Mieltään on hankala, mutta ei mahdotonta, ohjelmoida. Tavoitteeni on saada nuo menneisyyden valintojen aiheuttamien tuskien painoa pienemmäksi ja katsetta suunnattua tulevaan. Kun ne valinnat on tehty ja seuraukset ovat olleet mitä ovat (ei-niin-toivottavia), niin sen kanssa pitää vain elää ja ennen kaikkea muistaa ja ymmärtää valita jatkossa toisin.
Juuri kun mietin, että töissä on ok olla, niin tapahtui taas jotain, mikä myllersi ajatusmaailmaani ja liittyy tuohon ylläkirjoittamaani. Työ on vain yksi elämän osa-alue, jossa olen tehnyt valintoja, joita jollain tasolla kadun, jos niin nyt voi sanoa. Valitettavasti en ole omaa lokeroani tai "tarkoitustani" löytänyt muiltakaan elämän osa-alueilta tai ainakin olen tällä hetkellä jotenkin tosi "tyhjän päällä".
Tein aikanaan työtä, joka oli ihan mukavaa, mutta ajan myötä se alkoi tuntui tympeältä ja halusin suuntautua paremmin itselleni sopiviin töihin. Käytin vuosia aikaa, rahaa ja vaivaa opiskeluun ja ilmaiseksi työskentelyyn, jotta löytäisin sopivamman roolin itselleni. Olin työttömänä ja pyörin limbossa, jossa aikaa tärkeämmiltä asioilta valui hukkaan.
Nyt olen töissä ja olen siitä kiitollinen, vaikka en tiedäkään, että jatkuuko työni. Olen saanut tehdä asioita, jotka ovat olleet sinällään kiinnostavia, mutta kovin vaikeita. Työni saattaa jatkua, mutta... tarjolla olisi juuri tuota yllä mainitsemaani tympeää työtä, jota tein vuosia. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Se siitä vuosien ponnisteluista uusiin hommiin.
Positiivista on se, että (jos nyt ylipäätään saan työsopparin) työ voisi silti sisältää myös niitä asioita, joita olen tehnyt tähän asti. Toisaalta on iso riski, että työ liukuu juuri siihen suuntaan, mitä en vain jaksa tehdä muuta kuin pakottamalla itseäni siihen päivästä toiseen. Toimeentulo on tärkeää, mutta olen ponnistellut väärin ja liikaa sen eteen, ehdottomasti.
Tuntuu siltä, että olisi kannattanut panostaa viime vuodet ihan muihin asioihin kuin työhön ja (turhaan) opiskeluun. On niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Vähäinen mielenkiintoni työelämään liittyen on nyt entistä vähäisempi, vaikka toki raha motivoi.
Luulen, että näihin elämänvalintoihin liittyen minulla on kriisiä edessä. Nyt jo tuntuu pahalta. Kunpa löytäisin elämääni onnistumisia ja niitä asioita, jotka ovat minulle todella merkityksellisiä. Toivottavasti elämän myllerrys tarjoaisi lokeroita, jotka olisivat myös minua varten.
(Tästä vuodatuksesta huolimatta moni asia on silti ihan hyvin. En vain taida sopia tähän maailmaan ja en osaa elää sen mukaan, mitä pitäisi, jolloin hukkaan myös itselleni tärkeät asiat ja asiat menevät väärään suuntaan. Jotenkin näin.)
8 comments:
Nykyään tuntuu, että yhteiskunta, järjestelmät jne odottaa niin paljon. Kun olisi enemmän sellaisia mahdollisuuksia, jossa voisi tehdä sen oman rytmin mukaan. Ja silti "elää työllä". Sinulla on jotain visioita, luota siihen että sinua ohjataan niihin suuntiin ja juuri sinun työ kehittyy sinulle hiljalleen <3
Kiitos Katja <3 Pitää luottaa ja hyvinä hetkinä luotankin. Nämä takaiskut turhauttavat, mutta niitä tulee. Kyllä niitä onnistumisiakin välillä tulee, koska nuo asiat kuuluvat elämään. Olet oikeassa, että nyt odotetaan niin valtavan paljon. Täytyy olla tietynlainen, toimia tietyllä tavalla, olla sitä ja tätä. Jos ei mahdu tuohon muottiin, niin on väkisinkin hankalaa. Harmi, että näin yksin ei voi maailmaa muuttaa ;) Tietäisin kyllä, miten muuttaisin sitä. Rennommaksi, suvaitsevammaksi ja positiivisemmaksi. Hyväksyväksi, armoa antavaksi. Siinä maailmassa olisi paljon tuota, mitä on ihanassa profiilikuvassasi :) Ihanaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!
Yhdyn noihin muutostoiveesiisi <3
Kirjoituksesi herätti minussa monenlaista ajatusta ja tunnetta. Ja taas halua ehdotella jotain moneenkin kohtaan. Minulla on taipumusta varmasti monenkin mielestä pyrkiä neuvomaan omien kokemusteni ja kirjoista oppimieni perusteella, liikaakin. Joten jos sinua ärsyttää tai rasittaa kommentointini, niin kerro ihmeessä. Erityisesti, kun innostuessani kirjoittamaan aina jaksa muistaa muotoilla asioita fiksusti.
Alkuun puhut menneiden valintojen katumisesta/niiden "oikeellisuuden" pohtimisesta. Sitä tulee varmasti meidän kaikkien tehtyä, ihmismieli kun pyrkii syyllistämään niin meitä itseämme kuin kaikkia muitakin. :) Ne valinnat on kuitenkin JO TEHTY, menneitä, ei niitä voi enää muuttaa. Ei kannata pähkäillä, mitä jos... emme oikeasti edes voi tietää, mitä olisi todellisuudessa seurannut niistä muista vaihtoehdoista. Tehtyjen valintojen vaikutuksia voi miettiä ja pohtia - kohtuudella - nähdä seuraukset, mutta myös hyvät!! :) Jokaisesta valinnasta seuraa aina niin toivottavia kuin epätoivottaviakin seurauksia, dualistisessa maailmassa. Turhan helposti mieli huijaa meidät vääntöön, että muka jostain seuraisi/olisi seurannut vain pelkkää kivaa, ja vielä koko loppuelämäksi... :D tai päinvastoin: ihan pelkkää pahaa. Kaikella on puolensa.
Työ- ja opetteluhistoriasi. Hienoa oppia ja opetella uutta, ei nykyään useinkaan ole enää mitään koko loppuelämän taattua onnellistavaa ammattia, monellekaan. Anna aidon kiinnostuksesi johtaa sinua aina eteenpäin. Älä jumahda mihinkään. Minulla on läheinen, joka innostuu valtavasti vähän väliä jostain uudesta - ja kyllästyy aina yhtä nopeasti. Oppii paljon...! :D Työsi voi siis muuttua, tai loppua. Hyväksy se, älä taistele vastaan. Jos olet sen nykyisellään kokenut turhankin haastavaksi, niin eikö voisi ajatella, että on vain hyvä, jos se sisältäisi myös sitä tuttua helpompaa, jolloin voisit aina välillä siinä levätä ja ottaa iisimmin. :) Eihän sitä koskaan tiedä, minkälaisena mikin työ tulee pitkällä tähtäimellä jatkumaan. Mutta. Useimmiten ne, joilla on innostusta ja halukkuutta ottaa vastaan uutta ja muutoksia, ja jopa ehkä innostua omatoimisestikin laajentamaan osaamistaan ja vastuutaan, pysyvät pisimpään töissä ja saavat kiehtovimmat työt... Jos kuitenkin tämä työsi loppuu, niin olet jo aiemmin nähnyt, että selviät sellaisestakin tilanteesta! Joten miksi pysyä mielesi synkissä ajatuksissa. Huomioi vain ne ajatukset, ja ajattele sitten muuta. Siinä (mahdollisessa!!) ilman työtä olemistilanteessa voisit tavallaan myös levätä ja opetella lisää kiinnostuksesi kohteista. Kaikessa on puolensa... :)
Jatkuu toisessa kommentissa...
Kommenttini, osa 2
Yleinen negatiivisena näkeminen. Meille ihmisille niin tyypillistä. Kun uskomme mielemme meille syytämiin negatiivisiin tarinoihin, menneistä ja tulevista. Ne ovat VAIN tarinoita, eivät totuuksia. Ja tässä minulla on varmaankin tarjolla paljon hyviä ohjeita, mutta itsekin olen vielä aikalailla tämän haasteen kanssa painimassa. :) Voit mm. muuttaa käyttämiäsi sanoja (vaikeus/ongelma - haaste/mahdollisuus), pyörittämämme sanat luovat mielikuvat ja vaikuttavat tosi vahvasti mieleemme ja tunteisiimme. Voit ottaa ajatuksesi vähemmän vakavasti: "Kappas, tälläinen ajatus/tarina!" :D Voit harrastaa kevyttä liikkumista, voit kääntää suupielesi hymyyn, rentouttaa kehoasi, hengittää syvään ja rauhaisaan. Voit luoda innostavia tarinoita tilalle. Voit keskittyä niihin miljooniin kiitollisuuden aiheisiin, joita meillä kaikilla ihan on jokaisessa arkipäivässä. (Se jos mikä on tehokasta!!) Jos menettäisimme kaiken sen mitä meillä nyt on, niin kuinka onnellisa olisimmekaan, kun/jos saisimme sen takaisin!! Mutta vain hetken, kun mielemme taas pääsisi vauhtiin synkkine mielikuvitustarinoineen... :)
Me sovimme, mahdollisesti omituisinakin :) , omina itsenämme tähän maailmaan ja ehdottamasti tärkein, mitä meidän kaikkien ihmisten on syytä muuttaa, on oma asenteemme. Askel askeleelta hyvään suuntaan. Mahdolliset synkistelyt itselle lempeästi anteeksi antaen ja taas, joka hetki, uudestaan mahdollisimman paljon kiitollisena ja avoimena tässä hetkessä elämiseen. AINOA HETKI, JOSSA VOIMME OLLA ONNELLISIA, ON JUURI NYT!! Keskitytään tähän, hetki hetkeltä. Suuriarvostaen kaikkea mitä meillä on, lempeästi ei-toivotun huomioiden ja sitten taas hyvään keskittyen ja sitä lisää rakentaen.
Kaikkea hyvää ja innostavaa sinulle viikkoosi ja aina kuhunkin hetkeen! Ja koska mikään äärimmäisen harvoin on ihan absoluuttisen täydellistä, edes hetkeäkään... :) ... niin... hyväksytään se, minimoidaan jossittelu, mutta ei jumahdeta silti, vaan toimitaan hyvän suuntaan. Aina uudelleen jokaisessa hetkessä. :)
Kiki: iso kiitos kommentistasi ja ajatuksistasi! Ei minua rasita kommentointisi, päinvastoin :)
Minulle on ollut aina haastavaa olla katumatta menneitä valintoja, vaikka katumisessa ei olekaan mitään järkeä. Valinnoista kannattaa ottaa opiksi, mutta tehty on tehty. Silti murehdin, mutta ehkä joskus opin olemaan miettimättä tuollaisia. Olet oikeassa, että jokaisesta valinnasta seuraa myös hyvää ja niitä varmasti kannattaa miettiä. Hyvään keskittyminen tuo hyvää mieltä. Enkä tosiaan voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos olisin valinnut jonkin toisen polun.
Minä nimenomaan en ole antanut aidon kiinnostuksen johtaa itseäni eteenpäin. Oma alani ei ole niin kiinnostava, mutta en halua vaihtaa alaakaan. Yritin kyllä opiskeluin suunnata alallani mielekkäämpään hommaan, mutta se ei onnistunut. Ehkä silti kannattaisi panostaa opiskelussa sellaiseen, joka edes jotenkin innostaisi, jotta opiskelu ei tuntuisi kamalalta. Nykyään on kuitenkin pakko opetella uutta tai putoaa kokonaan kärryiltä.
Olet oikeassa tuossa, että olen selvinnyt työelämän käänteistä aiemminkin, joten miksi en nytkin. Kaikessa on tosiaan puolensa :) Lepo tekisi varmasti nyt ainakin hyvää, jos työt eivät jatkukaan. Ja toisaalta se vanha tylsä työ voisi välillä tehdä ihan hyvää siinä mielessä, että stressaisi ehkä vähän vähemmän. Onhan minulla aikaa tehdä muutoksia työelämässä. Tärkeää olisi ymmärtää se, että työelämä on se, jossa minulla on vielä hyvin aikaa tehdä muutoksia. (Vaikka ikärasismi on asia, jolta ei tässä maassa voi sulkea silmiään.)
Kerrot hyvin tuosta, että miten kannattaa negatiivisten tarinoiden pyörittelystä vaihtaa positiivisempaan, mm. kiitollisuuteen. Olen itse asiassa alkanut joka ilta ennen nukkumaan menoa kiittämään itseäni päivästä, itsestäni ja siitä mitä olen. En tiedä, vaikuttaako tuo oikeasti mihinkään, mutta kyllä tuosta hyvä mieli tulee :) Monissa asioissa on vähintään pieniä, hyviä hippusia, joihin tarttua. Se hyvä voi olla vaikka vaikean tilanteen tarjoama uuden oppiminen.
Tuo minun on vaikea vielä sulattaa, että sopisin tällaisena tähän maailmaan. Ehkä sovin jonnekin, mutta en koe sopivani työpaikalleni enkä asuinpaikalleni. Silti minun kai pitäisi muistaa, että varmasti on paikkoja, joihin sovin ja joissa on tilaa minunlaiselleni, joskus hieman kummallisestikin ajattelevalle olennolle. Ei kaikki sovi kaikkialle ja minun on ehkä hieman hankalampaa löytää lokeroni, mutta ei se mahdotonta ole.
Kiitos toivotuksistasi ja kannustuksestasi! Innostavaa viikon jatkoa sinullekin. Tärkeää on tuo, mitä mainitset viimeisessä kappaleessa. Ei jumahdeta, vaan toimitaan hyvään suuntaan. Hyvää itselle ja toisille :)
Tosi kiva, että koet kommentointini myönteisenä! :)
Puuttuisin vielä tuohon kommenttisi loppupuolen ajatukseen, että sinun on vaikea ajatella (!!) ja siis sen seurauksena tuntea...! :D ... että et "sovi" sinne tai tänne. Niin on tosi helppoa ajatella ja sen seurauksena kokea "sopimattomuutta", itse kunkin. Mutta mitä enemmän niin ajattelemme, sitä enemmän saamme itsemme tuntemaan itsemme "kummallisesti ajatteleviksi" tms, ja silloin se tuntemus/asenne välittyy meistä myös ympäristöön. Kaikki olemme kuitenkin ihmisiä ja kaikkien kanssa meillä on valtavasti yhteistä, vaikka yhteiskunta opettaakin keskittymään elämässä eroihin, vastakohtaisuuksiin ja unohtamaan kaikki ihmisyyden yhteinen. Mitä rauhaisammin ja rakastavammin asennoidumme itsemme sisällä kaikkeen, sitä helpompi meidän on "sopia" ja tulla vähän erilaisinakin arvostetuiksi. Jos me kykenemme säteilemään syvää rauhaa ja valtaisaa arvostusta ja hyväntahtoisuutta toisia kohtaan, niin sillä on valtaisa merkitys. Toinen juttu onkin sitten oppia löytämään itsensä sisältä nuo ominaisuudet. :) Siinä on melkoinen pitkäaikaishaaste.. jonka parissa itse ähellän yhä. :D
Kiki: Olen ehdottomasti samaa mieltä tuosta lausestasi: "Jos me kykenemme säteilemään syvää rauhaa ja valtaisaa arvostusta ja hyväntahtoisuutta toisia kohtaan, niin sillä on valtaisa merkitys." Tuo on tärkeä asia ja myös oma tavoitteeni, eräänlainen pohja omalle ololleni. Joskus tuo onnistuu ja joskus on jonkin verran haasteita :) mutta se kuuluu elämään.
Ei minua sinällään useinkaan harmita se, että en sovi erilaisiin tilanteisiin ja paikkoihin, mutta työelämässä se näyttää tuottavan paljon harmia, että ei ole sellainen kuin "pitäisi". Ainoat "negatiiviset" ja "rakentavat" palautteet, joita työelämässä olen saanut, ovat olleet persoonaani liittyviä. Siinä mielessä palaute ei ole todellakaan ollut "rakentavaa", kun ei persoonaansa voi muuttaa. Kun tiedän nämä persoonani "puutteet", minun täytyy yrittää jossain määrin näytellä töissä ja sellainen ei tunnu omalta, mutta kun ei hyväksytä muuten niin ei voi mitään. En minä voi maailmaa muuttaa, mutta voin muuttaa suhtautumista siihen ja miten itse käyttäydyn sitä kohtaan. Ratkaisuna on siis hioa omaa käyttäytymistä "sopivaan" suuntaan ja muuten olla välittämättä sopimattomista lokeroista.
Hyvää viikonloppua :)
Post a Comment