Kasvimaalla kesällä

Posted on 8:11 PM In:
Vietin kesääni tälläkin kertaa myös kasvimaalla. Kesä oli säiden puolesta varsin hyvä, sekä aurinkoa että vettä riitti, vettä melkein liikaakin. Oli mukavaa taas lapioida, kylvää, kitkeä ja seurata kasvua. Myös sadonkorjuu on työllistänyt nyt syksyllä, parvekkeella on vielä paljon kaikenlaista, joista tehdä ruokaa. Pitääkin olla tarkkana pakkasten kanssa, jotta sato ei jäädy. Näin syksyllä parveke on hyvä paikka säilyttää sapuskaa, kun jääkaapin lisäksi muita kylmätiloja ei ole. Parvekkeella on vielä hieman sipulia, valkosipulia, naurista, palsternakkaa ja maa-artisokkaa. Karpaloitakin löytyy, ne toki suolta poimittuna :)

Hävisin tänäkin kesänä rikkaruohoille. Aloitin kesäni niiiin varmana siitä, että tällä kertaa saan pidettyä rikkaruohon kurissa. No, reissuilla oleminen varmisti sen, että rikkaruohon pääsivät juhlimaan. Ehkä onnistun seuraavalla kerralla :)

Kasvatin ensimmäistä kertaa jättikurpitsaa. (Kuva on syyskuulta, jolloin keräsin viimeiset kukat pois.)


Kurpitsa painaa noin 2,5 kiloa ja on ylhäältä halkaisijaltaan 22 cm. En ehkä ihan vielä pärjäisi kurpitsankasvatuskisoissa, mutta komea on. Tänä viikonloppuna olenkin tehnyt kurpitsaruokia.

Papujen kanssa oli sama ongelma kuin aiemminkin: itäminen. Idätin papuja sekä kotona että kasvimaalla ja molemmissa itäminen oli heikkoa, kotona ehkä jopa vielä heikompaa. Sanoisin itämisprosentiksi noin 10 %, mikä on ihan käsittämätöntä siemenpussin lupauksiin verrattuna. Tämä ongelma on vielä joka vuosi sama, joten en ymmärrä, mikä on vikana. Tänä vuonna ostin ainakin eri siemeniä kuin aiemmin. Satoa sain siis aika vähän, mutta onneksi kuitenkin edes jotain. Kuvassa on yksi satsi keitettynä.


Kasvatin tauon jälkeen valkosipulia. Tänä vuonna kasvimaan sai ehkä hieman aiemmin kuin yleensä, joten päätin yrittää, josko vaikka jotain ehtisi kasvaa. Ja ehtikin. Kuvasta ei oikein näe, minkä kokoisia nuo ovat (ja osan olen käyttänyt), mutta päällä olevat ovat ihan hyvän kokoisia (rasia on siis puolen litran pakasterasia). Pienimmät ovat 1-3 kynnen kokoisia, mutta sellaisinaan juuri sopivia annoskokoja :)


Kylvin nauriit myöhään, En muista, olisiko ollut peräti heinäkuun puolella. Pariin vuoteen en ole saanut nauriita, niiden kasvu on vain jäänyt kesken. Minulla ei siis ollut suuria odotuksia. Yllätyinkin, kun kasvu ei keskeytynytkään, vaan nauriit kasvoivat. Aika vain hieman loppui kesken, joten monta naurista ei ehtinyt kasvaa syötävän kokoiseksi. Kasvua häiritsi myös se, että en harventanut taimia riittävästi... Tälle ei ole selitystä, mutta nyt voin jälkiviisastella, että olisi todellakin pitänyt. Nauriit olivat erittäin laadukkaita ja herkullisia, harmi vain, että niitä oli niin vähän. Kuvassa näkyy myös osa sipulisadostani. Siitäkin tuli laadukas, vaikka sipulit aika pieniä ovatkin.



Kukkien osalta kesä ei ollut kovin onnistunut. Kosmoskukista ehti kukkia vain muutama kukka ennen kuin halla palellutti pitkiksi venähtäneet varret. Aiempina vuosina kosmoskukka on ehtinyt kukkia ihan hyvin, joten tämä yllätti. Taisin vieläpä kylvää siemenet jopa aiemmin kuin viime vuosina. Kehäkukat ja ruiskaunokit kylvin sellaiseen paikkaan, että ne hukkuivat suurelta osin muiden kasvien ja rikkaruohojen sekaan. Samettikukat kukoistivat kuten aiempinakin vuosina keräten loppukesästä runsaasti perhosia. Kokeilin kylvää myös jotain muita kukkien siemeniä, mutta ne eivät juuri itäneet. Muistelisin, että esim. maloppi ei itänyt lainkaan. Perhoskukat ja kalifornian tuliunikko itivät hyvin.

Suurimman yllätyksen kesällä järjesti lehtikaali. Kasvatin taimet kotona ja vein kasvimaalle, suojasin taimet harsolla, joten en kovinkaan pian kurkkinut harson alle. Yllätys olikin suuri, kun lopulta katsoin: jotkut ötökät olivat syöneet taimet! Eivät onneksi kaikkia, mutta melkein kaikki. Pari selvisi hyökkäykseltä, muutama kuoli kokonaan ja loput sinnitellen kasvoivat jonkinlaisiksi kasveiksi. Aiempina vuosina lehtikaalit ovat saaneet olla melko rauhassa ötököiltä, mutta tänä vuonna nimenomaan ne olivat syöminkien kohteena. Muut kaalikasvit saivat olla melko rauhassa.

Toinen yllätys oli porkkana: senkin söi jokin ötökkä. Maistelin jossain vaiheessa yhdestä porkkanasta osaa, mutta se jäikin sitten ainoaksi. Ei tehnyt mieli syödä varsia, jotka olivat syödyn ja huonon näköisiä. En tiedä, mikä porkkanaa vaivasi, mutta varret olivat ainakin ruskaisen värisiä. Ensimmäistä kertaa en käyttänyt harsoa kasvun alussa, joten en tiedä, olisiko sillä ollut vaikutusta ötököiden tuloon.

Kesäkurpitsaa sain hyvin, niistä ei tällä kertaa monikaan mädäntynyt kesken kasvun, kuten parina viime vuonna. Härkäpapusato oli myös melko hyvä. Salaattia sain varsin vähän, se ei jostain syystä itänyt/kasvanut kovin hyvin. Kokeilin jotain uutta salaattilajiketta, romasalaattia, joka kasvoi salaateista parhaiten. Jotain muuta japanilaista salaatti- tms. kasvia kokeilin myös ja se kasvaa rehotti hyvin. Kurkku tuotti satoa kuten aiempinakin vuosina eli ihan hyvin. Viime vuonna palsternakka ei ehtinyt kasvaa, joten tänä vuonna kylvin sitä vähemmän. Sain kuitenkin ihan syötävän kokoista, pienehköä satoa, jota olen syönyt mm. uunijuureksina. Maa-artisokkaa tuli turhankin hyvin, sitä on vieläkin parvekkeella odottamassa muuntumista herkulliseksi sosekeitoksi (jota ei valitettavasti voi syödä kovin paljon kerralla aiheuttamiensa vatsaoireiden vuoksi).

Oli mukava kasvimaakesä, vaikka se tuntuikin tällä kertaa myös työläältä. Kasvun seuraaminen ja fyysinen työ sopivassa määrin sopivat minulle, nautin sellaisesta. Aikaa tuo kasvimaatouhuilu vie niin paljon, että en tiedä, miten se sopisi työn oheen. No, tällä kertaa ei tarvinnut murehtia moisesta, vaan pystyin panostamaan viljelyyn. Ainoastaan kasteluiden järjestäminen reissujen ajaksi on iso ongelma, mutta tänä vuonna reissasin aikoina, jolloin ei tarvinnut kastelemisesta juurikaan murehtia ja sateinen kesä auttoi loput.

On ikävä kesää!

Paikalleen jämähtänyt todellisuus

Posted on 2:14 PM In: ,
On aivan mahtavaa saada hyviä uutisia ystävältä. Ilo ja onni läikähtelevät sisälläni, kun ystäväni on saanut toteutettua suuren unelmansa ja asiat järjestyvät paremmin kuin hyvin. Hänen onnensa on todella ansaittua.

Ilon hetken jälkeen istun alas. Sisälleni virtaa surua siitä, että en itse ole kyennyt tekemään todeksi moniakaan itselleni tärkeitä asioita. Näen aiempaa selvemmin eron siinä, miten monet kulkevat pontevasti elämässään eteenpäin tehden itselleen tärkeitä asioita verrattuna omaan jumiutumiseeni. Olen toki tehnyt asioita, suorittanut, pakertanut kuuliaisen kansalaisen lailla. Mutta ovatko ne asiat niitä, jotka saavat sisäisen valoni loistamaan, elämäni sykkimään? Eivät.

Olen antanut (kuvittelemieni) ulkoisten tekijöiden rajoittaa elämääni. Olen ajatellut, että kyllä minun vuoroni aikanaan tulee, nyt ei ole oikea hetki. Ja näin elämä on mennyt ja menee edelleen oikeita hetkiä odotellessa. Kyse on osittain myös pelosta astua elämän tikapuilla eteenpäin. Olen ajatellut, että kyllä asiat aikanaan järjestyvät, mutta eivät ne järjesty, ellei niitä järjestä. Oma hapuileva hosuminen sinne ja tänne ei ole vienyt niitä itselleni tärkeimpiä asioita eteenpäin. Olen tehnyt monta huonoa valintaa ja jotain pientä, varovaista hyvää toisinaan. Arvojen mukainen asioiden tavoittelu on jäänyt vähemmälle.

Kokonaisuus on jämähtänyt paikalleen, koska olen pelännyt ja kuvitellut itselleni rajoituksia, joita ei ole ollut olemassa.

Muiden ihmisten elämän tavoitteiden tavoittelu ja lopulta saavuttaminen ovat avanneet silmäni tälle. Olen oman elämäni sivustakatsoja. Ja voin kertoa, että kipeää on tehnyt. Monet itkut olen itkenyt, mutta en silti pääse eteenpäin, irti tahmeasta jähmettyneisyydestäni. Nytkin minulla on yksi asia, jota voisin lähteä tavoittelemaan, mutta kuvittelen sille rajoitteita. "En voi, koska..." "Kyllä parempi hetki tulee vielä joskus." Oikeasti voisin toimia juuri nyt.

Ei niitä hetkiä välttämättä tule myöhemmin.

On se kumma, kun en saa lojua kotona laiskana, vaan minua yritetään aktivoida. Juuri kun ajattelin, että saattaisi olla rauhallista kaamokseen varautumista tämä elo ja olo. Vetoa tälle työnhakijalle olisi nyt tarjolla, pääsisin tekemään jopa töitä tai sitten minua ainakin potkittaisiin pepulle työhakemusten väkertämisessä. Jepulisjee! Saan valita!

Yhteistähän näille aktivoinneille on se, että palkkaa ei heru eikä tipu. Töitä pääsisin tekemään taas kerran ilmaiseksi, aiheesta, joka on yksi erittäin kapea erikoisosaamisen alueeni, joka ei työllistä. Paitsi näköjään, jos menen ilmaiseksi jakamaan tietoani. Ja jatkoa ei olisi. Miksi tämä tuntuu minusta ihan älyttömän pahalta? Jakaisin suppeaa osaamistani ilmaiseksi saamatta itse muuta kuin 9 euroa päivä? Oikeasti minusta tuntuu, että pääni ei ehkä kestäisi tuota vedätystä. Voisin työskennellä ilmaiseksi, jos oppisin jotain työllistymistäni edistävää.

Tai sitten saisin apua työnhakuuni. En tiedä, mitä tämä tarkoittaa enkä ole erityisen vakuuttunut siitä, että tsemppaaminen ja hakupapereiden viilaaminen mitään tekisi, kun ongelmanani on se, että olen tehnyt erittäin kapean osaamisalueen hommia. Minun pitäisi siis saada töitä, jollaista en ole aiemmin tehnyt. Kyllä, ja pinkit lehmät lentävät taivaalla ledivalot kaulassa. Tälläkin hetkellä. Katsokaa vaikka!

Olen saanut työnhakudokumenteistani niin hyvää palautetetta, että mitään päivitettävää ei ole enää löytynyt. Olenkin miettinyt, että pitäisikö minun alkaa katsomaan ja kommentoimaan muiden työttömien CV:itä ja hakemuspapruja. Luulen, että minulla on kaiken tämän aiheen opiskelun jälkeen jo suorastaan ammattimainen näkemys asiaan. Valitettavasti asia on vain niin, että papereiden muodolla ei ole suurta väliä, jos sisältö on pielessä.

Silti hahmottelen mielessäni hakemusta, joka olisi jollain tavalla överiksi vedetty. Lopputulos työnhaussa ei ainakaan voisi huonontua ja saisin itse viihdykettä väkertäessäni jotain hauskaa. Pitää katsoa, josko viitsisin vaivautua moiseen. Sohvalla lojuminen kirjan kanssa on kuitenkin mukavampaa.

Oikeasti minusta on mahtavaa, että minulle tarjotaan apua työllistymisen kanssa. Tuohan on mahtava etu! Tuo ilmaiseksi työskentelemisen "mahdollisuus" korventaa, kun tiedän, että ei se korjaisi tätä suppean osaamisen ongelmaani ja menettäisin mahdollisuuden saada apua työllistymiseeni, joka taas ei takaa työllistymistä. Voi rähmä. Mitähän tässä tekisi. Pohdiskella tässä nyt kahden vaihtoehdon välillä, joista kumpikaan puuhastelu ei välttämättä työllistä...

Omassa kuplassa on hyvä olla

Posted on 1:09 PM In: ,
Olen monen tavoin Facebookissa ja olen siitä ihan tyytyväinen. Facebook on tarjonnut minulle enemmän positiivista kuin negatiivista, ehdottomasti. Olen sen avulla saanut uusia tuttavia, ollut yhteydessä vanhoihin tuttuihin ja saanut paljon kiinnostavaa tietoa ja tietoa tapahtumista.

Kuulun turhan moneen ryhmään, joista luontoaiheiset ovat erityisen lähellä sydäntäni. On mukavaa lukea ihmisten luontokokemuksista ja katsella huikeita kuvia. Ammennan tietoa kansallispuistoista ja muista retkeilyalueista ja suunnittelen omia retkiäni. En tietäisi juurikaan retkipaikkoja, ellen olisi Facebookissa aiheeseen liittyvissä ryhmissä.

Minusta on mukavaa lukea tuttujeni kuulumisia, vaikka enimmäkseenhän niitä toki sävyttää positiivisuus ja menestyminen. Ei toki kaikilla. Minä en jaa itsestäni juuri mitään ja koen siitä huonoa omaatuntoa, jolloin toisinaan laitan jonkin melko turhanoloisen päivityksen tai jaan kiinnostavan uutisen. Harvakseltaan lisään jonkin tarkkaan harkitun kuvan. En tiedä, millaista kuvaa annan itsestäni Facessa. Olen ajatellut, että en välitä antamastani kuvasta, mutta tämä on väärin ajateltu. Olen aiemmin ollut kiinnostunut, mitä muut minusta ajattelevat, mikä on typerää. Nyt minua lähinnä kiusaa se, jos annan aivan väärää kuvaa itsestäni. Sekin tosin varsin vähän.

Olen ehkä ollut onnekas, kun Face-kaverini (ainakin ne enemmän julkaisevat) ovat hyvin pitkälti samalla aaltopituudella kanssani ainakin mitä arvoihin ja politiikkaan tulee. Saan siis heidän julkaisujaan ja jakojaan lukemalla tietää, millaisia aivopieruja maamme typerät päättäjämme ovat turauttaneet. Tällä asialla on tosin kaksi puolta: toisaalta pysyn ajan tasalla, mutta toisaalta minua ahdistaa lukea joka viikko siitä, millä keinoin idiootit päättäjämme kulloinkin haluavat viedä ruokarahani ja miten nämä turhakkeet kuvittelevat sen olevan kannustavaa (kannustaahan se, mutta eri asioihin kuin mihin ahneet päättäjämme haluaisivat sen kannustavan).

Olen siis voinut Facessa olla aika paljon mukavuusalueellani sikäli, että samanhenkistä porukkaa ympärilläni riittää. No, muutama kuukausi sitten sain kaverikutsun henkilöltä, joka on osoittautunut arvoiltaan itseni vastakohdaksi. Siinä missä itse olen pehmoilija ja kaikille hyvää toivova, tämä "kaveri" on kovien arvojen ihminen, rahan perässä juoksija, köyhien kyykyttäjä. Juuri sellainen, joka ajattelee, että työttömät ovat laiskoja paskoja ja ansainneet rangaistuksensa, kun eivät laiskuuttaan viitsi mennä töihin. Joka kannattaa pienipalkkaisten (erityisesti julkisella puolella työskentelevien) työntekijöiden palkkojen reilua pudottamista. Mieluummin keppiä kuin porkkanaa. ja muita vastaavia asioita ja arvoja, joista iso osa hänellä perustuu ideologiaan, ei tosiasioihin. Turvalliseen hymistely-ympyrääni on tullut särö.

Aluksi ajattelin, että voi ahdistus, pakkoko tuollaista on lukea. En itse enää viitsinyt jakaa omia arvojani edustavia päivityksiä. Nyt olen kuitenkin yrittänyt nähdä asian toisen puolen, mahdollisuuden kurkistaa aivan erilaisen ihmisen arvomaailmaan, mahdollisuutta yrittää käsittää, millainen tuollainen ajatusmaailma ja elämä voi olla. Kaiken inhotuksen jälkeen olen kuitenkin tullut tulokseen, että meitä on moneen junaan ja voi kiitos, että en itse ole tuollainen. Olisi kamalaa kumartaa vain rahaa ja kovia arvoja.

Onneksi olen empatiakykyinen ja ymmärrän ihmisiin liittyviä asioita niin valtavan paljon paremmin. Olen jotenkin omituisesti noiden päivitysten kautta saanut myös voimaa ja uskoa omiin arvoihini ja siihen, millainen "pehmo" olen. On oikeasti vahvuutta toivoa kaikille ihmisille hyvää positiivisen ja kannustamisen kautta kuin edustaa ylimielisyyttä, rangaistuksia ja syyttelyä "heikompiaan" kohtaan, lyödä jo valmiiksi lyötyjä. Minulla on nykyään välillä varsin vahva olo ja sille taitaa olla perusteita.

Ehkä on hyvä ravistella omaa kuplaansa, jotta tunnistaa sen edelleen omakseen.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive