Olen aina erityisesti sinkkuaikoina, mutta muulloinkin hämmästellyt sitä, että monet miehet tuntuvat olettavan, että sinkkunainen on valmis treffeille. Varsinkin silloin, jos pohjalla on jo kaveruussuhde sinkkunaisen ja -miehen välillä. Hämmästelen tätä tietenkin vain omien kokemusteni pohjalta, mutta jo tähän ikään mennessä kokemusta asiasta on jonkin verran. Kuvio menee siis seuraavasti:

Nainen ja mies ovat kavereita. Jossain vaiheessa molemmat huomaavat, että molemmat ovat sinkkuja. Nainen jatkaa kaveruuttaan miehen kanssa, koska kavereitahan he ovat olleet tähänkin asti. Mies alkaa yrittää saada seksiä mukaan kuvioihin sekä mahdollisesti parisuhdetta. Nainen ei tätä kuitenkaan halua, ja hänellä on syynsä siihen (mitä ne sitten ovatkaan). Mies tästä "tietysti" ottaa nokkiinsa. Hän tuntee, että nainen on tehnyt väärin häntä kohtaan, torjunut eli ollut ilkeä ja epäreilu.

Mitä nainen voisi tälle kuviolle tehdä? Parasta on tehdä niin kuin hän tuntee sisimmässään oikein eli torjua ystävällisesti toisen liian tunkeileva kiinnostus, mikä tarkoittaa myös kaverin mielen pahoittamista ja särön aiheuttamista suhteeseen. Sen jälkeen nainen voi vain toivoa, että mies ei mökötä kovin pitkään ja jonkinlainen kaveruus voi jatkua, tai sitten kaveruus täytyy vain lopettaa.

Eihän se naisen syy ole, jos mies haluaa rikkoa aiemman 'sopimuksen' (sopimuksen kaveruudesta), mutta jostain syystä naisen niskoille tuota kaadetaan siinä mielessä, että mies saattaa käyttäytyä huonosti naista kohtaan tällaisen episodin jälkeen. Mitä miehen mielessä siis liikkuu? En ymmärrä. Tilannehan on kuitenkin miehen synnyttämä ja rohkeasti pettymyksetkin olisi syytä niellä.

Itseään arvostava nainen tosin oppii muutaman kokemuksen jälkeen olemaan murehtimatta liikaa tuollaisista miehistä. Silti... hämmästyttää.