On ollut paljon tekemistä viime aikoina. Hyvää on se, että mukavaakin on ollut, mutta toisaalta stressikin meinaa nostaa rumaa päätänsä. Välillä on vaikea sanoa, onko minulla hyvä vai huono olo. Päässäni pyörii monenlaisia asioita, joista voi päätellä, että elossa ollaan, mutta samalla hämmästelen sitä, miten pienet asiat voivat saada minut pois tolaltani.
On ollut valtavan turvallista olla paljon yksikseni. Se on ollut kuin suojaisa linna, jossa olen elänyt yksikseni tietämättä mitään maailman pahuudesta. Nyt olen tehnyt retkiä linnan ulkopuolelle, nähnyt uusia asioita, saanut uusia ajatuksia, törmännyt sisältäni tuleviin omituisiin kaipauksiin ja toiveisiin. Osittain tuo on ollut siis varsin positiivista, mutta toisaalta oloni on myös huonontunut. On nimittäin ajatuksia, joita haluaisin pitää haudattuina pääni ummeniin. En halua uhrata ajatuksia joillekin asioille, koska koen, että ne saavat minut pois tasapainosta. En halua taas alkaa voida huonommin.
En siis tiedä, olisiko parempi vain käsitellä noita ei-toivottuja ajatuksia vai yrittää haudata ne johonkin ajatusten kaatopaikalle. Jotenkin tuntuu, että asioiden käsittely voisi olla pitkällä tähtäimellä parempi ratkaisu, mutta juuri nyt se vain tuntuu liian raskaalta; ei minulla ole voimia. Miksei voisi olla vain jokin lääke tai lobotomia, jolla saisi näppärästi tietyt ajatukset napsaistua pois päästä? Voisin nyt suosiolla valita jonkin tuollaisen ratkaisun.
No comments:
Post a Comment