Sade ropisee lohdullisesti. Kävin juoksemassa juuri sellaiseen aikaan, että ei satanut. Juoksin pidemmän lenkin kuin yleensä ja se tuntui oikein mukavalta. On hienoa huomata, että kunto on kohentunut, pystyy pinnistämään itsestään niin paljon, että muutaman kilometrin juoksu tuntuu vain hyvältä.
Olen tänään siivonnut ja tehnyt muita kodin arkisia askareita. Nyt illalla mieleeni tuli, että olen koko päivän vain tehnyt ja tehnyt. En ole hetkeäkään vain istunut alas ja ollut, lukenut kirjaa tai tehnyt muuta rentoa. En jotenkin vain osaa... Tiedän, että pitäisi rentoutua, mutta se on vain niin vaikeaa.
Nyt sitten olo on väsynyt ja hieman kireä. Työviikko on taas pian käsillä ja pitäisi jaksaa. En tiedä, mistä ammentaisin voimaa arkeen. Juokseminen auttaa kyllä, mutta tuntuu, että jotain muutakin piristävää tekemistä voisi olla. Niinpä, taas tekemistä. Mikähän ihme siinä olemisessa on niin vaikeaa?!
Voisin nyt iltatoimet tehtyäni ottaa kirjan käteen ja istua alas (kirjanikaan eivät ole edenneet viime aikoina). Olla hetken paikoillaan sen sijaan, että säntäilisin ympäri kotiani. Ottaa tästä ensimmäisen askeleen kohti rauhoittumista. Olen ihan varma nimittäin siitä, että pitäisi oppia rentoutumaan ja olemaan; nauttimaan rauhasta ja hetkestä. Vaikeaa.
No comments:
Post a Comment