Näin selviän helteessä

Posted on 11:03 AM In: ,
Arvelen keksineeni syyn sille, miksi minulla on helposti helteellä tukalan olon lisäksi usein huono olo. Minulla on alhainen verenpaine ja kun kuumuus laskee sitä entisestään, oloni muuttuu huonoksi. Silloin minua huimaa ja minun on vaikea juoda, syödä tai päästä ylös sohvalta. Minulla on ollut alhainen verenpaine varmaan jo vuosia (miksihän se on laskenut normaalista lukemiin 60/100?), mutta olen selkeästi tottunut siihen, että huimaaminen on normaali olotila. Oikeastihan saatan kävellessäni ottaa sivuaskelia kuin humalainen, kun päässä heittää. En osaa enää sanoa, onko tuollainen normaalia.

Onnistuin kuitenkin nyt helteiden aikana mittaamaan verenpainettani useampaan otteeseen, erilaisissa oloissa. Kun oloni muuttuu huimaavaksi, heikoksi tai väsyneeksi, yläpaineeni sukeltaa yleensä alle sadan. Tästä oivalsin myös, että voiskohan yläpaineeni alhaisuus selittää myös ajoittaista väsymystäni? Näin voisi olla ja olisi enemmän kuin mukavaa saada vihdoin selitys pitkään jatkuneelle, ajoittaiselle väsymykselleni!

Olen nyt siis ottanut helteessä selviämisen keinoikseni sellaisia asioita, jotka nostavat verenpainetta ja ihme on tapahtunut: minulla on toki tukalaa, mutta selviän selvästi aiempia vuosia paremmin, oloni pysyy jopa aika hyvänä! Jipii! Olen siis tehnyt seuraavaa:

  • Juon paljon kivennäisvettä. En usko, että helteellä kykenee juomaan liikaa.
  • Lisään ylimääräistä suolaa ruokaani, syön suolapähkinöitä ja salmiakkia. Ylipäätään syön suolaa ja salmiakkia juuri niin paljon kuin mieleni tekee.
  • Syön säännöllisesti, jopa kahden-kolmen tunnin välein, mikä on useammin kuin yleensä.
  • Puuhastelen mahdollisimman paljon. Kun ei lysähdä sohvan pohjalle liiaksi, saa vireyden pysymään paremmin yllä.
  • Liikun niin paljon kuin tässä säässä voi, eli sisäliikuntaa ilmaistoidussa salissa, uimista ja kevyttä pyöräilyä.
  • Olikohan vielä jotain muuta? Verenpaineeseen liittymättömänä vietän kotona mahdollisimman paljon aikaa tuulettimen ääressä. Muuten ei pysty olemaan.
Toki tänä kesänä on auttanut se, että minun ei tarvitse viettää päivisin aikaani liian kylmissä (eli yli-ilmastoiduissa) tiloissa töiden tms. vuoksi. Sen vuoksi olen luultavasti tottuneempi helteeseen ja kotioloihin kuin yleensä.

Toivoin toki, että sää normalisoituisi mahdollisimman pian. Liika on ehdottomasti liikaa, lämpötilassa ainakin.

Odotan

Posted on 12:58 PM In: ,
Helleaika on odottamista. Odotan, että voisin taas jatkaa elämääni, tehdä sekä arki- että loma-asioita. Tässä helteessä elämä kutistuu selviämiseen ja sinnittelyyn. Sisällä on 32 astetta lämmintä ja toimiminen on mahdollista vain tuulettimen puhaltaessa vieressä. Ulkona ainoa, mitä voi tehdä, on uiminen. Muu on liian tukalaa. Silti täytyy illalla mennä kasvimaalle tekemään sen, mitä voi ja jaksaa. Siis kastelemaan, rikkaruohot saavat kukoistaa.

Jääkaappi on niin jäässä, että se pitäisi sulattaa. Toki yli 20-vuotias jääkaappi osaa sulattaa itsensä, mutta vanhuus on alkanut tehdä tepposensa, erityisesti helteellä. Pitää siis avittaa kaappia, joka jäätyneenä hurisee taukoamatta. Mitkään kengät, ehkä lenkkareita lukuunottamatta, eivät ole jalassa hyvät vaan kaikki kesäkengät hiertävät jalassa. Yhdet kengät tekivät 1-2 kilometrin kävelymatkalla neljä rakkoa. Ne ovat hellekengät eli sandaalit, mutta koska ne hiertävät jalan hikoillessa, kengät saavat puolestani lähteä kierrätykseen.

Mukavaa on ollut sisäliikunta ilmastoidussa salissa, suosittelen! Voisin maksaa pelkästään siitä, että pääsen tuollaiseen tilaan. Olenkin kulkenut paljon ilmastoiduissa kaupoissa, vaikka minun ei tarvitsisikaan ostaa mitään. Kotona olen saanut tehtyä jotain pieniä siivousaskareita aamupäivisin, kun aurinko ei vielä porota sisälle täydellä terällä.

Hellejaksot ovat itselleni aina elämän poikkeustilanteita. Odotan ja sinnittelen. Katselen sääennustuksia ja odotan todella sitä, että vihdoin inhimillisempiä lämpötiloja olisi tarjolla. Kaipaan normaalia mahdollisuutta toimia ja tehdä asioita. Olisi niin paljon tehtävää ja intoakin niihin, mutta... ei niin ei. Odotellaan.

Minulla on yöpöytä, jossa on kolme laatikkoa. Alin laatikko sisältää tärkeitä papereitani, kuten todistuksia. Ne on lajiteltu ja järjestyksessä. Muut kaksi laatikkoa sen sijaan... niissä on vallinnut täysi kaaos jo vuosia! Lopulta kyllästyin tilanteeseen, kun laatikoita ei saanut enää kunnolla kiinni ja en millään meinannut löytää niistä erästä tärkeää paperia. Tyhjensin laatikot sängylle, pyyhin laatikot ja laitoin takaisin paikalleen. Raivasin laatikon tavaroita jonkin aikaa aika lannistunein mielialoin (kamalasti pientä rojua!) ja laitoin rojut pussiin. Illalla palasin askareen pariin uudella innolla.

Yöpöydän laatikostani löytyi siis mm. seuraavia tavaroita:

  • Kirjanmerkkejä, eri kokoisia ja näköisiä, määärällisesti aivan liikaa omiin tarpeisiini
  • Paperia, siis nenäliinoja ja vessapaperia. Onhan minulla räkätauteja ollut ja muistan papereita tunkeneeni laatikoihin, mutta se määrä... Nämä laatikoista tunkeilevat paperit olivat yksi mittani täyttäjä.
  • Rahaa, euroja, markkoja ja erilaista ulkomaan valuuttaa määränä yllättävän paljon, mutta ei arvoltaan. 50 markan seteli olisi aikanaan toki kannattanut vaihtaa euroiksi. Euroja oli niin paljon, että osan laitoin lompakkooni. Laatikkoon jäi enää vain summa, joka tarvitaan ulko-oven avaamiseen liittyvään maksuun silloin, kun avain on jäänyt kotiin (laskutettuna summa on paljon suurempi).
  • Pieniä kiviä. En todellakaan muista, mistä nämä ovat peräisin.
  • Avaimia, joista osasta en tiedä, mihin ne käyvät.
  • Pastillirasioita kuusi kappaletta, osa avaamattomia, osa vanhentuneita.
  • Muistikirjoja, joista kahteen olen kirjoittanut viimeksi yläasteella tai lukiossa (hauska lukea!). Lisäksi löytyi tyhjiäkin vihkoja.
  • Hyväksymiskirje opiskelemaan pääsystäni (säästin, kiva muisto).
  • Saatuja joulu- ja muita kortteja.
  • Monta, aivain liian monta avaimenperää.
  • Puukko.
  • Tarot-kortit.
  • Kaksi vanhentunutta passiani (kai nämä voi hävittää?).
  • Postipankin säästökirja (eli se kirjanen, johon merkitään tilille panot ja nostot).
  • Nimitarroja.
  • Pinssejä ja rintamerkkejä tapahtumista (en tiedä, haluanko säilyttää...).
  • Sormus, ihan kiva.
  • Postimerkkejä.
  • Vanhentuneita takuukuitteja (joista selvisi, että risaantunut tietokoneeni kesti 5,5 vuotta, onko se paljon vai vähän?).
Laatikoiden läpikäyminen oli oikeastaan aika ahdistava projekti, niissä oli niin paljon kaikkea vanhaa ja menneeseen liittyvää, johon törmääminen veti taas mieltä menneeseen ja ahdistavaan. Toisaalta oli mukavaa, että en joistakin tavaroista edes enää muistanut, mihin ne liittyivät. Niistä luopuminen oli helppoa. Tästä urakasta tuli mieleeni, että kuinka puhdistavaa vanhasta luopuminen voikaan olla, varsinkin sellaista vanhasta, johon liittyy jotain ikävää. Minulle ei tule ikävä suurinta osaa niistä rojuista, jotka ovat laatikossani menneisyyden kaikuja. On vain ja ainoastaan helpostus päästä niistä eroon.

Haave ja hankinta

Posted on 6:56 PM In: ,
Mainitsin muistaakseni muutama kirjoitus sitten haaveilevani jostakin tänä kesänä. Oikeastaan olen haaveillut asiasta jo muutamana kesänä, mutta en ole toteuttanut sitä. Haaveeni on: auto! Kyllä, minä ekologisia arvoja kannattavana ihmisenä haaveilen autosta!

Oikeastaan minulla on tosi ristiriitainen suhde auton omistamiseen. En halua omistaa autoa. Tarvitsen kuitenkin autoa, jos aion edes joskus päästä retkeilemään, marjastamaan ja tapaamaan ihmisiä. Ei oikein ole vaihtoehtoja auton omistamiselle, jos tarvitsee autoa lähinnä vain kesäisin paikasta toiseen siirtymiseen luontoharrastusten parissa. Se on höhlää! Vuokraaminen ei ole oikein vaihtoehto, koska se on liian kallista, jäisi menemättä.

Toisaalta en todellakaan enää halua tinkiä noista itselleni tärkeistä asioista vain sen vuoksi, että en pääse kulkemaan. Olen ollut tosi ristiriitaisissa fiiliksissä tämän asian suhteen, koska olen tinkinyt luontoharrastuksista niin monta vuotta, että se riipii jo, enkä enää jaksaisi jatkaa samalla linjalla. Eli sillä linjalla, että harrastan vain, jos jonkun kyydissä satun pääsemään joskus johonkin. Kyydin pyytäminen tässä iässä on itselleni jo valtava kynnys, koska koen olevani siinä "iässä", että olisi minun vuoroni tarjota kyytiä.

Olin alkukesällä aika varma siitä, että ostan auton, koska olen lopen kyllästynyt myös julkisissa kulkuneuvoissa tavaroiden raahaamiseen. En kuitenkaan ostanut, olen ollut niin kiinni kaikenlaisessa tekemisessä, että en olisi ehtinyt tehdä autolla mitään. Ehkä hyvä näin, nyt minusta tuntuu siltä, että maltan mieleni vielä tämän kesän. Eniten hidasteena tässä asiassa on tulevaisuuden epävarmuus, erityisesti tulojen epävarmuus, pienuus ja suorastaan olemattomuus. Jos saan töitä, tilanne toki muuttuu, mutta työllistyminen taitaa olla juuri nyt jonkin sortin ihme. Ehtiihän sen auton hommata myöhemminkin.

Hankinnoilta en kuitenkaan välttynyt, kun tietokoneeni hajosi. Katselin useita päiviä netistä erilaisia tietokonemalleja ja ihmettelin, minkälaisen tarvitsisin. Päädyin turhankin hyvään (hyvästi hidastelut!), mutta kukkaroa se kirpaisee. Joten ihan hyvä, että auto jäi kauppaan.

Kaikenlaista tekee mieli tehdä ja hankkia, mutta tulevaisuuden näkymien epävarmuus hidastaa. Yritän kuitenkin elää juuri nyt ja olla pelkäämättä tulevaa. Jos rahani loppuvat, ne loppuvat. Se on sitten sellaista se ja siihen sopeudutaan.

Lämmintä, kuumaa, tukalaa

Posted on 1:35 PM In:
Hetkessä hypättiin viileästä kesästä helteisiin, hupsista. Niin kuin olen täällä tsiljoona kertaa sanonut, en pidä helteistä. Minulle tulee tosi tukala ja huono olo, jossa keskityn lähinnä selviytymään hengissä kuumien päivien läpi. Aina ei näin ole kuitenkaan ollut, olen joskus nauttinut helteistä.

En tiedä, mistä muutos johtuu. Iästäkö? Muistan nauttineeni helteistä, lekotelleeni auringossa tuntematta suurta tukaluutta. Minun ei ole tarvinnut olla niin huolellinen nesteen ja suolan suhteen kuin mitä nyt tarvitsee. Olen voinut heilua ulkona huoletta. Nyt pitää ostaa litratolkulla kivennäisvettä ja jotain suolaista ja muistaa "lääkitä" itseään niillä säännöllisin väliajoin. Parasta, mitä helteillä voi tehdä, on uiminen. Muuta ei sitten jaksakaan.

Nykyinen asuntoni on tähän mennessä ehdottomasti huonoin helteillä elämiseen. Kuuma ja ilmanvaihtoa ei ole (viileinäkään päivinä). Tämä on varmasti muuttanut suhtautumistani helteisiin, kun enää asuntoni ei ole sellainen paikka, jossa voisi helteellä olla.

Silti hellepäiviä maassamme on oikeasti aika vähän. Minulle sopivia säitä on vuodessa aika paljon ja helleihmisille tällaista herkkua on vähän. Nauttikaa siis te, jotka voitte! Mielellään minunkin puolestani :) Aion minäkin nauttia, minkä voin. Olen hieman auringossa, kun pieni määrä aurinkoa tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Nautin pienestä tuulen henkäyksestä, joka helpottaa tukaluutta. Nautin jäätelöä ulkona istuen vihreyttä ja kesän hehkua katsellen. Käyn järvessä vilvoittelemassa. Vuodenajat ovat ihana asia, vaikka niissä ei ihan kaikki juuri itseä miellyttäisikään :)

Minulla on välillä ollut vaikeuksia olla sujut tiettyjen menneisyydessä tapahtuneiden asioiden kanssa. On tapahtunut ikäviä asioita, tai vielä pahempaa: olen itse tehnyt asioita, joita nykyään kadun syvästi. Kyseiset asiat eivät sinällään ole mitään erityisen järisyttäviä, mutta itselleni ikäviä, vahingollisia ja surullisia asioita tai vääriltä tuntuneita valintoja. Omat jutut voivat tuntua isoilta, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Ihminen voi nuorena olla tyhmä, tai toki ihan missä iässä tahansa, mutta tekemällä ja kokemalla oppii.

Vaikka silti edelleen painin ajoittain menneen kanssa, olen huomannut kuitenkin päässeeni eteenpäin. Ikävät asiat ovat muuttumassa päässäni jonkinlaiseksi mössöksi, josta ne eivät enää pistä terävinä esille vuolemaan haavoja auki yhä uudelleen ja uudelleen. Tästä mössöstä nousee pikemminkin tunteita, jotka kattavat kaikkea mennyttä ikävää. Tunteet ovat harmitus siitä, mitä olen ajatellut itsestäni, ja paha olo siitä, miten olen antanut ihmisten kohdella itseäni (eli itseni ja muiden välisen rajan epämääräisyys). Nämä asiat toki kietoutuvat yhteen: miten ajattelen itsestäni ja miten kohtelen itseäni ohjaa myös muita kohtelemaan minua samoin.

Tuntuu tosi hyvältä, että olen päässyt tässä asiassa eteenpäin. Minun on nyt helpompi käsitellä heränneitä tunteita ja oivalluksia, kun tiedän, mistä on ollut ikävissä tapauksissa pohjimmiltaan kyse. Toisaalta olen valtavan surullinen siitä, millainen olen ollut itseäni kohtaan. Suren sitä, että en ole pitänyt tiukkoja rajoja ikäviä ihmisiä kohtaan. Suren myös sitä, että en ole arvostanut itseäni ja nähnyt kaikkea runsasta hyvää itsessäni. Harmittaa, että olen jättänyt lahjojani, potentiaaliani ja osaamistani liian vähälle käytölle. Minulla olisi ollut paljon syytä kulkea itsevarmasti leuka pystyssä niillä elämän osa-alueilla, joilla olen kulkenut.

Olen ollut piilossa sekä itseltäni että muilta. Tällä en tarkoita sitä, että kaipaisin julkisuuteen tms. vaan sitä, että koen pitäneeni kynttilääni vakan alla ihan kaikessa, mitä olen tehnyt. Samalla olen antanut muiden temmeltää omalla reviirilläni (heikot omat rajat) tehden asioita, joita he ovat halunneet tehdä. Minä olen tehnyt, mitä olen kuvitellut voivani tehdä huomioidessani muiden toiveet. Olen luonut itselleni rajat, häkin. Esimerkkinä tällaisesta rajoittamisesta on oma alavalintani eli ala, jota olen opiskellut. En tehnyt valintaa sen mukaan, mitä itse olisin halunnut.

Luulen, että nämä tunteet ovat osa ajoittain nousevaa pahaa oloani. Kaipaan itseäni ja itseäni esille itselleni ja muille. Elämäni ja itseni välillä on ristiriita, joka hiertää: on elämä, jota olen ajautunut elämään ja on sisäinen kokemus itsestäni, joka koen olevani. Olen häkkilintu.

Näiden mietteiden myötä minusta tuntuu ajoittain tosi hyvältä. Minulle tulee olo, että saatan pystyä avaamaan häkkini ovet. Uskon, että pystyisin lentämään.

Kaipuu johonkin tai joksikin

Posted on 3:55 PM In:
Kai tyytymättömyyden tunnetta nostaa usein se, että kaipaa jotakin, jota ei juuri nyt ole, tai kaipaa joksikin, joka ei ole. Usein kaipuun kohteet ovat saavuttamattomia, mutta joskus niistä voi saavuttaa ainakin jotakin osia. Esimerkiksi jos haluaa olla rohkea ihminen, voi opetella olemaan joissakin tilanteissa aiempaa rohkeampi, vaikka kokonaisuudessaan edelleen olisikin aika arka.

Minusta tällainen tyytymättömyys on miina. Olen astunut siihen turhan usein. Kaipaan usein johonkin tai joksikin, vaikka en oikein edes osaisi määritellä, mitä nuo kaipuun kohteet ovat. Ehkä kaipaan parempaa tulevaisuutta, parempaa asuinpaikkaa, hyvää työtä ja kaikenlaista iloa ja hauskanpitoa. Ehkä tuo on tunne, että voisi olla parempi jotenkin toisin ja nyt täytyisi muuttaa/muuttua, jotta tulevaisuus muuttuisi. Läsnäolo tässä hetkessä muuttuu vaikeaksi ja tukalaksi ja sisälle hiipii pelko kaiken jatkumisesta ennallaan. Tällä hetkellä selvästi kaipaan jotain niin että sisällä välilllä rutistaa, mutta en ymmärrä miksi.

Tällainen kaipuu voi olla vahva voima muutokselle, joten sikäli se on hyvä asia. Se ei saisi kuitenkaan nielaista tätä hetkeä, tätä elämän ainoaa todellista hetkeä, joka on juuri nyt.

Kaipaan itseäni. Olen elänyt liian paljon muiden odotusten mukaisesti, kiltisti ja kuuliaisesti, että jotenkin tuntuu, että en aina saa kosketusta todelliseen itseeni... joka on... millainen? En oikein edes tiedä. Aistin helposti muiden odotuksia ja tunnen helposti syyllisyyttä, joten on helppoa ollut vastata muiden odotuksiin, tehdä niin kuin odotetaan. En tarkoita, että varsinaisesti olisin tehnyt tahtoani vastaan - useimmiten en - mutta jotenkin tuo liika odotuksiin vastaavuus on kadottanut oman ääneni kuulemista. Mitä minä haluan?

Enkä tarkoita tällä sitä, että kaipaisin jotain räjähtävän erilaista ja räväkkää. Kaipaan vain parempaa tunnetta itsestäni itselleni. Kaipaan jonkinlaista vapautta toteuttaa itseäni ja elämääni. Ehkä ulospäin mikään ei muuttuisi, jos toimisin noin, mutta kaipaan itselleni kokemusta itsestäni tuollaisena. Ehkä kevään rankan suorittamisurakan jälkeinen tämä kesän tuoma vapaa-aika on herättänyt itsessäni tunteita siitä, että haluan olla muutakin kuin kuuliainen suorittaja. Ehkä haluan luoda jotain uutta, jos ei muuten, niin omassa päässäni ja vain itselleni ja vain itseni määrittämien rajojen (tai rajattomuuden) mukaan.

Kaipaan myös joskus toisenlaiseen elämäntilanteeseen. Kaipaan sosiaalista verkostoa, ehkä koiraa, mielenkiintoisia aktiviteetteja. Olen elänyt tätä nykyistä elämäntilannetta jo sata vuotta, siltä ainakin tuntuu. Kaipaan ihan vaihteluksikin johonkin muuhun. Ehkä en kaipaisi näin paljon, jos olisin edes joskus ollut tyytyväinen nykytilanteeseen.

En tiedä, miten saan pyristeltyä itseni sen verran irti tästä kaipuusta, että voisin paremmin keskittyä kesästä nauttimiseen. Pitää kai yrittää tehdä mahdollisimman mukavia asioita ja antaa ajan hoitaa loput.

Kasvimaalla tapahtuu...

Posted on 5:08 PM In:
tai sitten ei. Lähinnä siellä on ollut vetistä ja kasvu on alkanut hitaasti. Sää näyttäisi lämpenevän hiljalleen, joten epäilen vahvasti, että kohta kasvu pyrähtää käyntiin oikein kunnolla ja kitkemisen harjoittelusta pääsee tositoimiin. Toistaiseksi lehtokotiloita on ollut tosi vähän, mutta kasvillisuuden lisääntyminen tuonee muutoksen. Eli pian pääsee kunnolla myös niiden hävitystyöhön. Yöks.

Esikasvatin kesäkurpitsan ja lehtikaalin parvekkeellani taimet ja ne on istutettu. Samoin kasvatin samettikukasta taimia, jotka myös siirsin kasvimaalle. Näistä taimista sanoisin, että kannattaa laittaa reilusti siemeniä esikasvamaan, jotta voi valita istutettavaksi parhaimmat taimet. Parhaat taimet ovat edelleen parhaita, voisi sanoa, että ne ovat kestäneet parhaiten vallitsevat kylmät ja sateiset säät. Eniten kärsineitä ovat ne taimet, jotka alunperinkin olivat huonoja. Kaksi huonointa kesäkurpitsan taimea on esimerkiksi kuihduttaneet kaikki lehtensä ja ajattelin, että ne eivät edes selviäisi. Nyt ne kuitenkin työstävät kukkaa, eli saa nähdä miten käy. Ostin myös avomaankurkun taimia ja ne ovat pärjänneet ihan hyvin ja kukkivat parhaillaan.

Siemeninä olen kylvänyt sekalaisia kesäkukkia, palsternakkaa, porkkanaa, naurista, erilaisia salaatteja, basilikaa, timjamia, kirveliä, tilliä, härkäpapuja ja pensaspapuja. Lisäksi laitoin kelta- ja punasipulia sekä valkosipulia. Sipulit näyttäisivät voivan hyvin ja härkäpapu kasvaa. Muiden osalta on joko hidasta kasvua tai heikkoa itämistä, aika näyttää. Parvekkeella kasvatan lisäksi tomaattia, persiljaa, oreganoa, sitruunamelissaa ja basilikaa. Ne voivat hyvin, yrttejä olen syönyt ja tomaattiakin on jo kehittymässä.

On ollut mielekästä kasvattaa kasveja ja mukavaa, että on jotain tällaista askaretta, kun mieli synkistelee. On aina parempi edes yrittää tehdä jotain kuin jäädä kurjaan oloon makaamaan, vaikka synkimmällä hetkellä iloa tekemisestä uupuisikin. Kyllä se tästä.

Oloja ja niiden alkulähteitä

Posted on 11:31 AM In: ,
On se outoa, miten voi toisella hetkellä olla onnellinen ja toisella hetkellä mieli maassa. Olosuhteet ovat kuitenkin samat. Miksi ahdistaa, mikä painaa? Minun on jotenkin vaikeaa nyt saada kiinni tämän hetkisen synkeyden alkupäästä. Koen, että jos ymmärtäisin sen, minun olisi helpompaa ratkaista se, vaikka ei mielialoja ratkaista kuin sanaristikoita. Olossani on hieman jonkinlaista tuskaisuutta, mitä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Se tuntuu raskaimmalta ja vaikeimmalta. Kevyttä synkistelyä jaksaa, sellainen kuuluu ajoittain elämään, mutta tuskaisuus vie ruokahalun ja unet ja vetää koko kropan sekaisin. Sellainen oleminen on kokonaisvaltaisesti vaikeaa.

Luulisin, että olen vain peittänyt pahaa oloani ja eräitä elämäni solmukohtia runsaalla tekemisellä ja nyt kun ajatuksilla on aiempaa enemmän tilaa kirmailla vapaasti, jotain on tapahtunut. Minun pitää kohdata mörköni tai yrittää jatkaa niiden väistelyä runsaalla tekemisellä. Mutta miten kohdata mörköjä ja elämän ristiriitoja? Minulla on ollut hyvä vire päällä siinä, että saisin tunnetta elämän eteenpäin menemisestä, mutta ehkä tahti tuntuu juuri nyt kovin hitaalta. Tahtoa ja tekemistä on enemmän kuin etenemisen vauhtia. Yritän myös väistellä ristiriitojen ratkaisemista, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat aina taustalla läsnä odottamassa, että kohtaisin ne. Voivat ne itsestäänkin ratketa, mutta todennäköisemmin ei. Minun täytyisi kohdata itseni ja mörköni ja samalla ratkoa ristiriitoja. Siinäpä haastetta kerrakseen.

Oikeastaan nyt kun mietin koko tätä alkuvuotta, jotakin on tapahtunut minussa. Jotakin on nytkähtänyt liikkeelle aiempaa voimallisemmin. Olen löytänyt itsestäni rohkeutta ja voimaa, joita en aiemmin samassa mittakaavassa ole nähnyt. Olen onnistunut ravistamaan sisintäni siten, että sisäiset mörköni ovat heränneet ja aktivoituneet, vaikka samalla olen kokenut suuria ilon ja onnistumisen hetkiä. Jotakin liikahtelee sisälläni ylös ja alas ja haluaa pyrkiä pintaan. Jopa ihan fyysisellä tasolla olen kokenut erilaisia asioita kuin aiemmin. Ristiriitoja syntyy mm. tämän uuden sisäisen olemisen ja kokemisen kohtaamisesta tämänhetkisen elämäni kanssa, mikä kasvattaa tyytymättömyyttäni. Kun nuo asiat eivät kohtaa.

Tekisi mieli vetäytyä sohvalle katselemaan ulkoa kajastavaa kesäistä harmautta, mutta taidan kuitenkin suunnata seuraavaan kesätekemiseen. Se tuntuu vaikealta, kun synkistää ja sisäinen ilo puuttuu... mutta lienee kuitenkin parempi vaihtoehto. Kunpa saisin nyt siitä tekemisestä ja jonkinlaisesta ilosta kiinni ja kerittyä sen avulla parempaa oloa.

(Tämän kirjoituksen epämääräisyys kuvaa hyvin asioita, jotka pyörivät päässäni. Eivät ne asiat nimittäin yhtään selkeämpiä ole. En tiedä, mistä tarttua kiinni, mitä pureskella. Ehkä asioita näin avaamalla jokin vyyhti lähtisi purkautumaan ja saisin jostain kiinni. Toivottavasti.)

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive