Listoilla elämälle suuntaa

Mieleen on noussut uusia ajatuksia ja suuntaviivoja tulevaisuuden suhteen, mikä on isosti korona-arkeen rauhoittumisen ansiota.

Tein listoja liittyen elämäni tämän hetkiseen tilanteeseen:

• Hyvää nyt
• Muutostarve eli asioita, joita haluaisin muuttaa
• Tavoitteet puolen vuoden sisään
• Tavoitteet vuoden sisään
• Seuraavat askeleet

Hyvien asioiden listan on tarkoitus muistuttaa minua hyvistä asioista, joita elämässäni tällä hetkellä on. Muutostarve-lista näyttää asiat, joihin haluan muutoksia. Tavoite-listat näyttää konkreettisesti asioita, joita pystyn tekemään muuttaakseni muutostarve-listan asioita. Seuraavat askeleet -lista näyttää konkreettiset seuraavat askeleet, joita voin juuri nyt tehdä.

Näiden listojen tekeminen on ollut tosi hyvä ja kiinnostava asia! Ne avasivat silmäni hyville asioille, joita on yllättävän monta ja joita haluan vaalia jatkossakin. Lisäksi ne näyttävät minulle, että voin oikeasti tehdä jotain niille asioille, jotka hiertävät. Seuraavat askeleet -lista on tosi motivoiva, koska se luo muutosta, uutta suuntaa.

Listoilla on isoja ja pieniä asioita, konkreettisia asioita sekä tunteita. Laitoin esimerkiksi yhdeksi asiaksi epätäydellisyyden hyväksyminen, jolla tarkoitan sitä, että voin tehdä esimerkiksi luovia asioita siten, että lopputuloksesta ei tarvitse tulla täydellinen. Minulla on iso kynnys tehdä asioita, kun onnistumisen paine on suuri (mikä onnistuminen, miksi?!). Otin keinoksi mm. värittämisen eli väritän välittämättä siitä, sopiiko värit yhteen tai millainen lopputuloksesta tulee. En jumiudu siihen, että sopivatko värit yhteen, osuuko kaikki kohdilleen. Väritän miettimättä turhia ja rentoudun. Nautin väreistä ja katson, miten ne piirtyvät papereille. Tähän mennessä lopputuloksista on kaiken lisäksi tullut oikein kauniita, vaikka en ole sitä tavoitellutkaan. Värittäminen on tässä myös yksi keino rauhoittua, mikä on myös tavoitteeni.

Suurempiakin tavoitteita on, mutta tärkeintä ei ole tavoitteen suuruus, vaan tunne siitä, että elämä tuntuu omalta ja hyvältä, kun se sisältää itselle tärkeitä asioita ja tavoitteita. On lisäksi innostavaa tehdä asioita, jotka konkretisoituvat hiljalleen. Yksi iso tavoite konkretisoituu vuoden päästä, mutta on kiva odottaa tehden sillä välin muita kivoja asioita. Olen kiitollinen, kun pystyn miettimään näitä asioita ja toteuttamaan elämässäni itselleni tärkeitä asioita. Se on jo itsessään valtavan iso hyvä asia.

Oma korona-arkeni

Aika on mennyt taas vauhdilla ja ajatukseni eivät ole siirtyneet itsestään tänne blogin puolelle. Kirjoittamisen aloittaminen on ollut tosi vaikeaa, enkä edes tiedä, onko minulla mitään sanottavaa. Paljon on tapahtunut ja toistaalta ei, ihan peruselämää. Elämän suunta on tuntunut hyvältä, pieniä askelia oikeaan suuntaan.

Oma korona-arkeni on ollut tosi hyvää. Teen siis töitä kotoa käsin ja voisin jatkaakin näin. On mukavaa herätä aamulla myöhemmin, tarttua töihin normaalia aiemmin ja rytmittää päivä oman rytmini mukaan. Jos haluan käydä päivällä kävelyllä, voin tehdä niin. Voin tehdä pidemmän tai lyhyemmän päivän sen mukaan, mitä muuta päivän aikana teen. Työmatkojen väliin jääminen on mukavaa ja tuonut lisää aikaa, jonka olen käyttänyt arkeni rennommaksi tekemiseen. En erityisemmin kaipaa työkavereitakaan, kun osa työstäni on sellaista, että kukaan työpaikallani ei tee saman asian parissa töitä. Melkein ahdistaa jo se hetki, kun töihin joutuu palaamaan. Minulle riittäisi, jos kävisin siellä vaikka vain kerran viikossa.

En ole joutunut arjessa muutenkaan luopumaan juuri mistään. Viihdyn kotona muutenkin ja käyn harvoin erityisemmin missään, joten en ole luopunut paljosta. Kesällä joidenkin kesätapahtumien väliin jääminen voi harmittaa. Suurin ikävä asia on ollut oikeastaan se, että kavereita en ole nähnyt pitkään aikaan ja suunnitelmissa olisi ollut monenlaista kivaa nyt keväälle. Harmi, että ne jäivät ja jäävät väliin, mutta eiköhän niidenkin aika joskus taas koita.

Siihen asti nautin siitä, että saan tehdä asioita oman rytmini mukaan. Otan ilon irti korona-ajan hyvistä puolista, kevään merkeistä, kasvien laittamisesta kesäksi ja ulkoilusta. On ollut hyvä viettää aikaa itsensä kanssa sen sijaan, että hosuu paikasta toiseen pysähtymättä hetkeksikään. Nyt on hyvin huomannut sen, mitä oikeasti kaipaa ja tarvitsee ja mitä ei. Elämä on muuttumassa "omemmaksi", jos mahdollista.

Minilomamietteitä, työpuutumusta ja harrastuksen kaipuuta

Onneksi on kolme vapaapäivää peräkkäin! On ollut tosi puutunut olo töissäkäymiseen, joten tauko tekee hyvää. Positiivista on se, että töissä on enimmäkseen mukavaa, mutta on se silti aina puuduttavaa. En kävisi enää päivääkään töissä, jos jostain putoaisi riittävästi rahaa loppuelämän elämiseen.

Olisi tosi hyvä, jos työ ei olisi niin hallitseva elementti elämässä. Tuntuu, että menee tosi paljon elämää hukkaan siihen, että arkipäivät menee töissä, mutta toimeentulo on saatava. Ei voi mitään. Tähän aikaan vuodesta pimeään aikaan harrastaminen tuntuu sekin jotenkin nihkeältä. Ei huvittaisi jaksaa, vaikka jaksaminen onkin ollut oikeastaan yllättävän hyvää.

Olisi kiva löytää jokin harrastus tai muu tekeminen, joka innostaisi ja veisi huomion pois (pelkästään) töistä. Olen katsellut vaihtoehtoja, mutta aina ne tuntuu tyssäävään johonkin tekijään. Esimerkiksi arki-iltana en halua harrastaa kovin myöhään. Jos harrastuspaikka on työpaikan lähellä, niin ei yhtään kiinnosta harrastus klo 20. En jaksa olla töissä "koko" iltaa ja toisaalta en halua käyttää iltaa edestakaisin reissaamiseen (kotiin ja taas lähelle työpaikkaa). Aika erityisesti arki-iltaisin on tosi rajallista.

Toki voisin alkaa harrastaa jotain sellaista, mikä ei ole aikaan ja paikkaan sidottua, mutta minun on vaikea saada tartuttua johonkin sellaiseen puuhaan. Kaipaan harrastukseen jotain sellaista tekijää, joka pakottaa tekemään. Laiska mikä laiska :)

Pitää jatkaa pohdintoja.

Vuosi on mennyt nopeasti, hui sentään. Hyvää loppuvuotta!

Hei, ihan hyvää kuuluu

Olen edelleen olemassa, blogi on olemassa. Elämä on mennyt eteenpäin omalla painollaan, hidastellen ja nopeasti hypähdellen. Ehkä nämä ovat olleet normaaleja elämään kuuluvia asioita, mutta mukaansa ne ovat tempaisseet siten, että pohdiskelut ovat jääneet vähemmälle. Ajateltavaa olisi paljon, mutta arkikiireet ovat vieneet elämän suorittamistilaan.

Ikävöin kesälomaa ja olen potenut suuria sopeutumisvaikeuksia siirtyessäni lomalta arkeen. Paljon suurempia vaikeuksia kuin aiempina vuosina. En myöskään pysty juuri yhtään suuntautumaan syksyyn, kun haluan edelleen roikottaa kesää mukanani. Se ei vain pysy mukana, vaikka kuinka yrittäisin. Miksi päivän pitää lyhentyä?

Kesä oli hyvä, lomalla olin enemmän reissussa kuin kotona. Kotonakin on silti hyvä, vaikka kodin laittaminen onkin jäänyt tauolle. Jatkan sitä paremmalla motivaatiolla myöhemmin. Nyt arki on niin "täyttä", että siihen ei ole oikein mahtunut ylimääräistä suorittamiselta tuntuvaa tekemistä. Toivon pian sopeutuvani loman jälkeiseen arkiaikaan, jotta ei olisi kesässä roikkuva ja ylisuorittava olo.

Arki hakee uomaansa, mutta elämässä on monia hyviä palasia, joista rakentaa. Samalla mm. juuri nämä hyvät palaset muistuttavat puutteista, elämän kipukohdista, jotka odottavat ratkaisuaan, vaikka ratkaisuja ei välttämättä olisikaan. Mihin suuntaan lähtisin elämääni ohjaamaan? Mitä tavoittelisin? Miten ratkaisisin kipukohtiani? En osaa sanoa, juuri nyt on vaikea tehdä ratkaisuja. Ehkä ei tarvitsekaan muuta kuin elää tätä hetkeä.

On vaikea kirjoittaa mitään, kun edellisestä kirjoituksesta on aikaa. On liian paljon ajatuksia, jotka jäävät jumiin ennen sormien osumista näppäimistölle.

Kaikkea hyvää ja kaunista syksyynne!

Oman osaamisen löytämisen polulla

Minulle on alkanut tulla työelämään liittyen kummallisia fiiliksiä eli sellaisia, että minähän osaan jotain. Työttömyys veti käsitykset itsestäni ja osaamisestani lähes nollaan ja huomaan, että nyt olen alkanut nähdä välähdyksiä siitä, että osaan jotain. Olen opiskellut aika paljon ja tehnyt erilaisia töitä ja niistä kertynyttä oppia on alkanut tulla mieleeni. Tavallaan myös se auttaa, kun näkee ympärillään erilaisia työntekijöitä, niin osaa suhteuttaa itseään siihen joukkoon. Työttömänä on lähinnä yksin, erillään ja kelpaamaton mihinkään työhön.

En silti sano, että osaisin hurjasti kaikenlaista tai että osaisin edes sellaisia asioita, joille olisi työmarkkinoilla kysyntää. Työllistymisessähän yksi tärkeimmistä asioista on olla sellaista työkokemusta (osaamista), jolle on kysyntää. Sellaista minulla ei taida edelleenkään olla.

Se, että koen itselläni olevan ylipäätään osaamista, tuo mietteitä, että miten käyttää sitä ja jalostaa osaamista eteenpäin. Haluaisin vihdoinkin hyödyntää sitä, kun tähän asti olen lähinnä tehnyt sitä työtä, mitä olen sattunut saamaan. Tämä saattaa tässä suurtyöttömyyden maassa olla lähinnä haihattelua, mutta saisin iloa siitä, jos pääsisi vihdoin hyödyntämään jotain osaamistani, josta oikeasti pidän.

Olen viime aikoina saanut töissä enemmän vastuuta, mikä on pakottanut minut ponnistelemaan enemmän ja haastamaan itseni. Luulen, että olen suoriutunut ihan hyvin! Harmi vain, että tuo vastuun lisääntyminen ei ole pysyvä tilanne, vaan pian on paluu vanhaan. Erikoista ja kritisoitavaa tuossa vastuun lisääntymisessä on tosin ollut se, että valta ei ole samalla lisääntynyt. Minun on siis ollut varsin vaikea hoitaa niitä asioita, joita minun on pitänyt hoitaa, koska minulla ei ole ollut valtaa vaikuttaa asioihin. Olen vain voinut toivoa, että asiat hoituvat. Tämähän on epäreilua, mutta luulen, että tätä asetelmaa ei ole töissä nähty.

Myös itsetuntoni töissä on lisääntynyt, kun haasteita ja kivoja työtehtäviä on tullut lisää. Osaan ja uskallan sanoa, mutta samalla olen erittäin varovainen siitä, että en sano mitään kriittistä. En esimerkiksi valita siitä, että minulle annetaan vastuuta ilman valtaa, koska en halua sahata omaa oksaani työpaikallani. Tosin jos tilanne käy kovin hankalaksi, minun on pakko sanoa tuosta, koska tuo hankaloittaa työntekoa suuresti. En voi yksin ratkaista kaikkea, se on yksinkertaisesti mahdotonta.

Fiilikseni työelämän suhteen vaihtelevat suuresti. Tavallaan tekisi mieli ponnistella mielekkäämpiä töitä kohti (pidän nykyisistä töistäni, mutta riski epämieluisten hommien lisääntymisestä leijuu ilmassa), mutta samalla koen itseni vielä myös siksi ihmiseksi, joka oli pitkään työtön ja kelpaamaton.

Tuntuu, että omalla kohdallani työelämä on jatkuvaa paikkani hakemista eikä osaamistani oikein arvosteta. Olen vääränlainen persoona, joka ei osaa tuoda itseään ja osaamistaan oikealla tavalla esille. Aina on joku muu, joka kiilaa edelle, on sitten kyse mielekkäämmästä työstä tai paremmasta palkasta. Mitenhän oppisi toimimaan työelämässä omien etujen mukaisesti, mutta kuitenkaan jyräämättä muita?

Liikuntaharrastuksessa koettua törttöilyä

Saan töistä liikuntaseteleitä ja niiden myötä olen innostunut käymään ryhmäliikuntatunneilla. Eräällä tanssillisella tunnilla koin yllättävää käyttäytymistä. Normaalisti oman kokemukseni mukaan me liikkujat huomioidaan ainakin jossain määrin ympärillä olevia kanssaliikkujia. Suodaan jokaiselle se oma pieni tai suurempi paikka liikkumiseen. En muista, että olisin juurikaan törmännyt tökeröön ja huomioimattomaan käyttäytymiseen tai ainakin niitä kertoja on ollut ihan vain muutama. Nyt sitten törmäsin yhteen törppöön "sankariin".

Kaikki sujui alkuun ihan hyvin, liikkujia oli sen verran, että kaikilla oli hyvin tilaa liikkua. Sitten ohjaaja otti kameran esille, jolloin mietin lähinnä sitä, miten itse välttyisin kameralta. Ratkaisu tähän syöksähti oikealta puoleltani.

Itseäni isokokoisempi ihminen syöksähti kuin höyryveturi paikalleni, jolloin jouduin itse peruuttamaan taaksepäin, jolloin työnsin takanani olevia taaksepäin, jolloin heillä ei ollut enää juuri tilaa. Väistelin edessäni huitovaa törppöä ja yritin etsiä paikkaani, mutta lopulta siirryin törpön alkuperäiselle paikalle tyrmistyneenä moisesta käyttäytymisestä. Vitsit mikä idiootti, miten jollain voikin olla noin vähän kykyä ja/tai halua huomioida muita ihmisiä. Kun kuvaus loppui, törppö "valui" hitaasti taas paikalleen ja minä takaisin alkuperäiselle paikalleni.

Jos tässä ihmettelen yksittäisen ihmisen idioottimaisuutta, niin ihmettelen myös toista ilmiötä. Mistä syystä isokokoisemmat ihmiset käyttävät yllättävän usein kokoaan pienempien jyräämiseen? Olen kokenut tuota harvaksellaan silloin tällöin. Itseäni suojellakseni olen väistänyt, mutta nyt jälkeenpäin pohdin, että olisiko pitänyt jäädä höyryveturin alle. Se se vasta olisi huomiota herättänyt.

Täytyy myöntää, että olen kiherrellyt vahingonilosta, kun lopulta pääsin näkemään kuvattua videopätkää: törppö on leikattu siitä pois :D

Lämpö palasi

Lämpö on tehnyt paluun sekä hyvässä että pahassa. Sisällä on nyt lämmin, asia hoitui kivan nopeasti. Tekisi mieli sanoa, että on liiankin lämmin, mutta ei siitä oikein nyt kehtaisi valittaa :D

Huonossa mielessä lämpö teki paluun ulos. Vesisateet ja loska ei ole helmikuussa todellakaan toiveena. Saa nähdä, käykö tänä vuonna hiihtokauden niin kuin viime vuosina on ollut tapana. Loppuu ennen kuin kunnolla ehtii alkaakaan. Muutaman viikon sitä taisi kestää tällä kertaa. Tämä harmittaa joka vuosi yhtä paljon, vaikka ymmärränkin asuinpaikkani kurjuuden hiihtomahdollisuuksien suhteen. Tänä vuonna heräsi vain normaalia enemmän toivoa asian suhteen, kiitos pakkasjakson ja lumisateiden. Turhaan kenties taas.

Ulkona on loskaista ja ankeaa. En ole koko viikonloppuna käynyt ulkona lukuunottamatta harrastusta ja kauppareissua. Olen pyörinyt kotona katsellen sarjaa (Petos) ja lukien kirjaa. Välillä olen siivonnut ja tehnyt kotihommia. Mielessä ovat edelleen pyörineet tiiviin työviikon asiat ja tulevan viikon työhaasteet. En todellakaan koe palautuneeni normaalia tiukemmasta työviikosta, kun en ole saanut ajatuksiani pois työasioista. Kaipaan sellaista tekemistä, jossa todella pääsisi irti, mutta en ole onnistunut sellaista järjestämään.

Ulkona liikkumisen hakaluus (loska ja liukkaus) tekee sen, että mihinkään ei edes tee mieli lähteä, vaikka toisaalta kaipaankin jotain kodin ulkopuolista puuhaa. Lisäksi mieleni on "rakennettu" siten, että jos olen kotona, koen tarvetta saada aikaiseksi jotain hyödyllistä (typerää!). Tänä viikonloppuna en ole saanut juuri mitään hyödyllistä aikaiseksi. Väsyttää vain, kun torkuin aamulla liian pitkään. Silti, on tämä viikonloppu ollut ihan kiva.

Odotan silti uutta työviikkoa melko hyvillä mielin. Töissä on ihan mukavaa ja tekee hyvää lähteä kotoa liikkeelle. Lisäksi iltaisin piristää harrastukset, joita myös odotan. Eikä tuo loskakausikaan voi kestää iäisyyttä.

Hyvää uutta viikkoa!

Vilpoista tuppaa olemaan

Lumista talvea on nyt riittänyt ja se on ollut mukavaa. Hiihtokausi alkoi ja lumessa on saanut muutenkin taaperrella. Pakkanen on nipistellyt poskia ja välillä on ollut kauniita lumimaisemia ja tähtitaivasta.

Olen iloinen siitä, että on talvi, mutta siitä en ole iloinen, että kotonani lämmitys ei toimi kunnolla. Pattereiden kanssa on ongelmaa siten, että sisälämpötilaksi on muodostunut nyt 17 astetta (makuuhuoneessa on kylmempää, kun siellä patteri on kylmä). Lämpötila nousee hieman, kun olen kotona ja teen normaaleja kotiaskareita, mutta ei se suurta helpostusta tuo. Huollosta kävivät ilmaamassa patterit ja sen myötä lämpötila nousi kahdella asteella eli sentään tuohon seitsemääntoista. Töissä on mukava käydä lämmittelemässä, onpahan yksi syy lisää tuohon hommaan.

Nyt kun tätä kylmyyselämää on viettänyt yli viikon, täytyy sanoa, että se kiristää hermoja enemmän kuin olisin arvannutkaan. Kotona oleminen on joko peiton alla möllöttelemistä tai sitten yritän hermot kireällä ja palellen tehdä jotain kotiaskareita. Tietokoneen ääressä en juuri viihdy, kun paikallaan ollessa tulee kylmä. Toki pidän nyt enemmän vaatteita päällä, mutta ei ne silti auta pitämään kaikkea kylmää loitolla. Vähintään nenänpää on jäässä, jos ei muu.

Yritän miettiä illoille harrastuksia ja muuta tekemistä, jotta ei tarvitsisi olla kotona ja palella. Nyt sitten koitti viikonloppu, joten ehkä vetäydyn peiton alle. Siivoaminen voisi olla hyvä tekeminen, kun siinä varmaan tarkenee, ainakin toppahousuissa ja villapaidassa. Olen alkanut huomata itsessäni orastavaa suuttumusta tästä tilanteesta. Pattereiden ilmaamisen jälkeen "työn piti jatkua" (ilmoituksen mukaan), mutta mitään ei tapahdu. Ärsyttää sekin, kun piti siirtää tavaroita ja kasveja pattereiden edestä ja nyt niitä ei saa laitettua paikalleen.

Ei oikein tekisi mieli haaskata rahoja lämmityslaitteen hankkimiseen (+ sähköön), kun sellaista ei pitäisi tarvita. Tiedän, että makuuhuoneen patterissa on ongelmana ainakin termostaatti, joten yksi vaihtoehto olisi käydä ostamassa (taas rahan haaskausta sellaiseen, mitä ei pitäisi tarvita) työkalu, jolla termostaatin saisi irti. En vain tiedä, jaksanko vääntää termostaattia auki työkalullakaan, joten tämä olisi epävarma tuhlauskohde. Yksi vaihtoehto ensi viikolle olisi heittäytyä hankalaksi tässä lämmitysasiassa, mutta en tiedä, mikä on oikea kohde. Ja toki yksi vaihtoehto olisi löytää sisäinen rauha tässä asiassa ja palella leppoisalla asenteella. Tuohon viimeiseen ei ole ainakaan juuri nyt mitään kykyä.

Hrrrrr, kyllä olisi luksusta, jos olisi 20 astetta ja koleus väistyisi. Mitää tropiikkia en todellakaan kaipaa, viime kesän kauhut muistuu vieläkin mieleen.

Heihei vanha vuosi ja nyt valoa kohti!

Toivottavasti teillä oli hyvä joulun aika! Minä vietin sen läheisteni kanssa ja olen kiitollinen siitä. Sain nauttia hyvästä seurasta, lomailusta, hyvästä ruoasta, pitkistä kävelyistä, luonnosta, talvesta, kirjoista ja laiskottelusta. Unirytmi on pahasti vinksallaan ja edelleen jotenkin laiskottaa, mutta eiköhän tässä ruotuun pääse, kun arki alkaa.

Vaikka edelleen on pimeää, valoa kohti kulkeminen keventää henkisesti. En vielä ajattele, mitä kaikkea keväällä voikaan olla edessä, vaan olen päättämässä tätä vuotta, edelleen miettiväisessä ja paikallaan olevassa olotilassa. Mikä mielikuva minulle viime vuodesta jäi?

Viime vuoden isoja asioita ovat olleet kodin vaihtaminen, mukavat kesäaskareet, kammottava helle ja erilaisten tekemisten yritykset. Viimeisellä tarkoitan sitä, että yritin yhtä ja toista pienempää tai suurempaa asiaa saada toteutettua ja ne eivät onnistuneet. Esimerkiksi olin varma, että saisin opiskeltua tiettyjä asioita, mutta enpä saanut aikaiseksi. Kokonaisuudessaan vuosi on sellainen, että sinne se menee muiden vuosien joukkoon yhtenä.

Ensi vuodelta toivon toteutumisia eli että vuosi ei jäisi sarjaksi erilaisten tekemisten ja muiden asioiden yrityksiä, vaan asioita myös toteutuisi. Rauhallisin mielin eteenpäin.

Hyviä asioita, iloa ja onnea vuodelle 2019!

Talviväsymys

Nyt se sitten tuli, talviväsymys. Tai se oikeastaan alkoi jo pari viikkoa sitten, siihen asti syksy on mennytkin yllättävän pirteästi. Nyt tekisi mieli laiskotella, nukkua paljon, olla lämpimässä ja syödä hyvää ruokaa. On tarve vetäytyä, lämmitellä ja levätä. Zzz.

Siitä huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) oli mukavaa käydä tänään kävelemässä lumisissa maisemissa. Pakkanen tuntui hyvältä ja lumi narskahti kengän alla. Talvi tuntuu nyt hyvältä, vaikka toisaalta talvihorros kutsuisi. Pian päivä alkaa pidentyä, alkaa kulku kohti valoa ja (toivottavasti) talvisempaa talvea ennen kevättä. Vuodenajat etenevät ja aika kuluu. Minä annan sen kulua.

Ehkä tällainen pysähtyminen vuoden pimeimpään aikaan kuuluu asiaan ja on syytä tehdä. Onneksi varsinkin jouluna siihen on aikaa, kun minulla on silloin lomaa. Silloin aion vain nauttia olemisesta, laiskotella ja ulkoilla. Jos hyvin käy, ehkä pääsen jopa hiihtämään metsäisiin maisemiin.

Elämä koostuu nyt pienistä asioista ja askareista. Aamutoimet, työpäivä, harrastukset ja kotiaskareet. Mietteet siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja mihin ei ole motivaatiota. Päivät täyttyvät pienistä asioista ja mieli isoista mietteistä. On jonkinlainen ymmärrys siitä, että arki on pienten asioiden puuhastelua järjestyksessä. Ensin yksi asia ja sitten toinen. En tiedä, miten tähän rytmiin saa ujutettua isompia asioita, on ne sitten mietteitä tai tekoja.

Kotini viileni pari viikkoa sitten. Säädin turhan kuumana hohtavan patterin termostaattia pienemmälle. Vähän kerrallaan, mutta lopputulos on se, että patteri on nyt haalea, lähes kylmä. Termostaatin vääntely ei auta asiaa. Kaipa 17 asteisessa makuuhuoneessa voi silti nukkua. Viileys antaa hyvän tekosyyn käpertyä peittojen alle ja juoda lämmintä.

Hyvää joulunodotusta!

Loppuvuoden tunnelmia

Olen saanut ostettua ulos pihavalon, joka valaisee juuri sopivasti pientä pihaani. Pihassani on se kiva puoli, että siellä on suorastaan oudon pimeää, joten selkeällä säällä näen hyvin tähdet. Suurin osa tähtitaivaasta jää puiden taakse piiloon, mutta näen "oman" pienen kaistaleen, mikä tuntuu jotenkin lohdulliselta. Ikään kuin minulla olisi oma piste täällä kaikkeudessa.

Loppuvuosi on mennyt omaa uomaansa. Ajatuksia herättäviä asioita on tapahtunut ja alkuvuodelle pohdin yhtä isompaa juttua. Elämä on tuntunut enimmäkseen hyvältä, vaikka tunteja tuntuu olevan aivan liian vähän. Olisi kiva saada tehtyä yhtä ja toista, mutta joudun karsimaan varsin paljon juuri nyt. Ehkä tämä tekemisen määrä on tehnyt sitäkin, että olen ollut väsynyt ja lomaa kaipaava. Onneksi pientä lomailua häämöttääkin edessäpäin.

On ollut sellainen olo, että kaipaan "suurempia" ajatuksia pohdittavaksi, luettavaksi. En jaksa lukea (netistä) yksikertaistuksia asioista, vaan haluan pohtia asioiden taustoja ja todellisia vaikutuksia ja tarkoitusperiä. Tällä tarkoitan mm. poliittisia päätöksiä ja elämän "tarkoitusta". En tiedä, miksi kaipaan niin kovasti asioiden pohtimista, kun samalla haluaisin vain lötkötellä ja levätä tyhmänä ja laiskana :)

Elämässä on siis asiat ihan hyvällä mallilla, mutta aikaa ja aikaansaavuutta voisi olla enemmän. Lisäksi eräiden ensi vuoden asioiden odottelu on hieman rasittavaa, kun olen odotellut yhtä ja toista tänä vuonna niin paljon. Samalla, kun pitäisi nauttia tästä päivästä, pitäisi odotella tulevia asioita, joista ei edes tiedä, toteutuvatko ne vai ei.

Enää ei ole montaa viikkoa siihen, kun päivä alkaa pidentyä :) Vaikka piteneminen ei niin nopeasti tapahdukaan, niin se antaa silti henkisesti piristysruisketta, kun tietää kulkevansa valoa kohti. Ihanaa joulun odotusta!

Kylmäkiskoiset ja välinpitämättömät ihmiset

Olen viime aikoina tuntenut suurta kyllästymistä suomalaisten kylmäkiskoiseen välinpitämättömyyteen toisiaan kohtaan. Monista syistä johtuen ilmapiiri on kiristynyt, koventunut ja kylmentynyt, ja se on surullista. Häiritsevää itselleni on ollut erityisesti arjessa näkyvä välinpitämättömyys, empatiakyvyttömyys, ydinperheistyminen (joka sulkee muut ulkopuolelle) ja yksinäisyys. Kamalia asioita kaikki.

Tämän huomaa ihan kaikkialla. Ihmiset eivät kiinnitä muiden olemassaoloon huomiota muuten kuin siinä tilanteessa, jos muista on jotain harmia itselle. Kenties huomiota "annetaan" myös siinä tilanteessa, jos toisessa on jotain otettavaa, hyödynnettävää itselle. Muuten muiden olemassaolo on heille tyhjänpäiväistä, vaikka pieni ympäristön ja tilanteiden huomioiminen ei ihan hirmuisesti vaadi (tai ehkä heille vaatii, kun eivät osaa?).

Ydinperheistyminen liittyy myös yhteisöllisyyden katoamiseen. Kun itselle olemassa on enää korkeintaan ydinperhe (+ jotain ystäviä), niin muu maailma saa olla miten on. Ei edes yritetä ajatella yhteisöllisesti tai hyvän jakamista laajemmin, vaan pyöritään ihan vain parin ihmisen pienen pienessä piirissä ja muut saavat olla yksin tai omissa minipiireissään. Tämä on surullista erityisesti heille, joille ydinperheistyminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista.

Empatiakyvyttömyyden huomaa, jos vähän vilkaiseekin uutisten kommentointia ja keskustelupalstojen kirjoittelemista. On hämmentävää, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

Yksinäisyys on kamalaa ja se taitaa olla leviävä tauti tässä maassa. Ihmisten kylmäkiskoinen suhtautuminen toisiinsa on tätä kehitystä ruokkiva voima. Aivan kuin olisi aivan ylivoimaista suhtautua muihin ihmisiin edes jotenkuten lämpimästi tai ystävällisesti.

Tämä tympääntymiseni johtuu monesta syystä, mutta hyviä esimerkkejä viime aikoina tästä ovat olleet mm. pihatalkoot, joissa kukaan ei oma-aloitteisesti sanonut sanaakaan minulle saati vilkaissut minuun (puhumattakaan auttamisesta). Toinen ärsyttävä asia on se, että tiedän, että vanhaan osoitteeseeni on mennyt minun postia (joo, tiedän, että osoitteen kääntäminen olisi kannattanut ottaa pitkäksi ajaksi). Jätin uuden osoitteeni asuntoon, mutta kun ihmiset ovat mitä ovat, niin luultavasti uusi asukas on heittänyt postini roskiin. En tiedä, mikä minussa on vikana, kun minulle on itsestään selvää, että toimittaisin huti menneen postin tavalla tai toisella eteenpäin (ja toimitinkin nykyisen asuntoni edellisen asukkaan postia).

Onhan ihmisissä helmiäkin, en lainkaan kiellä sitä. Mutta mun marssii päivästä ja askareesta toiseen ja näkee lähinnä yllä kuvatun kaltaista meininkiä, niin kyllä siinä usko on kovilla. Voin kun voisi tarttua ihmisiin ja ravistella heidät hereille.

Uusi koti

Olen täälläkin ajoittain haaveillut muuttamisesta, mutta nyt syksyllä siitä tuli todellisuutta: minulla on uusi koti. Kaikki tapahtui nopeasti, eli juuri kun aloin katsella asuntoja, eteeni ilmaantui yksi todella kiinnostava vaihtoehto. Mietin tovin, että en voi näin nopeasti valita, kun olisi hyvä katsella vaihtoehtoja, mutta toisin kävi. Pian sainkin alkaa järjestellä muuttoa ja kun sen sain taakseni olen totutellut uusiin maisemiin ja tunnelmiin. Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta olen silti saanut tutustua uusiin polkuihin ja lähimetsään - samalla tietäen, että aiemmat hiihtomaisemat eivät ole hurjan kaukana.

Uusi koti toi pienenpienen pihan ja lähimetsän. Pihalle olen kaivanut kukkasipuleita ja lähimetsästä löytyi suppilovahveroita. Kotiutuminen on siis käynnissä ja fiilis on ollut pääasiassa hyvä. Toki muutos on ollut myös pelottava ja onhan tämä jonkinmoinen heittäytyminen uuteen, joka tuo tietynlaista epävarmuutta. Asuminen nimittäin hieman kallistui ja en yhtään luota työmarkkinoihin. Nyt olisi syytä saada pysyä töissä.

Yksi pieni harmistuksen aihe on ollut sisätilojen hämäryys. Metsä on ihana, mutta sisätiloja varjostava, ja sisäkasvit tarvitsisivat lisävaloa selvitäkseen. En vielä tiedä, miten saisin tuon järjestettyä. Edellinen asuntoni oli mahdollisimman valoisa, sisälle paistoi pitkään ja kirkkaasti. Nyt aurinko ei paista sisälle.

Viime kesä oli muutenkin hurja kasveilleni (edellinen asuntoni oli siis todella kuuma) ja kasvit eivät olleet vielä toipuneet siitä, kun muuttivat hämärämpään kotiin. Saa nähdä, tuleeko talven aikana karsintaa paljonkin. Kesällä kasveistani melkein kuolivat kuningaskissus ja saint pauliat. Ne eivät taida sietää pitkää kuumuutta. Nyt ne sinnittelevät jotenkin, mutta lopullinen kohtalo on vielä avoinna.

Enkelinsiipi on vielä pärjännyt ihan hyvin, mutta luultavasti kaipaisi lisää valoa. Tässä kuvassa se on päässyt vanhan kasvivalon loisteeseen.

Uuden kodin seinällä katselee papukaijoja. Kodissani on vahvasti läsnä luonto ja näin saa ollakin. Se on se kaikista omin teema kuitenkin.

Eiköhän tästä hyvä koti tule, kun totuttelemme toisiimme ja arki lähtee rullaamaan omalla painollaan. Kaikki on kuitenkin lopulta ihan hyvin juuri nyt.

Pitäisi muistaa, että elämä ei ole reilu

Katsoin erään tv-sarjan. En viitsi kertoa sen nimeä, jotta en spoilaa sen juonta sellaiselle, joka ei sitä ole vielä nähnyt, mutta aikoo sen katsoa. Tästä kirjoittamastani sarjan voi kyllä varmaan tunnistaa, mutta kirjoitan silti.

Lyhyesti tiivistettynä sarjassa oli henkilö, joka oli istunut yli 20 vuotta vankilassa syyttömänä murhasta tuomittuna. Uudet tutkimukset vapauttivat hänet, mutta kyläläiset pitivät häntä edelleen syyllisenä murhaan, kun oikeaa murhaajaa ei oltu saatu kiinni. Lopulta murhaaja saatiin kiinni ja syyttömänä tuomittu sai lopultakin rauhan ja pystyi keskittymään oman elämänsä elämiseen. Tai siis olisi pystynyt, jos ei olisi saanut sydänkohtausta pian sen jälkeen, kun vapautuminen yli 20 vuoden fyysistä ja henkisistä kahleista koitti. Kohtaus kosketti minua todella paljon.

Pitäisi muistaa, että elämä ei ole reilu. Jollekin voi tapahtua paljon hyvää ja toiselle paljon pahaa. Tai ainakin uskon niin, että hyvät ja huonot asiat eivät ole tasapainossa. Ei paljon pahan jälkeen tapahdu välttämättä hyvää ja päinvastoin. Elämä on sattumien ketju, jota valinnat jonkin verran ohjaavat. Usein kyllä mietin sitä, onko olemassa jokin tasapaino hyvien ja pahojen asioiden välillä? Onko jotain ennaltamäärättyä? Toisaalta mikä lopulta on hyvää ja mikä pahaa? Pahasta voi seurata hyviä asioita ja hyvästä pahaa, tällaisten asioiden määrittely ei ole niin helppoa. En osaa yhtään vastata näihin kysymyksiin.

Jotenkin tuntuu siltä, että ei pitäisi takertua varsinkaan pahaan, vaan elää elämäänsä eteenpäin, jotta ei jälkeenpäin huomaa olleensa väärissä kahleissa.

Oma elämäni on ollut nyt liian paljon työhön keskittynyttä ja kun siellä tietyt asiat hiertää, niin siitä maailmasta kumpuaa nämäkin mietteet. Toki myös siitä, mitä maassamme ja maailmassa tapahtuu. Siksi usein olisikin hyvä vain keskittyä omaan pieneen maailmaansa ja kivoihin harrastuksiin, tehdä omasta arjesta kivaa, kun ei noihin muihin asioihin voi juuri vaikuttaa. Moni asia on kuitenkin aivan hyvin juuri nyt.

Upeaa uutta viikkoa! :)

Työarkea, opintojen turhuus

Paljon on taas ollut tapahtunut ja samalla on ollut hurjan paljon samalla kaavalla kulkevia arkipäiviä. Huomaan, että arkirytmiin täytyisi keksiä jotain vaihtelua. Omat ajatukset alkavat kulkea omaa, jokseenkin yksinäistä rataansa, jolloin kaipaisi jotain, joka toisi jotain uutta.

Minun piti tänä viikonloppuna tehdä jotain arjesta poikkeavaa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. On niin paljon tekemistä kotona, että olen hoidellut niitä pois, kuten parina aiempanakin viikonloppuna. En ole pitkään aikaan käynyt luonnon ihanuuksia katselemassa ja haistelemassa ja sitä kaipaan hurjasti. Ainakin siis jotain retkeä pitäisi alkaa suunnitella siten, että toteutus olisi hirvikärpäsajan jälkeen.

Töissä on ollut samanlaista kuin aiemmin. Jostain syystä siellä moni asia tulee yllättäen eikä ne "yllätykset" välttämättä ole kovin mieluisia. Keskityn olemaan tyytyväinen säännölliseen tuloon ja yritän olla välittämättä ikävistä asioista.

Sen olen tässä hiljattain ymmärtänyt, että en ole yrityksistä huolimatta koskaan päässyt työelämässä tekemään sellaista, mitä olen opiskellut. Ja olen tosiaan opiskellut vaikka mitä. Minua hämmentää kuunnella työpaikalla olevia nuoria, jotka ovat hiljattain valmistuneet, kuinka he ovat luontevasti siirtyneet opiskeluista työelämään tekemään sitä, mitä ovat opiskelleetkin. Minua tuo onni ei ole koskaan kohdannut.

Voisi ajatella, että tuolla ei olisi suurta urallista merkitystä, mutta on sillä. Kun en ole päässyt tekemään opiskelemaani asiaa (eli selkeää osaamista vaativaa), olen päätynyt tekemään sellaisia asioita, joita joko kuka tahansa voi tehdä tai olen opetellut jotain tosi kapea-alaista osaamista vaativaa, mistä ei ole seuraavassa työssä mitään hyötyä. Minulle ei ole siis kehittynyt sellaista yleistä osaamista, jota voisi siirtää työpaikasta toiseen. Tämä on tilanne tälläkin hetkellä, joten seuraava lama voi taas iskeä kovaa.

Olen alkanut olla jotenkin tosi pahoillani tuosta. Olisin niin kovasti halunnut tehdä jotain, minkä eteen olen ponnistellut. Myös opiskelun aloittaminen tässä tilanteessa tuntuu turhalta, kun se ei ole aiemminkaan johtanut "mihinkään".

Töissä "väijyy" lisäksi uhka, että päädyn tekemään sellaista työtä, mitä olen aiemmin ensimmäisen tutkinnon jälkeen ajautunut tekemään. Tuon työn jälkeenhän opiskelin tutkinnon ja täydennyskoulutuksen, jotta pääsisin toisenlaisiin, itselleni paremmin sopiviin töihin. Tuntuu jotenkin musertavalta, jos minun täytyy palata taas ikään kuin lähtöpisteeseen. Ja jotta tuo tuntuisi vielä musertavammalta, minua kohdellaan ikään kuin olisin aloittelija noissa hommissa. Minulle on sanottu, että voin tukeutua sellaiseen henkilöön, jolla on vähemmän kokemusta noista hommista ja joka tuli taloon pari viikkoa sitten. Olen ollut sanaton.

Työttömyystaustalla ei oikein uskalla puuttua mihinkään sellaiseen, mikä tuntuu pahalta ja saattaisi oikeasti olla epäoikeudenmukaistakin. Jotenkin tuntuu, että täytyy olla vain tyytyväinen ja kiitollinen, kun on ylipäätään töitä. Omalle työpaikalleni otetaan työttömyystaustaisia töihin, mikä on tosi hienoa, mutta kyllä me olemme silti eri kastia suhteessa muihin. Meillä on esimerkiksi huonommat työsopimukset ja varmaan palkatkin.

Työpaikan vaihtaminenkaan ei onnistu, kun minulla ei ole sitä siirrettävää osaamista. Lisäksi (uutisoinnista huolimatta) tässä maassa on edelleen suurtyöttömyys. Äh.

Kuten tästä kirjoituksestakin voi päätellä, minulla on todella suuri tarve jollekin mielenkiintoiselle aktiviteetille työn ulkopuolella. Sitä suunnitellessa, siis :) Hyvää syksyn jatkoa!

Hyviä kesähetkiä

Paljon on aikaa kulunut viime kirjoituksestani. Paljon on myös tapahtunut tai ainakin tuntuu siltä. Kesä on mennyt nopeasti samoin kuin loma. Nyt on aika tarttua taas arkeen ja siinä sivussa nauttia vielä loppukesästä. On tämä aina yhtä haikea hetki, kun loma ja kesä ihanine kesäaktiviteetteineen jää taakse. Haluankin nyt listata kesäni kohokohtia, hyviä hetkiä, jotta ne jäisivät tästä päällimmäisenä mieleen.

• Tämä kesä on ollut uimisen kesä! Olen uinut paljon ja nauttinut siitä suunnattomasti.
• Olen reissannut eri puolilla Suomea. Kotimaamme on kaunis ja olen nauttinut erityisen paljon ihanista maisemista.
• Olen kävellyt retkeilyreiteillä, katsellut ja ihastellut erilaisia maisemia, järviä, metsää, suota, tunturia. Olen kuunnellut, haistellut ja maistellut luontoa. Näitä luontohetkiä on useampi ja ison osan niistä olen saanut nauttia samalla hyvästä seurasta.
• Olen nähnyt rakkaita läheisiäni, itselleni kaikkein tärkeimpiä ihmisiä ja viettänyt heidän kanssaan hyvää aikaa. Kiitollinen <3 li="">
• Olen saanut syödä herkullisia, minulle kyläpaikoissa tarjoiltua ruokia ja leivonnaisia. Olen myös saanut nauttia näiden majapaikkojen edes hieman viileämmistä sisätiloista.
• Olen lukenut useammankin dekkarin ja nauttinut tarinoista.
• Töissä on ollut rauhallista ja enimmäkseen mukavaa eli ei ole ollut ylimääräisiä paineita sieltäkään suunnalta.

Lista näyttää yllättävän lyhyeltä, mutta jokainen kohta sisältää paljon hyvää, useampia hyviä hetkiä. Toivottavasti teillä lukijoilla on ollut myös hyvä kesä! Nautitaan vielä siitä, mitä on jäljellä.

Onnistuminen töissä

Töissä on hieman tasoittunut siitä, mitä alussa oli. Alussahan minulla oli runsaasti stressiä ja ahdistusta erityisesti kaikesta sellaisesta, mitä en osaa. Ja valitettavasti sitä, mitä en osaa, on ollut työtehtävien muodossa tarjolla runsaasti. Jos positiivista tästä etsii, niin olen "saanut" hyviä oppimistilaisuuksia. Positiivista on ainakin se, että olen oppinut ja opin koko ajan lisää uutta, mutta hyvää myös se, että välillä on ihan tasaisia päiviä sellaisten hommien parissa, jotka osaan.

Minulla oli eräs uusi työjuttu noin viikko sitten. Stressasin sitä etukäteen ihan hulluna ja en tiennyt, miten selviäisin. Tuntui, että valmistautuminenkin jäi liian heikoksi, vaikka käytin siihen niin paljon aikaa, että sekin alkoi stressata. Tuo yksi juttu täytti elämäni jonkin aikaa turhan paljon.

Minä onnistuin! Minulle olisi riittänyt, että tuo työjuttu olisi mennyt ok ja valituksia ei olisi tullut, mutta minä jopa sain hyvää palautetta! Hyvin meni! Olen ollut tosi iloinen tästä asiasta nyt tuosta lähtien. On aivan mahtavaa onnistua työelämässäkin, kun viime vuodet ovat olleet enemmänkin hankalia ja itsetuntoa lannistavia (erityisesti työttömyys). Jipiijipii on kiva saada hyvää palautetta :)

Nyt on kesän myötä töissä tulossa rauhallisempi jakso. Lisäksi minulla on myös lomaa, joten olen nyt oikein hyvillä fiiliksillä (muutama viikko ekaan lomajaksoon!). Talvi stresseineen on takana ja nyt voi ottaa rennommin. Huh :)

Ihania kesäpäiviä :)

Fiiliksiä kesän alkaessa

Kesä tuli sitten ihan yhtäkkiä, humpsis. Viikossa kasvoi lehdet puihin ja koti on kuumentunut niin, että hiki valuu pelkästä laiskottelusta. Uni on ollut mitä sattuu, kun en ole vielä tottunut yli +25C nukkumislämpötilaan. Viikonloppu on mennyt, hieman hävettävästi, sisällä möllötellessä. Olen ulkoillut illalla, kun on raikkaampaa.

Viikko sitten kävin metsässä haistelemassa alkukesän tuoksuja ja kuuntelemassa lintujen laulua. Oli upeaa! Nautin suunnattomasti, pitää jatkossakin käydä nauttimassa alkukesän ihanuuksista. Oikeastaan on harmillista, että kesä näyttää nyt tulevan niin vauhdikkaasti, olisi tätä alkua nautiskellut pidempäänkin.

Kävelin hieman myös pitkospuilla.

Päivät ja viikot menevät nopeasti, aivan kuin koko elämä olisi nyt saanut turbovaihteen päälle. Ajankulullisesti siis, ei muuten. Muuten tuntuu, että on taas odottelemisen aika. On asioita, joita odotan ja muuten tuntuu kuin mitään (mukavaa) ei tapahtuisi.

Odotan stressin ja unettomuuden saapumista, ensi viikolla töissä on nimittäin sellainen työpäivä, että en tiedä, miten selviän siitä. Tässä kun olen miettinyt työelämää, niin ehkä minulle sopisi kuitenkin sellainen tasaisuus. Että ei olisi mitään liian vaativaa ja stressaavaa.

Olen katsellut Pullervoa kivellään ja kadehtinut moista rennostiottamista. Kaipaan itsekin rentoutumista, lepoa, mutta sitä ei ole odotettavissa vielä muutamaan viikkoon. Toisaalta minua on välillä hieman ärsyttänyt tuo kivellä lötköttelevä otus, kun meidän ihmisten elämä on aina jotain ihan muuta. Melkein aina on jonkinlainen suoritus päällä, pitää piirtää itselleen jotain supersuorittajan sädekehää. En ymmärrä, miksi ihmisten ideologiaan kuuluu armoton suorittamisvaatimus, jotta olisi kelvollinen.

Kuumuus lisääntyy päivän etenemisen myötä. On sunnuntai ja väsyttää, uuden viikon ajatteleminen väsyttää vielä enemmän. Oli niiiin mukavaa, kun oli noita pyhien katkomia viikkoja. Nyt pitää jaksaa laahustaa lomaa kohti.

Ihanaa alkukesää!

Mitä kesälomalla tekisi?

On haastava hetki, pitäisi nimittäin lähipäivinä päättää kesäloman ajankohdasta. Hyvät uutiset: minulla on täysi, palkallinen kesäloma! Huonot uutiset: en halua viettää lomaani kotona murehtien, joten kaipaan vaihtelevaa tekemistä, mutta en keksi, mitä se tekeminen voisi olla. Minulla on suunnitelmaa osalle lomaa ja tämän lomapätkän ajankohdan tiedän. Läheisiä haluan käydä tapaamassa. Muu loma pitäisi sitten sijoittaa johonkin.

Olen pyöritellyt erilaisia ajankohtia, mutta en ole osannut päättää. Pitäisi keksiä jotain kivaa tekemistä, mutta mielikuvitukseni on ollut tosi tyhjä tässä kohtaa. En usko, että haluaisin lähteä ulkomaille lomailemaan, mutta kotimaan reissu kiinnostaisi, mutta mitä tekisin ja missä? Milloin lomailisin? Millaisissa pätkissä pidän lomani?

Alunperin olin varma, että lomailisin pätkän kesäkuussa, mutta sille ajankohdalle tuli sellaista suunnitelmaa, joka pitää paikkakunnalla ja estää loma-ajatukset. Heinäkuussa lomailen viikon ja lopuille viikoille pitäisi löytää sopiva ajankohta.

Sellainen voisi olla kivaa, että olisi jokin majapaikka lähellä jotain kansallispuistoa tai muuta retkeilyaluetta ja voisi tehdä majapaikasta käsin päiväretkiä. Muuta kivaa en ole keksinyt.

Se, että minulla ei ole ollut nyt oikeaa lomaa iäisyyteen, tekee sen, että tällaista lomattomuuspätkää en enää halua. Siksi ajattelin, että yhden lomaviikon voisin viettää syksyllä. Sen kohdalla olen vielä enemmän hämilläni kuin kesäloman suhteen: mitä ihmettä syksyllä voi tehdä lomalla?!

No, mietittävää ja suunniteltavaa riittää. Ehkä tämä tästä, viimeistään viime hetken paniikissa ajankohdat on lyötävä lukkoon ja sitten alkaa armoton lomasuunnittelu...

Ruokahävikkiä

Työttömänä ollessa ruokahävikkiä tuli tosi vähän, kun oli aikaa panostaa tuhlailun vähentämiseen ja suunnitella ruokia. Nyt töissä ollessa, no, hävettää tunnustaa, että hävikin määrä on hiljalleen kasvanut. Niinpä on aika ryhdistäytyä, minusta on kamalaa haaskata ruokaa (tai mitään muutakaan).

Kun on varaa ostaa ruokaa, alkaa helposti kulkea siitä, missä aita on matalin (eli ruokavalinnat tapahtuva 'helppo' ja 'nopea' kriteereillä). Kokkaustaituria minusta tuskin koskaan tulee, mutta vähäinenkin into laittaa ruokaa on viime aikoina ollut pahasti kadoksissa. Nyt viikonlopulle laitoin hyvän keiton, joka valmistui nopeasti. Ei ruoanlaitto ole mitään rakettitiedettä ja nopeitakin ruokia on, mutta silti kadotan ajoittain motivaation kokata.

Kävin eilen jääkaappini läpi ja heitin kylmän tylysti vanhentuneet ruoat pois. Lopuista, vielä hyvistä kehittelin ruokia, joissa on kieltämättä erikoisia makuyhdistelmiä, mutta saanpahan syötyä ruoat pois. Nyt yritän muistaa ostaa ruokaa vain sen, mitä tarvitaan. Mieluummin vaikka liian vähän, koska kauppa on lähellä. Jos rahaa on, tässä maassa ei kuole nälkään.

Lisäksi yritän kehitellä ruokia erilaisista kuivatarvikkeista, joita minulle on kertynyt liikaa. Esimerkiksi erilaisia pastoja on turhan paljon ja kun kaappitila keittiössä on surkea, niin ylettömät määrät pastaa ärsyttää.

Niinhän se on, että kun jonkin osan kotia saa ojennukseen, niin toisesta päästä repsahtaa. Silti minulla näyttää riittävän innokkuutta (ja hölmöä optimistisuutta) laittaa kotia kuvitellen, että se on joskus täysin ojennuksessa. (Tämä ruoka-asioiden ojennukseen laittaminen ei nimittäin ole ainoa meneillään oleva kotiprojekti.) No, sitä päivää odotellessa :)