Suhteeni materiaan

Olen nyt innostunut raivaamaan maallista omaisuuttani sen myötä, kun olen lukenut muiden tavaroiden karsimisesta. Olen laittanut vaatteita keräykseen menevään pussiin ja tavaroita omaan pinoonsa. Enemmän olen ehkä kuitenkin työskennellyt asiassa pääni sisällä: olen käynyt tavaroitani läpi ja tiedän jo ison läjän rompetta, josta luovun. Silti suurin asia itselleni on ollut oivaltaa, että pelkkä tavaroiden raivaaminen ei riitä. Minun täytyy oivaltaa oma suhtautumiseni kaikenlaiseen materiaaliin ja muuttaa ensin sitä. Vain sen myötä voin onnistua siinä, että minulla olisi pysyvästi vain tarpeellinen määrä rompetta.

Jotain oivalluksiani:

• Olen kiintynyt materiaan ja luopumisen tuska on suuri eli minulla on tyypillinen "voin joskus vielä tarvita tätä" -ongelma. Tälle pohja on muodostunut luultavasti pienestä pitäen. Silloin rahaa ei ollut liikaa (eikä myöskään materiaa), joten kaikki tavarat olivat käytössä ja niistä pidettiin huolta. Mitään ei haaskattu. Kuvittelen vieläkin tarvitsevani kaikenlaista outoakin rompetta "sitten joskus".
• Tuon edellisen oivalluksen myötä ymmärsin, että taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyminen on tuonut itselleni mahdollisuuden ostaa melkein kaikkea, mitä tarvitsen. Kun lapsena ja nuorena en saanut kaikkea, niin sen jälkeen sitten annoin palaa. Ostin vapautuneesti ja edellisestä oivalluksestani johtuen en ole juurikaan luopunut mistään. En myöskään harkinnut ostoksiani tarpeeksi. Nyt näistä kalliista virheistä on vaikea luopua.
• Minulla on jokin kuvitelma, että kun ostan jonkin jutun, minun ei tarvitse ostaa sellaista enää koskaan sen jälkeen tai ainakaan pitkään aikaan. En osaa suhtautua tavaraan kulutustavarana, jonka kuuluukin kulua, vanhentua ja poistua. Vaate tai tavara voi myös muuttua epäsopivaksi muustakin syystä. Kuvittelen elämän sellaisena, johon jokin yksi asia sopii tai toimii koko elämän ajan. Tästä esimerkkinä minulla on vanhoja takkeja, joita en voi heittää pois, kun nehän kelpaavat takiksi itselleni vielä pitkän aikaa, vaikka esim. muotikin on ajanut niiden yli jo monta kertaa. "Takki mikä takki, pitäisi kelvata, ajaa asiansa." Tuollaiset vaatteet jää pitämättä ja kaupasta kulkeutuu uusi tilalle.
• Vanhasta uuteen siirtyminen on vaikeaa. Tämä liittyy luopumisen tuskaan. Olen taipuvainen lykkäämään elämässäni kaikenlaisia siirtymisiä vanhasta uuteen, vaikka elämä on väkisinkin alati muuttuvaa. Pidän vanhasta kiinni liian pitkään, vaikka uusi jo kolkuttelisi ovella. Minun olisi todellakin tarvetta uudistua monessa mielessä, mutta erityisesti tarkoitan nyt materiaalisessa mielessä vaatetustani. Vanhasta pitäisi kyetä luopumaan, mutta myös uusi pitäisi osata ottaa ajoissa vastaan.
• En ole oikein tietänyt, mitä haluan, millainen on oma tyylini ja mitä haluan ympärilleni (esim. huonekaluja, muu sisustus ja vaatteet). Minulla ei ole ollut omaa yhtenäistä tyyliä ja linjaa, vaan olen ostanut fiiliksen mukaan. Tokihan mieli ja maku voivat muuttua, mutta minulla on tiettyjä perusasioita, jotka ovat säilyneet muuttumattomina ja ne olisi syytä kartoittaa uuden pohjaksi. Olen esimerkiksi pitänyt useimmiten tietyistä värimaailmoista ja arvostan tiettyjä asioita, kuten luonnollisuutta ja käytännöllisyyttä, mutta en ole näitä omia perusarvojani käyttänyt hyväkseni sisustaessani ja täydentäessäni vaatekaappiani. Olen ennemminkin ehkä halunnut viestiä itsestäni jotain tiettyä kuvaa kuin toiminut omien arvojeni ja mieltymysteni pohjalta tai olen kenties halunnut olla jotain muuta kuin mitä olen, muuttaa itseäni erikoisen materian kautta. Ehkä. Jotain tämän suuntaista kuitenkin.
• Olen säästäväinen, pahaan päivään varautuva ihminen. Tämän myötä en helposti osta uutta, vaikka tarvitsisinkin jotain. Kirpparit tekevät tässä asiassa poikkeuksen, koska niistä saa halvalla. Ja paljon. En tiedä, miksi varaudun niin kovin paljon "huonoon päivään", kun jos taloudellisesti ajattelee, minulla ei ole oikeasti mitään hätää. Jos oikein huonosti kävisi eli en saisi mistään yhtään rahaa, kestäisi aika pitkään ennen kuin päätyisin sillan alle ja silloinkin se olisi sen ajan murhe, elämä on tässä ja nyt. Suuria uhkakuvia ei ole. Oma tilanteeni on sen verran hyvä, että voisin panostaa jo hieman laatuunkin, nostaa elämäni materiaalisen laadun tasoa opiskeluaikojen halvasta itseäni miellyttävään ilman että sen täytyisi olla tuhlailevaa ja pröystäilevää. Odotan elämäni alkamista "sitten joskus" näköjään myös materian tasolla.

Koen, että minun pitää rakentaa itselleni uusi suhtautuminen materiaan, uusi perusta, jonka päälle voin rakentaa uuden riittävän materian ympärilleni. Minun pitää kartoittaa itseni, arvoni ja mieltymykseni. Tätä kautta saan parhaiten karsittua turhat rönsyt pois, hyvinvointia lisää ja löydän omannäköisen itseni materiaani myöten.