Tämä vuosi on ollut itselleni mielestäni lievästi miinusmerkkinen. On ollut varsinkin ajoittain tosi raskasta, elämä on tuntunut vain ikävältä ponnistelulta, sinnittelyltä ja harmaalta. Vuodenajoista itselleni se ikävin on lähestymässä (pimeäloska-aika), joten fiilikset helposti senkin myötä lähtevät laskuun... Oikeastaan melkein jo odotan vuodenvaihdetta, jotta tämä vuosi olisi lusittu ja voisi kuvitella aloittavansa "alusta" taas ensi vuonna. Oikeasti elämä on tässä ja nyt, eikä vuodenvaihteessa tapahdu mitään ihmeellistä.
En tiedä, mistä saisi väriä ja innostusta päiviin. Taloudellisesti ei ole oikein varaa hemmotella itseään ja kirmata tapahtumissa ja muissa vastaavissa. Samalla, kun mieli tuntuu harmaalta ja tylsältä, pitäisi kuitenkin olla ulospäin innostunut ja aktiivinen ja rakentaa jotain (työ)elämään päin. Tuntuu tosi ristiriitaiselta, vaikka toisaalta kun pakottaa itsensä olemaan innostunut ja aktiivinen, jotain sellaista lopulta oikeasti muodostuu sisälleni. Saan hieman kiinni jostain ja jotain aikaiseksikin.
Kai on siten, että innostusta täytyy luoda itse, jos sitä ei ulkopuolelta (juuri) mikään herätä. Nyt kun mietin, niin kaipaisin oikeastaan vain seuraa, mukavaa tekemistä, tukea ja kannustusta. Onko se elämässä normaalia, että ihmisillä on tukea ja kannustusta? Minusta tuntuu, että olisin paljon energisempi ja iloisempi sekä uskoisin itseeni enemmän, jos saisin kannustusta ja hyväksyntää nykyistä enemmän. Tuntuu vain siltä, että ei sellaista voi "vaatia", vaan pitää sinnitellä itse, yksin. Olen kai sikäli reipas, suomalainen "tyttö", joka hoitaa asiansa hyvin ja jota (juuri) kukaan ei näe. Kun kerran pärjään ulkoisesti ihan hyvin.
Tästä tajunnanvirrasta tuli mieleeni, että pitäisi olla kannustusryhmiä ihmisille, joilla on syystä tai toisesta kannustusvajetta. Tänä aikana tällainen tulisi tosi tarpeen, kun liian monesta suunnasta tulee kaikkea lannistavaa.
(Olikohan tässäkään tekstissä muuta kuin harmaata lankamyttyä.)
4 comments:
On hyvä idea perustaa kannustusryhmä! Kai sitä voisi johonkin Facebookiin tai Twitteriin tai vaikka taloyhtiön kerhohuoneen seinätaululle perustaa tsemppijoukkueen ja kannustusketjun, jonka ainoa tarkoitus olisi boostata kanssakulkijoita. Voisi kehua muita ja saada itse hyvää palautetta. Dissaaminen, ilkeily, epäily ja kaikenlainen pessimismi olisi sillä foorumilla kiellettyä.
Kyllä ihminen on todella pitkälle ulkoaohjautuva otus. Toisten reaktioilla ja mielipiteillä on merkitystä. Mutta vasta kun ihminen oppii olemaan välittämättä muiden ajatuksista, hän voi olla oikeasti onnellinen.
Itseään pitää opetella kehumaan, kiittämään ja kannustamaan. En sano että osaisin, mutta tiedän että pitää treenata, ja se on kai jo yksi askel kohti tyytyväisempää minää.
:)
En tiedä onko kannustus tavallista. Jotenkin tuntuu, että jokainen ajattelee vain itseään ja omia ongelmiaan. Harvassa ovat sellaiset aidosti empaattiset ihmiset. Oma kokemukseni tästä vuodesta on myös vähän pettymys. Luulin joidenkin unelmien toteutuvan, mutta sitten ei niin käynytkään. Toisaalta on tapahtunut ikäviä vastoinkäymisiä, joten on oppinut myös arvostamaan tavallista arkea, sitä että asiat ovat jotenkin mallillaan (tosin sekin on suhteellista, että milloin asiat ovat mallillaan).
Missä sinä olet hyvä? Omasta mielestäsi tai saanut kehuja? Ei tarvitse vastata tässä, mutta välillä on hyvä miettiä niitä onnistumisia.
Tsemppiä sulle ja toivottavasti löydät kivaa ja mielekästä tekemistä sekä hyvää seuraa.
Kannustusryhmä on hyvä teoriassa, muttei toimi käytännössä. Ongelma on se, että sinne hakeutuisivat ihmiset, jotka ovat jo niin väsyneitä, etteivät jaksa kannustaa toisia. Liityin joskus kauan sitten vähän tuon tyyliseen Fb-ryhmään. Silloin minulla oli hirvittävän raskas vuosi takana ja kaipasin sitä lohdutusta ja kannustusta, mutta lopulta siinä kävi niin, että kilttinä tyttönä ajauduin lohduttamaan muita, ja ne muut ammensivat lohdutustani kuin olisin ollut myötätunnon pohjaton kaivo. Itse jäin kaikkea ilman. Olin ryhmästä erotessa väsyneempi kuin siihen liittyessäni. Ja itkuisempi. Ja itsetuhoisempi.
Myötätuntoisten ei kannata väsyttää itseään, koska myötätuntoisen on vaikea ottaa vastaan myötätuntoa tunematta syyllisyyttä siitä, että saavat apua. Sitä vaan ajattelee, että ei millään kehtaa rasittaa muita ongelmillaan, kun tietää itsekin miten henkisesti raskasta on toimia kuuntelijana.
Hehkuvainen: kyllä, tuollainen foorumi olisi hyvä ja nimenomaan siten, että se olisi positiivisuuteen keskittyvä. Jos kyseessä olisi tukiryhmä, niin siinä kyllä olisi nuo Ryövärintyttären mainitsemat riskit aivan ilmeisiä, joten mitenhän toimisi käytännössä... Tuki ja kannustus ovat sinällään tosi tärkeitä, mutta harmi, että käytännön toteutuksessa on haasteita siinä, että antaminen ja saaminen olisivat toimivassa tasapainossa. En itsekään haluaisi olla vain se, joka saa toisilta. Sikäli positiivinen kannustusryhmä voisi toimia paremmin kuin varsinainen tukiryhmä. Olen miettinyt, että tärkeintä tosiaan olisi oppia kannustamaan ja tukemaan itseään. Siitähän se lähtee, että kehuu itseään ja potkii itseään eteenpäin. Ehkä siinä sivussa sitten oppisi kannustamaan toisia ja hyvä lähtisi kiertämään :) Olet oikeassa, että treenata pitää, joten jatketaan harjoituksia :)
Huopalintu: luulen, että olet oikeassa tuossa ihmisten itsekeskeisyydessä. Nykyään tuijotetaan liikaa omaa napaa, omia ongelmia. Itsekin syyllistyn tähän ajoittain ja uskonkin, että erityisesti yksinäisyys helposti ajaa itsensä ympärillä pyörivään noidankehään. Toisaalta jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa ongelmiaan, niin vaikea siinä on ulospäin suuntautuakaan. Olen miettinyt, että saisinko karsittua omaa oman navan kaivelua sillä, että hakeutuisin vapaaehtoistöihin. Olisi hienoa antaa tarvitsevalle, mutta en ole keksinyt vielä sitä, mitä voisin antaa (missä olisin hyvä jne.). Olen samaa mieltä tuossa, että aidosti empaattisia ihmisiä on harvassa.
Ikävä kuulla, että myös sinun vuotesi on ollut hieman pettymys. Monille vastoinkäymisille ei voi oikein mitään, mutta on harmi, jos niitä tulee. Koen tällaisen vuoden jälkeen hieman hankalaksi pyrkiä kohti unelmia, koska pelkään uusia pettymyksiä. Eli minulla on hieman lannistunut olo, mutta toisaalta jos ei tavoittele unelmiaan, niin ei ainakaan niitä saavuta. Tulevaisuus voi olla valoisampi, uskotaan siihen :) Kiitos ajatuksistasi. Minun olisi hyvä pohtia onnistumisiani ja vahvuuksiani, koska ne toimivat hyvänä perustana ja kannustimena elämän eteenpäin viemisessä. Kiitos myös tsempeistä ja tsemppiä myös sinulle jatkoon!
Ryövärintytär: kiitos kokemuksesi jakamisesta. Tuota oikeastaan juuri pelkäisinkin. Että ryhmässä olisi niin väsynyttä porukkaa, että kaipaisivat vain tukemista kykenemättä itse antamaan mitään. Sellainen olisi iso energiaimuri ja itsekin empaattisena ja myötätuntoisena ihmisenä hyvin nopeasti päätyisin tukemaan muita ja en kehtaisi pyytää muilta tukea (kun ovat niin väsyneitä tms.). Viimeinen kappaleesi on hyvin kuvaava ja olen itsekin juuri tuollainen ihminen. Olen reipas ja kiltti ja en pyydä apua enkä tukea, vaikka hyötyisin kummastakin suuresti. Mieluummin autan itse (siksikö haaveilen vapaaehtoistyöstä?). On pakko huomioida se, että väsyy helposti, jos ei syystä tai toisesta pysty tai voi "rasittaa" muita ongelmillaan. Tärkeintä on tukea itseään, jotta jaksaa tarvittaessa tukea muita.
Post a Comment