Tänään keksin, mikä on varma keino saada itsensä pahantuuliseksi. Se on työttömyys ja siihen liittyvien tukien yms. selvittäminen. Toki varmasti myös näiden tukien hakeminen kaikkine liitepapereiden etsimisineen, mutta näin pitkälle minun ei onneksi tällä erää tarvitse mennä (mitähän sitten olisikaan tapahtunut?!). Halusin siis "vain" selvittää, että jos työttömäksi päädyn, miten käy tulojeni. Toivoin, että tämä helpottaisi stressiäni tuleviin tuloihini liittyen, mutta ei se sitä todellakaan tehnyt, ennemminkin "korjasi" matalaa verenpainettani.
No, eipä tarvitse pitää kiirettä valmistumisen kanssa, kun työttömäksi siirtyminen ei todellakaan avaa rahahanoja. Tokihan saan silloin enemmän rahaa kuin opiskellessa, mutta summa ei ole suuri ja sen saamiseksi minun pitäisi löytää jostain papereita, joilla minun pitää todistella (mielestäni) epäolennaisia asioita. Olennaisinta lienee kuitenkin se, että mahdollisesti saamani summa ei riittäisi nykyisiin menoihini, joita olen toki jo ajat sitten karsinut, mutta kun asuminen on kallista, kallista ja kallista.
Olen tehnyt virheitä viime vuosina, jos ajattelen työttömysturvaani. Viimeisimmät työni tekevät sen, että ansiosidonnaiseni jää olemattomaksi, vaikka minulla on pitkä työhistoria ja työtön en ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Tämä herättää katkeruutta, täytyy myöntää ja vaikka ei ehkä pitäisi, säännöt kun ovat mitä ovat ja mitä en ole niitä aiemmin selvittänyt.
Miksi pitää rangaista siitä, että olen ylipäätään tehnyt jotain, töitä ja siinä ohessa kehittänyt itseäni ja osaamistani? Ja miksi juuri viimeisimmän tulonlähteeni täytyy olla se ratkaiseva? Ei töitä tehdessä tule ainakaan itselleni mieleen, että pitäisi selvitellä, että "miten käy ansiosidonnaisen tätä työtä tehdessä", vaan teen töitä, jos niitä on. Nyt olisi luultavasti kannattanut selvitellä asioita etukäteen... mutta myönnän, että olisin silti tehnyt viimeisimmän, kiinnostavan työni. Minä teen sellaisia töitä, joita haluan ja pystyn tekemään, vaikka kuinka yrittäisivät kyykyttää ja rangaista sen jälkeen.
Tokihan tavoitteeni on nyt löytää töitä, mutta kun tilanne on sillä saralla mikä on, niin ikävältä tuntuu. Minua ei kannusta se, että rahat viedään. Olen aina ihmetellyt tätä päättäjien ihmelogiikkaa, jolla ihmisiä "motivoidaan". Minut tuo saa lähinnä vihaiseksi siihen asti, kunnes väsyn ja kummastakaan (vihaisuudesta tai väsymisestä) ei ole kenellekään osapuolelle mitään hyötyä (pitäisi kai kysyä päättäjien mielipide tähän asiaan).
Olen kuitenkin onnekas siinä mielessä, että ei minulla ole nyt mitään hätää ja lähitulevaisuuskin on turvattu. Voisin nyt ihan hyvin hengittää rauhassa ja elää päivän kerrallaan ja luottaa asioiden järjestymiseen, mutta mieli on kurja siinä mielessä, että se kehittelee liian helposti uhkia. Miinuksella eläminen tuntuu uhalta, vaikka se on korkeintaan uhka joskus kaukana tulevaisuudessa, ei juuri nyt. Kai tämä tästä, juuri nyt on kyllä tosi kurja olo.
No comments:
Post a Comment