Joulurauha

Posted on 7:14 PM In:
Turhan kiireisten viikkojen jälkeen tunnen vihdoin joulurauhaa. Työkiireet taukosivat, tenttiin lukeminen rauhoittuu hetkeksi, joululahjat on hankittu ja toimitettu. Muuta ei tarvitsekaan tehdä juuri nyt. Aion nauttia läheisten seurasta, joulusta herkkuineen, lukemisesta ja ulkona liikkumisesta. Niistä on hyvä joulu tehty.

Olen kirjannut menojani ja tulojani viime huhtikuusta asti. Kirjanpidostani näen, että joululahjoihin rahaa meni noin 80 euroa. Siinä on lahjat kuudelle läheiselle. En tiedä, onko se paljon vai vähän vai mitä minun pitäisi summasta ajatella. Ymmärrän, että lahjoihin saa menemään paljon rahaa. 80 euroa on minulle iso summa rahaa. Jos taloudellinen tilanteeni olisi heikompi, tinkisin taatusti lahjoista ensimmäisten kulujen joukossa, enkä tarkoita tällä sitä, että en haluaisi läheisiäni huomioida. Silloin heitä vain täytyisi huomioida jollakin muulla tavalla.

Täytyy myöntää, että (joulu)rauhani on ollut viime viikkoina tosi kateissa. Olen juossut paikasta toiseen, pinnistellyt, yrittänyt ehtiä. Kotona lojuu viikkojen pölyt pitkin lattioita. Liikunta on jäänyt vähiin. Tällainen ei ole tuntunut hyvältä. En ole tehnyt juurikaan asioita, joista nautin. Minun on ollut hankalaa rakentaa itselleni aikatauluja. Kalenterini on täyttynyt työllä ja opiskelulla ja muuta olen tehnyt, jos olen ehtinyt (eli en ole). Haluaisin sovittaa aikatauluihini aktiivisemman liikunnan, koska se tuo hyvää mieltä ja oloa. Olenkin ajatellut, että kokeilen sijoittaa liikkumisen parina päivänä viikossa aamupäiviin. Se olisi ehkä jotenkin luontevampaakin kuin iltasella säkkipimeässä liikkuminen. Viikonloppuisin ehdin onneksi yleensä paremmin, koska olen pyrkinyt pyhittämään ne levolle ja mukaville asioille.

Kaikesta tuosta arkikiireestä huolimatta olen huomannut, että asiat tuppaavat järjestymään. Olen stressannut, mutta osittain suotta: kun on tehnyt parhaansa, se on riittänyt. Toisaalta olen oivaltanut, että minun kannattaa vältellä stressiä niin paljon kuin mahdollista. Stressi ei sovi minulle yhtään ja kun kaikkea sitä ei voi välttää, mahdollisimman paljon kannattaa kuitenkin yrittää pysyä siitä erossa.

Yksi ihana asia tässä joulurauhassa on omien ajatusten selkiytyminen. Kiire ja liika seurassa oleminen puurouttaa ajatukset ja vie ne vieraille vesille. Rauha palauttaa minut kotiin ja olen sinut ajatusteni ja itseni kanssa. Kyllä tämä tästä.


Ihanaa joulua rakkaat lukijat (ja muut tänne eksyvät)!



Neuvonhan minä, mutta...

Posted on 4:09 PM In: ,
Ihanaa, kun on vihdoin päivä, jolloin voin ottaa rennosti ja olla ryntäilemättä askareesta toiseen! Joulukin on ensi viikolla, mutta en ole oikein osannut suunnata ajatuksiani siihen. On niin paljon tehtävää ennen sitä (valitettavasti).

Olen pohtinut hieman eilistä. Odotin julkisen liikenteen pysäkillä julkista kulkuneuvoa. Siltä pysäkiltä menee yksi reitti tiettyyn suuntaan, joten ei ole epäselvää, mihin pysäkillä seisoskelijat ovat matkalla. Olin yksin, kunnes pysäkin kohdalle pysähtyi auto, kuski avasi ikkunan ja viittilöi minua luokseen. En olisi yhtään halunnut mennä, kun takana oli pitkä päivä ja halusin vain hiljaisesti ja rauhallisesti kotiin. Kuski kyseli, miten erääseen paikkaan pääsee. Paikka oli siis sama kuin mihin julkinen kulkuväline pysäkiltä jatkaa matkaansa. Neuvoin, mutta en ollut lainkaan varma, oliko kuski kiinnostunut ohjeistani. Lopulta hän kysyi, olenko menossa samaan suuntaan ja tarjosi kyytiä. Valehtelin olevani menossa toisaalle. Valhe taatusti näkyi minusta.

Kuski oli nuorehko mies, yksin, ilman mitään sisällä olevia suurempia tavaroita. Auto oli hieno sisältä ja päältä. Kuski oli sen näköinen mies, että juoksisin karkuun, jos vastaan tulisi. Tämä johtuu lähinnä menneistä kokemuksistani, oikeasti suurin osa olisi pitänyt häntä luultavasti komeana. En koskaan nousisi vieraan auton kyytiin, enkä varsinkaan yksin jonkun aivan vieraan miehen kyytiin. Olisiko joku muu hypännyt kyytiin? En tiedä, olenko katsellut liikaa kauhu-uutisia, mutta minulle oli aivan selvää, että en olisi mennyt lähellekään kyseistä tyyppiä. Kaikki varoitusäänet huusivat sisälläni.

Samalla on kuitenkin sääli, jos kyseinen tyyppi olikin oikealla asialla (vaikka ei minusta siltä tuntunut). On inhottavaa, jos ihmiset heti olettavat toisen olevan pahoilla aikeilla, tuomita ennen kuin tietää. Minulla on vain turhan paljon huonoja kokemuksia miehistä, jotka lähestyvät minua juuri tuolla tavalla. Maailma olisi sata kertaa mukavampi paikka, jos vastaantuleviin voisi luottaa, mutta kun ei vain voi. Kierrän jatkossakin tuollaiset tyypit kaukaa, varmuuden vuoksi.

Huh, kun on ollut rankka viikko! En suosittele tällaista menoa kenellekään. Nyt sitten pakkorauhoitun, kun tauti iski. Keho tietää aina parhaiten, mikä sille on parasta eli nyt mennään levon merkeissä. Minulla on varma kaava, jolla sairastun ja se on seuraava:

Stressi + heikot yöunet + kulkeminen julkisilla kulkuneuvoilla = tauti.

Stressin vuoksi yöuneni siis olivat sellaista kevyttä koiranunta, josta heräilin noin tunnin välein. Keho oli aivan ylivirittynyt. Viikkoon mahtui myös pari törkeän aikaista aamua (herätys ennen kuutta). Stressi johtui eräästä tilaisuudesta, jossa liikuin niin epämukavuusalueellani, että enempää en varmaan olisi voinutkaan. Stressasin tilaisuutta noin viikon etukäteen ja pieni loppupaniikki ehti myös tulla sen myötä, että valmistautuminen vaatikin suunniteltua enemmän tekemistä. Tähän liittyen olen liikkunut normaalia enemmän julkisilla, joissa on ollut "kivasti" pärskiviä ihmisiä. Tiesin jo tuossa viikon aikana, että jos en nyt sairastu, on kyllä ihme. Vaikka välttelin ihmisiä sen minkä voin ja pesin neuroottisena käsiäni, ihmettä ei tosiaan tapahtunut.

Tilannetta helpotti se, että tiesin selviytyväni, kaikesta huolimatta. Kaikki menikin oikein hyvin ja suoriuduin mainiosti. Oli välillä jopa mukavaa. Olen nyt tehnyt taas jotain aivan uutta ja vaikka mielelläni jatkossa välttäisinkin tällaiset tilaisuudet, olen tosi ylpeä onnistumisestani. Jahka tästä paranen, aion ansaitusti juhlia. Hyvä minä.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt toivotusti. Tiesin selviytyväni tästä yhdestä tilaisuudesta, mutta en ollut lainkaan varautunut siihen, että samaan aikaan tulisi muutakin taakkaa kannettavakseni. Juuri kriittisimmällä hetkellä eräs henkilö alkoi vuodattaa minulle sellaisia murheita, jotka eivät minulle kuulu. Sain osakseni syyllistämistä, valitusta ja elämäntuskaa oikein ämpärikaupalla asiasta, jossa olen ehdottomasti väärä henkilö käsittelemään asiaa, koska kyse on yhteisestä tutusta. Minut vedettiin tässä asiassa siis kolmanneksi pyöräksi, kun asia olisi pitänyt hoitaa ihan eri henkilöiden kesken. Tämä oikeastaan "katkaisi kamelin selän", vaikka tauti ja "romahdus" iskivätkin vasta sitten, kun tärkeä tilaisuus oli ohi.

Sanoin harvinaisen suorat sanat, asia, josta itselleni tulee aina aivan karmea olo. Tämän jälkeen iski tauti ja sen myötä karmea fyysinen olo. Nyt olen hiljalleen alkanut koota itseni palasia ja pohtinut, mitä oikein on tapahtunut. Juuri nyt olen täysin kyvytön olemaan minkäänlainen välikappale, manipuloinnin kohde tai palvelija ihmisille, jotka haluavat minun kauttani hoitaa (itsekkäitä) asioitaan. Normaalitilanteessa pystyn jossain määrin kantamaan tuollaista taakkaa, vaikka ei pitäisi, mutta en näköjään enää siinä vaiheessa, kun kuormani on muista syistä täysi. Sietokykyni venyy ajoittain aivan käsittämättömiin mittoihin ja se on mainio magneetti ihmisille, jotka kaipaavat kohdetta omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen jonkun toisen kautta. En tiedä yhtään, miten jatkan tästä eteenpäin tässä asiassa. En siedä juuri nyt minkäänlaista ajatustakaan siitä, että palvelisin jotakuta toista vain toisen mieliksi. En pysty edes kohtaamaan tätä konfliktia. Se on aivan liikaa.

Ehkäpä lepo tekee ihmeitä. Paranemisen myötä ajatuksetkin taas luultavasti luistavat selkeämmin ja pystyn käsittelemään kaiken viikon sisällä tapahtuneen. On hurja kokemus juosta tällaiseen seinään, kun mikä minulle on nyt tullut vastaan enkä suosittele tätä kenellekään, vaikka tässä ei sinällään mistään vakavista asioista olekaan kyse. Onneksi on pitkä viikonloppu aikaa levätä ja parantua. Sitä ennen pitää kuitenkin hakea kaupasta vielä herkkuja sairastelupäivien iloksi :)

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive