Oivalsin tänään, että minulla ei tällä hetkellä ole oikeastaan mitään, mikä pakottaisi tekemään jotakin. Mikään itseni ulkopuolinen taho (tekeminen tai henkilö) ei "vedä" minua mihinkään. Mikään ei siis oikeastaan pakon kautta motivoi, vaan minun pitäisi itsessäni rakentaa motivaatio ja tekemisen tarkoitus johonkin asiaan. Mikään ei vedä, minun täytyisi työntää.
Ja minuahan ei oikeastaan motivoi laittaa itseäni liikkeelle. Ehkä se johtuu tästä vuodenajasta ja sohvan ja sängyn uskomattomista vetovoimista... tai laiskuudesta ja saamattomuudesta. Ehkä ihmisen tarkoitus olisi olla ulkopuolelta motivoitu, hieman pakotettu, jotta hän toimisi parhaalla mahdollisella motivaatiolla ja energialla? Sopivasti tekemistä, ei liikaa, ei liian vähän.
Nyt kun minun pitäisi ihan itse keskenäni motivoitua arjessani, niin asiaa tarkemmin pohdittuani voin vain todeta, että jotenkin ei huvita. Ei oikeastaan mikään. Sitten jos kuitenkin teen asioita, minulle tulee parempi olo. Tuntuu vain jotenkin tosi merkityksettömältä pakottaa itseni tekemään asioita, joista on ehkä hyvällä onnella merkitystä vain itselleni (jos sitäkään), kuten opiskeluni. Ketä se kiinnostaa, kun valmistun? Ketä se kiinnostaa, saanko töitä vai en? Ketä se kiinnostaa treenaanko ahkerasti ja olen timmissä kunnossa?
En oikein tiedä, mistä repisin merkitystä tekemisilleni. Samalla olen aina kuitenkin ajatellut, että suurimmassa osassa tekemistämme asioista on merkitys mukana ja aika monessa se merkitys on "vain" itsessä koettua. Miksi vain itselle tehdyt asiat tuntuvat jotenkin helposti merkityksettömämmiltä kuin muille tehdyt asiat?
Minusta myös tuntuu juuri nyt siltä, että "muilla" on niin paljon ja minulla ei mitään, vaikka ei se niinkään ole. Minulla on asioita, joita tosi monella ei ole. Onko minulla sitten sellaisia asioita, joita haluaisin ja kaipaisin? Jotain on ja jotain ei ole. Näinhän se kaikilla lienee.
Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa itse itselleni motivaatio tekemisiini, luoda kuva valmiista lopputuloksista, on ne sitten mitä tahansa merkityksiltään. Koska harvaa (ketään?) kiinnostaa sekään, teenkö ylipäätään yhtään mitään. Tästä merkityksettömyyden tunteesta tulee tosi tyhjä olo.
2 comments:
Se on kyllä totta, että pieni pakko pitää vireystilan parempana ja olon toimintakykyisempänä. Jostain syystä sitä passivoituu, jos ei ole pakkoa tehdä asioita. Toisaalta, jos oma tekeminen on sellaista, jota kohtaan tuntee intohimoa, motivaatio on suuri eikä ulkopuolelta tulevaa pakkoa tarvita, vaan into tekemiseen lähtee sisältä.
Itse olen kokenut, että tavoitteet ja lujat päätökset motivoivat, samoin selkeä suunnitelma tekemisille esim. päiväohjelman suunnittelu ja noudattaminen. Lisäksi on hyvä palkita itsensä kun on saanut jotain aikaiseksi.
Ihminen tarvitsee arvostusta ja tukea, ehkäpä tarvitset niitä enemmän. Ja tietysti itsensä arvostusta myös. Jännä että koet toisille tehdyt asiat merkityksellisemmiksi, mulla on ehkä toisinpäin. Olen uhrautunut aikaisemmin paljon muiden hyväksi, joten haluan tehdä nyt asoita jotka ovat itselle merkityksellisiä. Inhoan suorittamista ja asioita joissa sydän ei ole täysin mukana.
Toivottavasti löydät elämääsi niitä asioita joita koet olevan vailla. Niilläkin ihmisillä joilla näyttää olevan enemmän, on varmasti elämässä asioita jotka tuottavat tuskaa, se on vain usein piilossa.
Harmi, että et ole pikkusiskoni, olisi kiva jos olisi sinunlaisesi sisko : ) Ymmärrän paljon ajatuksiasi.
Kiitos kommentistasi ja mielenkiintoisista ajatuksistasi :) Minulla on aina ollut vahva motivaatio tehdä (vain) itselleni tärkeitä asioita. Sikäli on mielenkiintoista, että nyt kaipaan jotain muutakin merkitystä... miksihän ihmeessä? Mistä muutos on tullut? Minullakin on ollut paljon uhrautumista toisten hyväksi, mutta silti olen sen ohella voinut tehdä ainakin jotain itselleni tärkeitä asioita - toisaalta jotain isoja asioita on jäänyt tekemättä. Ehkä se, että on tehnyt paljon yksin, tuntee kaipuuta merkityksen jakamiseen toisten kanssa. Että ei vain uhrautuisi toisen tai toisten hyväksi, vaan olisi yhteistä, jaettua merkitystä. Koen tällä hetkellä, että voin vapaasti tehdä itselleni tärkeitä asioita, joten ehkä myös tämä vapaus tuo kaipuun tuolle jakamiselle.
Liika uhrautuminen menneessä tekee kyllä helposti sen, että myöhemmin kaipaa jotain ihan muuta. Ei itsensä laiminlyöminen tee hyvää, vaikka sen myötä tekisi muille paljon hyvää.
Joo, pieni pakko pitää vireystilaa yllä, mutta parasta on tosiaan se, että tuntisi intohimoa tekemistä kohtaan. Silloin saisi aikaiseksi.
Olen ajatellut, että pitäisi tehdä parempia suunnitelmia (mutta en ole saanut sitäkään aikaiseksi), jotka olisivat sellaisia, että niitä olisi helppo noudattaa. Siten, että suunnitelman myötä saisi onnistumisen kokemuksia, kun hommat tulee tehdyksi. Jos ei suunnittele, aika kuluu helposti huomaamatta vain paikallaan pyörimiseen.
Arvelet, että voisin tarvita enemmän arvostusta ja tukea ja se on kyllä niin totta kuin voi olla. Tarvitsen, mutta en osaa myöntää sitä (paitsi näin anonyymisti). Luulen, että suurin osa meistä kaipaisi enemmän arvostusta ja tukea. Miten sitä saisi luotua enemmän kiertoon kaikille meille?
Tulee kiva fiilis tuosta viimeisestä lauseestasi :) Olisin nimittäin mielelläni pikkusiskosi. Voidaanhan me olla jonkinlaisia blogisiskoja :) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
Post a Comment