ihmisellä olla? Siis todellakin tällä hetkellä? 49! Enkä ihmettelisi, jos vielä yhdet jostain hyppäisivät silmille pyöristämään luvun. Ihan älytön määrä. Ymmärtäisin, jos tuon verran housuja ihmisellä olisi yhden aikuiselämän aikana, mutta että yhdellä hetkellä voi olla tuollainen määrä... joku roti pitää siis omille hamstraustouhuille nyt laittaa!

Tässä tarkemmat tulokset:
7 siistit, suorat housut
6 farkut
2 samettihousut
4 reisitaskuhousut
5 pellavahousut (yhdet polvipituiset)
8 ulkoiluhousut (kahdet polvipituiset)
4 kotihousut
8 jumppahousut (yhdet polvipituiset)
4 toppahousut
1 sadehousut (kalvolliset ulkoiluhousut)

Inventaarion aikana sovittelin kaikki sellaiset housut, joita en ole pitkään aikaan pitänyt. Sen myötä yhdet puristavat siistit, suorat housut lähtivät kierrätykseen. Yhdet toppahousut eivät myöskään miellyttäneet minua enää. Kaksi vähemmän siis, mutta miten karsin lopuista?

Käytän toppahousuja talvella ulkoillessani ja kylmällä säällä siistimpien housujen päällä. Sisälle (esimerkiksi töihin) mennessäni otan ne päältä pois. En halua paleltua ulkona enkä halua pitää välihousuja sisällä. Noista kolmesta toppahousuistani voisin ehkä karsia vielä yhdet, mutta kahdet on ihan tarpeellinen määrä varsinkin, kun olen pitänytkin niitä.

Farkuissa oli aika epämukavia housuja, puristavia ja ahdistavia. Yhdet ovat aika kuluneet, mutta sen vuoksi oikeastaan aika mukavat. Toiset taas ovat paremman näköiset, mutta ahdistavat päällä. Yhdet ovat kepeämmät kesähousut, joista en luovu, koska pidän niitä kesällä. Sininen ei ole oikein omin värini, joten minun on vaikea löytää väreiltään farkuille sopivia yläosia, sikäli näistä voisi karsia reilustikin. Yritän ensiaskeleena löytää farkuistani yhdet poistettavat (kuluneista tai epämukavista), vaikka useammalle olisi ehdottomasti tarvetta. On haastavaa luopua siististä ja hyvästä.

Ulkoiluhousut ovat myös vaikea pala purtavaksi, niiden joukossa on niin monenlaista pöksyä. Kesälämpimillä pidän eniten polvipituisia ulkoiluhousuja sekä myös polvipituisia pellavahousuja. Karsittavaa pitäisi löytyä siis pitkälahkeisista housuista. Yksistä kalvollisista housuista kalvo on rapistunut pois, joten ne voisi ehkä heittää roskiin. Otan tavoitteekseni, että saisin karsittua ulkoiluhousut noin viiteen tässä vaiheessa. Myöhemmin mahdollisesti lisää.

Jumppahousuista pidän 2-3 housuja. Loppuja pitää tarkastella tarkalla silmällä. Niiden määrän voisi pudottaa näin alkuun myös noin viiteen, vaikka sekin on vielä ihan liikaa itselleni.

Korjasin joulun aikaan yhdet housut, joista tuli kotihousut. Siksi niitä on nyt neljät. Yhdet niistä ehkä kuluu lähikuukausina siten, että en näin alkuun ainakaan karsi kotihousuista.

Samettihousuja ja reisitaskuhousuja olen pitänyt viime aikoina varsin vähän. Ne ovat hyvin monen värisiä, joten niiden kanssa voi olla yhteensopivuusongelmia yläosien kanssa. Näistä pitää ehdottomasti yrittää karsia ja alkaa pitää jäljelle jääviä, joita ei tosiaan tarvitse monta olla..

Pellavahousuja pidän kesällä ja ne näyttävät kuluvan varsin nopeasti. Voisin silti yrittää ainakin yhdet löytää niistäkin poistettavaksi. En nimittäin muista pitäneeni viime kesänä kuin kaksia pellavahousujani.

Tästä on aloitettava, jos aion joskus toteuttaa haaveeni väljästä vaatekaapista... tai edes siitä, että kaikki vaatteeni mahtuisivat ylipäätään kaappiini. Kun katson lapsuudenkotini pientä käytössäni ollutta vaatekaappia voin vain ihmetellä, mitä on tapahtunut. Pärjäsinhän silloinkin oikein hyvin.

Kuinka paljon kykenen karsimaan 49 housusta? Se selviää myöhemmin.

12 comments:

Anonymous said...

Olin ensin ihan hämmästynyt tuosta määrästä, mutta kun listasit ne, niin ne tajusin, että löytyyhän niitä omasta hyllystäkin. Ja juurikin niitä käyttämättömiä!

Kiitos innostavasta vaatesiivouksesta, sain kipinän tehdä saman kotona. vinkkaisitko niitä blogeja, joissa myös puuhataan tätä :)

Ana said...

Oho vau! Mulla taitaa olla alle 15 housut kaikki yhteensä. Suoria siistejä on yhdet joita en käytä, kahdet mustat joita käytän äärimmäisen harvoin. Farkkujahan mää käytän niin töissä kuin kotona (huom farkut voi myös värjätä jos sininen haittaa!)

Muista vastata Kansallismuseon pukeutumiskyselyyn, sussa on ainesta :-D
http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/arkistot/kansatiede/kuinka_pukeudun_-kysely

Tess said...

Niin me ollaan erilaisia. Mie en esim. tekis mitään neljillä toppahousuilla. Kuljen talvisin kävellen, mutta yhdet on tähän asti riittäneet. Mulla on muutoinki aika vähän housuja. Karsin säännöllisesti pois sellaset, joille ei oo käyttöä. Tuskin osaisin tuollaista housumäärää käyttää, vaikka kaapista löytyski. Mulle ku muutenki muodostuu tyyliin viidet tai kuudet housut suosikeiksi ja muut jää olemattomalle käytölle. Oon muutoinki aika vähään tyytyväinen ja inhoan tavarapaljoutta. Tähän poikkeuksen muodostaa kirjat ja astiat. Sisareni mielestä kukaan yksinasuva ei tarvi sellasta astiamäärää ku mulla on. Ne on vaan niin ihania ;-)

Liekö ymmärsin väärin, mutta miksi farkkujen kans pitäs olla sininen yläosa? Ei mulla vaan ole juuri koskaan...

Hehkuvainen said...

Mielenkiintoista! :) Aika monet housut sinulla on, minulla taitaa vähän vähemmän olla. En ole laskenut, mutta luulen että jossain 10 ja 20 välillä liikutaan. Tsemppiä projektiin!

Nan said...

Kiitos mielenkiintoisista kommenteistanne! Tuntuu kuin olisin tunnustanut julkisesti jonkin suurenkin ongelmani ("nimeni on Nan ja olen x-ongelmainen..."). Aika noloa tuo vaatevuori... Oikeasti. Koen kuitenkin, että totuuden tunnustaminen potkii minua tässä eteenpäin. En nimittäin oikeasti nauti tuollaisesta tavaramäärästä, vaan se on ahdistanut jo vuosia.



Rauha-Pauliina: tuo luku todellakin hämmästyttää, mutta tarkempi jaottelu kertoo, miten tuo huima luku on mahdollinen. Se tulee pienistä pisaroista... "Minimalismin ilo" on oikein hyvä aiheeseen liittyvä blogi. Sieltä löytyy myös lista minimalismiin keskittyviä blogeja. Kommenttien kautta löytää myös jotain. "Jennin arkijärki" on myös yksi aiheeseen liittyvä blogi.



Zepa: heh, kiitos linkistä, ehkä tuo pukeutumisasia voisi kolahtaakin, jos tältä nolostumiseltani ennätän :D Vautsi, käy kateeksi tuo housumääräsi. En tiedä, miten paljon tuo sininen häiritsee, kun on ihan kivojakin sinisiä farkkuja.



Tess: mielenkiintoista :) Osaisinpa minäkin karsia tehokkaasti ajan myötä, niin ei pääsisi kertymään tällaisia ongelmia... Harkitsen vielä yksistä toppahousuista luopumista, kun kyllä minäkin kaksilla pärjään, taatusti. Yksilläkin, jos tarvitsee. Minullakin on tuo, että käytän vain noin 5-7 housuja, muut jäävät käyttämättä tai olemattomalle käytölle. Siksi nuo "kaapintäytteet" ärsyttävätkin. Ei sinisten farkkujen kanssa tarvitse olla sinistä yläosaa, tietenkään. Minulla on vain hyvin vähän sinisen kanssa yhteensopivia paitoja, esimerkiksi valkoisia tai tummia neutraalin värisiä (vaikka paitojakin on älyttömästi). Kai meillä kaikilla on jotain heikkouksia ja jotain tavaroita pääsee kertymään yli oman tarpeen ;) Eihän se välttämättä haittaa, jos mahtuu.



Hehkuvainen: kiitos, tsemppejä tarvitaan :P Yritän karsia ainakin puoleen tuon housumäärän, mutta saa nähdä, miten naisen käy...

Marmustoi said...

Innoitit minutkin tutkimusretkelle vaatekaappiini. Arvelin, että ehkä löytyy kymmenet housut, vaan toisin kävi - 25 kappaletta housuja, joista vielä käyttökelpoisia ehkä 20. Me ihmiset ollaan vaan vähän erilaisia, jotkut hamstraa housuja, jotkut paitoja, toiset kenkiä, kuka mitäkin. Hyvä peukalosääntö lienee se, että jos et ole jotakin käyttänyt 1-2 vuoteen, pistä menemään ;)

Nan said...

Marmustoi: helposti kuvittelee, että jotain vaatetta onkin vähemmän kuin mitä sitä onkaan. En itsekään ihan noin kovaa lukua olisi itseltäni arvannut. Tämä housujen laskeminen on vasta alkusoittoa, odotapa kun pääsen paitoihin ;) Tuo peukalosääntö on tosi hyvä, mutta itselleni raaskiminen on vielä kamalan iso kynnys. Vanhasta irrottautuminen on vaikeaa, ihan kaikessa.

Hehkuvainen said...

Hih, jotenkin hauska tuo mietintäsi siitä että sinulla on niin kovin vähän sinisten farkkujen kanssa yhteensopivia paitoja. Minusta kun siniset farkut ovat juuri sellaiset housut, joiden kanssa sopii aivan mikä tahansa yläosa :D!

Minulla ei sellaisia paitoja olekaan, joita ei voisi farkkujen kanssa pukea! Käytän surutta kauluspaitoja, neuleita ja collegepuseroita. Kirjavia, raidallisia, yksivärisiä, kuviollisia, vihreitä, punaisia, sinisiä, vaaleanpunaisia, harmaita, mustia... Siniset farkut ovat mielestäni maailman helpoimmat housut, kun niiden kanssa voi käyttää mitä tahansa yläosaa :D. (Silti minulla on vain yhdet sellaiset, siniset farkut siis.)

Nan said...

Hehkuvainen: mielenkiintoinen näkökulma! :) Kaipa farkkujen kanssa voisi laittaa mitä tahansa, kun vain laittaisi. Tekisi juuri niin kuin haluaa. Ehkä itseäni jarruttaa lähinnä tietoisuus siitä, mitkä värit käyvät yhteen sinisen kanssa noin yleisesti ja mitkä ei (tiedonlähteenä värianalyysi, kaiken maailman väriopit...). Monet paitani kun ovat aika värikkäitä. Taidan miettiä liikaa, rennompi ote väriasiaan auttaisi :)

Anonymous said...

Toivottavasti vielä palaat tänne housujuttuun ;-). Tai siis vaatteisiin yleensä.

Itselläni on myös vaatteita aikasten paljon, vaikka en ole ostanut juuri mitään itse viimeiseen kymmeneen vuoteen (paitsi kalvovaatteita). Joka vuosi käyn kerran kaksi läpi vaatteet, mitkä sopii, mitkä ei ja mistä voin panna kierrätykseen.

Sitten se yksi tehokulutuspaikka on noi pihatyöt täällä maalla. Miulla on kodinhoitohuoneessa kaappi, jossa on puserot/housut, jotka voin huoletta käyttää missä tahansa repivässä/likaavassa/tuhoavassa piha/talo/ym -hommassa, ja jonka jälkeen voin kyseisen vaatteen surutta ja murheetta heittää roskiin.

Osan risaisista housuista (jos lahjeosat esim) oon leikannu poikki shortseiksi ja kulen niillä. Tääl toki on se etu, että ei oikeestaan ole väliä mitä on päällä (onko mitään ;)), mut en ole enää vuosiin hirveästi miettinyt mitä muut ajattelee, jos miulla itselläni on hyvä olla juuri siten kuin on.

Juhlat on tietenkin hieman eri juttu, mut niistäkään ei yksikään ole Linnan juhlia, joten... kuka välittää.

Kysy vielä olenko kylähullun maineessa stetson-hattuineni yms :-D.

Kuukkeli

Hehkuvainen said...

Semmoiset tavalliset siniset ovatkin muuten asia erikseen, näin tähän väriasiaan vielä palatakseni. Minulla on esimerkiksi tummansininen pellavamekko, enkä todellakaan pue sen kaveriksi viininpunaista samettijakkuani. Eikä sen mekon kanssa sovi ruskea paitakaan. Eikä harmaakaan näytä hyvältä. Mutta denim on jotenkin eri asia. Se on sinistä, mutta se on niin erilaista sinistä! :D (Todella selkeä selitys, eikö vaan.)

Nan said...

Kuukkeli: palaan vielä housuihin ja muihinkin vaatteisiini :) On vain niin paljon muuta puuhaa, että tämä etenee hitaasti. Olen myös huomannut, että vaatteita kertyy koko ajan jotenkin oudosti, vaikka niitä ei juuri ostakaan ;) Fyysisempi tekeminen tosiaan kuluttaa vaatetta enemmän, joten kun minulla ei tuollaista "oikeaa työtä" juuri ole, niin ei olisi niin paljolle vaatteellekaan tarvetta. Juhlavaatteita ei tosiaan paljon tarvitsisi olla. Jos ne linna juhlat sattuisi osumaan kohdalle, niin sitten voisi hyvin ostaa juhliin sopivan koltun. Muuten on aika sama, kunhan siisti on :) Kylähulluus on minusta tosi jees :D



Hehkuvainen: Ymmärrettävä selitys :) Noin ajattelen itsekin. Farkkujen sininen on vähemmän sininen kuin muu sininen, mikä tuntuu näin ajateltuna jotenkin hassulta. Niin se vain kuitenkin on :)