Sain erään aiemman kirjoitukseni kommenteissa kannustusta pohtia yksinäisyyttä, joten kirjoitan aiheesta nyt jotain mieleeni tulevaa. Miksi siis koen yksinäisyyttä? Mitä se itselleni on? Enkö koe yhteyttä muihin ihmisiin vai onko uusien ystävien löytäminen ja ystävystyminen vaikeaa?
Itselläni kokemus yksinäisyydestä liittyy oikeastaan kumpaankin asiaan, sekä yhteyden kokemiseen että ystävien löytämiseen. Kummankin kanssa on jonkin verran haastetta, mutta toisaalta tilanne ei ole ihan mahdoton. Olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olen kokenut yhteyttä, ja olen toisinaan tutustunut uusiin ihmisiin. Ehkä haastavinta on syventää kaveruus ystävyydeksi ja ylläpitää ystävyyttä. Taidan useimmiten kompastua tähän vaiheeseen.
Uusien ihmisten löytäminen vaatii työtä. Pitää olla aktiivinen, kysyä kahville tms., muuten ei tapahdu mitään. On minuun toki joskus otettu yhteyttä ja pyydetty johonkin ja se on ollut joka kerta tosi ilahduttavaa :) Toisinaan yhteys toiseen löytyy nopeasti ja toisinaan ei lainkaan, mutta käy kummin tahansa, niin se ei minua haittaa. On mukavaa tavata uusia ihmisiä, vaikka se ei johtaisikaan kovin moneen tapaamiseen. Koen tapaamiset antoisina ja useimmiten olen ilahtunut saamistani uusista ajatuksista ja ideoista.
Yhteyden kokeminen muihin ihmisiin on haastavaa. Esimerkiksi työpaikoilla se on ollut itselleni melkein mahdotonta. Olen tavannut ihan vain muutaman sellaisen työkaverin, jonka kanssa olemme olleet melkein heti samalla aaltopituudella. Se on ollut tosi hienoa ja tuonut töissä käymiseen uutta iloa ja eloa. Vaikka joihinkin näistä henkilöistä en ole kovin hyvin lopulta tutustunutkaan, niin yhteyden olen tuntenut heti. On voinut työpäivän aikana olla "samalla puolella", hymyillä toiselle ja tietää, että se tarkoittaa sitä, että pidämme toisistamme, olemme hyviä työkavereita toisillemme.
Vapaa-ajalla on ollut haastavampaa varsinkin, kun en ole viime aikoina harrastanut aktiivisesti mitään sellaista, jossa muodostuisi ryhmä ja edes jonkinlainen ryhmähenki. Kaipaan niitä aikoja, kun oli harrastusporukka, jonka kanssa tehdä asioita vapaa-ajalla. Ehkä se, että joskus on ollut tuollaista ja enää ei, luo yksinäisyydentunnetta, koska en oikeasti ole enää niin monen ihmisen kanssa tekemisissä kuin vielä muutama vuosi sitten. Kaveriporukka oli kiva, vaikka kukaan heistä ei ollutkaan erityisen läheinen minulle.
Varsinaisia ystäviä minulla ei ole koskaan ollut monta. Ystävystymiseen vaatii sopivan henkilön löytämisen, yhteyden löytämisen, ystävyyden syvenemisen ja ystävyyden ylläpitämisen. Johonkin tuo itselläni kaatuu. Olen huomannut, että jotkut ovat niin kiireisiä tai kavereita/ystäviä on jo paljon, että homma karahtaa kiville ehkä jommasta kummasta syystä tai molemmista. Minäkin olen välillä ollut niin kiireinen ja väsynyt, että kavereihin on tullut panostettua liian vähän. Jos kaipaa ystäviä, pitää antaa heille aikaa, pitää yhteyttä, ainakin suhteen alkuvaiheessa. Lapsuudenystäväni kanssa voimme pitää "taukoa" ja jatkaa ystävyyttämme siitä, mihin aikanaan jäätiin. Meillä on luottamus ja kiintymys, me tiedämme, että olemme ystäviä, vaikka mitä tapahtuisi. Tätä sidettä uuden ihmisen kanssa ei voi olla. Yhteydenpidon ei tietenkään tarvitse olla kovin aikaa vievää ja tiivistä, mutta sitä olisi kai hyvä kuitenkin jonkin verran olla.
Omaan kokemukseen yksinäisyydestä liittyy myös se, miten paljon olen elämässäni (erityisesti vapaa-ajalla) yhteydessä toisiin ihmisiin. Määrä on vähentynyt vuosien varrella ja se on tuntunut ikävältä. Olisi mukavaa, jos olisi kavereita, ystäviä, verkostoa. Onneksi viihdyn itseni kanssa, joten olen enimmäkseen melko ok tilanteen suhteen, mutta toivoisin kyllä muutosta. Kaipaisin enemmän ihmisiä ympärilleni, näin se vain on.
Toivoisin löytäväni tasapainon asian kanssa. Eli toivon, että jaksaisin toimia siten, että kavereiden löytäminen olisi mahdollista ja toisaalta toivon, että olisin tyytyväinen omaan olemiseeni näinkin. Elämä tuntuu kurjalta, jos keskittyy siihen, mitä ei ole. On siinäkin puolensa, että on omaa aikaa latautua ja voimistua arkista aherrusta varten. Puolensa ja puolensa.
5 comments:
No niin :) täytyy tulla hakemaan sinut kotoa ;) vaikka leffaan? T Jari
Hyviä pohdintoja. Ystävyys on välillä vaikeaa. Jos on ystävä, joka jatkuvasti vaatii näkemistä, soittamista, yhteydenpitoa, yhteistä tekemistä, se alkaa ahdistaa. Jotenkin tuntuu, että aikuiseen elämään kuuluu myös oma elämä ja oikeus sanoa toiselle, ettei nyt sovi. Ilman selityksiä ja huonoa omaatuntoa. Hyvää ystävää on myös vaikea määritellä. Ystäviä tulee elämään sen eri ajanjaksoilta ja vaiheilta. Yksi nuoruudesta, toinen työelämästä, kolmas harrastuksista. Yhden alueen ystävän kanssa ei välttämättä voi puhua ihan kaikesta eikä tehdä kaikenlaista. Harvassa on sellaiset ystävät, jotka sopivat kaikkiin tilanteisiin, kaikkiin aikoihin ja joiden kanssa voi puhua ihan mistä tahansa. Minusta paras ystävä on sellainen, jonka kanssa löytää yhteisen sävelen pitkänkin hiljaiselon jälkeen. Joka hyväksyy sen, että jokaisella on omaa elämää ja myös muita ihmissuhteita. Jos ajattelen omia ystävyyssuhteitani, niitä on elämän varrella riittänyt runsaasti. Toiset ovat olleet lyhyemmän aikaa, toiset pidempään. Osa ystävyyksistä on sammunut kokonaan, jotkut löytyneet pitkänkin ajan kuluttua uudelleen. Paras ystäväni on kulkenut elämässäni kaikkein pisimään, nuoruudesta saakka. Yhteydenpitomme on välillä pakostikin ollut hajanaisempaa, mutta sitten taas on tullut tiiviitä jaksoja. Ehkä hän on juuri siksi paras ystäväni, että hän antaa minulle tilaa olla oma itseni ja elää omaa elämääni. Kuten myös annan hänelle. Onneksi nykyisin pystyn olemaan myös itsekseni, enkä välttämättä jokaiseen tyhjään hetkeen tarvitse toista ihmistä.
Jari: kiitos ehdotuksesta, katsotaan :)
Between: olet oikeassa, että liiallinen yhteydenpito (vaatimukset yhteydenpitoon) voi alkaa ahdistaa. Minulla on tuollaisesta kokemusta vuosien takaa. Jotenkin yhteydenpidon pitäisi olla luontevaa ja elämäntilanteissa joustavaa, ymmärtävää. Kirjoitat hyvää asiaa ystävyydestä ja kiinnostavista kokemuksistasi. Ajattelen kanssasi ihan samoin, ystävyys on siitä hyvää, että se pysyy, antaa tilaa ja ymmärtää. Sitä en ollut ehkä ajatellut, että ystävä ei sopisi kaikkiin tilanteisiin. Kuulostaa kyllä ihan järkeenkäyvältä, että yhden kanssa voi tehdä yhtä ja toisen kanssa toista eikä tarvitsekaan kaikkien kanssa voida tehdä kaikkea, tai puhua kaikesta. Oikeastaan tuo on aika kiva ajatus.
Minäkin pystyn olemaan myös itsekseni ja se on mielestäni tärkeä taito. Haastavinta itselleni on löytää tasapaino arkiaskareiden, itsekseni olemisen ja sosiaalisen elämän välillä. Aina jotakin tuntuu olevan liikaa tai liian vähän :)
Tämä oli hyvä kirjoitus, kiitos tästä! (Menikö mulla oikeasti yli kaksi viikkoa, että sain tultua kommentoimaan – luin tämän kyllä heti julkaisun jälkeen, mutten jaksanut kännykällä näpytellä kommenttia.)
Olen itse pohtinut paljon ystävyyttä ja siksi ehdotin aihetta sulle. Siinä on kyse monitahoisemmasta asiasta kuin mitä moni päällepäin kuvittelisi.
Tuo alussa mainitsemasi aktiivisuus uusia ystäviä etsiessä on hyvä huomio. Aikuisena ystävyyksiä ei synny samalla tavalla kuin yhteisellä hiekkalaatikolla lapsena, jolloin olosuhteiden ansiosta ystävät löytää toisensa ja kasvaa yhdessä. Aikuisena ystävyyden alkaminen tosiaan vaatii aloitteellisuutta ja itsensä alttiiksi laittamista. Mun kokemus kuitenkin on, että ihmiset yleensä yllättyy iloisesti kun heitä pyytää vaikka kahville (ja jos toinen ei ole kiinnostunut ystävyydestä, sen yleensä aistii aika helposti). Sinänsä nolatuksi tulemisen vaara on todellisuudessa tosi pieni. Onhan se tietysti jännittävää ottaa se ensimmäinen askel.
Mitä taas tulee kaveruuden syventämiseen ystävyydeksi olen huomannut, että siinä auttaa, jos jollain tavalla osoittaa toiselle, että pitää häntä luottamuksen arvoisena. Esimerkiksi kertomalla jotain henkilökohtaista luottamuksellista itsestään tai jakamalla jonkin vaikean tilanteen elämästään. Mun kokemuksen mukaan se on yllättäen vienyt kaveruuden uudelle tasolle ja ystävä on ehkä jopa samassa keskustelussa kertonut vastavuoroisesti jotain henkilökohtaista itsestään. Siinäkin ottaa tietysti itse riskin, mutta yleensä se kannattaa.
Mä en ole itse kaveriporukkatyyppi siksi, että siinä helposti tapaamiset menee sellaiseksi mitä-kuuluu-keskusteluksi, josta en koe itse saavani paljoa. Oon kokenut, että sillä tavalla parhaimmassa tapauksessa syntyy kaveruuksia, yleensä lähinnä tuttavuuksia, mutta hyvin harvoin oikeita ystävyyksiä. Keskustelut harvoin pyörii luottamuksellisella tasolla, jonka itse uskon olevan ystävyyden edellytys.
Petra: kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä, että ystävyys on monitahoisempi asia kuin kuvittelisi. Itsekin kykenin vain raapaisemaan pintaa. Kiitos mielenkiintoisista ajatuksistasi.
Olen myös huomannut, että jos ihmisiä kutsuu tapaamisiin, he yleensä ilahtuvat. Itsensä alttiiksi laittaminen ja torjunnan pelko helposti kuitenkin tekevät sen, että en uskalla kysyä, vaikka ei se torjutuksi tulemineenkaan sitten loppujen lopuksi paljon haittaa. Siinä ei menetä mitään, siksi olisikin hyvä rohkaistua.
Olet mielestäni oikeassa myös tuossa luottamuksellisten asioiden jakamisessa. Se olisi tärkeää, vaikka luottaminen onkin vaikeaa. Olen tullut pari kertaa petetyksi siten, että luottamuksellisesti kertomiani asioita on kerrottu eteenpäin, joten olen varovainen ja se varmasti tekee minusta etäisen ja vaikeasti lähestyttävän. Tämä on haaste, mutta ei pitäisi jättää uskaltamatta, toki pitää tarkkaan harkita, kenelle puhuu.
Minusta olisi mahtavaa, jos olisi yhteisen harrastuksen tai muun vastaavan kiinnostuksen kohteen yhdistämä kaveriporukka. Toisaalta minulla on kokemusta myös ihmissuhdeongelmista tuollaisessa porukassa, joten ei tuollainenkaan porukka välttämättä pelkkää iloa ole. Parempi ystävystyminen tuollaisessa porukassa on toki hankalaa, kuten mainitset, koska tuttavuudet jäävät pinnalliselle tasolle.
Parasta ehkä olisi se, että olisi kaikentasoisia ihmissuhteita: tuttavia, kavereita ja ystäviä. Olisi verkosto.
Taidan itsekin olla enemmän sellainen, että tapaan ihmisiä kahden, koska siinä saa aidosti yhteyden toiseen ihmiseen. Porukassa on niin paljon yleistä hälinää, että siinä on hankalampaa olla.
Yhtä kaikki, ystävystyminen on haastava asia, mutta ei kai auta muuta kuin järjestää kohtaamisia ja olla rohkea :) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
Post a Comment