Joulutunnelmissa

Posted on 8:08 PM In:
Pakkanen nipistää poskea. Puut on kuorrutettu lumella, maa on valkoisen peiton alla. Ilma on raikasta hengittää ja auringon valo on sinistä ja hämyistä. Minä reippailen ulkona, kirmaan sisälle. Syön jotain hyvää, nautin glögiä peiton alla. Lueskelen hyvää kirjaa, nautin olostani. Sauna on lämpenemässä. Minulla on hyvä ja rauhallinen olo. Toivottavasti teilläkin.

Kauneutta, rauhaa ja runsaasti hyvää mieltä joulun viettoihinne!

Vanhanaikaista ajanhallintaa

Posted on 11:15 AM In:
Näin eräässä kaupassa nätin ja käytännöllisen näköisen kalenterin, joten ostin sen, ihan heräteostoksena. Olin aiemmin pohtinut, miten kirjaan ensi vuoden menojani, sähköisesti (niin kuin ennen) vai ihan paperiseen kalenteriin, mutta en ollut osannut päättää. Puhelimen kalenteri on toiminut oikein mainiosti, mutta siitä on jotenkin vaikeampaa hahmottaa laajempia ajanjaksoja. Ja sitä paitsi sievässä, paperisessa kalenterissa on jotain varsin suloista (ja hitaampaa).

Itsellenihän ihanne olisi se, että kalenteria ei tarvitsisi ollenkaan. Se ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa mahdollista, joten jotain täytyy tehdä. Saa nähdä, miten sopeudun puhelinkalenterin käyttäjästä paperiseen versioon: itse asiassa luulen jatkossakin käyttäväni puhelimen kalenteria joihinkin asioihin, erityisesti ehkä toistuviin arkimenoihin.

Ajatus omasta söpöstä kalenterista on jotenkin hassu ja lapsellinen. Vielä hassummalta tuntuu, kun mietin, miten mukavaa olisi laittaa siihen tarroja. Onneksi tämäkin asia on sellainen, jossa ei tarvitse koskaan "aikuistua" :)

Katse kohti tulevaa

Posted on 1:37 PM In:
Olen viime aikoina katsellut tulevaan. En kuitenkaan siten, että eläisin tulevaisuudessa, vaan olen tehnyt nyt asioita siten, että katse on positiivisesti eteenpäin. En ole murehtinut juurikaan menneitä, mutta en ole murehtinut tulevaakaan. Olen tehnyt ja ollut tässä hetkessä luottaen tulevaan. Se on tuntunut tosi hyvältä.

Totta puhuen en olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että voisin murehtia menneitä ja tulevia vähemmän. Olen aina pitänyt itseäni murehtijana, ja murehtiminen on ollut iso osa minua, liian iso osa. Silti olen nyt onnistunut pääsemaan tilanteeseen, jossa murehdin aiempaa selvästi vähemmän. Se on siis mahdollista!

Syitä tälle positiiviselle kehitykselle voisin luetella useita. Tärkein lienee kuitenkin jonkinlainen kasvaminen, oivaltaminen, herääminen. Käytännön elämän muutokset siivittävät asioita eteenpäin. Olen liikkeessä, jolloin täytyykin katsella eteenpäin, jotta näkee, minne menee.

Samalla olen huomannut vahvan tarpeeni tarrautua asioihin heikentyneen! Minulla ei ole enää niin suurta tarvetta pitää kiinni vanhasta (ja toimimattomasta), vaan olen kiinnostuneempi uusista tuulista. Tietysti haluan pitää kiinni hyvistä ja itselleni tärkeistä asioista (ja ehkä jopa enemmän kuin ennen!), mutta irrottautuminen ikävämmistä asioista ei enää tuota niin suurta tuskaa kuin mitä sellainen olisi joskus aiemmin tuottanut. Luopuminen tuo toki haikeutta, mutta enää en tunne tarvetta pitää kiinni vanhasta ja turvallisesta vain siksi, että niin olisi turvallisinta. Nyt minua kiinnostaa se, että tukeeko jokin asia arvojani ja tavoitteitani.

Samalla myös kiinnittymiseni materiaan on hellittänyt. Pidän edelleen kiinni materiasta, jota koen oikeasti tarvitsevani, mutta vähänkin turhemmasta on helpompi luopua kuin aiemmin.

Luulisin vapauden lisääntyvän sen myötä, kun ei kiinnity liikaa asioihin, jotka eivät omalle arvokartalle mahdu. Elämään löytyy runko niiden oikeasti tärkeiden asioiden ympärille, ja se runko on omalla kohdallani varsin yksinkertainen. Minulle riittää tietyt perusasiat, ne itselleni tärkeät asiat. Käytännön elämässäni en toki pääse kaikkea itselleni tärkeää toteuttamaan tällä hetkellä, mutta tiedänpähän, mitä tavoitella ja mihin ei kannata takertua.

Vaikka minulla onkin nyt luottavainen olo tulevan suhteen, pelkään silti tosi paljon sitä, että en pääse elämään eräitä itselleni tosi tärkeitä asioita. Pelkään olosuhteita, joihin en voi vaikuttaa ja jotka voivat heittää tai jumittaa.

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Posted on 2:09 PM In:
Onneksi kirjat on keksitty! Mikäpä olisi näin talvisena päivänä ja iltana mukavampaa kuin sukeltaa uusiin ja ihmeellisiin maailmoihin, ajatuksiin ja tunnelmiin. Khaled Hosseinin kirja Tuhat loistavaa aurinkoa osoittautui mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi erityisesti siksi, että kirja toi minulle jotain uutta eli tuulahduksen vieraasta kulttuurista.

Kirja kertoo kahdesta afganistanilaisnaisesta, heidän kohtalostaan ja ystävyydestään talebanien hallitsemana aikana. Naisilla ei ole juuri valtaa siihen, kenelle heidät naitetaan, ja tämä hallitseekin naisten elämää. Avioliiton myötä miehestä tulee naisten "hallitsija" ja kurittaja - onkin raskasta lukea väkivaltaisesta ja ankeasta avioliitosta. Toisaalta kaiken lyömisen ja henkisen väkivallan takana loistaa naisten kehittyvä ystävyys ja muutama muukin toivoa herättävä asia.

Toisaalta kirja antaa myös näkymän Afganistanista mullistuksen aikana. Kirja tarjoaa näkymän maan sisältä käsin, kun me voimme lukea uutisia Afganistanista yleensä ikään kuin ulkopuolelta katsottuna, raportoituna.

Kirjan tarina on mielenkiintoinen ja uskottava. Näkökulma, eli naisten elämä Afganistanissa heidän näkökulmastaan katsottuna on uusi ja raikas. On myös kiinnostavaa kurkistaa Afganistaniin, maahan, josta uutiset ovat melkein poikkeuksetta jossain määrin synkkäsävyisiä.

Pisarana meressä

Posted on 9:50 AM In:
Olen viime aikoina tuntenut ja ymmärtänyt oman pienuuteni. Olen tuntenut, miten pieni pisara meressä olen, miten mitätön oma elämäntaipaleeni tavallaan onkaan. Se on merkityksellinen oikeastaan ainoastaan itselleni (yhdelle miljardeista tällä pallolla) ja muutamalle läheiselleni. Niin se vain on ja niin sen tavallaan kuuluukin olla.

En toki ole kuvitellut itsestäni suuria aiemminkaan. Tiedän, että en ole oikeastaan juuri missään erityisen hyvä, olen monessa asiassa keskinkertainen tai riittävän hyvä ja joissain asioissa huono. Eli olen ihan tavallinen tallaaja, niin kuin me kaikki ollaan. Olen vain pisara ja samalla kuitenkin riittävän hyvä ja merkityksellinen.

Näitä miettiessäni olen myös ymmärtänyt, että minä todellakin elän omaa elämääni ja olen oman elämäni tärkein henkilö. Jos minua ei olisi, minulla ei myöskään olisi minulle tärkeitä henkilöitä, elän siis itseni kautta, niin kuin kuuluukin. Olenko siis keskittynyt riittävästi omaan elämääni, elämiseeni, koska olen ainoa henkilö, joka voi ohjata elämäni venettä? Vai olenko antanut elämäni ohjaksia liikaa muille tahoille?

Ei minun valinnoistani ole juuri kukaan kiinnostunut, se on todellakin totta. On helppo kuvitella olevansa suurempi ja merkityksellisempi kuin onkaan, vaikka todellisuudessa onkin "vain" ihan tavallinen ihminen iloineen ja suruineen. On helppoa yrittää ammentaa itselleen suurempaa merkitystä jonkun toisen ihmisen kautta. Ihmisten kautta saa huomiota ja itsetunnolleen pönkitystä, mutta ei se sitä poista, että on loppujen lopuksi "vain" pisara meressä ja loppujen lopuksi toisen elämä on todellakin toisen elämä. Oma elämä on se oma juttu. Niin se ainakin pitäisi olla.

---
Päivän pieni ilo: ulkona on tosi kaunista ja olen löytänyt talvipyöräilyn ilon!

Särkyä ja kuurin välttelyä

Posted on 2:39 PM In:
Olen aina kammoksunut suuresti kaikenlaisia hampaisiini kohdistuvia toimenpiteitä. Olen toisaalta ollut onnekas, kun olen selvinnyt muutaman pienen reiän paikkauksella ja hammaskiven poistolla. Minulta on myös melko nuorena poistettu lähes kaikki viisaudenhampaat, mikä on erittäin hyvä asia sikäli, että moinen toimenpide nykyään tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä - minusta on tullut järjettömän herkkä kaikkia kehooni kohdistuvia toimenpiteitä kohtaan. En siedä enää mitään, vaikka moinen herkkyys jotenkin järjettömältä tuntuukin (kärsiikö joku muukin tällaisesta?). Sitä toimenpiteessä syntyvää päänsisäistä paniikkia ja kehon tärinää en vain pääse pakoon.

Olen viime kuukaudet kärsinyt ikävästä ientulehduksesta, joka on kuitenkin enimmäkseen ollut siedettävää. Välillä se on äitynyt pahemmaksi, jolloin hampaiden harjaamisesta on tullut kidutushetkiä. Kyseessä on siis viisaudenhampaan alueen ikenen tulehdus, eli alueen puhdistaminen on hyvin hankalaa. Sain hammaslääkäriltä putsausohjeita ja antibioottireseptin, jonka voin käyttää, jos tulehdus ei hellitä... mutta...

En sitten millään haluaisi popsia antibiootteja, kun ei ole mitään takuuta, etteikö tulehdus tupsahtaisi parannuttuaan takaisin! Edellisestä antibioottikuuristani (eri vaivaan) on vuosia, enkä haluaisi sekoittaa kroppaani moisilla lääkkeillä - edellisellä kerrallakin vatsani meni sekaisin. Ehkä suhtaudun turhan nihkeästi lääkkeisiin, mutta olisi helpompaa suhtautua myönteisesti, jos tietäisi hoidon olevan ainoa vaihtoehto ja välttämätön...

Viisaudenhampaan poisto-operaatio on minulle henkisesti jotenkin aivan mahdoton ajatus, joten toivon tulehduksen vihdoin jossain välissä rauhoittuvan. Nyt ei kyllä hyvin mene, kun tulehduskipulääkettä (jota myös normaalisti herkän vatsani vuoksi välttelen) menee, erityisesti ennen hampaiden harjausta, jotta putsauksesta saisi edes jotenkin siedettävän hetken. Ruokakaan ei maistu, kun syöminen ei tunnu hyvältä.

Mitä haluan tällä vuodatuksellani sanoa? En kai mitään erityisempää kuin että kaikenlaiset vaivat ovat kyllä ikäviä ja sellaiset päivät, kun mitään paikkaa ei suuremmin kolota, ovat yhtä juhlaa. Nyt osaan ainakin arvostaa suun terveyttä, sitä, että kaikki on hyvin. Toivoisin itselleni lisää hurjia hermoja ja sietokykyä, jotta pystyisin hoitamaan näitä fyysisiä vaivoja vaivattomasti tai olemaan hoidettavana ilman hermoromahdusta. Ehkä elämä joskus opettaa.

Tästä huolimatta viime aikoina on ollut varsin kivaakin.

Pientä puuhastelua

Posted on 1:40 PM In:
Aika tuntuu kuluvan todella nopeasti. Talvi on taas tullut ja pian on joulukin. Olen ollut tyytyväinen siitä, miten tasapainossa kalenterini on viime viikkoina ollut. Minulla on ollut juuri sopivasti tekemistä, vieläpä sopivan vaihtelevia tekemisiä. Olen tehnyt töitä, lueskellut kirjoja, liikkunut, nukkunut hyvin ja nähnyt ihmisiä. Olen alkanut jopa neuloa.

Juuri nyt tuntuu hyvältä tehdä kiireettömästi paljon, koska se estää minua murehtimasta ja pelkäämästä tulevaa. Toisaalta pysähtymisen hetketkään eivät ole lainkaan ikäviä, vaan saan paljon irti niistäkin. Pidän tästä hyvästä tasapainosta, mikä nyt vallitsee, ja toivonkin, että tämä tietynlainen aktiivinen vire jatkuisi myös ensi vuonna.

Osittain tämä aktiivinen vire johtuu lähestyvästä joulusta, joten toivon, että ensi vuosi ei tuo tullessaan liiallista paikalleen jämähtämistä yksinäisyyden kera. Luotan kuitenkin siihen, että kaikki sujuu riittävän hyvin. Jos minä en luota siihen, kuka muka luottaisi puolestani?

--
En ole neulonut vuosiin, joten olen aloittanut mahdollisimman helposta päästä eli säärystimistä. Muistin oikean silmukan helposti, mutta nolosti tunnustan, että nurjaan silmukkaan etsin ohjetta netistä. Vielä suuremmaksi häpeäkseni tunnustan, että en ymmärtänyt ohjeita. Ihmettelin tovin, miksi en enää muista mokomaa silmukkaa, kun aikanaan olen tehnyt niitä paljon, joten otin säärystimenalkuni käteeni, tyhjensin pääni ja annoin käsieni tehdä. Ja kappas, nurja silmukka löytyi! Jostain liikemuistista tuo varmaankin tupsahti, kun en ajattelemalla sitä millään keksinyt. Pitäisi luottaa myös kehon viisauteen, ei pelkästään älylliseen pohdiskeluun.

Olen nyt hirmu innostunut neulomisesta, joten pitää alkaa etsiä helppoja ohjeita. Aikanaan minulla ei ollut kärsivällisyyttä suunnitella ja tehdä tekeleitäni loppuun, mutta uskon nyt "aikuistuneeni": luultavasti saan jopa joskus jotain valmista! (Kun nyt ensin oppisin tekemään edes jotain perusjuttuja...)

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive