Harmaata ulkona.. ja sisälläkin?

Vettä sataa ja on hämärää. Kesä muuttui syksyksi niin nopeasti, että sopeutuminen on ollut vaikeaa; enää en todellakaan valita tukalasta kuumuudesta, vaan viileydestä, kosteudesta ja hämäryydestä.

Olen huomannut rakentaneeni melkoisen suojamuurin ympärilleni. En päästä ihmisiä satuttamaan itseäni, vaan minun ja ympäröivän maailman välillä on kuilu. Elän elämääni, mutta en ole osa ympäröivää todellisuutta. Suoritan arkea kuten mallikansalaisen kuuluukin, ulospäin elämäni näyttää ihan hyvältäkin, mutta elämiseltä tämä ei tunnu. Elämäni on harmaata ilman sävyjä, ilman värejä ja vivahteita. Kauneus on kadonnut, jäljellä on vain harmaa tiiliseinä.

En pidä tästä. Minua ahdistaa tämä arjen tasapaksuus, yksinäisyys ja ilojen vähyys. Kaipaan tunteita; kaipaan sitä, että voin tuntea iloa, surua, jännitystä, ihastusta, onnea, riemua... Kaipaan pakahduttavaa tunnetta, joka ottaisi minut syleilyynsä ja saisi minut hetkeksi unohtamaan arkeni.

Jotain on ilmeisesti kuitenkin menossa parempaan suuntaan, koska jossain määrin elämäni harmaus on nykyään vähemmän harmaata. Olen alkanut tuntea enemmän, olen saanut todisteita itselleni siitä, että minulla on tunteita, laidasta laitaan. Olen miettinyt, että mikä on tuonut tämän muutoksen.. ja ehkä yhtä yksittäistä syytä on vaikeaa sanoa. Se on kuitenkin selvää, että kyllästymiseni elämäni harmauteen on saanut minut vähentämään tunteideni kontrolloimista ja suojamuurini vartioimista, ja sen sijaan olen antanut tunteiden tulla ja mennä vapaammin, varsinkin surun, vihan ja katkeruuden. Olen luottanut siihen, että vähempikin määrä suojamuuria riittää; kyllä minä osaan jo joillain muillakin keinoilla suojata itseäni.

Kaipaan enemmän sosiaalista elämää, joka ehkä toisi mukanaan lisää positiivisia tunteita. Ehkä siihen on mahdollisuus tulevaisuudessa; yritän luottaa siihen, että kuljen edelleen elämässäni oikeaan suuntaan, oikeat asiat tulevat elämään oikeaan aikaan. Ei kaikkea voi saavuttaa kerralla, mutta jos nyt askel kerrallaan saavuttaa pienen pieniä asioita, niin jonain päivänä onkin saavuttanut jo aika paljon. Se on enemmän kuin jos ei saavuttaisi yhtään mitään.